Ihmettely ja tutkiminen on ihmiselle luonnollista. Henkilökohtainen historiamme ja sieltä saamamme ikävät kolaukset maailmalta sekä lähipiiristä tuntuvat joskus iskuilta vasten kasvoja. Ei mikään ihme, jos välillä tuntuu siltä että tietäämiten erilaisissa tilanteissa käy ja miten maailma makaa. Elämä on kuitenkin jatkuvaa, ja aina erilaista ja uniikkia. Kyse on paljolti meistä itsestämme, haluammeko heijastaa nykyhetkeen vanhoja kokemuksia, vai haluammeko nähdä asiat eri tavalla kuin aikaisemmin. Toisaalta, eihän meillä ole kuin omat kokemuksemme, joista peilaamme maailman tapahtumia ja varsinkin tapahtumia itsellemme. Tässä esseessä käytän ihmettelylle lähteenä Valuen Lindan meille Promisialle pitämää pajaa ”Radical freedom”, Jaana Venkulan kirjaa ”Kysymisen taito” sekä omaa pohdintaa ja ihmettelyä. Peilaan näitä ajatuksia viikon kestävään Innoevent -tapahtumaan, jossa toimin kuuden tiimin valmentajana.

Linda haastoi tämän viikon pajassa näkemään maailman niin kuin lapset näkevät sen. Ihmeellisenä ja täynnä mahdollisuuksia. Mitä jos ajattelisimmekin niin, että joka päivä kuolemme tai joka päivä synnymme uudestaan? Miten oikeasti haluamme ajamme tässä maailmassa käyttää. Kirjan mukaan henkinen kuolema tarkoittaa sitä, että ei jaksa, viitsi tai halua enää esittää kysymyksiä maailman ihmeellisyyttä kohtaan tai tutkia sitä. Silloin elämisestä tulee helposti suorittamista. Kulttuurista riippuen, kysymyksien esittäjää saatetaan pitää joko tyhmänä, aiheuttaa epäluottamusta esimerkiksi tiimissä tai valta-asemaa horjuttavana. Olisi tärkeää, että tiimeissä Proakatemialla pystytään innostumaan kysymyksistä ja ymmärtämään, että kysymyksiä esittämällä ajattelu kehittyy. On asioita, missä pohditaan moraalisia ja eettisiä kysymyksiä mutta myös asioita, joihin pyritään saamaan luovaa näkökulmaa erilaisella ajattelulla. Kuka lopulta päättää, kuka on oikeassa?

Vain ihminen pystyy ajattelemaan ”miksi”-kysymyksiä ja miettimään ajattelun syy-seuraus suhteita. Se on meidän lajimme etuoikeus ja kyky. Tietyllä tapaa koko olemassaoloamme ovat seuranneet erilaiset kysymykset tieteen, etiikan ja taiteen näkökulmista. Ja yleensä kysymykset saattavat aiheuttaa lisää kysymyksiä. Musiikkikin pyrkii vastaamaan tai esittämään kysymyksiä, mutta ei aina sanallisessa muodossa. Ihmismieli toimii niin, että esitämme itsellemme paljonkin kysymyksiä. Kirjan mukaan kannattaa tarkkailla sitä, kuinka laaja-alaisia tai kapeita kysymyksiä itseltämme kysymme, se antaa kuvaa myös siitä, kuinka kapeana tai laajana näemme ympäröivän maailman.

Tampereen Ammattikorkeakoulun Innoevent -tapahtuma järjestetään kerran vuodessa. Silloin eri alan opiskelijoista muodostetaan tiimi, joka parhaansa mukaan vastaa yrityksen toimeksiantoon. Se, kuinka tiimi toimii vaikuttaa paljon tiimin lopputulokseen. Innovointi prosessi on haastava ja vaatii luovuutta sekä keskeneräisyyden hyväksymistä, jopa ajoittaista mielen kaaosta. Se on monille opiskelijoille, mukaan lukien minulle kun kaksi vuotta sitten olin samassa tilanteessa aluksi vaikeaa ja lopussa upeaa. Muistan sen, että en ollut tottunut niin intensiiviseen ajatustyöhön porukassa, mitä Innoevent kokemus silloin oli. Aikaisemmat koulun ryhmätyöt olivat kuitenkin vähän eri asia, koska yleensä työ palautettiin opettajalle – ei yrityksen edustajalle. Jos jossain huomaa edistyvänsä Proakatemialla, niin ajattelussa sekä hitaissa luovista prosesseista ajattelun näkökulmasta. Innovointi prosessiin tutustuminen on tärkeää kokonaisuuden hahmottamisen kannalta, mikäli haluaa tietää ja tutkia miten se toimii myös teoriassa.

Tiimit työskentelevät siis viikon yritykseltä saadun saman toimeksiannon parissa. Siinä tulee tärkeäksi ja oleelliseksi asiaksi kysymisen taito sekä vapauden tunne siitä että voi heitellä mitä tahansa ideoita. Tavallaan aluksi suoltaa kaikki ideat mitä tulee mieleen, ja sitten vasta ryhtyä pohtimaan, että mitä voidaan yhdistellä ja mikä vastaisi parhaiten kysyttyyn kysymykseen. Valmentajan rooli tällä viikolla on se, että ei anna valmiita vastauksia tai mitään ehdotuksia siitä, miten kannattaisi jatkaa. Valmentaja pyrkii aina aktivoimaan tiimiläisten ajattelua ja kysymään kysymyksiä, sillä opiskelijat poikkeuksetta aina tietävät itse vastaukset siitä, mitä kannattaa seuraavaksi tehdä. Siinä opitaan myös kantamaan vastuuta tiimin päätöksistä, kun ne on itse saanut tehdä.

Oma kokemus viikosta oli se, että ei saa heittäytyä tiimien prosesseihin mukaan vaan tarkastella sitä mahdollisimman kaukaa ja nimenomaa pyrkiä kysymään kysymyksiä, joiden avulla tiimi pääsisi eteenpäin. Välillä oli vaikea olla hiljaa ja olla heittämättä omia ajatuksia, sillä itseasiassa pidän ideoinnista ja uusista ajatuksista. Viikko oli opettava ja oli piristävää saada uutta käytännön kokemuksesta valmentamisesta.