Valvontakapitalismin vaarat (The Social Dilemma 2020) -dokumenttielokuva alkaa lauseella ”Yksikään kuolevainen ei voi tavoitella suuruutta ilman, että tuho seuraa.” – Sofokles. Olemmeko me yhteiskuntana tuhon omia sosiaalisen median takia? En usko. Syytä on kuitenkin miettiä omaa älylaitteiden ja sosiaalisen median käyttöä. Dokumenttielokuvassa haastatellaan erilaisia teknologia-alan asiantuntijoita, jotka ovat työskennelleet muun muassa Applelle, Googlelle, Instagramille, Twitterille ja Facebookille. Monesti sosiaalinen media vie mukanaan niin kuin tässäkin draaman ja dokumenttielokuvan yhdistelmässä, jossa tutkitaan sosiaalisten median vaarallisia vaikutuksia ihmisiin ja teknologia-alan asiantuntijat varoittavat omien luomustensa vaaroista. Aloin itse pohtia, miten nämä asiat näkyvät yhteiskunnassa ja vaikuttavat meihin ja ympärillä oleviin ihmisiin? Entä kuinka me voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa asioihin, niin yksityishenkilöinä kuin yrittäjinä?

Ei ole vain yhtä pahista

Stanfordin yliopiston riippuvuuslääketieteen johtaja, tohtori Anna Lembke vertaa sosiaalista mediaa jopa huumeisiin, koska se on meille tapa pitää yhteyttä muihin ihmisiin, josta saamme nautintoa. Samalla se vaikuttaa dopamiinin tuottamiseen. Dopamiinin tuotannon vuoksi sosiaalinen media voi aiheuttaa riippuvuutta. On huomattu, että sosiaalisessa mediassa käytetään todella paljon aikaa, joka ei itsessään, mutta monien tekijöiden kautta, saattaa aiheuttaa jopa mielenterveyshäiriöitä. Asioita pahentaa se, että on mahdollista eristäytyä kuplaan, jonka nämä sovellukset luovat sillä, että pitää jatkuvasti olla puhelin lähettyvillä saman tien, jos kuuluu ”bling” eli jokin sovellus kertoo uudesta ilmoituksesta. Ensimmäinen reaktio on katsoa, mitä ilmoituksessa sanotaan. Puhutaan epärealistista kauneusvaatimuksista ja siitä, kuinka nämä sovellukset vaikuttavat esimerkiksi läksyjen tekoon. Jatkuvasti on saatavilla jotakin ärsykettä, joka vie huomion pois koulutehtävistä. Tätä ilmiötä kutsutaan digitaaliseksi tutiksi, joka helpottaa silloin kun koemme esimerkiksi yksinäisyyttä turvattomuutta tai ahdistusta. Oletus on, että opimme elämään laitteiden kanssa, mutta vaarallisempaa on se, että sitä ohjaa eksponentiaalisesti kehittyvä teknologia, jonka prosessointi teho on kasvanut noin biljardikertaiseksi. Mikään muu ei ole kehittynyt lähellekään samaa nopeutta. (The Social Dilemma – Valvontakapitalismin vaarat 2020)

Sosiaalisessa mediassa luodaan kiiltokuvamaailmaa, johon moni helposti uppoutuu. Hienoja autoja, taloja, luksuselämää… Uskon, että tämä on suurin ongelma maissa, joissa tuloerot ovat merkittäviä. Viimeisen päälle muokatut, ”täydelliset kuvat” ovat luoneet ulkonäköpaineita, jotka taas voivat osaltaan aiheuttaa mielenterveysongelmia. Dokumenttielokuvassa näytetään pelottavan paljon tilastoja etenkin nuorten itsetuhoisuuden ja itsemurhien lisääntymisestä pelkästään kuluneen vuosikymmenen aikana. Useimmiten myös perheet ovat traumatisoituneet ja miettivät, että mitä lapselleni on tapahtumassa. Z-sukupolvi, joka on syntynyt vuoden 1996 jälkeen, on kokenut jo kouluikäisenä älylaitteiden olemassaolon, mikä on dokumentin mukaan vaikuttanut mm. deittailuun ja ajokortin hankkimiseen.

