Kirjoittajat Emilia Kovanen ja Essi Keränen

Esseen kuva on kirjoittajien oman kahden hengen tiimin virkistyspäivältä syksyllä 2020. ?

Tässä esseessä esittelemme oppimissopimuksen työkaluna ja pohdimme, miten olemme sitä hyödyntäneet. Tarkastelemme myös oman oppimisemme rajoittavia tekijöitä. Ovatko nämä rajoitukset todellisia vai kumpuavatko ne mielemme syvyyksistä?  

Ymmärrämme olevamme ikuisesti matkalla kohti omaa voimaamme pienin ja armollisin askelin. Tutkimme uteliaisuudella, miten omaa matkaa tiimissä voi tukea. 

Oppimissopimuksella otetaan vastuu omasta oppimisesta 

Oppimissopimus on työkalu, jota käytämme Proakatemialla opintojen alusta valmistumiseen saakka. Alumneilta on kuultu oppimissopimuksen jääneen käyttöön myös opintojen jälkeen oman matkan tueksi. Oppimissopimuksella kirkastetaan yksilöiden omia tavoitteita, joita taas hyödynnetään tiimin tavoitteen luomiseen. Oppimissopimuksella selvitetään, mitä yksilöiden ja tiimin on opittava päästäkseen tavoitteeseensa. Käyttämämme oppimissopimuksen perustana on Ian Cunninghamin luoma malli (Cunningham). 

Oppimissopimukseen kuuluu viisi kysymystä, joihin jokainen vastaa rauhassa itsenäisesti etukäteen. Tiimioppimisympäristössä ideana on, että jokainen esittelee oman oppimissopimuksensa tiimille. Tällöin tiiminä kuullaan, mitä kaikkea osaamista tiimistämme jo löytyy ja mitkä asiat meitä kiinnostavat. Tieto vahvuuksista ja mielenkiinnon kohteista ovat merkittäviä yhteisen suunnan luomiseksi, jotta tiedetään, mihin juuri meidän kannattaa keskittyä. Oppimissopimus on työkalu tiimin potentiaalin tunnistamiseen.  
  

Oppimissopimuksen tekeminen on vastuun ottamista omasta oppimisestaan. Tämä työkalu auttaa määrittämään juuri itselle tärkeimmät taidot. Oppija itse tutkailee ja päättää, mitä haluaa oppia, miten hän oppii ja mitkä ovat oppimisen mittarit. Sana sopimus tulee siitä, että oppimissopimus eli suunnitelma oman osaamisen kehittämisestä “sovitaan” oman tiimin ja valmentajan kanssa. Eli omaan oppimissopimukseen luvataan sitoutua. (Lehtonen 2020.) 

Oppimissopimus tehdään yleensä puolen vuoden tai vuoden ajalle, mutta sitä on mahdollista hyödyntää pidemmänkin ajan tavoitteille. Oppimistavoitteiden on tärkeää olla realistiset, selkeät ja suhteellisen lyhyessä ajassa saavutettavat. Jos tavoitteet ovat liian kaukaiset, niihin on vaikeampi luoda arkisia askeleita, motivaatio ei ehkä ole riittävän suuri ja niiden toteutumisen seuraaminen hankaloituu.  

Oppimissopimuksen viisi kysymystä  

1. Missä olen ollut?  

Ensimmäisen kysymyksen kohdalla tarkastellaan omaa menneisyyttä. Kuinka polkuni on edennyt? Millaisia koulutuksia olen käynyt? Millaista työkokemusta minulle on kertynyt? Mitä olen kokemastani oppinut?   

Tässä kohdassa on hyvä pohtia, millaiset tilanteet ovat jääneet mieleen opettavaisina.  
  

2. Missä olen nyt?  

Toinen kysymys tavoittelee nykytilan kartoittamista. Tehtävänä on pohtia omia vahvuuksia ja kehityskohteita sekä minuutta määritteleviä tekijöitä.  
  

Miten kuvailisin itseäni ihmisenä? Millaiset arvot ja uskomukset minua ohjaavat? 
  

