Kirjoittajat: Nuppu Laaksonen ja Evianna Sipilä

”Tärkeintä ei ole mitä sanot, vaan kuka olet. Se mitä sinä olet, huutaa niin kovaa, etten minä kuule, mitä sinä sanot.”

Tämä soluessee käsittelee Tommy Hellstenin Tähän olen tullut -teosta. Hellsten on suomalainen teologi, terapeutti, mentori ja kirjailija, joka on kirjoittanut useita elämäntaidollisia teoksia hänen omaan sekä potilaidensa elämään pohjautuen. Olimme kuuntelemassa Hellsteninä Tampereella Kasvotusten -kiertueella, jossa hän sivusi tänä syksynä ilmestynyttä kirjaansa. Kirja on ollut kummallekin meistä yksi merkittävimmistä lukemistamme kirjoista. Saadaksemme kirjan sanoman pysymään mahdollisimman muuntelemattomana, olemme käyttäneet tekstissä suoria lainauksia sekä referaatteja kirjasta.

Tähän olen tullut on elämänkerrallinen teos, jossa Hellsten kertoo hengellisestä etsinnästään sekä matkastaan merkityksen löytämiseen. Teos on Hellstenin 26. ja käsittelee elämän tarkoitukseen liittyviä kysymyksiä, joista hän on tullut tunnetuksi aikaisemmissakin kirjoissaan. Kirja poikkeaa aikaisemmista Hellstenin teoksista voimakkaasti juuri sen elämänkerrallisuutensa vuoksi. Siitä huolimatta, että hänen viisikymmentä vuotta sitten alkanut matkansa on päättymässä, hän kokee tehtävänsä olevan vasta aluillaan.

Niin tilaisuus, kuten hänen kirjansakin alkaa hänen kertomalla lapsuudestaan, jolloin hän toimi ”pannuhuone”-terapeuttina. Hän löysi kutsumusammattinsa jo hyvin nuorena, vaikka joutuikin käymään kivikkoisen tien kohti lopullista uraansa. Tilaisuudessa oli vuoroin solisti Tommi Kaneliuksen akustisesti esittämiä kitaraesityksiä sekä Hellstenin puheenvuoroja. Kirjassa puolestaan vuorottelevat Hellstenin elämänkokemukset ja hänen oivalluksensa ihmisyyden suurimmista kysymyksistä.

Teos käsittelee elämäntarkoitukseen liittyviä teemoja. Oivallukset ovat saman kaltaisia kuten esimerkiksi Ekchart Tollella ja Anthony De Mello:lla teoksissa. Näitä ovat muun muassa läsnäolo, ego, tietoisuus, rakkaus, toipuminen, luovuttaminen ja uskominen.

Hellsten kirjoittaa kirjansa suomalaisena kristittynä keski-ikäisenä miehenä, ja onnistuu uskomattomalla tavalla puhuttelemaan yhtä lailla parikymppisiä opiskelijoita. Hän reflektoi omien kokemustensa kautta, kuinka ihminen luontaisesti toimii eri lähtökohdista käsin eri tilanteissa. Kirjassaan hän puhuu etapeista, jotka voidaan nähdä toistuvan samankaltaisena lähes jokaisen elämässä, joka on lähtenyt matkalle selvittämään omaa minuuttaan. Etapit hän on purkanut omien sanojensa mukaan ”helminauhaksi” ja tarkastelee siihen pujotettuja asioita yksi kerrallaan, kunnes lanka yhdistyy.

Oman elämänsä purkaminen tähän niin sanottuun helminauhaan on erinomainen työkalu oman identiteettinsä löytämiseen. Näin on mahdollista ymmärtää, että erilaiset kriisit ovat juuri niitä taitekohtia, jotka muovaavat meitä kohti sitä ihmistä, joksi meidät on tarkoitettu. Kuten Hellsten toteaa, näiden elämänkriisien merkityksestä voi tulla tietoiseksi ne ohitettuaan, eikä niitä edeltä käsin osaa tunnistaa.

