Olemmeko jossakin alakoulussa?

"Tää paikkahan on ihan kuin alakoulu! Miksi ihmeessä te riisutte kengät?"

Laahustin sisätossut suhisten lattiaa vasten Proakatemian eteiseen, jossa minua odotti kurainen kenkäviidakko. Olin sitomassa kengännauhoja, kunnes yhtäkkiä minut pysäytti jokin. Vieressäni käytiin keskustelua, mikä herätti mielenkiintoni. Kuulin kyseisen kysymyksen suuntautuvan kolmannen vuoden opiskelijalle. ”Tää paikkahan on ihan kuin alakoulu! Miksi ihmeessä te riisutte kengät?” Kysyi jonkin toisen alan opiskelija, joka oli vierailemassa akatemialla todennäköisesti ensimmäistä kertaa. Tampereen ammattikorkeakoulussa ei nimittäin muissa paikoissa ole samaa käytäntöä. Akatemialainen vastasi kysymykseen hetken mietittyään – ”No, että on mukavampi olla, kun ei ole kengät jalassa.” Jäin pohtimaan kysymystä ja kysymykseen vastaamista. Ihan kuin kysymyksen esittäjä olisi pitänyt kenkien riisumista halpamaisena ja lapsellisena sääntönä.

Moni on varmasti miettinyt samaa kysymystä mielessään tiedostamatta tai tiedostaen. Se on osa Proakatemian kulttuuria ja siitä on muodostunut jokaiselle akatemialaiselle tapa. Aloin pohtimaan asiaa ja halusin selvittää, mitä hyötyjä siitä meille on. Ajattelin, että sillä on luultavasti suurempi vaikutus ilmapiiriin, vuorovaikuttamiseen, dialogiin ja luovuuteen kuin mitä nopealla ajattelulla uskoisikaan. Tämä lyhyt keskustelu kenkien riisumisesta sai aikaan minussa heräävän uteliaisuuden, joten päätin ottaa aiheesta selvää. On pakko olla jokin parempikin syy, kuin vain se, että on mukavampi olla. Tässä esseessä pohdin sitä, miten kengittä oleminen vaikuttaa olemiseemme ja miten tämä joidenkin mielestä niin vastenmielinen sääntö vaikuttaa oppimiseemme enemmän kuin osataan kuvitella.

IHMISEN AJATTELU KOKONAISUUTENA

Filosofit ovat pohtineet 2400 vuoden ajan dilemmaa ”Menonin paradoksi”, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että millä tavoin voidaan tutkia sellaista asiaa mistä emme tiedä mitä se on. Tämä on johtanut tulkintaan siitä, että dialogin kautta tietämättömät ihmiset voivat löytää tiedon. Hyödyntäen dialogin tieto-opin keskeisiä osatekijöitä, joita ovat kyseleminen, hypoteettinen tulkinta ja oppiminen mieleen palauttamisena, voi oppia jotakin uutta, mitä ei osannut edes ajatella voivansa oppia. (kagge 2018.)

"On ajateltava koko itsellään, niin päällä kuin ruumiillaan." -Maurice Merleau Ponty

Ranskalainen filosofi Maurice Merleau-Ponty esitti mielenkiintoisen vastauksen kyseiseen dilemmaan. Hän sanoi, että on ajateltava koko itsellään, niin päällä kuin ruumiillaan. Ihmiset eivät ole vain kasa atomeja luiden ja lihan ympäröimänä. Ihmiset hankkivat tietoa, keräävät muistoja, pohtivat asioita varpailla, jaloilla, käsillä, vatsalla ja hartioilla. Emme ainoastaan päällä ja sielulla, joita Sokrates piti tärkeinä Menonin kysyessä paradoksaalista kysymystä dialogissa. Merleau-Ponty ennakoi asiaa, jota nykyään aivotutkijat ja psykologit tutkivat paljon. Aivotutkijat ovat löytäneet, että ihmiset ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa. Ihmiset hyödyntävät tietoa kaikkien aistien avulla. Tieto siis tallentuu ruumiiseemme kaikkien aistimusten kautta. Merleau-Ponty huomasi, että jalat osaavat hankkia tietoa aivoillemme, jonka ansiosta voimme saada vastauksia kysymyksiimme, joita emme olleet edes tiedostaneet kysyvämme itseltämme. (Kagge 2018.)