Tässä kohdassa tarkastellaan, millaisia mahdollisuuksia henkilölle on mahdollisesti tarjoutumassa tai onko tiedossa mahdollisia häiriötekijöitä. 
  

3. Mihin olen menossa?  

Sitten onkin aika pohtia omia unelmia ja tavoitteita. Nyt voi kirjata ylös sekä lyhyen että pidemmän tähtäimen oppimistavoitteita sekä unelmia. Aiemmin kirjattua vahvuuksia ja kehityskohteita katsotaan tarkemmin, ja pohditaan, miten niitä kehitetään ja hyödynnetään jatkossa.   

Millainen ihminen haluaisin olla? Mitä haluan saavuttaa?  

4. Miten pääsen sinne?  

Tämän kysymyksen kohdalla luodaan itselleen ikään kuin toimintasuunnitelma. Suunnitelma ei kuitenkaan ole tarkkaan rajattu ohjelma, enemmänkin tarkoituksena on määrittää henkilökohtaisia keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi. Tässä pohditaan, millaista toimintaa tarvitaan tavoitteisiin pääsemiseksi ja määritellään mahdollisten resurssien tarve (raha, muiden apu, aika…).  
  

Mitä minun tarvitsee oppia? Millainen oppija olen eli miten opin? Kuinka kauan oppimiseen menee aikaa? 
  

5. Mistä tiedän olevani perillä?  

Yhtä tärkeää kuin tavoitteiden asettaminen on, on luoda niille mittarit, jotta tietää, milloin ne on saavuttanut. Käsitys “valmiista” voi muuttua matkan varrella, joten valmiiksi määritettyjen kriteerien avulla muistaa, mitä alun perin tavoittelikaan ja kuinka pitkälle on jo päässyt. Tällä varmistetaan, etteivät tavoitteet ole ympäripyöreitä ja siksi mahdottomia saavuttaa.  

Kuinka arvioin suoritustani ja oppimaani? Kuinka osoitan saavuttaneeni tavoitteeni? Millaisia mittareita käytän?  

(Lehtonen 2020.) 

Millaiseksi olemme kokeneet oppimissopimuksen?  

Essi: Apajassa en ole hyödyntänyt oppimissopimusta, vaikka olen ymmärtänyt, että siitä voisi olla apua. Ensimmäisenä syksynä ja keväänä oppimissopimuksia tehdessä nautin oman matkani tarkastelusta ja niiden kautta tarkastelin, millaista tarinaa itsestäni kerron ja haluan kertoa. Sen jälkeen en ole pysähtynyt ja panostanut, vaikka juuri sitä olisin tarvinnut. Onneksi voin jatkossa tehdä toisin. Ensimmäisillä kerroilla oppimissopimus keskittyi enemmän menneeseen ja suurempiin tavoitteisiin, joita kohti ehkä joskus haluaisin. Ehkä vaikeus onkin niiden jälkeen ollut juuri konkreettisten tavoitteiden asettamisessa sekä oman toiminnan rehellisessä tarkastelussa ja muuttamisessa. Olen ehkä aiemmin listannut oppimissopimukseeni asioita, joista olen ajatellut, että näitä minun pitäisi haluta oppia. Tai asioita, jotka olen tottunut liittämään itseeni, kuten kiinnostus johtamiseen, sen enempää pohtimatta nykyhetken tärkeimpiä kiinnostuksenkohteitani. Olen perustellut toimintaani sillä, ettei minun vaan tee mieli kertoa omia asioitani Apajalle. Olisinhan silti voinut tehdä oppimissopimuksen itselleni. 

Jotta jatkossa saisin oppimissopimuksesta enemmän irti, valitsen konkreettisemman tavoitteen itselleni, jonka toteutuminen tuntuu tärkeältä ja ajankohtaiselta. Tavoitteeni on siis oltava SMARTin mukainen. Oppimissopimuksen neljännessä kohdassa ”Miten pääsen perille?” luon tavoitteen toteutumiseksi selkeän suunnitelman, jotta eteneminen olisi helpompaa. Suunnitelmassa huomion tapani oppia ja teen matkasta määränpäähän minua innostavan. Tavoitteeni voisi esimerkiksi liittyä opinnäytetyön työstämiseen tai tietyn osaamisen kehittämiseen projektia varten.  

