Kyseessä lienee varsin tuttu termi nykypäivänä, yhä enemmän sen puutteen tiedostamisen kautta.

Uskon ihmisen läsnäolon tarpeen kertovan myös kaipuusta löytää, -tai ehkä mielummin jopa kokea elämälleen syvempää merkitystä. Suorituskeskeisessä maailmassa yksi jos toinenkin kaipaa varmistusta siitä, että elämässä on muutakin itua kuin viuhottaa tukkaputkella edeten päivästä toiseen. Tiedostamatta edeten saattaa jäädä hyvä elämä elämättä. Tai todella tuntematta, kokematta, pysähtymättä. Onnellisuus on vaikeasti määritettävä käsite, mutta yhä useammat ihmisten havittelevat ulkoisen materian sijasta sisäisen rauhan tuntua. Ja tämä sisäisen rauhan tunteen ei tarvitse olla riippuvaista ulkoisista tekijöistä. Jos jokainen vastoinkäyminen (tai onnistuminen) heilauttaa emotionaalista tasapainoamme vähän väliä, voi elämä tuntua aallokossa räpiköimiseltä. Sen sijaan että yrittäisimmekään hillitä aaltoja, voimme opetella surffaamaan! Tätä tietoinen läsnäolo on, aaltojen mukana keinumista.

Jokaiseen hetkeen on mahdollista suhtautua erityisellä tavalla. Onhan jokainen hetki ihme, riippumatta siitä, oivallammeko sen vai emme. Moni on kuullutkin sanonnan, ettei päämäärä saisi olla matkaa tärkeämpi. Se sisältää puhekielisenä tämän saman yksinkertaisen viisauden.

Olen täysin varma siitä, että tietoinen läsnäolo voi muuttaa arkipäiväistä elämäämme. Kuten tutkimustuloksiin perehtyessä tulee ilmi, on selvää, ettei ole olemassa pulmaa tai sairautta johon läsnäoloa ei voisi hyödyntää. Oli kyseessä sitten miljardibisnestä pyörittävän esimiehen stressistä tai rintasyövästä kärsivästä naisesta. Krooniset kiputilat, erilaiset mielenterveyden ongelmat, keskittymistä vaativat ammatit, muutokset työpaikalla, oli syy tai seuraus mikä tahansa, läsnäolon voimasta on mahdollista löytää apua ja helpotusta. Kuten myös Christiane Wolf toteaa kirjassaan (Clinician’s Guide to Teaching Mindfulness), mindfulness on lempeää ja ja ystävällistä asennoitumista sen hetkiseen tilanteeseen, oli aika tai paikka mikä tahansa. Se on uteliasta ja tuomitsematonta nykyhetken tarkkailua.

Kenties jopa suurin este läsnäolon tilalle on mieleen samaistuminen. Tämä on todella arkipäiväistä, emmekä me yleensä huomaa sitä, sillä me kaikki kärsimme siitä. Mieleen samaistuminen luo käsitteistä, luokitteluista, mielikuvista, sanoista ja mielipiteistä läpinäkymättömän verhon ja tekee ajattelusta pakonomaista. Mielemme sisäinen ääni arvostelee, pohtii, tuomitsee, vertailee, nurisee, pitää tai ei pidä jostakin ja niin edelleen. Se saattaa vetää esiin joitakin kauan sitten tapahtuneita asioita, tai se saattaa kuvitella etukäteen tulevaisuuden tilanteita, jotka saattavat mennä hullusti.

Arkikieltä käyttäen, tämä on hyvin usein murehtimista. Voin helposti itsekin myöntää tuon sisäisen äänen olevan kenties pahin viholliseni. Se vie energiaa arvostellen ja tuomaroiden tekemisiäni sekä elämäni tapahtumia. Vielä enemmän energiaa se vie ennen, kun en tiedostanut tätä taipumusta, saati ollut lukenut tai kuullutkaan läsnäolosta. Useimmilla meistä ihmisistä on vaikeuksia hyväksyä tiellemme sattuvia vastoinkäymisiä siitä huolimatta, että näitä tapahtumia sekä tilanteita kuuluu väistämättä ihan jokaisen elämään. Kaltaisilleni murheilijoille on kuitenkin hyvä uutinen. Tästä mielen vallasta on mahdollista vapautua, ja avain siihen löytyy lähempää kuin arvata saattaisikaan: jokaisesta hetkestä. Eckhart Tolle antaa tähän konkreettiset ohjeet kirjassaan Läsnäolon voima:

