Otsikko on lainaus Perttu Pölösen kirjasta Tulevaisuuden lukujärjestys.

Viime aikoina on ollut vaikeaa iloita opiskelusta Proakatemialla. Päätinkin ravistella itseäni ja muistella, mikä liiketoiminnan kehittämisessä kiinnostaa. Millaisia tavoitteita minulla on ja mitä voisin tehdä niiden eteen? Mikä tekemisessä tökkii ja mikä innostaa? Miten pääsisin eteenpäin? Tässä esseessä etsin vastauksia kysymyksiini.

Kuulin jo yläasteella tästä yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tutkinto-ohjelmasta. Kiinnostuin heti ja tiesin hakevani tänne, kunhan olen ensin vähän nähnyt työelämää. Pääsin ensimmäisellä hakukerralla sisään Proakatemialle ja unelmani toteutui. Ajattelin, että juuri täällä minun kuuluu olla – niin upea yhteisö ja mielettömiä mahdollisuuksia! Oli ihanaa muuttaa Helsingistä Tampereelle ja kaikki tuntui uudelta ja kutkuttavalta.

Ensimmäinen vuosi oli mahtava. Syksy meni nopeasti ja olin ylpeämpi saamistani kurssiarvosanoista kuin ikinä ennen kouluvuosieni aikana. Keväällä sain toimia tuoreen yrityksemme ensimmäisenä henkilöstöjohtajana ja suunnittelin tulevaa kesää jäätelökioskiyrittäjänä. Aloitin myös pitkän oppiprojektin suuren partioleirin leirinjohtajana. Olin valtavan ylpeä itsestäni, tiimistämme ja ensimmäisestä projektistamme, jossa sain vieläpä toimia projektipäällikkönä. Kun hain tänne, erityisesti johtaminen kiinnosti minua. Halusin oppia, miten tiimiläisen potentiaali kaivetaan esiin ja miten se saadaan koko tiimin käyttöön. Halusin oppia, miten johtamisella vaikutetaan motivaatioon ja ilmapiiriin. Halusin tarkkailla ja kehittää itseäni johtajana muuallakin kuin partiossa. Pääsin siis heti niiden minulle tärkeimpien aiheiden pariin. Vaikka ensimmäinen kevät oli rankka ja uuvuttava, olen siitä valtavan kiitollinen ja onnellinen.

Kesä vierähti omalla jäätelökioskilla Tampereen kauneimmalla uimarannalla. En meinannut uskoa todeksi, että elän jo nyt unelmaani omasta kahvittelupaikasta. Sydämeni pakahtuu vieläkin joka kerta, kun muistelen jäätelökioskiamme. Niin rakas siitä tuli. Silti haluan uskoa, että oli oikea päätös luopua jäätelöbisneksestä.

Kesän lopulla akatemialle palaaminen alkoi ahdistaa. Toinen vuosi alkoi. Jotain oli tapahtunut. Olin antanut keväällä kaikkeni ja yhtäkkiä en enää halunnut antaa mitään. Syksy oli kamala. En löytänyt enää intoa enkä motivaatiota. Minulta kysyttiin, minne olen kadottanut iloisuuteni. Se tuntui hirveältä. Ei ole lainkaan essimäistä olla huoneen negatiivisin tyyppi.

Tuntui, etten ole tarpeeksi proakatemiahenkinen tai tarpeeksi rohkea yrittämään. Näiden tunteiden kanssa kamppailen edelleen. Pidän itseäni tiimimme kriitikkona. Kriittinen ajattelu on ehdottomasti vahvuuteni, mutta myös suuri kehityskohtani. Hidastanko tiimimme toimintaa vaatimalla yritysideoilta ja ylipäätään kaikelta toiminnaltamme liian paljon? Ajattelen, että on nimenomaan tärkeää pohtia projektien potentiaalia ennen kuin kuluja alkaa kertyä. Toki on myös uskallettava testata ideaa ja kehittää sitä matkan varrella asiakkailta oppien. Jos idea ei kuitenkaan ole kirkas projektitiimillekään, miten asiakas ymmärtäisi sen ostaa? Tai miksi siihen kannattaisi sijoittaa aikaa ja rahaa?