Egon harha

Kirja käsittelee toistuvasti egon harhaa. Itsetunto-blogin mukaan ego on: ”Idea, joka meillä kaikilla on itsestämme.” Ego yrittää esittää sinut sellaisena, kuin haluaisit olla, ei sellaisena kuin todella olet. Kyseessä on illuusio. Tämän illuusion ylläpitäminen on todellisen minän kokemisen este.

Ego asettaa elämälle jatkuvia vaatimuksia. Siksi se on kyvytön olemaan läsnä tässä hetkessä, sillä se ei kykene luopumaan kontrollista. ”Egossa ihminen ottaa elämän omiin käsiinsä sen sijaan, että hän olisi elämän käsissä.” Tämä hetkikin sisältää liian paljon sitä tai liian vähän tätä, ja siksi ego pyrkii muuttamaan sitä. Toisin sanoen ego hylkää sen ainoan hetken jossa elämä on. Kuten Hellsten sen toteaa kirjassaan, ego on ihmisen suurin ja kohtalokkain harha. Se merkitsee itseriittoisuutta, omavoimaisuutta, patologista kaikkivoipasuutta ja elämänhallintaa.

”Elämä ei toteudu pelossa vaan luottamuksessa, sen hyväksymisessä mikä on. Kyse on tällöin ennen kaikkea sen ymmärtämisestä, että kaikki on hyvin, vaikkei mikään ehkä tunnukaan juuri nyt hyvältä. Mutta kuinka näin voi ajatella, kun mikään ei viittaa niin olevan? Miten voi ajatella, että kaikki on hyvin, jos elämä on täynnä vastoinkäymisiä ja vaikeuksia? Miten kukaan voisi keskellä kärsimystä olla kiitollinen tästä hetkestä? Se on mahdollista, kun on oppinut luovuttamaan itsensä, tahtonsa ja elämänsä jonkin itseään suuremman käsiin. Ego pitää elämää omissa käsissään ja haluaa oikeuden määrittää, mikä on hyvää ja mikä ei. Minulla voi olla toiveita ja odotuksia, mutta luovun niistä suosiolla, kun ne eivät toteudu sellaisinaan. En takerru niihin, vaan annan niiden mennä. Arvoni ja elämäni eivät ole niistä kiinni, hyväksyn uuden tilanteen ja odotan, mitä sen takaa paljastuu,” Hellsten kertoo.

Hellsten itse tuo ilmi kokeneensa viime vuosina suuria vastoinkäymisiä. Lähes kaikki hänen hankkeensa ovat kariutuneet, ja hän on saanut kulkea epäonnistumisesta toiseen. Tietyssä pisteessä hän oli vaimonsa kanssa varma siitä, että he tulevat menettämään yrityksensä ja kaiken omaisuutensa. Lopulta, kun kärsimys tuntui sietämättömän kovalta, hän viimein hyväksyi sen, että he tulevat menettämään kaiken: ”Lakkasin vaatimasta elämältä sitä, mikä minun mielestäni olisi oikein ja itselleni parasta. Lopulta päädyin ajattelemaan, että kaiken menettäminen olisikin kenties parasta, mitä saattaisi tapahtua. Ei se merkitse elämän loppumista, asiat vain muuttavat silloin muotoaan.”

Jälleen tullaan samaan johtopäätökseen siitä, kuinka kärsimys on tapa muovata minuuttamme. Joskus tehtävämme maailmassa edellyttää ja vaatii luopumaan asioista, jotka ovat mitättömiä suurempaa kuvaa katsoessa. Tämä on se ydin, jota ihmisen on kärsimyksen tilassa vaikea käsittää. Vaikka hallitsemmekin maailmassa tätä nykyä melkein mitä vain, aika on käsite, jonka yläpuolella emme ole. Emme voi nähdä tulevaisuuteen, olemme täysin sen hetken armoilla, jossa kulloinkin vaikutamme. Aika on mahti, joka osoittaa kuolevaisuutemme. Sen edessä olemme voimattomia, vaikka egomme pyrkiikin kertomaan meille muuta. Vaatii nöyryyttä käsittää, että elämä on elettävissä ainoastaan tässä ja nyt, olin siihen tyytyväinen tai en. Elämä tietoisena omasta egostaan on jatkuvaa taistelua, jonka voisi kiteyttää vuoropuheluksi: ”luovunko elämään vai elänkö kuolleena.” Yhtälö on raadollinen, mutta meille on annettu siitä ulospääsy, johon myös Hellsten on tullut löytöretkellään: ”Minunkin matkallani on ollut paljon pelottavaa, outoa ja tuntematonta. Jopa niin pelottavaa, että olen halunnut keskeyttää matkani. Olen sitä monesti yrittänytkin, mutta pian olen kuitenkin huomannut, ettei se ole mahdollista. Kun hengellisen kasvun tielle on kerran suostunut, paluuta ei ole. Matka jatkuu, tahdon minä sitä tai en. Loppujen lopuksi kuitenkin tahdon, sillä se on ollut minulle jo pitkään ainoa tapa elää.”

