”Jos et tiedä mihin olet menossa, päädyt luultavasti johonkin muualle.” – Lawrence J. Peter. Lause, joka herätti minussa sekä tunteita että kysymyksiä; tunteita siitä, että haluan olla oman elämäni ohjaksissa ja tietää suuntani, mutta kysymyksiä siitä, mitä jos en tiedä mihin haluan mennä, enkä löydä keinoja sen selvittämiseksi. Tavoitteiden asettaminen on teorian asteella helppoa ja jokainen tietää mihin tavoitteisiin pääseminen yleisesti vaatii – määrätietoista työtä, tunnetta ja vahvaa halua onnistua myös heikompina hetkinä. Minäkin tiedän nämä asiat ja sitoudun niihin varmasti, sitten kun minulla on se tavoite. Mutta mistä saan selville sen mihin haluan mennä?

Ennen kaikkea tavoitteiden tulee olla sellaisia, jotka herättävät tunteita, kuten Larssen sanoo kirjassaan Paras. Kun tavoitteita asetetaan sellaisiksi, jotka aiheuttavat palavaa intoa asettajassaan, ne pysyvät kirkkaina mielessä ja ohjaavat valintoja aina tavoitteen mukaisesti. Olen kuullut paljon elämäntarinoita siitä, kuinka on aina tiennyt todellisen kutsumuksensa ja siinä vaiheessa, kun tämän on todella tiedostanut, on alkanut työ kohti sen saavuttamista. Inspiroivat tarinat saattavat sisältää myös jonkin käännekohdan elämässä, jonka myötä oma suunta ja kutsumus ovat selkiytyneet ja jälleen lopullisen päämäärän tavoittelu on voinut alkaa. En ole lukenut montaakaan sankaritarinaa siitä, kuinka päänsä puhki pohtimalla vihdoin viimeisen päälle viritetty Googlen hakukoneoptimointi on kertonut etsijälleen, mitä hänen kannattaisi elämässään tehdä. On aikoja, jolloin olen todella kaivannut tällaista työkalua itselleni – esimerkiksi juuri nyt.

Olen vahvasti sitä mieltä, etteivät tavoitteet ole aina helppo asia edes asettamisvaiheessa – saati sitten kun itse työ niiden saavuttamiseen alkaa. Eikä varmaan kuulu ollakaan. Tavoiteasetanta voi olla yksilöstä riippuen helppoa joillain elämän osa-alueilla; itselläni esimerkiksi urheilulliset tavoitteet ovat helppoja ja huomaamatta elän fyysisesti melko tavoitteellista arkea. Osittain työ- ja opiskelutavoitteet ovat selkeitä, ainakin lyhyemmän aikavälin tavoitteiden osalta. Se mitä itse kuitenkin kaipaan edelleen, on jonkinlainen ”valaistuminen”, syvä kokemus siitä, että tämä on se suurempi kuva, jonka haluan elämässäni saavuttaa. Tämänkaltaista ahaa-elämystä ei ole vielä toistaiseksi syntynyt, mutta hehkulamppu pääni päällä yrittää kyllä syttyä kaiken aikaa ja vaistomaisesti kerään ympäristöstäni tietoa ja inspiraatiota tämän saavuttamiseksi.

Larssenin Paras-kirjassa oli muutamia hyviä kysymyksiä oman tulevaisuuden miettimiseen ja arvojen selvittämiseen, näistä esimerkkejä: ”Milloin olet aidosti uppoutunut johonkin?” ”Mistä innostut ja missä olet todella hyvä?” Hän kehotti myös miettimään oman elämän huippuhetkiä – tilanteita, jotka ovat jääneet mieleen suurina onnistumisina. Tämän jälkeen voi kelata aikaa taaksepäin ja miettiä, miten tuohon tilanteeseen päädyttiin? Mitä se vaati, mitä tein ja millaista palautetta sain toiminnastani? Mikä loi minulle niin suuren onnistumisen tunteen? Intensiivisellä itsetutkiskelulla ohjautuu väistämättä omien intohimojen ja arvojen siivittämälle tielle. On jo puoli voittoa tiedostaa, mikä tekee onnelliseksi, mistä nauttii ja missä haluaa kehittyä. Näistä irtonaisista palapelinpaloista voi alkaa rakentaa itselleen juuri sen näköistä tulevaisuutta kuin toivoo sen olevan.