Väitän olevani rohkea, kunhan uskaltaminen tuntuu tarpeeksi tärkeältä. Ja ehkä rohkeuteni näkyykin juuri siinä, että uskallan sanoa, jos mielestäni joissain hetkissä ei kannata vielä yrittää. Monesta tuutista toitotetaan menestymisen suurimman tekijän olevan juuri uskaltaminen. Uskon siihen täysin! On muistettava, mitä haluankaan uskaltaa, mikä onkaan tavoitteeni ja mietittävä, miten pääsen sinne. Mihin haluan vaikuttaa? On kirkastettava itselleen, miksi tavoittelen sitä, mitä tavoittelen. Motivaatio säilyy, kun päämäärä on selvillä ja edelleen innostava. Suosittelen kirjoittamaan tavoitteet ylös, kertomaan niistä kaverille ja pyytämään häntä muistuttamaan niistä. Minulle on käynyt usein niin, että olen pohtinut ääneen, kannattaako johonkin ryhtyä. Sitten ystäväni tai työkaverini ovat muistuttaneet minua kertomastani päämäärästä, ja pohtineet kanssani, veisikö tämä minua sitä kohti. Jaetut unelmat tuntuvat mahdollisemmilta, kun ihmiset ympärillä auttavat uskaltamaan. Pohdi valintojasi. Mitkä ovat askeleita oikeaan suuntaan? Voitko sanoa lopuille reiteille ei ja jatkaa matkaasi kohti tavoitteitasi?

Uskon tavoitteiden asettamisen lisäävän myös onnellisuutta. Tavoitteita asettaessa saamme sisältöä elämäämme – ne tuovat merkityksellisyyttä ja tunteen siitä, että on jotain, mitä odottaa ja minkä eteen tehdä töitä. Kun uskallamme unelmoida ja mielikuvituksen avulla näemme itsemme jo saavuttamassa tavoitteitamme, uskomme itseemme. Se todellakin tuntuu hyvältä.

Perttu Pölösen mukaan meidän pitäisi tavoitella nimenomaan merkityksellisyyttä. Hän kertoo Tulevaisuuden lukujärjestys -kirjassaan tulevaisuuden tärkeimmistä taidoista, joita kannattaisi nyt opetella. Kannattaisi keskittyä niihin taitoihin, joita koneet eivät voi ihmisiltä oppia, sillä samojen taitojen kanssa on turha kilpailla koneiden kanssa. Niiden kanssa voi kuitenkin pärjätä pitkälle tekemällä yhteistyötä, mikäli kykenee täydentämään yhteistä osaamista inhimillisillä taidoilla. Näitä taitoja ovat esimerkiksi luovuus, ongelmanratkaisukyky, pitkäjänteisyys, kriittinen ajattelu, myötätunto ja rehellisyys. (Pölönen.)

Hetkellisen onnen ja merkityksellisyyden ero on pitkäjänteisyydessä. Onko tavoite niin tärkeä, että sen vuoksi kestää epäonnistumisia ja ongelmia? Pitkäjänteisyys alkaa siitä, että muistutamme itseämme, minkä eteen teemme työtä. Merkitykselliset asiat kestävät kyseenalaistamista ja haasteita paremmin. Pettymyksiin suhtautuminen kertoo, tavoittelimmeko iloa vai merkityksellisyyttä. (Pölönen.)

Pölönen muistuttaa, että ihailun ja hetkellisen onnen tavoittelun sijaan kannattaisi jahdata ratkaisuja ja kärsivällisyyttä. Filosofi Wittgenstein neuvoi tavoittelemaan ihmisten kunnioituksen sijaan heidän rakkauttaan. Kunnioittamisessa on kyse siitä, mitä olet ja rakastamisessa siitä, mitä teet. Esimerkiksi johtajia usein kunnioitetaan, mutta mitä heidän pitäisi tehdä, jotta tiimi rakastaisi heitä? En halua kerätä palkintoja asioissa, joilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä. (Pölönen.)

Sen sijaan, että esittelemme itsemme ammattinimikkeen kautta tai pohdimme, mikä minusta tulee isona, Pölönen kysyy, minkä parissa ja miten haluan tehdä työtäni (Pölönen). Nerokasta! Minulla on tavoitteena toteuttaa itseäni koko elämäni ajan mahdollisimman rehellisesti ja auttaa muita tekemään samaa. Treenaan itsetuntoani tietoisesti jatkuvasti, koska suurin unelmani on vähentää ihmisten itsetunto-ongelmia. Harjoittelu ja työ on aloitettava itsestäni. Haluaisin poistaa koko maailman itsetunto-ongelmat. Jotta tavoite ei kuulostaisi liian vaikealta, voisin aloittaa auttamalla ja kannustamalla ihmisiä tutustumaan itseensä ja etsimään itselle merkityksellisiä asioita arkeen.