Tristan Harris eli Googlen entinen suunnittelueetikko toivoo, että useampi ihminen ymmärtäisi, miten tekniikka toimii, sillä sen ei pitäisi olla vai teknologia-alan ihmisten tiedossa. Hän lähti miettimään, miten alaa voisi muuttaa sisältäpäin. Harris lähetti diaesityksen, jossa hän kirjoitti, ettei koskaan historiassa 50 suunnittelijaa ole tehnyt päätöksiä, jotka vaikuttavat kahteen miljardiin ihmiseen ja vetosi Googlen moraaliseen vastuuseen ratkaista ongelma. Moni vastasi olevansa samaa mieltä ja kuinka oli nähnyt, mitä se vaikuttaa esimerkiksi lapsiin ja muihin heidän ympärillään. He tulivat siihen tulokseen, että asialle täytyy tehdä jotakin, mutta yhtäkkiä ei enää kuulunutkaan mistään mitään. ”Kun olin siellä, tunsin aina olevani hyvien puolella. En tiedä, tunnenko niin enää”, Twitterin entinen tekninen varapääjohtaja Alex Roetter sanoo. Moni on tuntenut tekevänsä hyvää, sillä nämä sovellukset ovat tehneet myös merkittäviä, positiivisia muutoksia juuri sovellusalustojen takia. (The Social Dilemma – Valvontakapitalismin vaarat 2020)

Jos et maksa tuotteesta, olet itse tuote

Jaron Lanier, joka on kirjoittanut kirjan 10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt (Ten Arguments for Deleting Your Social Media Accounts Right Now) on myös haastateltavana tässä dokumenttielokuvassa. Hän kysyi kysymyksen, mistä esimerkiksi Googlelle ja Facebookille maksetaan. Sanonta kuuluu: ”Jos et maksa tuotteesta, olet itse tuote.” Yritykset myyvät heidän omia käyttäjiään tai tarkemmin sanottuna dataa heidän käyttäjistään. On paljon sovelluksia, joiden ajattelemme olevan ilmaisia, mutta totuus on se, että mainostajat maksavat niistä. Google ei ole vain hakukone, vaan paljon muuta. Google tienaa maksetuilla mainoksilla. Hakukoneoptimointi on yksi keino saada omalle yritykselleen näkyvyyttä. Facebook ei ole vain paikka, jossa voi katsoa ystävien ja yhteisöjen kuvia ja päivityksiä, vaan selatessasi alaspäin näet useita mainoksia. Käyttäjiä myydään siis mainostajille. Jokainen yritys on varmasti unelmoinut takuusta, että mainostaessaan, kyseinen mainos on menestys. Yritykset keräävät paljon dataa, jonka avulla mainokset saadaan onnistumaan. Sovellukset tietävät, millaisia heidän käyttäjänsä ovat. Sen takia he voivat luvata tietyn kohderyhmän, tietylle yritykselle heidän mainostaessaan omaa, kohderyhmälle sopivaa palveluaan/tuotettaan. (The Social Dilemma – Valvontakapitalismin vaarat 2020)

On fakta, että kaikkea mitä me teemme netissä tarkkaillaan, seurataan ja mitataan. Dataa kerätään muun muassa siitä, milloin olet onnellinen ja milloin surullinen. Meitä on lajiteltu introvertteihin ja ekstrovertteihin sosiaaliseen median käyttömme perusteella.  Ylipäätään kaikkea mitä teet netissä, etenkin sosiaalisessa mediassa seurataan hyvin tarkasti. Algoritmit tekevät yhä parempia ennusteita siitä, keitä me olemme ja mitä seuraavaksi teemme. Myös esimerkiksi sitä, kuinka monta sekuntia tai minuuttia katsot jotakin kuvaa tai videota, analysoidaan. Tämän perusteella esimerkiksi Instagram-syötteen kuvat näkyvät tietyssä järjestyksessä ja sinulle kohdistetaan tiettyjä mainoksia. Tavoitteena on saada ihmiset jakamaan sovelluksen käyttöä ja pidentää aikaa, jota sovelluksessa käytetään. Kasvutavoitteeseen liittyy se, että palaat ja kutsut ystäviä, jotka saadaan kutsumaan lisää ystäviä sovellukseen. Mainostamisen tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon rahaa tässä välissä. Jokainen liike tapahtuu algoritmeilla, joiden tehtävä on keksiä, mitä näytetään, jotta mitattavissa olevat tavoitteet nousevat. Olemmeko tuotteen ostajia vai tuotteita? Vastaus on: molempia.