Tämän hetken tavoitteenani on ottaa vastuu omista opinnoistani. Olen jäljessä projektituntien suhteen, koska projekteista innostuminen on tuntunut vaikealta. Nyt on kuitenkin kerättävä rohkeutta ja aloitettava, ja unohdettava korkeat vaatimukset juuri minun näköiselleni projektille. Tiimimestari-valmennuksessa sain jälleen muistutuksen, ettei aina tarvitse tietää etukäteen, mihin joku asia johtaa. Todellinen tarkoitus selviää yleensä myöhemmin. Uskon, että juuri niin voi käydä myös projektien suhteen. Ja onko niin väliä, jos joku kokeilu ei johdakaan mihinkään?  

Emilia:   

Tuntuu että olen hyödyntänyt oppimissopimuksia ja olen aina ollut niistä innoissani. Jokaisella kerralla akatemian aikana oppimissopimuksissani on ollut syvyyttä, mutta ne ovat useimmiten jääneet enemmän sanojen tasolle. En ole ottanut tarpeeksi vastuuta omasta tekemisestä ja oppimisestani. Ajoittain minusta on jopa tuntunut, etten ole edes opiskelija. 

Reflektoidessani mennyttä, ymmärrän että minulla on ollut suuri tiedostomaton pelko liittyen omaan identiteettiin ja siten asioiden sitoutumiseen. Haluan olla auki muutokselle ja kasvulle, mutten ole ollut myöskään riittävän rohkea teoille ja suuremmalle vastuulle. Vastuusta puhuessani tarkoitan asioihin tarttumista ja vastuun ottamista opiskelusta. Koen tämän liittyvän maailmankuvaan ja mielenmalliin. En ole halunnut laittaa itseäni laatikkoon jonkun asian, tekemisen tai mielenkiinnon kohteen perusteella. Vasta nyt olen ymmärtänyt laajemmin, kuinka se kaikki on vain omasta mielestäni kiinni. Siitä, millaisena näen itseni, ja siitä, millaiseen olemiseen ja monimuotoisuuteen sallin itseni. En yksinkertaisesti ole sallinut itselleni, että voin olla kiinnostunut niin monesta asiasta innoissani samaan aikaan kuin haluan. Vaikka ne asiat olisivat toistensa vastakohtia tai eri maailmoista.  

Olen pohtinut paljon, olenko edes oikeiden asioiden äärellä, ja paljonko tavoitteita on tullut kulttuurista tai yhteisöstä.  Proakatemia on siksi maailman ihmeellisin koulu, koska siellä voimme rakentaa täysin itsemme näköisen koulutuksen, vaikka valmistummekin tradenomeiksi. Tämä on ollut minulle vaikeaa.  

Tänä syksynä olen käynyt ja aloittanut muutamia koulutuksia, ja tavoitteenani on yhdistää niitä AMK-tutkintooni. Tämän syksyn teemana on myös toiminut vahvasti roolit ja tietynlaiset laatikot millä ihminen rajaa asioita, toimintaa tai muita ihmisiä. Olen huomannut tämän olevan erittäin herkkä ja mielenkiintoinen aihe itselleni. 

Suoraan sanottuna harmittaa, etten näe tätä koulua niin selkeänä opettajana. Kaipaan tekoja, yhdessä tekemistä ja vahvuuksien ylistämistä. Ei haittaa, etten tiedä mitä teen tulevaisuudessa, mutta osaanko silti ottaa kaiken hyödyn irti tästä koulusta rakkaudella – arvostaen koulua, yhteisöä ja itseään? 