"Tarvitsemme siis dialogia toisten tietämättömien ihmisten kanssa paljain jaloin, jotta voimme oivaltaa asioita, mistä emme olleet edes tietoisia kävellessämme kengät jalassa."

Asioiden oivaltaminen tapahtuu laajemmassa kokonaisuudessa, eikä vain pelkästään itsenäisen ajattelun kautta. Tarvitsemme siis dialogia toisten tietämättömien ihmisten kanssa paljain jaloin, jotta voimme oivaltaa asioita, mistä emme olleet edes tietoisia kävellessämme kengät jalassa. Ehkäpä antiikin filosofit oivalsivat niin syvällisiä asioita, koska heillä ei ollut paksupohjaisia kenkiä puristamassa jalkoja. Ehkäpä Sokrateksella, Menonilla ja Platonilla dialogin aikana ei ollut kenkiä jalassa.

Mitä valmentajat ajattelevat asiasta?

Minulla heräsi asiasta mielenkiinto ja halusin selvittää valmentajilta, onko Proakatemialla syvempää selitystä kenkien riisumiselle. Lähestyin paria valmentajaa, joiden ajattelin ajattelevan kengittä olemisesta jotakin syvempää. Kysyin kysymyksinä, miksi riisumme kengät Proakatemialla, miten se vaikuttaa olemiseen ja oppimiseen?

Kysyin ensiksi kysymykset tiimivalmentajalta Timo Nevalaiselta. Hän totesi asiaan jotakuinkin näin. ”Jotta lattiat ei likaannu, koska ei ole mahdollista saada siivousta enempää. Tai pitäisi olla muoviset lattiat. Ilman kenkiä on myös mukavampi olla. Oppimista auttaa, kun on kotoisampaa ja mukavampi ympäristö, jossa voi olla rennosti. Se on monella tapaa hyödyllistä oppimiselle. Etenkin sellaiselle oppimiselle, mikä vaatii luovuutta ja avoimempaa ajattelua.” (Nevalainen 2024.)

Toinen tiimivalmentaja, jolta kysyin kysymykset oli Tanja Verho. Hän kommentoi asiaan seuraavanlaisesti. ”Onhan sitä mukavampi ja rennompi olla, kun on sisätossut tai villasukat jalassa. Silloin kun on rennompi olla, niin on myös tietyllä tapaa avoimempi ja se näkyy ajattelun ja dialogin laadussa.” (Verho 2024.)

Valmentajat ovat samoilla jäljillä, kuin filosofi Maurice Merleau-Ponty. Ilman kenkiä on parempi ajatella, oivaltaa ja oppia.

Olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka suuri eroavaisuus pajoissa olisi, jos olisimme kengät jalassa. Tai millainen ilmapiiri ja kulttuuri Proakatemialla olisi, mikäli kengät puristaisivat jokaisen meidän holvikaariamme ja jalkapöytää. Olisimmeko samanlainen lempeä, lämmin ja helposti lähestyttävä Proakatemia. Olisiko tunnelma niin rentoa, kuin se nyt on. Joka tapauksessa, tämän oivalluksen myötä, arvostan suuresti sitä, että meillä Proakatemialla on tällainen sääntö ja toimintatapa olemassa.

LÄHTEET:

Kagge, E. 2018. Kaikki paitsi käveleminen on turhaa. Norla (suom.) Helsinki: Art House.

Nevalainen, T. Tiimivalmentaja. 2024. Haastattelu 22.4.2024. Tampereen ammattikorkeakoulu.

Verho, T. Tiimivalmentaja. 2024. Haastattelu 23.4.2024. Tampereen ammattikorkeakoulu.