Tampere
02 May, Thursday
15° C

Proakatemian esseepankki

Niinan kotialbumista

Lupa levähtää



Kirjoittanut: Niina Piirainen - tiimistä Roima.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Millaista kulttuuria omalla esimerkillämme luomme?

Jos meillä ei ole aikaa levähtää, onko meillä aikaa sairastaa?

 

Lupa levähtää on runo.

Runo, joka juoksi paperille, kun mietin, kuinka suuri teko pysähtyminen ja elämänsä tauolle laittaminen meille on. Meillä tarkoitan yhteiskuntaa, Proakatemiaa, Roimaa ja ennen kaikkea itseäni ja kaltaisiani vahvoja, muita kantavia, suorittajaluonteita. Sallimme helpommin pysähtymisen muille, harvemmin itsellemme. Uupumuksen vuoksi sairaslomalle jääminen on huolestuttavan yleinen ilmiö, emmekä aina ymmärrä tai uskalla ottaa sitäkään askelta, vaikka keho ja mieli anelee lupaa levähtää.

Mutta tämä runo ei ole minulle. Eikä teillekään, vaikka toivonkin sen olevan samastuttava ja voimaannuttava, niin kuin runon muusa sitä itse kuvaili. Tämä runo on Tanjalle ja kertoo siitä mitä tapahtuu, kun suhteellisen nuoren tiimin syksy alkaa edeltävän kesän haavoja nuollen ja ilman omaa valmentajaa?

 

Niinan kotialbumista

Oman uupumisen tunnistaminen on vaikeaa, mutta tärkeää silloin kun vastuullasi on muita ihmisiä

 

 

Lupa levähtää

 

Sinä puhut haparoivien askelten kieltä

Tunnistat raajarikon suunnistajan, joka itsepäisesti pyrkii hakoteille

Saatat asettua hetkeksi kinttupolun varteen tienviitaksi, ohjataksesi hänet hitusen lähemmäs

tai toivottaa onnea matkaan ja heilutella mennessäsi

Sinä tiedät, että joskus paras polku kulkee usean mutkan kautta ja että joskus eksymällä löytää paremman aarteen, kuin kartasta raksin paikalta.

Kivikkojen hiomat maihinnousukenkäsi tietävät sen kyllä.

Eikä siltikään polkusi asetu, vaan ojentaa sinulle uuden mutkan kuin lahjan ”Tarvo tämä, se maistuu elämältä!”.

Ja siltä se maistuu – hieltä, kyyneliltä, maksalaatikolta ja samppanjalta.

Kun sinä tottunein ottein teet tietä tiheikön läpi, havahtuu kinttupolkujen kansa: ”Ei tämä matka juoksemalla lyhene!”

Laitetaan siis leiri tähän hetkeksi. Hengitetään hartiat paikoilleen ja hoidetaan risukkojen raapimat sääremme.

Kyllä siellä hakoteitä riittää sännättäväksi, kun olemme taas valmiit tanssimaan katajikossa

Nyt on lupa levähtää

 

NP

Kahden lapsen äiti, ex-myyntitykki, nykyinen tiimiyrittäjä ja oppija läpi elämän. Suuntana valmennustyö ja se mystinen balanssi työn ja perheen välillä.

Kommentoi