Reflektointi mahdollistaa suunnittelun, yhteistoiminnan ja pitkän aikavälin tavoitteet, mikä vuorostaan on mahdollistanut taideteokset, arkkitehtuurin ja monimutkaiset työkalut (Martela 2020, 44).

Reflektoinnin tutuin muoto todennäköisesti meille tiimiyrittäjille on motorola. Sen läpi käyminen opetettiin jo ensimmäisten opintoviikkojen aikana, jonka jälkeen motorolaa on käyty orjallisesti käytännössä jokaisessa pajassa. Pari viikkoa sitten minulla kuitenkin heräsi kysymys siitä, miksi niin teemme. Miksi keksimme pakolla jotain hyvää, jotain kehitettävää ja niin edelleen?

Teemme niin, koska niin on opittu. Tavan vuoksi, sen kummemmin asiaa miettimättä. Tältä se ainakin tuntuu. Mitä pidemmälle olemme opinnoissamme menneet, sitä pinnallisemmiksi ovat menneet myös motorolamme, eivätkä ne enää sellaisina palvele tarkoitusta. Reflektoinnin tarkoitus ymmärtääkseni on nimenomaan reflektointi ja sitä kautta palautteenanto. Sen tarkoituksena on myös kehittyä, suunnitella tulevaa ja jos Frank Martelaa on uskominen, löytää suurempaa merkitystä itselleen ja elämälleen.

Reflektio on yleiskäsite niille kognitiivisille ja affektiivisille toiminnoille, joilla yksilö pyrkii selvittämään kokemuksiaan tavoitteenaan uuden tiedon konstruointi tai uusien näkökulmien löytäminen. Reflektio on välttämätön sekä yksilön että organisaation oppimiselle. Syvällinen oppiminen edellyttää teorian ja käytännön ymmärtämistä. Reflektiivisessä prosessissa pyritään tähän tietoiseen ymmärtämiseen. (Ahteenmäki-Pelkonen, Lehto & Mezirow, 1995).

Reflektoinnin merkitys tiimissä

Jos lähdemme siitä oletuksesta, että reflektoinnin tarkoitus on kehittyä ja kehittää, voisi väittää, että kyseessä on yksi tiimioppimisen merkittävimmistä työkaluista. Työkalu, jolla voimme muun muassa kehittää keskinäistä luottamusta, parantaa toimintatapoja ja tarkastella menneisyyttä. Reflektoimalla yhdessä voi myös kehittää perustelu- ja argumentointitaitoja sekä tapaa, jolla suhtautuu palautteeseen.

Reflektointitaidot ovat myös yksi tulevaisuuden työelämätaidoista. Alati muuttuvassa kompleksisessa ympäristössä tulee ihmisen osata pysähtyä ajattelemaan, niin sanotusti irtautua itsestään ja tarkastella tilannetta ulkopuolelta. Valmennustrion vuosi sitten julkaistussa artikkelissa “Reflektointikyky oppimisen lähteenä” nostetaan esille myös se, miten reflektointitaitojen kehittäminen vahvistaa kykyä tarkastella myös omaa vuorovaikutusta ja tunteiden säätelyä. Tästä voi helposti päätellä, että taidon kehittäminen tiimissä vahvistaa myös tiimin vuorovaikutusta ja tunteiden tasapainoa. Artikkelin mukaan täysi potentiaali saadaan käyttöön vain tiedostamalla ja päästämällä irti kehitystä jumittavista uskomuksista. Jos tiimi ei pysähdy aidosti reflektoimaan, jää potentiaali siis helposti käyttämättä.

Kun tarkastellaan reflektointia nimenomaan tiimiyrityksen tasolla, on selvää, että sen määrä riippuu tiimiyrityksessä olevista yksilöistä ja heidän taidoistaan. Vain yksilöä kehittämällä voi kehittää organisaatiota.

