Luin kirjan Kasino Keisari – Pekka Salmen tarina. Kirja kertoo siitä, kuinka köyhistä oloista lähtöisin oleva Salmi päätyi pyörittämään satojen miljoonien kasinobisnestä. Kirja oli hyvin mielenkiintoinen ja sitä oli kiva lukea. Kaikista mielenkiintoisinta oli se, miten ja millä asenteella Salmi pääsi pois köyhyydestä ja teki omasta intohimostaan ammatin. Matka ei kuitenkaan ollut helppo ja sisälsi bisnestä myös lain pimeällä puolella. Oli jotenkin järkyttävää lukea, miten helpon kuuloista oli myydä tuotteita, joita ei aiottukaan toimittaa tai miten sellaiset kivettömät kellot, jotka eivät montaa kuukautta kestäneet, menivät hyvin kaupaksi. Oli myös jännä huomata, miten paljon pahaa pelkät korttipelit ovat tuoneet ihmisten elämiin. Toiset tekivät paljon rahaa, mutta toisilta meni katto pään päältä ja leipä pöydästä. Mielenkiintoinen ajatus oli myös se, että esimerkiksi sodassa selvisi todennäköisemmin hengissä, kun osasi pelata korttia. Korttia pelaamalla, kun sai esimerkiksi ruokaa ja nukkumistunteja lisää. Jos nykyään ollaan someen koukussa, niin on sitä koukussa oltu niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin korttipelit.

“Kun mietin elämääni kymmeniä vuosia taaksepäin, aina törmään siihen, että sattuma on näytellyt suurta roolia. Joka käänteessä. En voi sanoa, että olisin erityisen fiksu tai taitava. Riskinottokyky on tärkeää. Sitä minulla on ollut, ei voi kieltää. Olen osannut ottaa riskiä oikeassa paikassa, oikealla hetkellä. Olen osunut maaliin” (Marttila & Erola 2011: 210)

Niin kuin kirjassa Fooled by randomness, myös tässä kirjassa painotetaan tuurin ja sattuman osuutta menestystarinassa. Olen jo jonkin aikaa ajatellut, että menestyminen on siitä kiinni, montako elämän arpalippua teet ja ostat. Näillä arpalipuilla tarkoitan siis esimerkiksi töitä, opiskeluita, kirjoja ja ihmisiä, joita tapaan. Mitä enemmän arpalippuja minulla on, sitä suurempi todennäköisyys minulla on voittaa. Jos olen mukana 10 eri yrityksessä on minulla suurempi todennäköisyys menestyä kuin jos olisin vain 2 yrityksessä. Sitten on vain arvoista ja elämänhallinnasta kiinni, miten tämän mahdollistaa. Niin kuin pokerissa, ei oikeassakaan elämässä kannata laittaa kaikkea yhden kortin varaan. Vaikka saammekin lukea paljon menestyjistä, jotka uhrasivat kaikkensa unelmiensa eteen, on he, jotka uhrasivat ja hävisivät, jätetty täysin median hylkäämiksi. Täytyy myös muistaa se, että vaikka meillä olisi kuinka hyvät kortit, kuinka hyvä tilanne, niin voimme silti hävitä. Kuitenkin se, että uskaltaa ottaa riskejä on edellytys menestykselle. Ja mitä nuorempi on, sitä vähemmän riskit vaikuttavat tulevaisuuden elämään, koska nuorena uhrattavaa on loppupeleissä niin vähän.

”Pelaamisessa hallitsevat ihmisen tunteista voimakkaimmat, ahneus ja pelko” (Marttila & Erola 2011: 216)

Niin kuin sijoitusmarkkinoilla, pelaamisessa mutta myös yrityskentällä nämä kaksi tunnetta ovat usein valloillaan. Korona oli hyvä esimerkki siitä, miten monella toimialalla säikähdettiin uutta tilannetta. Mutta esimerkiksi maskikauppiaat tekivät bisnestä hullunlailla ja toimialalle tuli myös paljon uusia toimijoita. Tilanne siis synnytti paljon pelkoa, mutta myös synnytti ahneimmille kavereille uusia bisnesmahdollisuuksia.

