En tiennyt olevani introvertti, ennen kuin paloin loppuun kolmannen kerran ja lähdin syvemmin miettimään ja selvittämään, että mikä siihen voisi olla syynä. Yksinomaan introverttius se syy ei tietenkään ole, mutta huomasin, että sillä on kuitenkin ollut suuri rooli tässä asiassa.

Linus Jonkmanin kirjassa Introvertit – työpaikan hiljainen vallankumous (2015) psykologi Katherine Benzigerin mukaan loppuun palaminen johtuu ennen kaikkea persoonallisuustyypin ja ammattiroolin ristiriidasta (Jonkman 2015, 206). Tähän liittyen voisin todeta, että Proakatemia ei ehkä ole ollut itselleni kaikista otollisin ympäristö introverttina. Nyt on tietenkin muistettava se, että puhun tässä esseessä vain omista ajatuksistani ja omasta kokemuksestani. Toinen introvertti voi ajatella asiasta hyvinkin eri lailla, mutta haluaisin tuoda oman näkemykseni esiin asiasta.

”Introvertin omistautuminen on hiljaista luonnonvoimaa, mutta sitä pidetään heikkoutena maailmassa, jossa kuuluvin ääni usein ratkaisee menestyksen.” (Jonkman 2015, 210).

TAMKin Proakatemialla opetetaan yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tradenomeja. Opinnot suoritetaan tiimeissä ja tekemällä oppiminen on vahvasti läsnä. Suoritamme opintojamme pyörittämällä tiimiyritystä, jossa on aina n. 15-20 henkeä. Meidän tiimiyrityksessämme Promisia Osk oli alkuun 19 henkeä ja esseen kirjoitus hetkellä meitä on jäljellä 16 henkeä.

Vahvasti sosiaalinen ja monesti hyvin hälyinenkin ympäristö voi olla introvertille erittäin vaikea ympäristö toimia tehokkaasti ja tuotteliaasti. Jonkmanin kirjassa kerrotaankin, että: ”Tutkimukset ovat osoittaneet, että introvertit ovat huomattavasti herkempiä häiriöille kuin ekstrovertit.” (Jonkman 2015, 222). Itse olen saanut kokea asian kantapään kautta Proakatemialla, sillä opiskelemme ja työskentelemme avokonttoreissa.

Avokonttorit ovat erittäin haasteellinen ympäristö erityisesti introverteille. Introverttina ajatukseni lähtevät helposti harhailemaan, jos ympärilläni on paljon erilaisia ärsykkeitä. Jos ajatukseni lähtevät harhailemaan, ne on erittäin vaikea saada takaisin käsiteltävänä olevaan asiaan. ”Introvertit ovat huomattavasti herkempiä melulle ja sotkuiselle työympäristölle kuin ekstrovertit.” (Jonkman 2015, 243). Erityisesti avokonttorissa tällaisten ärsykkeiden määrä korostuukin huomattavasti. Ympärillä on paljon ihmisiä, jotka liikehtivät, keskustelevat, heittelevät palloa, nauravat ja saattavat joskus jopa juosta kilpaa. Ääni- ja liikeärsykkeiden määrä on siis aivan valtava, etkä voi aina vaikuttaa tilanteeseen tai työympäristöösi.

Avokonttoreissa on kuitenkin paljon hyviäkin puolia. Apu on lähellä oikeastaan aina, kun sitä tarvitsee ja ideoita on paljon helpompi heitellä ihmisten kanssa spontaanisti, kun sille ei tarvitse varata erikseen omaa aikaa tai paikkaa. Kuitenkin omalla kohdallani avokonttori lisää hyvin usein ennemmin stressiä ja tehottomasti käytettyä työaikaa, kuin lisää toivottua luovuutta tai tuotteliaisuutta. Jonkmanin kirjassa todettiinkin, että meitä intro- ja ekstroverttejä stressaa hyvinkin erilaiset asiat, sillä myös tarpeemme ovat erilaiset (Jonkman 2015, 207). Onneksi tänä päivänä on olemassa myös esimerkiksi vastamelukuulokkeita, jotka helpottavat molempien osapuolien tarpeisiin vastaamista. Kirjassa kuitenkin todetaan, että ”Kun introverttien vallankumous alkaa, ensimmäisenä hankkiudutaan eroon avokonttoreista.” (Jonkman 2015, 222). Olisikin mielenkiintoista nähdä, kuinka avokonttoreiden poistaminen vaikuttaisi työntekijöiden tuottavuuteen sekä työhyvinvointiin ja työtyytyväisyyteen.

