Tampere
25 May, Saturday
21° C

Proakatemian esseepankki

Työilmapiiri



Kirjoittanut: Julia Koski - tiimistä Hurmos.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Työilmapiiri

Julia Koski

Jokainen meistä on varmasti kokenut erilaisia työilmapiirejä, niin huonoja kuin hyviäkin. Mikä on sitten oikeasti hyvä työilmapiiri? Mikä on sinulle hyvä työilmapiiri? Miten voit omalla toiminnallasi edistää työilmapiiriä? Jokaisella työpaikalla vallitsee omanlaisensa työilmapiiri. Miellä Proakatemialla ja meidän tiimiyrityksessämme Hurmoksessa vallitsee myös omanlaisensa työilmapiirinsä.

 

”Työntekijän työssä viihtyvyyden kannalta yksi perusasia on se, että kokee tulevansa kuulluksi ja pystyvänsä vaikuttamaan omaan työhönsä.” (yle.fi. 2017)

 

Koen meidän työympäristömme Hurmoksessa hyvin avoimeksi, luotettavaksi, kannustavaksi ja rohkeaksi. Meidän työympäristössämme jokainen tulee kuulluksi ja jokainen omilla toimillaan pystyy pitkälti vaikuttamaan omaan työhönsä. Meillä Hurmoksessa on aika ideaali tilanne jokaiselle työntekijälle. Minusta näitä olisi hyvä myös muidenkin yritysten tavoitella. Helposti isoissa yrityksissä asiat ”hukkuvat”. Tietenkään mikään työilmapiiri ei ole samanlainen eikä kuulukaan samaan muottiin mennä. Itselleni hyvässä työilmapiirissä tärkeää on viihtyvyys. Viihtyvyys vahvistaa sen, että on mukava työskennellä. Itselleni viihtyvyys työpaikalla koostuu pitkälti siitä, että kokee kuuluvansa joukkoon ja nauttii työstään.

Proakatemian yksi suurimmista arvoista on luottamus, ja se näkyy vahvasti meidän arjessamme. Luottamus vallitsee meidän työilmapiirissämme ja voit aina kysyä apua keneltä tahansa, kuinka salaiseen asiaan vain. Vastaavanlaista luottamusta en ole ennen nähnyt, vaikka olen monissa työpaikoissa aiemmin työskennellyt. Koen, että Proakatemia on erinomainen paikka työskennellä. Proakatemialla näkyy myös kannustus ja oikeasti toisten onnistumista iloitseminen. Kukaan ei ole kateellinen toisillensa ja kaikki kokevat ylpeyttä myös toisten onnistumisista. Tämä on jotain ainutlaatuista, tämän kokee, vain tulemalla Proakatemialle. (Vinkkinä nyt yhteishaussa hakeville!)

Siitä tulikin mieleen, että mitä tapahtuu, kun ”akatemia kuplan” puhkaisee? Se työilmapiiri on aivan eri ”ulkomaailmassa”. Näistä työympäristöistä puuttuu yleensä se intohimo ja yhteen kuuluvuuden tunne. Tämä vaikuttaa suuresti yhteistyöhön ja auttamisenkulttuuriin. Se on monelle vain työpaikka. Eikä siinä mitään pahaa ole, mutta jokaisen työntekijän käytös vaikuttaa työympäristöön. Kuinka saada kaikki sitoutumaan asiaan, mikä ei ole juuri hänen intohimonsa? Miten saada kuuluvuuden tunne kaikille työntekijöille. Siinäpä vasta pohdittavaa.

 

”Työilmapiirin parantaminen on tärkeää, koska se vaikuttaa suoraan työntekijöiden hyvinvointiin, motivaatioon ja tuottavuuteen.” (ChatGPT. 2024)

 

Kokosin tähän alle vinkkejä, joilla voi oman työpaikanilmapiiriä nostattaa:

  1. Työntekijöiden osallistaminen arkisiin päätöksiin. Kuinka saada työstä merkityksellistä?
  2. Työntekijöille tieto, että heitä kuunnellaan.
  3. Esihenkilö näyttää esimerkin ja ”laskeutuu” työntekijöiden tasolle, turha hierarkia pois.
  4. Johtamisella on suuri merkitys—lopullisesti kaikki kaatuu esihenkilöiden niskaan
  5. Työyhteisön tarkat ja selkeät pelisäännöt vähentävät kitkaa työyhteisössä.
  6. Palautteenanto- ja keskustelukulttuuri, työpaikan avoimuus.
  7. Selkeät työtehtävät, tavoitteet ja odotukset sekä työntekijät on perehdytetty huolellisesti työhönsä.
  8. Työhyvinvointi kuntoon tarjoamalle työntekijöille vapaa-ajalle mahdollisuuksia esim. epassi-raha.

Vinkit tehty apuna käyttäen (pam.fi. 2023) (yle.fi. 2017) ja (ChatGPT. 2024).

 

 

 

Lähteet:

ChatGPT. 2024. Tekstistä n. 1% on tuotettu ChatGPT:tä apuna käyttäen. https://chat.openai.com/c/4263e4c0-1d7e-4261-88cc-4fd24ea5e7c8  (viitattu 2.3.2024)

Pam.fi. 29.6.2023. Työyhteisön ilmapiiri ja vuorovaikutus. Blogi. https://www.pam.fi/tyoelamaopas/tyoelamassa/tyosuojelu-ja-tyoturvallisuus/tyohyvinvointi/tyoyhteison-ilmapiiri/(viitattu 2.3.2024)

Yle.fi. 7.2.2017. Miten parantaa tulehtunutta työilmapiiriä—näitä lääkkeitä työpaikalla voi kokeilla. Artikkeli.https://yle.fi/a/3-9444174  (viitattu 2.3.2024)

Kommentoi