Reflektoinnin merkitys yksilönä

Olen itse paininut tämän syksyn ajatusten kanssa, jotka käsittelevät opin puutetta tai merkityksettömyyttä. Kokemus siitä, että en ole oppinut kuluvana vuonna mitään, on ollut todella vahva. En tiennyt tälle syytä, tai luulin tietäväni, mutta en osannut ajatella, että tunne johtuisi omista teoista, tai niiden puutteesta. Keskustelin asiasta päävalmentajamme kanssa, ja huomasin, etten ole oikeastaan kertaakaan pysähtynyt miettimään sitä, mitä tässä on oikein tullut tehtyä. En ole siis käytännössä reflektoinut omaa toimintaani koko vuonna, vaan painanut menemään ja niin sanotusti luottanut prosessiin. Pelkkä prosessiin luottaminen ei kuitenkaan riitä, vaan prosessissa täytyy myös pysähtyä miettimään jo kuljettua matkaa.

Ihmisen reflektointikyky on tärkeimpiä fyysisiä ominaisuuksia, mikä erottaa ihmisen eläimestä. Sen ansiosta pystymme suunnittelemaan huomista, ensi viikkoa tai tulevaa vuosikymmentä. (Martela, 2020). Tämän luettuani vertasin omaa tämän vuoden tekemistäni eläimeen ja niin karulta kuin se kuulostaakin, löysin enemmän yhtymäkohtia orankien päivittäiseen tekemiseen, kuin ihmisen tavoitteelliseen elämiseen. Ja jos oletetaan, että tavoitteet ja tulevaisuuden suunnitelmat tuovat merkityksen elämään, ei se ole ihmekään, että tämä “vuoteni orankina 2020 edition” on tuntunut merkityksettömältä.

Reflektointi herättää perustelun tarpeen. Reflektoinnin avulla yksilö osaa kysyä itseltään miksi toimii siten, miten toimii ja mitä järkeä siinä on. (Martela, 2020).

Kun miksi-kysymys herää, siihen on saatava tyydyttävä vastaus. Meidän on pystyttävä seisomaan tekojemme takana vielä senkin jälkeen, kun olemme reflektoineet niitä. Merkityksellisyyden tarve syntyy siitä. Reflektoivina eläiminä meidän on tunnettava, että teoissamme on jotain mieltä, että niillä on syy tai tarkoitus ja että niillä on – jollain tavalla – jotain väliä ja että ne vaikuttavat johonkin vaikuttamisen arvoiseen. (Martela 2020, 45-46)

Johtopäätökset

Jotta emme yhteisönä vajoa eläimen tasolle tekemisessämme, tulee meidän keskittyä enemmän aitoon reflektointiin. Parhaimmillaan esimerkiksi motorola on työkalu, jolla kehitämme sekä itseämme ja vieruskaveriamme, että tiimiyritystämme. Mikäli teemme sen vain tavan vuoksi, jää suurimmat opit saamatta, mikä pahimmillaan johtaa merkityksettömyyden tunteeseen niin opinnoissamme kuin elämässämme.

Vastauksena otsikossa esittämääni kysymykseen siis, koen reflektoinnin tällä hetkellä olevan enemmänkin tapa, kuin työkalu. Se, milloin se muuttui tavaksi, on minulle vielä mysteeri, mutta se, miten se muutetaan jälleen tarpeita palvelevaksi työkaluksi, on minulle selvää. Reflektointi vaatii aitoa ajattelua ja vuorovaikutusta joko itsensä tai tiimin kanssa, eikä sen merkitystä tule vähätellä.

Lähteet:

Martela, F. 2020. Elämän tarkoitus.

Ahteenmäki-Pelkonen, L, Lehto, L & Mezirow, J. 1995. Uudistava oppiminen – kriittinen reflektio aikuiskoulutuksessa.

Takamäki, M. 2019. Reflektointikyky oppimisen lähteenä. Saatavilla: https://valmennustrio.fi/onnistunut-muutos/reflektointikyky-oppimisen-lahteena/ (Luettu 30.11.2020)