Johdanto

Kännykän jatkuvaa tarkistamista, keskittymisen vaikeuksia, pakollisten asioiden viivyttelyä. Kuulostaako tutulta?

Yhteiskunta rakentuu yhä vaikeammaksi paikaksi keskittyä, kun ärsykkeiden virta kasvaa entisestään. Ihmiset juoksevat lääkärissä keskittymisvaikeuksien takia ja mielenterveysongelmat ovat räjähtäneet käsiin. (Itse kerkesin avata Tiktokin kaksi kertaa tätä kappaletta kirjoittaessani). Hyvä uutinen kuitenkin on, että aivot voi opettaa syventymään itselle tärkeisiin asioihin.

Dopamiinilla on suuri rooli ihmisen käyttäytymisen ja motivaation ohjaamisessa. Suurin osa käyttäytymisestä tapahtuu tiedostamatta, mutta voimme oppia hyödyntämään dopamiinia käyttäytymisemme ja motivaatiomme ohjaamisessa meille tärkeisiin asioihin. Dopamiini on mielihyvähormoni ja sen toimintamekanismia on alettu ymmärtämään paremmin.

Palkkio ja motivaatio

Ihmisen käyttäytymistä ja motivaatiota ohjaavista asioista yksi on palkinnon jahtaaminen. Palkinto on asia, tunne, kokemus, joka vahvistaa ja lietsoo lähestymiskäyttäytymistä. Eli jos jokin asia tai ärsyke saa sinut tuntemaan miellyttäviä tunteita ja lähestymään, sitä voidaan kutsua palkkioksi. (Schultz W. ym. 2016).

Palkkiot voidaan jakaa perinteisiksi, homeostaattisesti säädellyiksi palkkioiksi, kuten ruoka ja juoma sekä epätavallisiksi palkkioiksi. Homeostaattisella säätelyllä tarkoitetaan kehon kykyä ylläpitää tasapainoa kehossa, esimerkiksi nälän tunne. Perinteiset palkkiot tulevat ensin, kunnes homeostattiset tarpeet on tyydytetty. (Schultz W. ym. 2016).

Perinteisillä palkkioilla on tärkeä rooli ihmisen selviytymisen kannalta. Palkkiot ohjaavat ja motivoivat esimerkiksi etsimään ravintoa. Perinteiset palkkiot eivät kuitenkaan rajaudu ainoastaan ravintoon, vaan esimerkiksi lisääntymishalu tai tarve sosiaalisille kontakteille ovat homeostaattisesti säädeltyjä. (Schultz W. ym. 2016).

Epätavallisilla palkkioilla ei puolestaan ole yhteyttä biologisiin tarpeisiin. Tällaiset palkkiot määritellään ympäristöärsykkeiksi, eli joksikin meidän ulkopuoleltamme tuleviksi stimuluksiksi. (Schultz W. ym. 2016).

Ihminen tekee palkkioista tiedostamattaan arvioita. Palkkion suuruus määrittää sen, kuinka kovasti haluamme saavuttaa sen. Palkkion arvioimiseen liittyy kuitenkin epävarmuutta, jota kutsutaan nimellä reward prediction error (RPE). RPE on ero arvioidun palkinnon ja saavutetun palkinnon välillä. (Schultz W. ym. 2016).

Dopamiinineuronit aktivoituvat, kun saavutettu palkkion on suurempi, kuin on arvioitu (positive prediction error) ja pysyvät keskitasolla, silloin kun palkkion on yhtä suurin kuin on aiemmin arvioitu. Jos taas palkkion on arvioitua pienempi, dopamiinineuronien aktiivisuus laskee. (Schultz W. ym. 2016).

Ihmisen käytös muuttuu sen mukaan, millainen RPE on ollut. Jos palkkion on ollut erilainen, kuin on arvioitu, täytyy ihmisen muuttaa arviotaan palkkiosta sekä käytöstään. Jos RPE on positiivinen, kannattaa meidän muuttaa käytöstämme siten, että saavutamme aina kyseisen palkkion. Jos RPE on negatiivinen, kannattaa ihmisen jälleen muuttaa käytöstään, mutta sillä tavalla, että kyseistä lopputulosta ei tapahdu jatkossa. Jos palkkio on yhtä suuri kuin on arvioitu, ei käytöstä kannata muuttaa. Usein oppiminen tapahtuu virheiden kautta, eli negatiivisen RPE:n kautta. (Schultz W. ym. 2016).

Tämä systeemi toimii, koska se saa meissä aikaan tunnereaktion. Dopamiinitasot pysyvät tasaisena, kunnes löydämme jotain, joka ylittää odotuksemme ja saamme jälleen ryöpyn dopamiinia aivoihimme. Ongelmana on kuitenkin se, että sama asia, joka on ylittänyt odotuksemme, ei saa aikaan samanlaista reaktiota toistamiseen, eli aivoihimme rakennettu mekanismi saa meidät haluamaan aina vain enemmän. Jopa maailman meditoivin munkki haluaa enemmän. Hän haluaa olla mieluummin onnellisempi kuin vähemmän onnellinen. (Schultz W. ym. 2016).

Positiivinen tunnereaktio ei kuitenkaan synny pelkästään vasta palkkion saavutettuamme. Mittauksissa on havaittu, että dopamiinitasot nousevat nopeasti silloin, kun teemme arvion jostain palkkiosta. Tämän vuoksi esimerkiksi, kun ajattelemme tulevaa lomamatkaa, saamme todennäköisesti hyvän olon ja olemme motivoituneempia työskentelemään vielä hetken aikaa tämän palkkion eteen. (Schultz W. ym. 2016).

Ei ole vaikea kuvitella, että dopamiini on takana useissa riippuvuuksissa sen syntymekanismin vuoksi. Kun ihminen, joka on evoluution myötä tottunut pitämään esimerkiksi ruokaa tai vettä isona palkintona, käyttää dopamiinineuroneja hurjasti stimuloivia päihteitä, eivät aiemmat palkinnot ole hierarkiassa enää kovinkaan suuria. (Schultz W. ym. 2016).

Aivoilla ei ole kykyä säännöstellä päihteistä tulevaa dopamiiniryöppyä, sillä reaktiot syntyvät suoraan verenkierron kautta. Ongelmana on myös se, että päihteet ovat aina RPE:n mukaan positiivisia, sillä ihminen ei luo niistä mitään sisäistä arviota. Muutoin RPE:t päivittyisivät ja dopamiinitasot laskisivat. Jos stimulaatio jatkuu, alkaa aivojen näkökulmasta olla kaikista loogisinta tehdä mitä tahansa, jotta ne saavat jälleen dopamiiniryöppynsä. (Schultz W. ym. 2016).

Pohdinta

RPE:t ovat siis olleet todella hyvä asia ihmisen evoluution ja selviämisen kannalta, mutta nykyisessä yhteiskunnassa jatkuva palkkioiden tavoittelu ei aina ole ihmiselle se paras ja eniten hyvinvointia tuottava asia. Joten seuraavan kerran kun mietit astetta hienomman koulurepun ostamista voi pysähtyä miettimään, tarvitsetko oikeasti kyseistä tuotetta, vai ajaako omien aivojen sisälle rakennettu palkkion arviointijärjestelmä kohti tätä hurjan hienoa palkkiota.

Lähteet

Schultz W. Dopamine reward prediction error coding. Dialogues Clin Neurosci. 2016 Mar;18(1):23-32. doi: 10.31887/DCNS.2016.18.1/wschultz. PMID: 27069377; PMCID: PMC4826767.