Arki on monelle kiireistä aikaa ja päivän sana tuntuu olevan jatkuvasti tehokkuus ja sen lisääminen. Jokaisen päivän sana itse asiassa. Kuinka olla entistä tehokkaampi, tuloksekkaampi ja näin ollen arvokkaampi työyhteisölle. Omasta ajasta ja energiasta annetaan viimeisetkin rippeet, jotta oma panos on varmasti riittävä. Silti koetaan riittämättömyyttä, sillä voisi tehdä vieläkin enemmän. Enemmän, paremmin, pidempään ja tehokkaammin. Mikä on tarpeeksi? Millä mittareilla tehokkuutta tulisi mitata? Työtunneilla? Sitoutumista vapaa-ajastaan uhraamalla ajalla? Ei näin.

Toisinaan on kausia, jolloin tekemistä on niin paljon, että joistakin muista asioista on tingittävä. Silloin puristetaan pieneen ajanjaksoon kaikki mehut irti, jotta saadaan projekti kunnialla maaliin. Mutta avain tässä on väliaikaisuus – edellä mainittu tila ei voi eikä saa olla jatkuvaa. Ketään meistä ei ole tarkoitettu sinnittelemään äärirajoilla jatkuvasti luopuen elämän perusarvoista, kuten omasta hyvinvoinnista ja sen ylläpitämiseen liittyvistä tarpeista. Näistä huolehtimatta jättäminen kun vaikuttaa väistämättä ajan myötä siihen, miten jaksamme kokonaisvaltaisesti. Tärkeintä on tasapaino – uni, ruoka, liikunta, sosiaaliset suhteet ja merkityksellinen työ. Uskon, että näistä palikoista syntyy tasapainoinen arki silloin, kun kaikki osa-alueet otetaan huomioon yhdenvertaisina, eikä yhdellekään anneta ylivaltaa.

En kannusta ketään tekemään pidempiä työpäiviä kuin on tarpeen. Tämän tarpeen määrittelee jokainen itse sen hetkisen työmääränsä mukaan. Haluan luoda kulttuurin, jossa tehokkuutta ei mitata vain tehdyillä tunneilla, vaan saavutetuilla tuloksilla. Näitä tuloksia voivat rahan lisäksi olla oman osaamisen kehittyminen, ajanhallinnan kehittyminen ja kyky priorisoida. Tehokkuus on sitä, että saa asian hoidettua lyhyemmässä ajassa tai pienemmillä ponnisteluilla, ei sitä että työpäivät venyvät 10-12- tuntisiksi. Uskallan väittää, että noissa tuntimäärissä on mukana tehottomia tunteja, joita välttämällä työ olisi tullut tehtyä esimerkiksi 8 tunnissa – tai lyhyemmässä ajassa. Todellista taitoa vaatii keskittyminen – kun sinulla on työtehtävä, keskityt siihen. Ja vain siihen. Puhelimen pläräily joka toinen minuutti ei varmasti nopeuta lopputuloksen saavuttamista, mutta häiritsee keskittymiskykyä merkittävästi. Lisäksi monen asian sohiminen samaan aikaan saa meidät tuntemaan itsemme kiireisemmiksi kuin todellisuudessa olemmekaan.

On tietenkin jokaisen oma valinta, miten päivänsä käyttää. Mikäli nauttii siitä, että saa töiden lomassa sosialisoida koko päivän, se on todella ok. Silloin tarkoitusperät ovat muut kuin tehokkuuden näennäinen esille tuominen vain siksi, että kokisi olevansa arvokas. Silloin päivissä on luultavasti tarvittavaa rentoutta, jonka kyseinen henkilö kokee itselleen merkittäväksi. Kuitenkin täysin yhtä hyväksyttävää on se, että hoitaa kyseisen päivän työtehtävät keskittyneesti itselleen sopivassa aikamääreessä ja lähtee kotiin. Sen jälkeen on vapaa keskittymään niihin asioihin, jotka työn ulkopuolella merkitsevät itselle eniten ja tuovat onnellisuutta sekä tasapainoa elämään. Työtunnit eivät kerro koko totuutta, eikä niitä siksi tulisi mielestäni sokeasti seurata tai pitää tehokkuuden mittarina. Toinen tekee saman homman kolmessa tunnissa, kun toinen käyttää siihen yhden työpäivän. Toinen haluaa jutustella töiden lomassa, kun taas toinen haluaa tehdä työn ja lähteä pois.

