Julkaistu myös: https://onseseppa.blogspot.com/2020/04/poikkeusolosuhteet-peraankuuluttavat.html

Kärsin muutamia viikkoja sitten masentuneisuudesta ja ahdistuneisuuden oireista, joiden vuoksi hakeuduin keskustelemaan aiheesta opiskelijaterveydenhuoltoon ammattilaisen kanssa. Minua ahdisti monikin asia, joista osa on varmasti sellaisia, etten itsekään niitä vielä täysin hahmota. Minua kuitenkin ahdisti se, etten ollut löytänyt suuntaa opintojeni viimeiselle vuodella ja paikkani tiimissä ei ollut itselle niin selvä kuin se joskus aiemmin on ollut. Vaivuin apaattisuuteen enkä oikein jaksanut enää välittää omasta mielestäni huonoistakaan päätöksistä, joista aiemmin olin pitänyt kovaakin ääntä.

Sitten tulivat koronavirus, poikkeusolot ja #pysykotona. Olemme nyt olleet itse kukin useamman viikon poissa lähiopetuksesta, emmekä ole nähneet esimerkiksi tiimiläisiämme pitkään aikaan. Itse tein sen ratkaisun, että tulen vanhemmilleni Lempäälään sen sijaan, että viettäisin poikkeusaikaa omassa yksiössäni. Vaikka Promisian arjen peruspilarit, kuten pajat ja palaverit ovat pysyneet, eivät ne silti ole samanlaisia kuin paikan päällä Proakatemialla ne olisivat. Dialogin ylläpitäminen on todella haastavaa ja keskustelu meneekin todella helposti vain omien puheenvuorojen odottamiseksi ja ulos saamisen kyttäilyksi. Toisaalta tämä tilanne ei aiheuta välillemme skismoja tai riitatilanteita toisin kuin livetilanteet ovat toisinaan aiheuttaneet.

Jokaisella promisialaisella on tällä hetkellä tehtävä, jota toteuttaa: yksilö kontaktoi joko 12h innovointiprojekteja tai muita projekteja tai sitten Final Camp -kohteita Mauritiukselta. Puhuessani vain omasta näkövinkkelistäni, tämä poikkeusolo on aiheuttanut itsessäni luovuuden puuskan ja olen saanut paljon enemmän aikaiseksi etänä. Suuri vaikutus on ollut konsultti Riikka Moision blogissaankin mainitsemilla keskittymisellä ja valinnoilla. Olen pystynyt lähes täysin vapaasti määrittelemään milloin teen annetut tehtävät sen sijaan, että pitäisi istua ringissä tekemässä asioita, jotka eivät välttämättä sovi sillä hetkellä kuin muutamalle 16 henkilön tiimissä. Etätyöskentely on myös avannut omaa mielialaani ja osoittanut itselleni, että pystyn tekemään asioita ja hallitsemaan kokonaisuuksia. Pystyn jopa viestimään ymmärrettävästi ja se on itselleni todella iso helpotus.

Kun poikkeusolot aikanaan päättyvät en usko, että työskentelymallit palaavat enää entiselleen, vaan ihmiset alkavat vaalia entistä enemmän omia aikatauluja. On hyvä, että yritystasolla tehdään yhteisiä päätöksiä ja sovitaan tavoitteita. Omasta mielestäni on kuitenkin yksilön minäpystyvyyden tunteen ja jaksamisen kannalta merkittävää, että hän saa itse päättää hoitaako perjantaiksi sovitun asian tiistaina, keskiviikkona vai torstaina. Voin paljon paremmin verrattuna vain muutaman viikon takaiseen ja väitän, että poikkeusolot ovat tehneet minulle henkisesti hyvää. Otan näistä viikoista paljon mukaan tulevaisuuteeni, jotta vältän vastaavat tilanteet tapahtumasta uudelleen.