Kirjan yhtenä teemana oli myös vahvasti lahjakkuus – tai lähinnä sen puute – kirjailija itse ei usko lahjakkuuteen terminä. Larssen uskoo enemmänkin työn määrään ja määrätietoisuuteen. Tämän perusteeksi oli useita esimerkkejä musiikki- ja urheilumaailmasta; yksilöt ovat aloittaneet määrätietoisen harjoittelun jo nuorina ollakseen joskus parhaita alallaan. Esille nousi myös 10 000 työtunnin raja – kyseisten harjoitustuntien jälkeen yksilö voi olla paras omassa lajissaan ja Larssenin mukaan ero ensimmäisen ja toisen välillä on juuri harjoitustuntien lukumäärässä. Toisaaltahan tämä on huojentava tieto; voin oppia missä vain parhaaksi, kunhan käytän 10 000 työtuntia kyseisen asian harjoittamiseen (ja ensin keksin sen asian). Toiveena myös, että löytäisin sen asian pian, jotta ehdin käyttää siihen nuo tunnit ja edelleen nauttia paremmuudestani. Pieni sarkastinen sävy johtuu siitä, että en ajattele itse aivan niin, ettei lahjakkuutta ole olemassa. Uskon, että jotkut ihmiset ovat luotuja juuri siihen mitä he tekevät ja tämän lisänä suuri työmäärä mahdollistaa heitä olemaan parhaita siinä mitä tekevät. Toki haluan ajatella myös, että kaikki on mahdollista, kun asialle omistautuu täysin – on mielestäni kuitenkin tylsää ja jopa hieman naiivia ajatella, että esimerkiksi perimällä ja sen tuomilla luonteenpiirteillä ole mitään tekemistä menestymisen kanssa.

Työn määrän vaikutus menestymiseen on kuitenkin fakta. Oman tavoitteen tulee herättää niin suurta intohimoa, että tuon työn määrä ei kauhistuta edes silloin kun ryömitään pohjamudissa. Kun tekisi mieli vain heittää hanskat tiskiin ja luovuttaa – sanoa ettei tämä ole sittenkään minua varten. Valita aina risteyskohdassa vaikeampi tie, kun se on tavoitteen kannalta oikea. Sanoisin jopa, että tämä on se mikä erottaa menestyjät muista ihmisistä; kyky jatkaa määrätietoista työskentelyä tavoitettaan kohti riippumatta siitä mitä matkalla tulee vastaan. Ja silloin kun motivaatio tavoitteen saavuttamiseen tulee sisältä, se on myös mahdollista. Tähän matkaan tulee varautua ja sitä voi käydä mielessään läpi kirjassakin esitetyn visualisoinnin keinoin – elää kyseistä matkaa jo mielessään, jolloin vaikeuksien kohdatessa tietää jo, miten toimia. Kuten muutenkin elämässä, varaudumme vastoinkäymisiin; otamme vakuutuksia ja mietimme mitä jos asiat eivät menekään kuten olemme suunnitelleet. Näin tulee toimia myös tavoiteasetannan suhteen, niin matkalla ei tule vastaan niin suuria yllätyksiä ja niihin osaa asennoitua henkisesti. Jos matkasi kohti suurempaa tavoitetta ei ole vielä alkanut, sillä et osaa asettaa tällä hetkellä tuota maailmanluokan tavoitetta, suosittelen tekemään kirjan ehkä parhaan ohjeen mukaisesti ja toimia seuraavasti: ”Kahdenkymmenen vuoden kuluttua kadut enemmän sitä mitä et tehnyt kuin sitä mitä teit. Nosta siis ankkuri, jätä satama taaksesi ja anna tuulen tarttua purjeisiin. Tutki. Haaveile. Löydä.” – Mark Twain. Ja juuri tässä järjestyksessä; tutki, haaveile ja löydä.