Tampere
30 May, Thursday
15° C

Proakatemian esseepankki

Motivaatio, päättäväisyys & usko



Kirjoittanut: Arttu Asunta - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Elon Musk
Ashlee Vance
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Kuuntelin useana päivänä Elon Muskin elämäkertaa, sillä sen kokonaiskesto oli noin 15 tuntia. Aina kun laitoin kuulokkeet päähäni ja pistin kirjan soimaan, olin keskittynyt, motivoitunut ja innostunut siitä, mitä kaikkea tulen kuulemaan. Kuuntelu ruokki tätä innostuneisuutta kerta toisensa jälkeen, enkä olisi halunnut kirjan koskaan päättyvän. Elon Musk on ollut tähän saakka itselleni lähinnä mediassa Teslan, Paypalin ja SpaceX:n keulahahmona esittäytynyt julkisuuspersoona, josta en sen syvemmin tiennyt mitään. Teslaa ja SpaceX:ää jollain tavalla seuranneena ja Paypalia joskus käyttäneenä, koin että tässä voisi olla äärimmäisen mielenkiintoinen kirja kuunneltavaksi. Ja niinhän se oli. Tässä esseessä pohdin Muskin ajatuksen juoksua, motivaatioita, päättäväisyyttä sekä omistautumista ja peilaan niitä omaan arkeeni ja tekemiseeni. Musk on tehnyt elämässään paljon merkittäviä ja jopa käsittämättömiä juttuja, mutta näiden ohelle löytyy paljon asiaa, joista Musk ei ole ylpeä. Mitään hän ei elämässään kuitenkaan kadu. Halusin yrittää ymmärtää, mistä Elon Musk ja hänen kaltaisensa saavat motivaation ja draivin tehdä sellaisia asioita, joihin muut eivät usko sekuntiakaan. Katsoin kirjan lisäksi käyttäytymispsykologi Scott Gellerin TEDx puheen itsensä motivoimisesta ja saatoin saada hieman ymmärrystä siitä, miksi Elon Musk on Teslan, Paypalin ja SpaceX:n kasvot.

Rajat

Kaikki lähtee ideasta. Idea voi syntyä missä tahansa, milloin tahansa, mitä tarvetta varten tahansa. Oli ideana alkaa elää terveellisemmin, rakentaa uusi terassi, hankkia uusi auto, kehittyä tietokonepelaajana tai lentää Marsiin. Ideat ovat rajattomia ja ne voivat olla aivan mitä tahansa. Ihmismieli on käsittämätön asia, koska voimme kuvitella oikeasti mitä tahansa. Meitä kuitenkin rajoittavat äärimmäisen monet asiat. Kaikkeen löytyy sääntöjä, asetuksia, kieltoja tai rajoituksia. Nämä ihmisten itse luomat säännöt ja normit rajoittavat myös ajatteluamme ja ideoitamme. Rajoihin liittyy aina joku tai jokin, joka niitä valvoo. Vanhemmat, opettajat, valmentajat, poliisi, hallitus, mitä näitä nyt on. Nämä ihmiset tai laitokset pitävät meitä vastuussa siitä, miten noudatamme näitä asetettuja normeja ja sääntöjä. Tämä saattaa kuulostaa pahalta, mutta eihän se sitä oikeasti ole. Minä itsekin tarvitsen jonkun, joka katsoo perääni aina välillä ja kertoo, että kaikki ei mene aivan päin mäntyä. Scott Geller puhuu TEDx puheessaan itsensä motivoimisesta, päättäväisyydestä ja omistautumisesta. Hän puhuu siitä, kuinka kyseiset raamit ja rajat saavat suuren osan väestöstä tekemään asiat juuri sillä tavalla, kuin ne on tarkoitus tehdä. Vanhemmat, johtajat, esimiehet, motivaatiopuhujat, hitto, ystävät puhuvat aina siitä, että sinä pystyt mihin tahansa. Tällaisissa hetkissä hetken aikaa saattaa tuntua siltä, että minä pystyn mihin vain. Tietyn ajan kuluttua tunne kuitenkin haihtuu. Kysymys kuuluu; miten saada itse itsensä ylittämään itsensä, jatkuvasti?

Voimaannuttaminen ja valinnat

Geller kertoo puheessaan, että voimaannuttaminen (empowerment) on iso tekijä siinä, koetko olevasi motivoitunut. Työpaikoilla voimaannuttaminen on tyypillisesti jotenkin näin: ”Sinä pystyt siihen, teet sen vaan! Vähemmän aikaa ja resursseja, mutta pystyt siihen kyllä!” Kärjistettyä, kyllä, mutta pitää kutinsa. Mikä erottaa tuon ”voimaannuttamisen” omasta itsestä, on se, tunnetko olevasi voimaantunut. Geller väittää, että mikäli pystyt vastaamaan kolmeen seuraavaan kysymykseen kaikkiin kyllä, olet lähellä onnistumista.

