Sanotaanko näin, että viime syksy oli Hurmalle erittäin jees. Hommat luistivat ja asiat etenivät, koimme hyviä hetkiä tiimin kesken ja tiimiläisillä oli hyvä olla. Tiimi oli kasassa. Toisaalta tekemistämme varjosti yhteinen vastus, mikä näin jälkikäteen ajatellen ehkä oli juuri se, joka meidät piti niin tiiviinä. Jopa valmentajamme, joka ei jakele herkkuja päätyökseen, totesi, että Hurmassa näkyy jo pilkkeitä huipputiimistä. Jotain kuitenkin tapahtui. Syyskausi loppui ja tiimiläiset lähtivät viettämään joulua kukin omille tonteilleen. Tuli tammikuu, ja homma romahti.

Tämä kevät viimeistään on näyttänyt, että hurmalaiset tykkäävät reissata. Yksi on Hollannissa, eräs parivaljakko lähtee Brasiliaan ja yksi sai tilaisuuden tehdä vierailun Yhdysvaltoihin. Uskomatonta. Loistavaa. Mahtavaa! Kukaan meistä ei ole muuta mieltä, koska jokainen tietää, että tänne kouluun on tultu toteuttamaan unelmia. Mutta voiko tämä kuitenkin olla tavallaan yksi niistä kompastuskivistä, minkä takia Hurma ei ehkä tunnukaan enää tiimiltä? Voiko sitoutuneisuus vielä näkyä porukassa, jonka kokoonpano muuttuu lyhyessä ajanjaksossa huomattavasti? En tiedä, eikä sitä ehkä vielä voikaan tietää.

Esa Lehtinen kirjoittaa blogitekstissään Tiimityö – helvetillistä yhdessä puurtamista vai taivaallista yhteistoimintaa? tehokkaan tiimitoiminnan peruselementeistä. Hän nostaa esiin kuuden kohdan toimintamallin, joka mahdollistaa tiimityön toimivuuden. Pystyn jokaisessa kohdassa samaistumaan siihen, että Hurmassa tiedostamme nämä asiat ja yritämme muuttaa niitä, mutta tulos on toistaiseksi vielä näkemättä tämän kevään osalta. Yksi kohdista nostaakin jo myös tekstin alussa mainitsemani suoritushaasteen, joka viime syksynä sai meidät toimimaan tehokkaasti ja vetämään niin sanotusti yhtä köyttä. Saimme alkuvuodesta huokaista helpotuksesta, kun tilanne alkoi ratketa, mutta voiko sillä lopulta olla negatiivinen merkitys toimintaamme tiiminä. Tällä hetkellä en koe, että meillä ehkä olisi konfliktia, jonka eteen pitäisi asettua yhtenä rintamana. Erikoista, mutta ehkä olemme tiimi, joka elää tavalla tai toisella vastoinkäymisistä ja haasteista.

Yhtenä asiana tiimin toimivuudessa Lehtinen nostaa peruskysymyksen siitä, miksi tiimejä perustetaan. Uskon, että tähän vastauksena meillä on Hurmassa jo jokaisen lähtökohtainen syy, miksi on hakenut yrittäjyyden ja tiimijohtamisen koulutusohjelmaan. Ajatus tiimityöskentelymallista tulevaisuuden työelämän onnistumisissa on varmasti jokaisella meistä takaraivossa, mikä jo ehkä omalta osaltaan vastaa tähän kysymykseen.

Onko meillä Hurmassa tiimimyönteinen ilmapiiri? Toisinaan minusta tuntuu siltä, että jokainen meistä haluaisi tiedostaa tämän ja toimia sen mukaan, mutta ajatus siitä sekoittuu helposti silloin, kun projekteja tehdään myös muiden tiimien tiimiläisten kanssa. Voiko ilmapiiri pysyä hyvänä, jos tiimi ei koostukaan aina samoista ihmisistä, vaan sama ihminen voi kuulua useaan tiimiin? Se on toiminut muillakin, joten miksi se ei toimisi meillä. Ja toisaalta tilanne ei ole muuttunut tässä määrin syksyn jälkeen, joten tätä en osaa pitää kevään osalta kompastuskivenä.

Lehtinen nostaa olennaisena osana tiimin toimivuutta valta- ja vastuualueet. Mielestäni tämä on jossain määrin noussut ongelmaksi viime aikoina – tai sitten se on yksinkertaisesti osattu nähdä tiimissämme vasta tänä keväänä. Jokaisessa porukassa, joka toimii ja tekee töitä yhdessä, on tietynlaiset ”päähahmot”, joiden sanaa ja mielipiteitä kuunnellaan. Uskallan väittää näin, koska se on mielestäni luonnollinen asia, eikä sitä oikein käytettynä ja tiedostettuna välttämättä koeta ongelmana. Hurmassa se on kuitenkin vasta noussut ongelmaksi, kun se on vihdoin uskallettu nostaa pöydälle ja sanoa ääneen. Enkä suinkaan halua tarkoittaa tällä sitä, että nämä ”päähahmot” olisi niitä, jotka nostavat itseään, päinvastoin, muut tekevät sen heidän puolestaan jopa heidän tahtomattaan.

Tiimi yksinkertaisesti tarvitsee toiminnalleen päämäärän ja yhteiset tavoitteet, jotka on luotu yhdessä ja joita on mielekästä toteuttaa yhdessä. Tämän myötä syntyy luottamusta ja sitoutuneisuutta, kun kaikilla on sama ja yhteinen määränpää. Käymme puolivuosittain läpi tiimiläisten henkilökohtaiset tavoitteet, mutta olemme ehkä panostaneet liian vähän yhteisiin suuntiin. Toisinaan luomme yhteisiä tavoitteita, mutta jossain kohtaa ilmapiiristä alkaa näkyä, että ne ovat joko liian mahdottomia tai aivan vääriä. Tähän meidän olisi tärkeää pysähtyä pitkästä aikaa hetkeksi.

Me hurmurit osaamme puhua ja puhummekin – paljon. Mutta puhummeko välttämättä oikeista asioista? Nostammeko ongelmat vasta, kun ne ovat paisuneet äärimmilleen? Koska tämä kevät on tiimityöskentelyn merkeissä hyvinkin rakoilevaa isojen projektien ja tiimiläisten ulkomaanmatkojen varjossa, pitäisikö meidän osata vielä jotenkin paremmin tiedostaa tilanne ja nostaa se voimavaraksemme? Iso kysymys onkin, että miten, mutta siihen voimme löytää ratkaisun vain yhdessä tekemällä. Tilanne on hyväksyttävä, mutta voi olla vaarallista, jos jäämme tähän ainoastaan odottamaan sen muuttumista. Tuulta purjeisiin ja eteenpäin, kyllä tämä helvetillinen puurtaminen vielä taivaalliseksi muuttuu.

Lehtinen, E. 2012. Tiimityö – helvetillistä yhdessä puurtamista vai taivaallista yhteistoimintaa? Luettu 3.3.2019.
http://esalehtinen.blogijanne.fi/2012/05/10/tiimityo-helvetillista-yhdessa-puurtamista-vai-taivaallista-yhteis-toimintaa/