”Häviöpäiviä riittää, voittopäiviä on harvassa. Silloin pitää istua ja yrittää maksimoida tuuri niin kauan kuin viimeinenkin killinki on jollain edessään. Moneen vaan iskee se voittamisen pelko mikä on inhimillistä. Ahaa, olen tämän verran voitolla, haluan pitää voitetut rahat. Suurin osa pelureista uskaltaa hävitä, mutta voidaan kysyä, kuinka moni samoista pelureista uskaltaa voittaa?” (Marttila& Erola 2011: 219)

Minulla kesti jonkin aikaa tajuta tämä kohta. Mitä tarkoittaa voittamisen pelkääminen? Vaikka itselläni ei ole takana pitkää yrittäjän uraa olen silti kuullut ja lukenut, että ei-vastauksia tulee paljon enemmän kuin kyllä-vastauksia. Voisi siis ajatella, että häviöitä on enemmän kuin voittoja. Kun se voitto sitten tulee, voi tulla suuri pelko sen voiton menettämisestä. Mitä sitten on voiton maksimointi? Silloin kun tulee kyllä-vastauksia ja asiat alkavat rullaamaan, pitäisi tehdä niin paljon voittoa, kun ikinä pystyy, ei niin paljon voittoa, kun uskaltaa. Pienen tai keskisuuren onnistumisen jälkeen on helppoa laittaa sold out-lappu luukulle ja nauttia tästä pienestä voitosta. Todellisuudessa kaupantekoa ei saisi lopettaa siihen, kun omat kädet loppuvat kesken, vaan voittoa pitäisi tahkoa niin kauan kun vain ikinä pystyy. Voittamisen pelko johtuu siis siitä, että halutaan pitää kiinni jo voitetusta rahasta, eikä haluta riskeerata sitä tai uskalleta käyttää sitä uusiin investointeihin. Kun tuote on kokoajan loppu, asiakkaat kyllästyvät ja alkavat etsiä muita ratkaisuja. Kenties olet omalla toiminnallasi mahdollistanut erinomaisen markkinan kilpailijoillesi, jotka kyllä uskaltavat voittaa.

Riskinsä salmi on minimoinut ottamalla peli-iltaan vain määrätyn summan, vaikkapa 5000 euroa. Jos hän on hävinnyt sen, hän on hypännyt pois pöydästä. Tappion hetkellä on ymmärrettävä, että peli ei karkaa mihinkään. Huomenna on uusi päivä ja uudet pelit. Vaikka pelaaja olisi miten taitava, häviäminen vaikuttaa peliin. Jos jää tappioputkessa pöytään ja yrittää voittaa omiaan pois, voi menettää kaiken. Huono tuuri voi jatkua loputtoman pitkään ja pyyhkäistä taitavankin pelaajan lopullisesti pois, jos panokset ovat kassaan nähden liian suuret (Marttila & Erola 2011: 220)

Sitten vielä lisää niistä riskeistä. Mielestäni tämä on erittäin tärkeää, että tiedostaa oman riskinottokykynsä. Riskejä toki kannattaa ottaa, mutta on jo hyvä miettiä sitä, paljonko voin tässä hävitä. Kokeillessaan uutta bisnestä onkin hyvä miettiä, että paljonko olen oikein valmis tuhoamaan rahaa tämän eteen? Huonoon bisnekseen saa rahaa palamaan vaikka oman, kaverin, puolison ja naapurin omaisuuden verran. Vaikka bisnesidea, toteutus ja kaikki olisivat erittäin onnistuneita, voi huono tuuri vetää kaiken jalkojen alta. Näin ollen, jos panoksesi ovat olleet liian suuret, voit olla poissa pelistä koko loppu elämäsi. Paljonko riskejä siis sinä olet valmis ottamaan?