Nyt Hellsten ajattelee, että juuri näiden vastoinkäymisten hyväksyminen johti siihen, että asiat alkoivat muuttua. He saivat apua, ja yrityskin saatiin jaloilleen. Hän kokee, että noiden vaikeuksien piti tapahtua, jotta hänen egonsa pääsisi murtumaan. Hänen mielessään ego oli luonut mielikuvaa siitä, millaista elämän tulisi olla: ”Jonkun minussa piti kuolla, jotta uusi voisi syntyä. Mitä enemmän meissä kuolee vielä, kun elämme sitä vähemmän meihin jää kuoltavaa, kun hetki lopulta koittaa. Meidän tulee siis kuolla, kun vielä elämme. Tarkoitan tässä egon kuolemaa. Sillä vain se kykenee estämään syvemmän elämän, joka meissä tahtoo syntyä.”

Ihmisen ego luo jatkuvasti selviytymisstrategioita, joiden avulla hän yrittää selviytyä ajan hallinnasta. Sen lisäksi että egolla on ihmisen yksilöhistoriasta nouseva ulottuvuus, sillä on myös kollektiivinen ja kulttuurinen ulottuvuus. Kuten Hellsten mainitsee kirjassaan: ”Se on läsnä kouluissa, kirkoissa, politiikassa ja yrityksissä. Olemme hyväksyneet egon, tulleet sille sokeiksi, emmekä pysty kyseenalaistamaan sitä. Elämme kuin unessa, henkisessä unessa. Mitä muuta voi sanoa ihmiskunnasta, joka kovaa vauhtia on tuhoamassa sitä ainoaa planeettaa, jolla sen on määrä elää.”

Kuinka päästä egostaan eron? Hellstenin vastaus on: ”Tiedostamalla sen. Egoaan ei voi tuhota, ei tappaa, sitä voi ainoastaan katsella. Joka katselee egoa, on tietoinen eikä samastu siihen, vaan luo ja säilyttää siihen etäisyyden.” Kyseessä on tällöin todellinen minämme, se joka olemme. Kun tiedostan ärtymykseni, en ole enää ärtymys, vaan minussa on ärtymys. Voin tarkkailla tätä tunnetta, ja silloin minulla on päätösvalta, annanko tämän tunteen vaikuttaa käytökseeni vai en.

Millaista on tehokkuus, joka syntyy läsnäolon tilassa?

Läsnäolossa on kyse hyväksyvästä olotilasta nykyhetkessä. Käytännössä siis ihminen kokee levollisuutta siitä, missä on, miten on ja mitä tekee. Läsnäolon tila saavutetaan pysähtymisen kautta, mutta mitä on tehokkuus, joka syntyy pysähtyneessä tilassa? Mitä se on, ja miten se on mahdollista saavuttaa? Siihen ammattiin, johon koulutuksemme kautta olemme valmistumassa, vastaus näihin kysymyksiin on erittäin arvokas. On huomattavassa, että Proakatemialla opiskelevia yhdistääkin usko siihen, että meillä jokaisella on oma persoonallinen tapa tuoda jotain uutta siihen ympäristöön, jossa vaikutamme. Sitä voitaisiin sanoa myös yrittäjämäisen ajattelun kulmakiveksi. Hellstenin kirjan mukaan itsensä toteuttaminen tapahtuu kun ”ihminen tekee sitä, mitä hän tahtoo tehdä ja on persoonana läsnä siinä mitä tekee.” Luovuus onkin sitä, että ihminen tekee asioita omalla tavallaan, omassa rytmissään, työstä kiinnostuneena ja siitä iloiten. ”Hän omistaa työnsä, olipa sitten yrittäjä tai palkansaaja. Tähän voidaan päästä vain kunnioittamalla ihmistä ja hänen ihmisyyttään. Häntä kuullaan ja hänet vapautetaan tekemään työnsä niin kuin hän sen katsoo perustelluksi. Todennäköisesti hän tahtoo tällöin tehdä juuri sitä, mitä parhaiten osaa.”