Elämmekö väärän tiedon aikakautta?

Valvontakapitalismin vaarat dokumenttielokuvassa jopa kerrotaan, kuinka tuorein sukupolvi milleniaalien jälkeen on syntynyt maailmaan, jossa viestinnän ja kulttuurin tarkoitus on manipulointi. ”Tarpeeksi pitkälle kehittynyttä teknologiaa ei voi erottaa taikuudesta.” – Arthur C. Clarke. Teknologia on opetettu tekemään suostuttelevammaksi, jotta esimerkiksi liittymisen kynnys pienenee, on helpompi mennä mukaan uusiin juttuihin ja kokea itse se, mitä koko yhteisö kokee. Suostuttelevalla teknologialla tarkoitetaan, että halutaan muuttaa käyttäytymistään, jotta saadaan tietty reaktio. Halutaan, että sivun selaamista jatketaan. Jos vedät sivua alas, tulee ylälaitaan uusi juttu. Psykologiassa tätä mallia kutsutaan positiiviseksi jaksottaiseksi vahvistukseksi.

Dokumenttielokuvassa nostetaan esille myös koronavirus ja valeuutiset, jotka eivät todellakaan ole vain Covid-19 viruksen aikaansaamia. Olemme siirtyneet tiedon aikakaudesta väärän tiedon aikakauteen. Facebook toimii vähän kuin taikuri korttitempussaan eikä ihminen huomaa, että kortti on ennalta valittu. Algoritmit lisäävät polarisaatiota yhteiskunnassa. Polarisaatio on esimerkki ryhmän vaikutuksesta yksilöiden toimintaan. Yksi esimerkki tästä ovat erilaiset salaliittoteoriat, kuten Pizzagate, jota levitettiin kaikissa sosiaalisissa medioissa. Järjestelmät tietyllä tavalla edistävät väärän tiedon leviämistä, sillä väärä tieto tuottaa yhtiölle enemmän rahaa kuin totuus, sillä totuus on tylsää. Tällä hetkellä meitä pommitetaan koronavirukseen liittyvillä uutisilla. On vaikea erottaa, mikä on totta ja mikä tarua, vaikka kyse on elämästä ja kuolemasta. Tätä propagandaa jakavat ihmiset eivät välttämättä ole edes itse tietoisia siitä, jolloin on helppo esittää asiat uskottavasti. Kerrotaan monia asioita, jotka voisivat parantaa koronaviruksen sekä toisaalta asioita, jotka todistaisivat, että koronavirus on vain jonkun keksimä kuvitteellinen uhka. Näihin huijauksiin on helppo tarttua, sillä ihmiset hakevat tällä hetkellä suojaa ja turvaa, kun kyseessä on tilanne, jollaisessa emme ole aiemmin eläneet.  (The Social Dilemma – Valvontakapitalismin vaarat 2020)

Ihminen, jonka mieli on jatkuvasti hälytystilassa, lähtee helpommin mukaan petokseen. Kenelläkään meistä ei ole tarkkaa tietoa siitä, mitä korona aiheuttaa, miten se voitaisiin parantaa ja onko se häviämässä vai ei. Mielipiteitä voidaan siis manipuloida huoletta. Vaikka tietoa on saatavilla, monelle tiedon hankkiminen näyttää olevan sitä, että uskotaan vähän, mitä sattuu eteen tulemaan. Ihminen ei osaa erottaa, mikä on faktaa ja mikä jonkun mielipide, sillä aina ei ole edes kyse vain oikeasta ja väärästä vaan tietämättömyydestä. Meillä on yhä vähemmän valtaa siihen, ketä olemme ja mitä uskomme. Tämän takia erityisesti lähdekritiikki on suositeltavaa.

