Vuosi oli 2015 ja vegebuumiksi nimitetty ilmiö oli Suomessa vasta alkamassa. Olin jo pitkään kyseenalaistanut lihansyöntiä ja jutellutkin asiasta vanhempieni kanssa. Vaikka lempiruokani oli lehtipihvi, mielestäni oli hyvin hämärää, että syömme toisia tuntevia eläimiä, jos se ei kerta ole välttämätöntä. Äitini torppasi ajatukseni kuitenkin perinteisellä argumentilla: ”Urheilijana tarvitset proteiinia ja sitä lihassa riittää.” Koin myös, ettei kasvisruoka ole tarpeeksi täyttävää, eikä sen saatavuuskaan ollut tuolloin mitenkään itsestäänselvyys.

Jouluna kaikki kuitenkin muuttui. Siskoni toi joulupöytäämme vegaanisen joulukinkun ja mielestäni se maistui erittäin hyvältä. Tuo seitanista, eli vehnägluteenista valmistettu paisti sai minut sivuuttamaan perinteisen joulukinkun sinä vuonna kokonaan. Vaikka söin joulupäivinä ruokaa hävyttömän paljon, ei minulle tullut ruuasta pahaa oloa. Olo oli hyvin kevyt ja samaan aikaan ravittu. Huomaamattani olin ollut kasvissyöjä yli viikon ajan. Tein seitankinkun osalta pientä tutkimusta ja totesin, että proteiinia siinä on aivan riittävästi. Ymmärsin myös, että proteiinia saa myös muista kasvikunnan tuotteista.

Joulun jälkeen tein päätöksen, että lopetan punaisen lihan ja kanan syömisen kokonaan. Ajattelin, että en menetä kokeilulla mitään ja se tuntui hyvältä minulle. Päätös tuotti minulle jonkin verran vaivaa, sillä jouduin kotona kokkailemaan itse omia ruokiani muun perheen syödessä perinteisiä liharuokia. Myös pelireissuilla sain nähdä jonkin verran vaivaa ruuan saamiseksi, sillä vielä vuonna 2015 kasvisruokavaihtoehto huoltoasemalla ei ollut itsestäänselvyys. Muistan, että jääkiekkovalmentajani piti minulle hyvin vakavan puhuttelun päätökseni jälkeen. Muutenkin lähipiirissäni kasvissyöntiäni ihmeteltiin ja oudoksuttiin. Kasvissyöjiä oli koulussamme muutama henkilö, eikä se ollut silloin mitenkään trendikästä. Pieksämäki ei ollut vielä valmis vegebuumiin. Minua tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä en tehnyt päätöstä muita ihmisiä miellyttääkseni, vaan siksi että se tuntui minulle oikealta.

Vaikka haasteita riitti, nautin elämästäni kasvissyöjänä. Kesällä 2017 katsoin Cowspiracy -dokumentin Netflixistä. Se sai minut voimaan todella pahoin. En edes tiennyt lihakarjan ja muun maatalouden ilmastovaikutuksista ennen kuin lopetin lihansyönnin, mutta nyt ymmärsin, että se on yksi isoimmista ilmastomuutoksen aiheuttajista. Pyörittelin päässäni lukuja ja faktoja, joita dokumentissa näin. Jos kaikki tuotantoeläimille syötetty ruoka syötettäisiin ihmisille eläinten sijaan, maailmassa ei olisi nälänhätää. Myös suurin ilmastonmuutoksen aiheuttaja olisi silloin pois pelistä. Tämä on tietenkin vain teoria, eikä mitenkään realistisesti täysin toteutettavissa oleva hanke. Silti se sai minut miettimään, miksi ihmeessä kierrätämme valmiin energian eläimien kautta lautaselle ja menetämme siitä matkalla leijonanosan. Tämä järjestelmä ei vain toimi.

Dokumentin katsomisen jälkeen tein jälleen pientä tutkimusta. Keskustelin terveydenhoitajaäitini ja tuntemieni vegaanien kanssa täysin kasvipohjaisesta ruokavaliosta. Keskustelujen jälkeen tein päätöksen lähteä kuukauden mittaiseen vegaanihaasteeseen. Vaikka olin juuri muuttanut Jyväskylään, jossa kauppojen hyllyiltä löytyi jo hieman enemmän vaihtoehtoja, oli alku silti todella hankala. Söin Saarioisten Vegepizzaa ensimmäisen viikon ajan päivittäin ja mietin, että tämä kokeilu taitaa kyllä jäädä kuukauden mittaiseksi. Ei jäänyt – nopeasti rupesin bongaamaan kauppojen hyllyiltä lisää ja lisää vegaanituotteita. Maitotuotteita oli vältellyt jo pidempään allergian takia, mutta esimerkiksi kananmunaa sisältävistä paistopistekarjalanpiirakoista luopuminen satutti. Mutta niin kuin eräs suuri filosofi (Tuomas Kuusisto, Empiria) sanoo, ”aina on vaihtoehto”. Vegebuumi lähti tuon vuoden jälkeen kunnolla käyntiin ja nykypäivänä lähes jokaiselle tuotteelle löytyy vegaanivaihtoehto. Kasvipohjaisten valintojen tekeminen ei vaadi suurta vaivannäköä, vaan niitä voi tehdä jopa vahingossa.

Olen nyt ollut vegaani kohta viisi vuotta, enkä ole katunut päätöstäni hetkeäkään. Ympärillä oleva yhteiskunta on tehnyt minulle eettisten ja ekologisten valintojen teon niin helpoksi, että hävettäisi olla tekemättä niitä. En kuitenkaan tuomitse ketään toisinajattelijaa, sillä ihmiset ovat vankeja omissa kuplissaan. Olen itsekin nähnyt kaikki ne iloiset porsaat jauhelihapaketin kannessa ja ajatellut joskus, että kasvisruokapäivä koulussa on pahinta mitä ihminen voi kuvitella. Ympäröivä maailma ja kulttuuri, johon kasvamme, eivät ole asioita, josta itse päätämme.

Maailma ei muutu sormia napauttamalla tässäkään asiassa. Mielestäni kaikkien ihmisien tarvitse olla yhtä ehdottomia, kuin itse olen. On monta keinoa tehdä eettisiä ja ekologisia valintoja joka päivä, eikä kasvipohjainen ruokavalio ole ainoa, eikä välttämättä aina paraskaan vaihtoehto. On tärkeää käydä avointa keskustelua tästäkin asiasta, eikä vain hautautua omaan kuplaansa, jossa oma totuus on ainoa totuus. Siksi vastaan aina mielelläni, kun joku aiheesta minulta kysyy. Haluan vain olla tekemässä maailmasta hieman parempaa paikkaa askel kerrallaan.