Haluan, että Valuessa keskitytään jokaisen hyvinvointiin, jotta tulokset ovat mahdollisia. Siellä tärkeää ei ole se, miten tehdään eniten (työtunneissa), vaan se, miten tehdään järkevämmin. Järkevyyttä on itsestään huolehtiminen, jotta voi ylipäätään tehdä. Järkevyyttä on tunnistaa itsessään, milloin kulkee äärirajoilla ja alkaa tehdä toimenpiteitä asian korjaamiseksi. Järkevyyttä on tunnistaa tämä myös toisissa ja alkaa tehdä toimenpiteitä asian korjaamiseksi. Ei tarvitse tehdä enempää, kun tekee järkevämmin. Omaan jaksamiseen panostamista ei pidä joutua selittelemään. Koskaan. Sen sijaan tarve siihen panostamiseen ja työtaakan helpottamiseen tulee ilmaista ja siihen tulisi olla mahdollisimman pieni kynnys. Kenenkään ei tarvitse juosta juoksupyörässä näyttääkseen arvokkaalta tekijältä – onhan meillä 17 tekijää. Ja kuten tiedämme, juoksupyörästä ei ole poispääsyä ellemme itse pysäytä sen kulkua. Se on meidän jokaisen vastuulla tiiminä, vaikkei itse olisi se, joka tuohon pyörteeseen on joutunut.

Me ihmiset olemme kehittäneet ajan käsitteen ja nyt olemme sen armoilla niin rajusti, ettemme löydä ulospääsyä. Ajasta on muodostunut meidän tärkein resurssimme, jota ei ole koskaan tarpeeksi. Vuorokaudesta tuntuu loppuvan tunnit, kun tekemistä on niin paljon. Meillä kaikilla on 24 tuntia vuorokaudessa. Ja seuraavana päivänä taas samat 24 tuntia. Kaikkea ei ole pakko tehdä nyt. Ja jos tuntuu, että aika lipuu ohi, on hyvä miettiä mihin se oikeasti menee. Siinä ajassa, kun stressaamme mitä kaikkea meillä on tehtävänä, olisimme luultavasti jo saaneet yhden tehtävän aloitettua.

Katsoin kerran dokumentin, jossa seurattin ihmisten puhelimen selailuun käyttämää aikaa vuorokaudessa. Erään naisen keskiarvoinen määrä oli 6,5 tuntia vuorokaudessa. Tämän tuloksen jälkeen hänen osaltaan ei tarvinnut enää miettiä, miksi ahdistaa ja aika loppuu kesken. Meidän ei tarvitse olla tavoitettavissa joka sekunti, tarkistaa sähköpostia kerran tunnissa iltaan asti tai vastata samalla hetkellä, kun saamme viestin. Eikä meidän takuulla tarvitse tietää reaaliaikaisesti, kuka postasi Instagramiin selfien. Nämä ovat päätöksiä, joiden tekemiseen meillä on valtuus oman hyvinvointimme vuoksi ja joita tulee näin ollen arvostaa.

”Kun on kiire, on ikään kuin aina väärässä paikassa väärään aikaan, pitäisi olla jo seuraavassa hetkessä tekemässä seuraavaa asiaa. Tämä on juuri se mekanismi, jolla heidät on saatu astumaan ulos siitä ainoasta hetkestä, jossa elämä on läsnä.” – Tommy Hellsten