Päätöksenteko on toisinaan vaikeaa jokaiselle meistä. Tämä johtuu siitä, että ihmisen on vaikea ennustaa minkä tahansa päätöksen tulevaa tulosta ja olemmeko tyytyväisiä sitten tähän tulokseen. Päätöksenteko perustuu vahvasti omaan intuitioon sekä kokemukseen samankaltaisista tilanteista aiemmilta kerroilta. Siksi on tärkeää, aina kuin mahdollista, käyttää aikaa päätösten tekemiseen. Päätöksenteon auttamiseksi on erilaisia tapoja, joita Steven Johnson esittelee kirjassaan Farsighted. Perinteinen tapa on pureskella asioita tarpeeksi ja ajan kanssa, tekninen ja matemaattinen lähestymistapa luovat pohjaa esimerkiksi lukujen kautta ennustamiseen ja sitä kautta päätöksiin. Tärkeää on kuitenkin kaikkien vaihtoehtojen ja muuttujien kartoittaminen parasta lopputulosta ajatellen.

Vaikeiden päätösten tekeminen voi lamauttaa jopa käytännöllisimmät ihmiset. Liian monien vaihtoehtojen edessä ja ilman aavistustakaan tulevaisuudesta, on usein parasta vain jättää tilanne huomiotta ja vältellä vastuuta. Tämän ongelman lisäksi ihmisillä on ns. sokeita pisteitä ja ennakkoluuloja, joiden vuoksi mahdollisten päätösten tulokset voivat olla liian monimutkaisia ennakoitaviksi. Yritän selittää tämän jotenkin ymmärrettävästi. Sokea alue on kognitiivinen taipumus tunnistaa ennakkoluulojen vaikutus toisten arvioon, mutta ei huomioida ennakkoluulojen vaikutusta omaan arviointiin. Eli huomioimme toisten ennakkoluulot päätöksenteossa paremmin, kuin huomioimme itse omat ennakkoluulomme. Yli 600:n Yhdysvaltain asukkaan tutkimuksessa yli 85% uskoi olevansa vähemmän puolueellinen ennakkoluulojen suhteen päätöksenteossa kuin keskimääräinen amerikkalainen. Vain yksi osallistuja uskoi olevansa puolueellisempi kuin keskimääräinen amerikkalainen. Suuri osa näyttää ajattelevan olevansa vähemmän puolueellisia kuin muut, riippumatta heidän todellisesta päätöksentekokyvystään ja siitä, ovatko he sitten oikeasti puolueettomia vai eivät.

Katsoin amerikkalaisen astrofyysikon Neil deGrasse Tysonin yliopiston päättöpuheen Youtubesta. Puheessaan hän puhuu ihmisten ajattelusta ja päätöksenteosta nykymaailmassa. Hän kysyi siskoltaan, minne hän haluaisi mennä lounaalle. Sisko vastasi kysymyksellä; mitkä ovat vaihtoehtoni? DeGrasse ymmärsi, että hänen siskonsa ei kyennyt tekemään itse luovaa päätöstä, sillä hän on koko elämänsä tähän saakka tehnyt kouluissa monivalintoihin perustuvia kokeita ja testejä. Kyseisissä testeissä on aina vaihtoehdot, joista päättelemällä ja valitsemalla päätöksenteko on helpompaa. Lisäksi tieto siitä, että joku kyseisistä optioista olisi varmasti oikein. Vaihtoehtojen kautta päätöksenteko helpottuu, mutta samalla luovuus ja oman ajattelun kehitys niin ratkaisu mielessä kuin erilaisten lähestymistapojen myötä kuihtuu. Nykymaailmassa vaihtoehtoja kun on aivan joka lähtöön. Toisinaan tuntuu, että vaikeimpia päätöksiä ovat nimenomaan kysymykset mitä tänään syötäisiin tai mitä tänään tehtäisiin.

Päätöksentekoon on olemassa tekniikoita, joita voidaan soveltaa jokapäiväisissä tilanteissa tai jopa massiivisissa päätöksissä, joiden käsittely vaatii paljon aikaa. Parempi päätöksenteko voi olla, taipumuksesta riippuen, yhtä tarkkaa kuin matemaattinen malli tai yhtä yksinkertaista kuin leivän voitelu. Meitä on moneen junaan, tässäkin asiassa.

Johnsonin mukaan ihmisillä on sisäänrakennettu malli, jonka mukaan pyrimme välttämään tappioita, ennemmin kuin pyrimme voittamaan. Tätä yleistä virhettä ihmismielessä kutsutaan yksinkertaisesti tappion välttämiseksi. Tutkimukset osoittavat toistuvasti, että se on luontaista ihmisille. Mieluummin vastustamme tappioita kuin etsimme voittoja, vaikka pitkällä aikavälillä olisi parempi tehdä päinvastoin. Yrittäjälle tällainen asenne tai ajatusmalli ei sovi alkuunkaan. Joissain tilanteissa tietysti kyseinen malli voidaan allekirjoittaa, mutta lähtökohtaisesti pidän sitä heikkona, varsinkin juuri pitkällä tähtäimellä.

Pääsääntöisesti hallitukset ja yritykset toimivat hierarkioina; pomot ja johtajat tekevät tärkeät päätökset. Valitettavasti parhaita päätöksiä ei usein tehdä tällä tavalla. Todellisuudessa monimutkaisia päätöksiä olisi tuettava monilla erilaisilla näkökulmilla. Tätä tukee myös joukko tutkimuksia, jotka psykologi Samuel Sommer suoritti vuoden 2010 aikana. Hän loi mallikokeita tuomaristojen päätöksentekoprosessien testaamiseksi. Tulokset osoittivat, että rodullisesti sekoitetut tuomaristot tekivät ylivoimaisesti paremmin työnsä kuin vain valkoiset tuomaristot. Erilaiset tuomaristot havaitsivat enemmän tulkintoja toimitetuista todisteista, muistelivat tarkemmin tapauksen tosiseikkoja ja keskustelivat pidempään ja enemmän oikeuslääketieteellisellä tasolla. Etnisesti homogeeniset ryhmät taas tekivät päätöksiä liian hätäisesti ja tekivät niin kyseenalaistamatta puolueellisia oletuksia. Tutkijat ovat päätelleet tästä, että sama pätee todennäköisesti homogeenisuuteen yleensä, olipa kyse sitten sukupuolesta, ihon väristä tai vaikka poliittisesta suuntautumisesta. Mitä laajemman näkökulman päätöksentekoon ja sen tueksi saadaan, sitä parempi lopputulos ja vaikutukset sillä todennäköisemmin on.

Tiimiyrittäjyydessä hienoa on juuri se, että päätöksentekoon on mahdollisuus saada lukuisia mielipiteitä, ajatuksia ja näkökulmia. Heikkoutena taas näen päätösten ajallisen loppuun viennin ja niissä pitäytymisen. Tasavertaisina tiimiyrittäjinä, kuka on lopulta vastuussa päätöksestä? Yksinkertainen vastaus on tiimi yhdessä. Pitäisikö tiimien antaa enemmän valtaa Johtoryhmille tehdä lopullisia päätöksiä, kuultuaan kaikkien mielipiteen ja näkökulmat? Mielestäni kyllä. Etenkin kun tässä vaiheessa olemme edelleen oppimassa yrittäjyyttä, johtamista ja kaikkea niihin liittyvää. Parasta oppia on tehdä virheitä, joten mitä jos niille annettaisiin tilaa. Lyödäänkö päätös lukkoon?

Linkki Neal deGrasse Tysonin videoon, jos se jotakuta kiinnostaa: