Pelko laukaisee meissä toiminnan, jonka avulla selviämme uhkaavasta tilanteesta. Se on historiassa ollut tarpeellinen fysiologinen reaktio hengissä pysymisen kannalta. Nykypäivänä tämän kaltaisia taistele tai pakene -tilanteita on kuitenkin rajoitetusti, mutta pelkotila ja sen aiheuttamat reaktiot elimistössämme toimivat yhä samalla tavoin. Miten tämä vaikuttaa nykypäivänä toimintaamme?

Pelkäämme turvattomuutta, epäonnistumista, muiden mielipiteitä itsestämme sekä naurunalaiseksi joutumista. Nämä ovat ”todellisia” huolenaiheita jokapäiväisessä arjessamme, työpaikoilla ja sosiaalisissa tapahtumissa. Ihmisillä on totta kai luonnollinen tarve kokea itsensä pidetyiksi, työnsä arvokkaaksi ja saada sosiaalista hyväksyntää. Liian suurena koettu pelko epäonnistumisesta tai hetkellisestä turvattomuuden tunteesta saattaa kuitenkin ajaa meitä huonoimpaan mahdolliseen ratkaisuun: yrittämättä jättämiseen. Pahimmillaan pelko lamaannuttaa, estää toiminnan ja jättää valinnat turvallisiksi vain siksi, että välttäisimme mahdollisen epäonnistumisen tuoman häpeän.

Pelko näkyy meissä käsien tärinänä, puheen värinänä ja sydämen lyöntien tihentymisenä. Kaikki tietävät miltä esimerkiksi esiintymistä edeltävä jännitys – joskus jopa suoranainen pelko – tuntuvat. Nuo tuntemukset jättäisi mieluiten kokematta, mutta se tarkoittaisi myös esiintymiskokemuksen pois jättämistä. On siis tilanne, jossa on vain kaksi huonoa ratkaisua. Vai voisiko hetkellisen pelkotilan oppia sietämään ja jopa keksimään keinoja sitä helpottaakseen tai välttääkseen?

Henkka Hyppösen kirjassa Pelon hinta kirjoitetaan juuri näistä 2000-luvun pelkotilanteista ja annetaan neuvoja niiden sietämiseen. Ensimmäinen ja tärkein neuvo on tunnistaa ja tunnustaa pelkotila – jännittävää tilannetta edeltäessä se on aivan normaali tapa reagoida ja valmistautua tulevaan suoritukseen. Kun tämä on tehty, tulee ehkäpä tärkeimmän vaiheen vuoro: asian hyväksyminen. Jo se, että emme aktiivisesti yritä huijata itseämme ajattelemalla, ettei tilanteessa ole oikeasti mitään hätää, voi rauhoittaa mieltämme ja kehoamme. Tunnistamme, että tämä on kehomme tapa viestiä, otamme viestin vastaan ja hyväksymme sen. Mitä tapahtuu tämän jälkeen? Tunnistettuamme kehomme reaktiot, kuten sydämenlyöntien kiihtymisen, voimme rauhoittaa niitä muutamin keinoin. Syvään hengittäminen ja ylipäätään hengitykseen keskittyminen hidastavat sykettä ja saavat meidät tuntemaan itsemme rauhallisemmiksi. Näiden esivalmisteluiden jälkeen olemme valmiimpia itse suoritukseen – usein muutamia sekunteja aloituksen jälkeen koemmekin itsemme rauhoittuneiksi, pelko on kadonnut tai ainakin huomattavasti vähentynyt. Olemme siis selvinneet hengissä.