Dokumentissa puhutaan myös siitä, kuinka Wikipediassa avatessa etusivun, kaikki näkevät sivun samanlaisena, kun taas Facebook avautuu sinulle juuri sellaisena, millaisena oma algoritmi sen haluaa sinulle näyttää. Samoin kuin Instagram. Esimerkiksi Google tekee myös sitä, että kun haet vaikka ilmastonmuutosta, niin se näyttää Suomeen liittyviä juttuja ja esimerkkejä siitä, miten Suomessa on toimittu. Toisella taas aukeaa eri maailma riippuen siitä, mistä maasta olet ja miten olet käyttäytynyt sosiaalisessa mediassa tai verkkosivustolla. Jokaisella on tavallaan oma todellisuutensa, omilla faktoillaan. Tämä ei tietenkään ole totta, mutta näin erilaiset algoritmit muokkaavat ihmisen mieltä ja mielenkuvaa. Teknologia ei ole kuitenkaan ole uhka olemassaololle, vaan mielestäni enemmän jopa mahdollisuus. Ongelman parantamiseksi on ehdotettu muun muassa verotusta sen mukaan, kuinka paljon dataa yrityksellä on käytettävissään, mutta laki on tässä asiassa myöhässä. Nykyinen tilanne ei anna suojaa käyttäjille, vaan varakkaiden yhtiöiden oikeuksille sekä etuoikeuksille. (The Social Dilemma – Valvontakapitalismin vaarat 2020)

Mitä me voimme tehdä?

Dokumentissa puhutaan paljon myös kuvien muokkaamisesta ja siitä, miten sosiaalinen hyväksyntä vaikuttaa meihin. Ihminen on luotu haluamaan sosiaalista hyväksyntää, mutta sitä ei olla totuttu kuulemaan esimerkiksi 10 000 ihmiseltä. Plastiikkakirurgialan suuret yritykset – kauneusjätit, jotka tekevät kauneusleikkauksia ovat keksineet uuden termin ”Snapchat dysmorphia” nuorille Snapchat-käyttäjille, jotka haluavat leikkauksen näyttääkseen samalta kuin jollakin kauneusfiltterillä. Mielestäni alan ammattilaisten, pitäisi oman edun tavoittelun sijaan oikeasti valaista kauneusleikkauksien vaaroista ja kehottaa miettimään, onko leikkaus oikeasti tarpeellinen, jos kyseessä on nuori ihminen. Mielestäni on hienoa, että Instagram on poistanut useilta käyttäjiltä näkyvistä esimerkiksi kuvissa näkyvien tykkäysmäärien luvut, jolloin ne eivät profiilin tarkastelijoille. Saa nähdä, tuleeko tämä olemaan pysyvä muutos ja miten se vaikuttaa esimerkiksi ulkonäköpaineiden muodostumiseen. Yrittäjät voivat omalta osaltaan muuttaa kauneusihanteita lisäämällä realistisia, muokkaamattomia kuvia sekä olemalla rehellisiä ja avoimia. (The Social Dilemma – Valvontakapitalismin vaarat 2020)

Dokumentin katsojille esitetty kysymys: ”Katsotko puhelintasi aamulla ennen kuin pissaat vai pissatessasi?”, on mielestäni erittäin ajatuksia herättävä. Ovatko ne tänä päivänä ainoat vaihtoehdot? Mietin, itse voisinko muuttaa omaa käyttäytymistäni niin, että ajoittaisin luurin katsomisen aamupalan jälkeen. Totesin, että herätyskellonikin on puhelimessa sekä pidän aamulla musiikin kuuntelusta tai videoiden katsomisesta samalla, kun teen aamutoimia. Instagramin, sähköpostin ja LinkedInin selailun hoidan kuitenkin vasta koulumatkalla. Miten helposti itse vilkaiset puhelinta, kun kuuluu ”bling” eli tulee ilmoitus jostakin viestistä, kuvan tykkäyksestä tai Facebook-merkinnästä?