Tämä kiteyttää sen, millaisen oppimisympäristön Proakatemia voi opiskelijoilleen parhaimmillaan tarjota. On etuoikeutettua opiskella ympäristössä, jossa on vapaus tehdä asioita oman näkemyksensä mukaan siitä, missä oma lahjakkuus on. Parhaimmillaan se johtaa mielekkyyteen, jolloin työ ja opiskelu eivät olekaan enää velvollisuuksia vaan itsensä toteuttamista. Vapaampi ja itseohjautuvampi opiskelu voidaan nähdä myös tulevaisuutena.

Esimerkiksi digitalisaatio tuo jatkuvasti korvaavia ratkaisuja työhön, jossa ihmisen koko potentiaalia ei hyödynnetä. On olemassa uhka, että työpaikkoja häviää, mutta ei ole totta, etteikö työllisyyttä voitaisi silti lisätä, – vain työn kuva on murroksessa. Tulevaisuuden ammatit tulevat haastamaan ihmistä yhä syvempään tietoisuuteen siitä, kuka on ja mitä ominaisuuksia hänellä on antaa organisaatiolleen. Työ ei ole enää rutiininomaista, jossa ei tarvitsisi käyttää resursseja ajatteluun. Ajatustyö tulee olemaan sitä, jossa ihmisen tulee olla vahvoilla tekoälyn ja verkottumisen ollessa yhä kiinteämmin osana arkeemme. Myös ihmistuntemus sekä ihmisyyden ymmärtäminen ovat taitoja, jota tulee hallita. Voisiko edessämme olla aika, jolloin ihmisyys on se elementti, joka erottaa meidät kaikesta muusta, joka on muutoin rinnastettavissa kykyihimme? Tietoisuudesta, tunteista, ajatuksista ja hengellisyydestä tulee arvo, josta on pidettävä kiinni. Ehkä digitalisaation tuoma helpotus arkeemme asettaakin meidät suuremman, maailmankuvaa muokkaavan haasteen eteen – kollektiivisen egon murtumiseen.

Johtamisen näkökulmasta, kirjassa on kohta, mikä vastaa kysymykseen tehokkuudesta läsnäolon tilassa. ”Jokaiselle pyritään organisaatiossa löytämään oikea paikka. Tällä tavoin tuetaan luovuutta, innovatiivisuutta ja työniloa. Niistä syntyy tehokkuus, mutta se ei synny enää ihmisyyden kustannuksella vaan vapaudesta, innosta, luovuudesta ja työnilosta.”

Yrittäjyyttä ja tiimijohtamista opiskelevana Hellstenin oivallukset läsnäolon merkityksestä ja elämän varrelle kuuluvista etapeista (myös kriiseistä), on pyrittävä omaksumaan. Ihmisenä on oltava tietoinen, siitä mitkä asiat todellisuudessa ohjailevat käytöstä, – olenko se minä vai egoni. Yrittäjänä on sen lisäksi oltava valpas:

”Tulevaisuus on läsnä jo nyt. Ympärillämme on tulevaisuuden aihioita, asioita, jotka tahtovat tapahtua ja ovat ikään kuin idullaan. Tulevaisuutta kudotaan nykyhetkessä, ja aihiot vain odottavat poimijaansa.”

Lähteet:

Tommy Hellsten -Tähän olen tullut, Kirja merkityksen löytämisestä

Kasvotusten – Tommy Hellsten & Tommy Kalenius, Aleksanterin kirkko Tampere, 30.8.2017.

Tulevaisuus & megatrendit -luento, Hotelli Waltikka, 3.10.2017.

Itsetunto-blogi

Wikipedia