Välillä oppiminen vaatii rohkeutta tehdä asiat toisin 

Kirjassa Näin aivot oppivat aivotutkija, kasvatustieteen professori Minna Huotilainen kertoo oppimisen syntyvän motivaation, tarkkaavaisuuden ja muistin yhteistoiminnasta. Motivaation kerrotaan rakentuvan pitkäkestoisesta kiinnostuksesta ja innostuksesta. Motivaatio on ihmisen itselleen asettamia tavoitteita ja suunnitelmia. (Huotilainen 2019.) 

Jokaisen ihmisen aivoissa on synnynnäisesti oppimisen motivaatio. Tämä tarkoittaa, että aivojen palkkiojärjestelmä kykenee palkitsemaan meidät hyvällä mielellä ja mukavalla olotilalla, kun huomaamme oppineemme. Ponnistelumme on tuottanut tulosta ja ansaitsemme kiitoksen. Tämä toiminto on tärkeä osa ihmiskunnan kehitystä. Mitä enemmän saamme kokemuksia kova työn johtamisesta oppimiseen, sitä suuremman motivaation saamme uusien oppimiskokemusten ponnisteluun. Oppijan on helpompi asettaa itselleen kovaa työtä vaativia oppimistavoitteita, kun hän tietää, että niistä seuraa sisäinen palkkio. (Huotilainen 2019.)  

Kun oppimiseen liittyy jokin tunne, se jää helpommin muistiin. (Huotilainen 2019.) Pientenkin onnistumisten juhliminen on tärkeää. Kun hehkuttaa ja tuulettaa saavutuksiaan, tunnemuistiin jää positiivinen muistijälki, mikä edistää itseensä uskomista uusissa vastaavissa tilanteissa. Hermostomme ja aivomme ovat muovattavissa koko elämämme ajan. Hermostomme muovaantuu ympäristön vaatimusten ja mahdollisuuksien mukaan. Yksinkertaisimmillaan oppiminen perustuu siihen, että jokainen kokemus vahvistaa hermosolujen välisiä synapseja eli viestiratoja hermostossamme. Vahvistamme totuttua toimintatapaamme joka kerta, kun toimimme saman tunteen kohdatessa samalla tavalla. Opimme toistamalla, eli vahvistamalla hermoston taitorajoja, jolloin sama taito on helppo ottaa seuraavissakin tilanteissa käyttöön. (Tunne ja taida.) 

Tiedostamalla toimintatapamme, voimme halutessamme vahvistaa tai muuttaa niitä. Esimerkiksi toistamalla huutamista kiihtymyksen tunnetilassa, tulemme taitaviksi huutajiksi kiihtyessämme. Kun taas harjoittelemme ja toistamme hengittämään syvään ja ajattelemaan myötätuntoisesti kiihtymyksen tunnehetkessä, tulemme siinä hyväksi. (Tunne ja taida.) Kun olemme oppineet jonkun polun, mielemme tarjoaa samaa polkua vastaavassa tilanteessa. Olemmeko muistaneet tarkkailla, millaisilla mielikuvilla täydennämme muistipankkiamme? (Tunne ja taida). Mielikuvia on oleellista käyttää myös tavoitteiden asettamisessa, jolloin pelkkä lopputuloksen kirkastaminen ei riitä. On tärkeää nähdä kokonaisuutena itse työ, etukäteen tehtävät suunnitelmat, perehtyminen ja lopputulos (Pihlaja 2018). Hyvänä esimerkkinä toimii esseiden kirjoittaminen, johon kuuluu aihealueen valinta, ajatustyö, kirjastossa käyminen, lähteiden lukeminen, muistiinpanojen tekeminen ja itse kirjoitus.  

Yleensä omista mielenmalleista tulee tietoiseksi muiden ihmisten kautta. Siksi dialogi on hyvä oppimisen keino. Oppiminen on uuden ja vanhan tiedon sisäistämistä ja soveltamista. Dialogissa täydennämme tietoamme yhdessä oivaltaen ja aiempia kokemuksia tarkkaillen. Onko tiimityö keino nopeuttaa oppimista? Oppiminen vaatii päättäväisyyttä ja harjoittelua – oman mielen hallintaa ja itsensä johtamista. Oppiakseen on oltava utelias. Olemmeko uskaltaneet olla riittävän uteliaita projektien ja muiden opintojen suhteen? 