Onko mahdollista irtautua siitä ärsykkeestä, jonka ilmoituksien merkkiäänet mielessämme aiheuttaa? Itse pidän usein puhelinta äänettömällä, jolloin olen huomannut sen, että saattaa mennä tunteja ennen kuin vilkaisenkaan puhelinta. Nyt kuitenkin ilmoituksien ollessa päällä, huomaan saman tien vilkaisevani, mitä ruudulle ilmestyy. Ihmiset ovat muokanneet teknologiaa tähänkin asti, joten mikseivät näiden teknologioiden rakentajat tee sosiaalisesta mediasta vähemmän suositeltavaa, joka käytä ihmistä hyväkseen? En aio poistaa sometilejäni, mutta aion jatkossakin vähentää turhan päiväistä selaamista sekä miettiä omaa sosiaalisen median kuluttamistani ja käytöstäni siellä, niin yrittäjänä kuin yksityishenkilönä.

Tärkein vinkkini kanssayrittäjille on itse toimia vastuullisesti sosiaalisessa mediassa. Me olemme niitä, jotka maksamme sosiaalisen median tuottajien mainospalveluista, mutta samalla olemme itse sosiaalisen median käyttäjiä. Olemme tehneet juomapelikortteja, joiden markkinoinnin suunnittelun tausta-ajatuksena on luoda niille yhteisö, joko verkkosivu tai sovellusalusta, jossa on tarjolla lisää erilaisia pelivaihtoehtoja. Aloin ajatella dokumentin aikana miettiä, että jos kutsuminen esimerkiksi jonkun alekoodin avulla toimii niin Foodorassa kuin Tierissä jne. Miksemme mekin voisi kokeilla? Samaan aikaan aloin ajatella, onko se moraalisesti oikein. Teemmekö me yrittäjinä oikeita valintoja markkinoinnissa vai voisimmeko itse muuttaa markkinoinnin? Fakta on kuitenkin se, että sosiaalisessa mediassa mainostaminen toimi ja tuottaa yritykselle paljon enemmän kuin perinteinen paperilehtimainonta, etenkin jos kyseessä ovat nuoret aikuiset. Pitäisikö uhkakuvien sijaan kuitenkin keskittyä ratkaisuihin?

Entä jos kaikki olisivatkin vain harmaata massaa, nimettömiä käyttäjiä, ilman tunteita, kuten me olemme Wikipedialle? Entä jos vähennettäisiin evästeitä? Voidaanko tuohon palata enää? Mainostajat eli yritykset, jotka näiden sosiaalisen median palveluita hyödyntävät ja niistä pitkälti hyötyvät, mitä niille tapahtuisi? Mitä me voimme tehdä? Teknologia-alan ammattilaiset uskovat, että meidän on muutettava sitä, niin jollakin tasolla alkaa itsekin uskomaan, että muutos on mahdollista ja voimme itse vaikuttaa siihen omalla käytöksellämme. Minua alkoi kuitenkin naurattaa, sillä elokuva päättyy lauseeseen ”Seuraa meitä somessa!” Tämän jälkeen vitsaillaan ja kehotetaan puhumaan ongelman korjaamisesta thesocialdilemma.com -sivustolla. Suosittelen tutustumaan sivustoon ja katsomaan dokumenttielokuvan, mikäli tämä essee herätti ajatuksia. Tämä on meidän sosiaalinen ongelmamme, joka selkeästi herättää ajatuksien lisäksi myös paljon kysymyksiä ainakin itselleni. (The Social Dilemma – Valvontakapitalismin vaarat 2020)

Lähteet:

Haapala, V. 2018. Tutkijat: Taru leviää Twitterissä totuutta nopeammin – valeuutisia jaetaan herkästi, koska faktat koetaan tylsiksi. MTV Uutiset. Luettu 29.11.2020.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkijat-taru-leviaa-twitterissa-totuutta-nopeammin-valeuutisia-jaetaan-herkasti-koska-faktat-koetaan-tylsiksi/6801560

Toscano J. Want to Work for Google? You Already Do. 2019. TEDx Talks. Youtube. Katsottu 29.11.2020.

https://www.youtube.com/watch?amp&feature=youtu.be&v=zDboy_RMaXk

The Social Dilemma – Valvontakapitalismin vaarat. 2020. Ohjaaja: Jeff Orlowski. Netflix. Tuotantomaa: Yhdysvallat.