1. Pystytkö siihen?
2. Toimiiko se?
3. Onko se sen arvoista?

Valinnat ovat ohjanneet elämäämme syntymästämme saakka. Geller väittää, että jokainen tekemämme valinta on perustunut siihen, että haluamme jotain sen vastineeksi. Menenkö tänään salille? Kyllä menen. Mitä siitä saan? Hyvän olon ja ehkä isommat lihakset. Entäs jos en mene tänään salille, mitä siitä saan? Aikaa pelata pleikkaria ja nauttia ystävien kanssa olosta. Valinnat ja niiden seuraukset ovat syy siihen, miksi rajoitamme itseämme. Vapaus valita motivoi itsessään, mutta kaikki ne seuraukset ja mahdolliset lopputulokset ovat niitä, jotka joko rajoittavat meitä tai vapauttavat. Meitä on tässä maailmassa kahteen junaan. On menestyksen metsästäjät ja vääryyden välttäjät. Elon Musk on menestyksen metsästäjä, isoilla M-kirjaimilla. Geller oli kysynyt eräällä luennollaan opiskelijoilta; ”Ketkä teistä ovat täällä välttääkseen epäonnistumisen?” Oppilaista 80% nosti kätensä. Englanniksi tämä kuulostaa tietysti paljon paremmalta, mutta ideana on se, että 80% oppilaista oli kurssilla siksi, että heidän täytyi suorittaa se, eivätkä siksi, että he haluavat suorittaa sen. Kaikki lähtee jälleen omasta ajattelusta ja siitä, miten puhumme itsellemme ja muille. Olen harjoittanut tätä itselle juttelua nyt jonkin aikaa ja sillä on selkeä vaikutus siihen, miten suhtaudun erilaisiin valintoihin ja asioihin elämässä.

Päättäväisyys, omistautuminen ja motivaatio

Kuten jo aiemmin kerroin, kaikki lähtee ideasta, ajatuksesta. Elon Musk on saanut tällaisia ideoita useita, ei välttämättä yksin itse kaikkia, mutta ajatuksia sellaisista asioista, jotka motivoivat häntä. Paypal – maailman finanssialaa mullistanut tietotekninen vaihtoehto rahan siirtämiseen ja maksamiseen verkossa, kaverilta kaverille, asiakkaalta yritykselle, yritykseltä yritykselle. Kukaan siihen aikaa 2000-luvun taitteessa ei olisi osannut unelmoidakaan tällaisesta mahdollisuudesta, etenkään sellaisella alalla, joka on niinkin vanhoillinen kuin finanssi- ja pankkiala. Musk sai idean, motivoitui siitä, oli päättäväinen sen suhteen ja loppu on historiaa. Päättäväisyys ruokkii motivaatiota entisestään. Onnistumiset, kuten tiedettyä, ruokkivat päättäväisyyttä, uskoa ja omistautumista edelleen. Kyseessä on positiivinen noidankehä. Sama toistui Teslan kanssa. Kukaan ei uskonut siihen, että sähköautoista tulisi vielä vuosikausiin yhtään mitään. Musk kokosi henkilökohtaisesti oikeat tyypit ympärilleen, ja teki jälleen historiaa. Kenen muun autoissa on suuret touchpadit keskikonsolissa? Kenen muun autot ajavat itsestään? Siinäpä se, ei kovin monen. Entäpä SpaceX? Kuka järjissään oleva ihminen perustaisi rakettiyhtiön, tavoitteenaan lentää Marsiin uudelleen käytettävillä raketeilla? No Elon Musk. Onnistumiset motivoivat ja niiden päälle tulisi rakentaa aina lisää. Onhan tässäkin taustalla satoja miljoonia dollareita ja miljardien yhteistyökuvioita, mutta kaikki on alun perin lähtöisin siitä, miten Musk uskoi itseensä, tekemiseensä ja sai motivoitua itse itseään aina vain suurempia tavoitteita kohti.

En muista missä, mutta jossain törmäsin tällaiseen aatokseen: Kun olet motivoitunut, porukka ympärillä on matkassasi mukana, mutta kun olet päättäväinen ja omistautunut, porukka on matkalla mukanasi. Mielestäni tätä kuvaa parhaiten Muskin kertoma siitä, miten hän rekrytoi mm. SpaceX:lle alkuvaiheen työntekijöitä. Hän soitti yliopistoihin ja kysyi sieltä, ketkä ovat parhaiten menestyneitä tietyissä aineissa ja opinnoissa (mm. matematiikka, fysiikka jne.). Tämän jälkeen hän hankki kyseisen oppilaan yhteystiedot ja soitti tälle, että tuletko töihin tällaiseen projektiin. Uskomattominta tässä on mielestäni se, että huippu yliopistoiden opiskelijat jättivät vaivalla hankkimansa, kalliin koulupaikan siltä seisomalta kesken ja hyppäsivät käytännössä täysin tuntemattoman ja ennen näkemättömän projektin völjyyn. Näitä ihmisiä, jotka Musk sai puolelleen yhdisti motivaatio, päättäväisyys ja usko siitä, että jumalauta, me muuten lennetään vielä Marsiin.

Muskilta on kysytty usein, miksi hän suunnittelee elämistä Marsissa, tekoälyn uhkia, sähköenergian hyötyjä, tunnelimatkustamista ekologisesti ja muita käsillä olevia tulevaisuuden ratkaisuja. Yrittääkö hän siis pelastaa ihmiskunnan?

”En yritä olla maailmanpelastaja, yritän vain ajatella tulevaisuutta, enkä olla surullinen.” – Elon Musk 2017

LÄHTEET:
Geller, S. 2013. The psychology of self-motivation. TEDx. https://www.youtube.com/watch?v=7sxpKhIbr0E
Vance, A. 2020. Elon Musk – Visionääri Teslan, SpaceX:n ja Solar Cityn takana. Äänikirja.

Kommentoi