Minkälaisia raameja luomme?  

Ira Lange puhuu Ilona Rauhalan podcastissa Näin pelot vaikuttavat meihin (2020) kahdesta ydinpelosta, jotka moni meistä jakaa tällä planeetalla. Ne ovat hylätyksi tulemisen pelko ja oman voiman pelko. Näkyväksi tuleminen, omien oppien, uskomusten ja tavoitteiden esille tuominen vaativat turvaa. Lange sanoo tekevänsä vuorovaikutustilanteissa välillä sitä, että hän on rohkeasti se, joka astuu ensimmäisenä kehään ottaen riskin omasta haavoittuvaisuudestaan. Toisen arvostaminen ja näkeminen laajana kokonaisuutena luo yhteyttä ja merkitystä ihmisten välille. Meillä kaikilla on luontainen tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi (Rauhala 2020). 

Lange kertoo podcastissa rajoittamisen ja rajaamisen pakosta, ja kuinka siitä tulisi päästää irti ihmisten kohdalla. Rajaamisesta on paljonkin hyötyä elämässämme ja bisneksessä, mutta ihmisiin kohdistuva kapeakatseisuus ainoastaan supistaa mahdollisuuksiamme, yhteyttä ja ymmärrystä. Tämä toisen ja itsen ymmärrys puolestaan liittyy omaan voimaan sekä omaan kyvykkyyteen. Mitä näet toisessa, kertoo jotain sinusta itsestäsi. Kuinka voisimme kokea ymmärrystä muita kohtaan, sekä luoda halua nähdä toinen monimuotoisena ja uteliaana oppijana monilla osa-alueilla? Rauhala toteaa yhtenä näkökulmana vastauksena kysymykseen, kuinka oppia pois tästä ihmisten rajaamisesta: “Hyväksy ettet koskaan opi, opettelen ja epäonnistun silti”. Tämä kuvastaa hyvin sitä, ettemme ole koskaan valmiita ja elämää on vaivattomampaa elää ikuisesta uteliaisuudesta käsin. 

Satu Pihlaja (2018) kuvailee kirjassaan Aikaansaamisen taika itsetuntemuksen merkityksellisyyttä, sillä vain yksilö itse tuntee tarpeensa, intohimonsa, sekä voimavaransa siten, että hän voi asettaa tavoitteita itselleen. Tämä kasvattaa myös sisäistä motivaatiota, kun asiat ovat itselleen tärkeitä. Proakatemialla itsetuntemus laajenee, koska teemme töitä ja yhteistyötä jatkuvasti niin erilaisten ihmisten kanssa. Proakatemian vahvuus on, että jokaisella opiskelijalla on vapaus ja vastuu luoda itselleen sellaiset opinnot kuin haluaa. 

Jos elämme jonkun muun mukaisesti tai luomme tavoitteitamme ulkopuolelta, niin tekeminen tuntuu turhalta, koska se ei yksinkertaisesti liity omiin päämääriimme. Pihlajan mukaan koemme myös syyllisyyttä, jos käytämme aikaa meille tärkeisiin ja miellyttäviin asioihin. Mutta kun yhdistämme nämä tavoitteiden kanssa, niin syyllisyydentunne poistuu. Ulkopuolisiin yhteiskunnasta kumpuaviin tavoitteisiin on helpompi sortua ja sitoutua, koska olemme niin tottuneita niihin. Valoisampi puoli on, kun näitä tavoitteita tarkastelee ja muodostaa ne itsensä kautta, innostus ja motivaatio voivat kasvaa. (Pihlaja 2018.) Elämänilo ja hyvinvointi paranevat kokonaisvaltaisesti, kun kuuntelee ja arvostaa itseään. Kummallista, miten yksinkertaista ja ilmiselvää se on, mutta ei käytännössä lainkaan niin helppoa. Tämä kaikki vaatii rohkeutta tulla näkyväksi juuri sellaisena kuin on. 