”Aloita tarkkailemalla päässäsi kuuluvaa ääntä (- eli ajatteluasi) niin usein kuin mahdollista. Kiinnitä erityisesti huomiota toistuviin ajatusmalleihin, noihin vanhoihin äänilevyihin, jotka ovat soineet päässäsi ehkä monien vuosien ajan. Kun kuuntelet noita ajatuksiasi, kuuntele puolueettomana, arvostelematta. Tulet pian huomaamaan, että: tuossa on ajatus ja tässä minä olen kuuntelemassa, tarkkailemassa sitä. Tämä minä olen-havainto on tuntu omasta läsnäolostasi. Olet olemisen tilassa. Kun kuuntelet ajatusta, et ole tietoinen pelkästään ajatuksesta vaan myös itsestäsi ajatuksen tarkkailijana. Ajatusta kuunnellessasi tunnet tietoisen hengen – oman syvemmän itsesi – ikään kuin ajatuksena takana. Näin alkaa tahattoman ja pakonomaisen ajattelun päättyminen. Kun ajatus väistyy, koet mielen virrassa katkoksen, tauon. Nuo tauot ovat aluksi lyhyitä, ehkä muutaman sekunnin pituisia. Mutta vähitellen harjoitellessa ne pitenevät. Kun tällainen tauko tulee, koet sisäistä hiljaisuutta ja rauhaa. Näin alkaa kokemus luonnollisesta yhteydestäsi syvempään itseesi. Tulet myös kokemaan syvältä sisimmästäsi kumpuavaa todellista iloa.”

Jokaisen ihmisen elämässä on kärsimystä ja surua. On kuitenkin totta, että suuri osa kärsimyksestä on tarpeetonta. Se johtuu todella usein siitä, ettemme pysty hyväksymään jotakin. Tiedostamatta vastustamme sitä mikä onkaan kyseinen tilanne. Ajatuksen tasolla se ilmenee tuomitsemisena ja kielteisyytenä. Kärsimyksen voimakkuus on riippuvainen siitä, miten voimakkaasti kyseistä hetkeä vastustamme. Tämä voidaan ilmaista myös toisinpäin: mitä enemmän kykenee kunnioittamaan läsnä olevaa hetkeä ja hyväksymään sen, sitä vähemmän joutuu kärsimään. Kiitollisuus on elämän peruslaki.

Asiat ovat niin kuin ovat. Mieli luokittelee, ja tämä jatkuva tuomarina oleminen aiheuttaa kärsimystä. Tarkkailemalla mielen toimintoja on mahdollista vapautua sen vastarinnasta ja silloin voi sallia läsnä olevan hetken olla. Silloin saa tunnun siitä, mitä on olla sisäisesti vapaa ulkonaisista olosuhteista, ihan rauhassa. Tätä kuvataan kirjassa myös Jumalan rauhana.

Hyvänä esimerkkinä toimii unettomuudesta kärsivä ihminen. Itsellenikin ennen tuosta ikävästä vaivasta kärsineenä on tuttu tunne viettää illalla aikaa sängyssä pyörien. Mieli automaattisesti tuomaroi tätä tilannetta negatiivisesti sen kummemmin hyväksymättä. Sen sijaan, että antautuisi tälle läsnäolevalle hetkelle, tulee laskettua vielä herätykseen olevia tunteja ja karistettua viimeisimmätkin unihiekan rippeet. Mitä kovempaa tätä tilannetta vastustaa, sitä kauempana uni on. Tuntuu paradoksaaliselta ajatella, että mitä paremmin onnistuu hyväksymään kyseisen tilanteen, sitä pikemmin tämä tilanne myöskin korjaantuu (- ja uni tulee.) Tommy Hellstenin sanoin, saat sen mistä luovut.

Jutun juju on sen oivaltamisessa, ettei ongelmia varsinaisesti ole. On vain tilanteita, jotka joko käsitellään nyt tai niiden annetaan olla ja ne hyväksytään osana läsnä olevaa hetkeä, kunnes ne muuttuvat tai kunnes niitä voidaan käsitellä.

Mielestäni tietoisen läsnäolon harjoitteleminen on itsensä johtamista parhaillaan. Hektisessä maailmassa ei ole helppoa pitää pysyvää yhteyttä omaan sisimpäänsä, mutta se tietenkin on mahdollista. Harjoittelemalla on mahdollista syventää tätä yhteyttä itseensä ja vallitsevaan hetkeen.

Hyväksyminen on nopein tie vastoinkäymisistä ylitsepääsemiseen, -ja silloin ne eivät enää itseasiassa vastoinkäymisiä olekaan. Välillä sitä on hankala ymmärtää ja usein onkin helpompi jatkaa vanhoissa ajatus- sekä toimintamalleissa. On kuitenkin helpottava tietää, että meistä jokaisella on mahdollisuus löytää rauha sisimmästä ja tästä hetkestä, oli tilanne millainen tahansa. Tässä hetkessä on taikaa, ilman mitään taikaa.