Introverttiuden haasteet näkyvät myös tiimityössä, joka onkin opintojemme ydintä – opiskelemmehan yrittäjyyttä ja tiimijohtamista nimenomaan tiimiyrityksissä.  ”Introvertit haluavat suunnitella ja jäsennellä työtään rauhassa. Siksi he ovat työntekijöinä itsenäisiä.” (Jonkman 2015, 243). Tiimityö ei ole itselleni helpoin tapa työskennellä, sillä introverttina tarvitsen hirveästi omaa rauhallista aikaa asioiden jäsentelyyn. Myös Jonkmanin kirjassa tuotiin samaa näkökulmaa esille, että introvertti tarvitsee pohtimisaikaa, jonka jälkeen hän voi jatkojalostaa ideoita yhdessä. Introvertista ei siis kannata koittaa väkisin kaivaa esiin mielipidettä tai ideoita, ärsykkeitä täynnä olevassa ympäristössä, vaan antaa aikaa, jotta vahvat ideat pääsevät pohdinnan tuotoksena syntymään. (Jonkman 2015, 185.)

”Ilman muuta voimme kokoontua keskustelemaan ongelmanasettelusta, mutta sen jälkeen haluamme ryömiä takaisin luolaamme kehittelemään itseksemme jotakin, jota voimme sitten esitellä seuraavalla kerralla. Sen sijaan ekstrovertin luovuus toimii usein niin – he saavat paljon aikaan yhdessä.” (Jonkman 2015, 185).

Tiimityön voima piileekin ryhmän moninaisuudessa. ”Aidot innovaatiot ja luovat ideat syntyvät, kun eri mieltä olevat voimakkaat luonteet ryhtyvät köydenvetoon. Törmäyksissä syntyy uudenlaisia näkökulmia, joista saattaa syntyä jotakin suurta ja merkittävää.” (Jonkman 2015, 186). Ei siis pidä paheksua sitä, että intro- ja ekstrovertit synnyttävät uusia näkökulmia ja ideoita eri tavalla, vaan hyödyntää erilaiset työskentelytavat ja molempien persoonallisuustyyppien vahvuudet tiimin yhteiseksi eduksi. Jonkman painottaakin kirjassaan, että hyvä työpaikka tarjoaa otolliset työolosuhteet molemmille persoonallisuustyypeille (Jonkman 2015, 223). Kannattaa siis koittaa saada tiimiinsä aina useampia erilaisia persoonia, niin intro-, ekstro-, kuin ambiverttejakin, sillä menestyksekkään tiimin salaisuus on monimuotoisuus (Jonkman 2015, 238).

Tärkein oppini Proakatemialla ei ole ollut siis se, että olen introvertti, vaan se, kuinka voin asiaan suhtautua. Aiemmin häpeilin piirteitäni ja koin itseni hyvinkin erilaiseksi, kun en jaksanut kaikkia sosiaalisia tilanteita, joita koulussamme on hyvinkin paljon. Ne veivät energiaani ja tunsin oloni usein hyvinkin väsyneeksi tilanteissa, joissa muut paistattelivat energisinä ja innoissaan.

”Älä tee ekstrovertteja päätöksiä vain siksi, että maailma on ekstrovertti.” (Jonkman 2015, 245).

Kirjassa painotettiin sitä, että on hyvä osata tarvittaessa myös sopeutua tilanteeseen ja olla valmis venyttämään persoonaansa – olla välillä tilapäisesti sosiaalisempi tai vastaavasti epäsosiaalisempi kuin normaalisti (Jonkman 2015, 206). ”On kuitenkin hyvin haitallista antaa poikkeustilanteen venyä normaalitilaksi ja jumittua itselleen vieraaseen rooliin.” (Jonkman 2015, 206). Näin itselleni pääsi käymään ja se oli suurin virheeni. Tein liikaa joustoja omaa persoonallisuuttani vastaan ja se uuvutti minut täysin. Osallistuin liian moniin sosiaalisiin tapahtumiin tai -tilanteisiin, jotka olisin voinut myös voimieni säästämiseksi jättää välistä tai siirtää toiseen ajankohtaan. Olisin myös voinut olla tiimille rehellisempi ja keskustella avoimemmin avokonttorin haasteista ja hyödyistä, jotta siihen oltaisiin voitu yhdessä etsiä ratkaisua.

Nyt en enää kuitenkaan häpeile sitä, että joskus ajatusprosessini vievät enemmän aikaa, tarvitsen aika ajoin enemmän rauhallista tilaa ja reagoin helposti ulkoisiin ärsykkeisiin. Sen vastapainoksi pystyn sopivassa ympäristössä uppoutumaan tuntitolkulla mielenkiintoisten tehtävien pariin, en kyllästy helpolla ja tingin myös omista tarpeistani, jos olen sopivassa flow-tilassa. Motivoidun ongelmanratkaisusta, intohimosta jotain asiaa kohtaan tai sisäisistä tavoitteista, mutta status ja raha eivät saa minua kiinnostumaan. Minulla on kova sisäinen drive, ryhmäpaine ei minuun juurikaan vaikuta ja suoritan tehtäviä päämäärätietoisesti. Kannattaa siis selvittää oma persoonallisuustyyppi, jotta sen vahvuuksia voi käyttää hyödyksi ja oppii myös ymmärtämään toisia ihmisiä ympärillään paremmin.

”Paras tapa päästä selville persoonallisuustyypistään on pohtia, mitä tekee silloin kun ei ole pakko tehdä mitään.” (Jonkman 2015, 249).