Oppimissopimukset lähentävät tiimiä 

On mielenkiintoista elää tietoisena tarinan kanssa, jota itselleen kertoo. Tiedämme saavamme voimaa vahvuuksistamme ja mielenkiinnonkohteistamme, mutta pelkäämme tulevamme nähdyiksi niiden kautta. Aistimme myös energian ja ajatuksen, kuinka kaikki lähtee meistä itsestämme. Olisi tärkeää sallia itsellemme lupa olla mitä vaan missä vaan tilanteessa. Ainoana esteenä toimii “minä itse”.  Ympäristö voi olla esteenämme, jos emme koe sitä vastaanottavaisena. Mutta voimmeko vaikuttaa sen vastaanottavaisuuteen? Voimme, ja sitä tiimiyrityksissä harjoittelemme. Oppimissopimuksia jakaessa mökkipajoissa on oleellista kiinnittää huomiota vuorovaikutukseen. Kuuntelemalla ja kyselemällä luodaan merkityksen tunnetta omaa tarinaansa jakavalle. Apajassa oppimissopimusten käynti pienemmissä ryhmissä on lisännyt vuorovaikutusta ja kuulluksi tulemisen kokemustamme. Pienemmissä ryhmissä saamme aikaan dialogia, mikä puolestaan luo innostusta ja lähentää tiimiläisiä. 

Oppimissopimuksessa on oleellista oppia menneestä, mutta on tärkeää keskittyä kuitenkin enemmän tulevaan ja siihen, miten jokaisen tavoitteet näkyvät ja tulevat näkymään arjessa. Viime mökkipajassa muistelimme, kuinka hyvin edeltävät omat oppimissopimukset olivat jääneet mieleen. Huomasimme muistavamme puolen vuoden takaiset oppimissopimuksemme melko heikosti. Kävimme myös keskustelua ennen mökkipajaa yleisesti oppimissopimuksista ja koimme tärkeäksi muistuttaa koko tiimiä, miten ja miksi oppimissopimusta hyödynnetään. Moni myös totesi, ettei ole ymmärtänyt, mikä on oppimissopimuksen pointti. Ei siis ihmekään, etteivät oppimissopimukset ole jääneet mieleen. Toivomme, että tämä essee auttaa ymmärtämään ja syventämään oppimissopimuksen merkitystä. Haluamme rohkaista omannäköisen ja itseään parhaiten palvelevaan oppimissopimuksen tekemiseen. Uskomme tämän olevan tiimille suureksi hyödyksi, kun oppimissopimukset ovat aitoja, rehellisiä ja motivoivia.  

LÄHTEET: 

Cunningham, I. 1999. Wisdom of strategic learning.  

Huotilainen, M. 2019. Näin aivot oppivat. PS-kustannus. E-kirja. 

Huotilainen, M. 2020. Tunteet, aivot ja oppiminen – miksi tunteita tarvitaan oppimisessa? Video: Tunne ja taida. Julkaistu 4.6.2020. Katsottu 9.10.2020. https://www.tunnejataida.fi/tunteet-aivot-ja-oppiminen-miksi-tunteita-tarvitaan-oppimisessa 

Lehtonen, T. 2020. Tiimiakatemian arviointipassi 2020 – 2021. Julkaistu 25.8.2020. Luettu 4.10.2020.  

Pihlaja, S. 2018. Aikaansaamisen taika. Jyväskylä: Atena. E-Kirja.  

Rauhala, I.  Lange, I. 2020. Näin pelot vaikuttavat meihin. Ilona Rauhala Podcast. Julkaistu 2.11.2020. Kuunneltu 12.11.2020. YouTube. https://www.youtube.com/watch?v=QogLLXcDfpE 

Tunne ja taida. 2018. Tunnemuisti – Miten tunnekokemukset tallentuvat ja miten ne vaikuttavat? Blogi: Tunne ja taida. Julkaistu 11.2.2018. Luettu 10.10.2020. https://www.tunnejataida.fi/missa-tunteet-todella-syntyvat