Pelko ja yrittäjyys

Yrittäjyys on hallittujen riskien ottamista. Palkkatyöhön verrattuna se on riskialttiimpaa, vaatii enemmän uskallusta ja peliin laittamista (rahan, oman persoonan) ja on lisäksi täynnä jatkuvaa epävarmuutta. Yritystä aloitettaessa kun ei voi koskaan tietää, tuleeko se menestymään edes sillä tavoin, että siihen panostettu aika, raha ja voimavarat tulevat katettua. Pelko kaikesta tästä ja juuri niiden menettämisestä saa yrittäjyyshaaveet usein kaatumaan tai vaihtumaan turvallisempaan ympäristöön; sivutyöhön tai harrastustoimintaan. Näin ollen kaikki ei ole pelissä ja turvattomuuden tunne on hieman siedettävämpää. Tämä kuitenkin tarkoittaa merkittävää menetystä yksilölle, kun haaveista luopuminen tehdään pelon vuoksi. Asialla on suuri merkitys myös yhteiskunnallemme, sillä onhan yritysten perustaminen avainasemassa talouden kehitykseen; työpaikkojen luomiseen ja verotulojen kasvattamiseen.

Pelon hinta -kirjassa oli tutkimus suomalaisnuorten mielipiteistä yrittäjyyttä kohtaan, sekä siitä kuinka moni voisi kuvitella itsensä yrittäjänä. Tutkimustulokset olivat ristiriitaiset – yleinen näkemys yrittäjyydestä oli erittäin positiivinen, mutta silti vain murto-osa vastaajista näkisi itsensä yrittäjänä. Tutkimustuloksissa oli havaittavissa selkeä syy: pelko. Pelko epäonnistumisesta, taloudellisista vaikeuksista sekä maineen menettämisestä Tässä tapauksessa pelon hintaa voidaan miettiä kahdesta eri näkökulmasta; yksilön ja yhteiskunnan. Yksilö luopuu haaveestaan pelon vuoksi – pelon, joka on niin korkea että se estää toiminnan. Pelon, jolle ei ole rationaalista selitystä tai sen tuomille mielikuville varmuutta. Se estää lopputuloksen, josta ei tiedetä – vain koska on mahdollisuus myös siihen, ettei tuo lopputulos ole haluttu. Olemme ihmisinä erikoisia pelätessämme asioita, joita ei ole. On vain mahdollisuuksia – myös niitä positiivisia.

Yhteiskunnan kannalta tämän kaltaiset pelot yrittäjyyteen liittyen ovat merkittäviä. Suomeen avautuisi valtavasti enemmän uutta liiketoimintaa, palveluja, työpaikkoja ja mahdollisuuksia, jos tämän lamaannuttavan pelon saisi poistettua. Muutos olisi merkittävä yhteiskunnallemme myös rahallisesti, sillä uudet yritykset tarkoittavat uusia tuloja ja uusien työpaikkojen avautuminen on mahdollisuus työttömyyslukujen pienentämiseen. Muistetaan myös, ettei pelko voi olla johtaja: meitä ei voi johtaa sen avulla, emmekä voi antaa sen johtaa valintojamme.

Osasyy pelon valtaan joutumiseen saattaa olla asenteissa; yrittäjyys nähdään tienä menestykseen. Menestys ja epäonnistuminen ovat toistensa vastakohtia yleisessä käsityksessä, vaikka näin ei todellakaan tulisi olla. Epäonnistuminen johtaa maineen menettämiseen ja ihmisille jää muistiin vain se, että asiat eivät menneet kuten oli suunniteltu. Loppuelämää varjostaa häpeä ja entistä suurempi epäonnistumisen pelko – toista kertaa ei voi saada luuserin leimaa otsaansa, kun ensimmäistäkin kantaa loppuelämänsä. Vai voisimmeko kääntää ajatusmaailmaamme toisin päin? Yrittäminen on rohkeutta ja epäonnistuminen on väistämätöntä – ainakin jossain mittakaavassa. Epäonnistumista seuraa tärkein vaihe: uudelleen yrittäminen. Joko onnistumme tai opimme. Kumpikin vaihtoehto on siis positiivinen ja vie eteenpäin. Sen sijaan luovuttaminen tai yrittämättä jättäminen ei vie mihinkään – yksilöä tai yhteiskuntaa. Kannattaisiko siis kuitenkin yrittää?