Ensin ajattelin keskittyväni aikuisiin naisiin, koska alusvaatemyyjän työni kautta tuskastuin naisten epäkunnioittaviin asenteisiin itseään kohtaan. Nyt kuitenkin haaveilen ennaltaehkäisevästä työstä eli terveen itsetuntemuksen rakentamisesta lasten kanssa. Haluaisin tukea lapsia vuorovaikutus- ja tunnetaitojen sekä rakkauden opettelussa. Haluaisin tuoda jokaisen lapsen elämään turvallisen aikuisen, jonka kanssa leikkiä, jutella ja tutkia elämää. Olen itse kokenut, että partioharrastuksestani olen saanut paljon avaimia vuorovaikutustaitojen ja tiimityön oppimiseen. Ehdoton rikkaus on ollut harrastuksen mahdollistama tiimityö eri-ikäisten partiolaisten kanssa. Toki myös perheessäni on aina keskusteltu paljon ja avoimesti. Perheeltäni olen saanut turvan lisäksi vapautta valita oman polkuni. Minusta ja ajatuksistani on aina oltu kiinnostuneita ja kanssani on etsitty minulle sopivimpia reittejä. Partiosta olen saanut jo pienenä vanhempia, luotettavia ja auttavaisia ihmisiä rinnalleni. Tuollaista rinnalla kulkemista ja omalle polulle kannustamista haluan jokaisen lapsen kokevan.

Proakatemialla jopa huomasin dialogiringin olevan monelle uusi ja jännittävä kokemus, vaikka itse olen istunut sellaisessa 8-vuotiaasta saakka aina partioiltoina. Haluaisin dialogin erilaisten ihmisten kanssa olevan osa jokaisen elämää jo lapsesta asti. Vain toisten ihmisten seurassa voimme todella tutustua itseemme. Meillä on valtavasti opeteltavaa toisiltamme ja eri ikäpolvilta, joten tutkiminen kannattaa aloittaa jo pienenä.

Olen iloinen, että olen tunnistanut teeman, jonka parissa haluan mahdollisesti tehdä töitä. On opiskeltava aiheesta lisää ja etsittävä mukaani oikeat ihmiset, jotta projektin voi aloittaa. Onnekseni Proakatemialta innokkaita ja taitavia ihmisiä löytää helposti. Usein ideat syntyvät siten, että jokin ärsyttää ja vaatii parannusta. Tällöin haluaa luoda ratkaisun ja sen työstäminen merkitsee jotain, koska ongelmaan liittyy jo tunneside eli ärsytys. Vaikka tarjolla olisi mahdollisuus ratkaista ongelma, lisäksi tarvitaan kuitenkin intohimoa. Vain intohimo kannattelee ja auttaa tekemään töitä pitkäjänteisesti. (Pölönen). Tässä piilee haasteeni Proakatemialla. Keksin kyllä kehitystä vaativia ongelmia ja bisnesmahdollisuuksia, mutta en tunne intohimoa niitä kohtaan. Jäätelökioski Elianderistakin luovuttiin, koska jäätelön myyminen ei tuntunut niin tärkeältä. Uskoimme, että meistä olisi ratkaisemaan isompiakin haasteita kuin uimarannan herkkutarjonta. Ja niinhän meistä onkin.

Välillä pelkään, että minun on tehtävä liiketoimintaa Proakatemialla vain siksi, että voisin osoittaa pystyväni hankkimaan rahaa työlläni nopeasti. Oikeasti haluaisin keskittyä pidempiaikaisen ja oikeasti tärkeän liikeidean suunnitteluun ja kehittämiseen. Toki voinkin, mutta se, jos joku vaatii nimenomaan uskallusta. On luotettava omaan ajatukseen ja uskallettava toimia niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. On kuunneltava sydäntään ja uskallettava kulkea sen näyttämään suuntaan. Kuvittelen, ettei ideani innostaisi tiimiäni tai ettei projektejani katsottaisi hyvällä. Tiedän, ettei niin ole. Vaikka olisikin, sillä ei pitäisi olla merkitystä, jos projektini olisivat minulle merkittäviä ja tietäisin toimivani tiimisääntöjemme mukaisesti. Ehkä uskomuksieni työstäminen ja itseni kuunteleminen ovatkin Proakatemian opetus minulle. Näiden aiheiden kanssa minun kuuluukin kamppailla. Tähän tärkeään opetukseen aion keskittyä. Tämä olkoon tavoitteeni.

LÄHTEET:

Pölönen, P. 2019. Tulevaisuuden lukujärjestys. E-kirja BookBeat-kirjapalvelussa. Otava. Helsinki.