Kimi Räikkönen on tuttu ja tuntematon. Kaikkien tuntema suomalainen, josta kukaan ei siltikään tiedä mitään. Miten näin pienen maan julkisuudenhenkilö voi olla niin tuntematon? Tiesin, että Kimi Räikkönen on formulakuski, mutten vieläkään tiedä, miksi Kari Hotakaisen uutuusteos tarttui kauppareissulla käteeni ja lähti kotiini. Nyt luettuani Hotakaisen (2018) teoksen tiedän, että Kimi on paljon muutakin kuin formulakuski. Hän on persoona, josta en tiennyt haluavani tietää lisää. Hän on persoona, joka sai minut pohtimaan myös omaa itseäni. Kaiken lisäksi hän on persoona, josta haluaisin tietää vieläkin enemmän.

Hotakainen (2018) sai minut pohtimaan, miksi juuri Kimi on menestynyt ja mitkä asiat ovat edesauttaneet tämän nuoren suomalaisen nousua maailmalla. Edelliset kirjat, joita olen lukenut, ovat olleet melko asiapitoisia, joten oli rentouttavaa lukea välillä kaunokirjallisuutta, varsinkin niin taitavan kirjailijan tahdittamana. Vaikka Tuntematon Kimi Räikkönen on kirjan esittelytekstin mukaan ensimmäinen Kari Hotakaisen ei-fiktiivinen teos, kyseessä on mielestäni kaunokirjallinen teos, koska Hotakaisen kirjoitustyyli sitoo Kimin läheisten ja tuttavien haastattelut yhdeksi soljuvaksi tarinaksi. Uppouduin tarinaan kuin pieni tyttö satukirjaan, ja yllätyin siitä, miten paljon ajatuksia minulle näin tuntemattoman urheilijan tarina minussa herätti.

Kimin ura ei ollut tähtiin kirjoitettu. Hän on lähtöisin autourheilun vaatimuksiin nähden vaatimattomista oloista. Perhe ei ollut köyhä, mutta kulkupelit, bensiini ja muut autoilun vaatimat satsaukset nielevät investointeja. Investointeja, joiden eteen Räikköset joutuivat tekemään paljon töitä ja ottamaan paljon velkaa. Varsinkin karting-aikoina elettiin kädestä suuhun – tai kuten Hotakainen (2018, 55) sen nerokkaasti ilmaisee ”kädestä bensatankkiin”. Vaikka pakoputkista lenteli seteleitä taivaan tuuliin, autourheilu oli koko perheen yhteinen harrastus: Räikköset olivat moottoriperhe, jossa Matti-isä oli moottori ja Paula-äiti bensiini (Hotakainen 2018, 52). Kun Räikkösen pojat, Kimi ja kaksi vuotta vanhempi isoveli Rami, ajoivat kartingia, koko perhe ahdettiin autojen ja varusteiden kanssa pakettiautoon, ja sitten lähdettiin kiertämään kisoja. Kimin kohdalla perhe teki mahdolliseksi kaiken sen, mitä hän on myöhemmin autourheilun saralla saavuttanut. Perhe oli tiimi, joka toimi ponnahduslautana yksilön menestykselle.

Kimi Räikkönen tunnetaan maailmalla suomalaisen ujouden ja jurouden keulakuvana. Se on se suomalainen mies, joka ei koskaan hymyile. Se on se suomalainen, joka ei kommentoi. Se on se suomalainen, joka allekirjoittaa fanin lippalakin katsomatta silmiin. Kimi tunnetaan lehdistötilaisuuksien lyhyistä ja töksähtelevistä vastauksistaan. Hän puhuu niin vähän, että osa hänen lausahduksistaan on jäänyt elämään, kuten legendaarinen kesken kisojen Abu Dhabissa insinöörille tiuskaistu ”Leave me alone, I know what to do” (Hotakainen 2018, 264). Hotakainen (2018, 264-269) listaa teoksensa lopussa muutamia Kimin lausahduksia, joista yksi kommentti on suoruudessaan ylitse muiden:

Kysymys: ”Millainen lähtöruutu tuo viides ruutu on startata?’

Kimi: ”Se on viides ruutu.” (Hotakainen 2018, 268.)

Tällaiset suorat vastaukset kertovat Kimin asenteesta toimittajien ajoittain itsestäänselviä kysymyksiä kohtaan. Voi myös olla, että ne ovat vain pala Kimin julkista imagoa, joka on paisunut todellisuutta suuremmaksi. Vai onko koko Kimin profiili kenties tietoisesti luotu brändi?

Oli miten oli, Hotakaisen (2018) teoksesta käy ilmi, että Kimillä on edellisestä huolimatta paljon ystäviä ja laajat verkostot. Verkostot ja niin sanotut ”tutun tutut” ovat olleet yksi mahdollistava tekijä Kimin matkalla menestykseen. Esimerkiksi Jaatisen liikkeestä saatiin 1990-luvun alussa edullisesti karting-kalustoja, joita ilman ei koskaan olisi päästy Eurooppaan kisaamaan (Hotakainen 2018, 65). Kun sitten päästiin niin pitkälle, että oli aika käydä neuvotteluja englanniksi, Kimi ei olisi päässyt omalla englannin kielen taidollaan puusta pitkään ilman mukana matkustavaa ystävää ja mekaanikkoa Kalle Jokista (Hotakainen 2018, 72-79). Kun Kalle tunsi jonkun, joka tunsi jonkun, joka tunsi jonkun, Kimin maine alkoi kasvaa. Pidän itseäni jokseenkin introverttinä, ja koska verkostoituminen tuntuu välillä todella vaikealta, on lohduttavaa, että myös Kimin kaltainen vähäsanainen kaveri on saanut kasvatettua todella laajat verkostot. Kyse ei ehkä olekaan siitä, että pitäisi tuntea röykkiöittäin ihmisiä joka puolelta vaan olennaista on tuntea ne oikeat ihmiset.

En osaa sanoa, miten Kimi on onnistunut hankkimaan juuri ne oikeat kontaktit. Hotakaisen (2018) teoksen luettuani minulle jäi sellainen käsitys, ettei Kimi itse ole välttämättä missään vaiheessa tietoisesti myynyt itseään. Kimi on aina halunnut vain ajaa ja mennä lujaa.

”Baar, kodin piha, uima-allas. Kimi ottaa vauhtia, hyppää ison vesilelun yli ja pärskähtää veteen. Minttu kuvaa hypyn. Puolen tunnin kuluttua se on katsottavissa Kimin Instagramissa. Tilillä on nyt noin 900 000 seuraajaa. Tätä kontaktia varten Kimin ei tarvinnut lähteä mihinkään. Eikä sanoa sanaakaan.” (Hotakainen 2018, 227.)

Tuntuu siltä, että oman itsensä markkinointi ja myyminen vaatii sitä, että itsestään täytyy tehdä numero. On korostettava itseään, tuotava itseään esille tilanteessa kuin tilanteessa ja pidettävä tuntosarvet herkkänä potentiaalisille tilanteille ja ihmisille. Hotakainen (2018) saa Kimin tarinan kuulostamaan siltä, että Kimi on keskittynyt ajamiseen ja muut ovat tehneet hänestä numeron. Introvertin näkökulmasta tämä on suorastaan ihailtava tilanne! Kuinka hienoa olisikaan, jos voisi itse keskittyä tekemään sitä, mistä nauttii, samalla kun muut levittäisivät tarinaasi ja keräisivät luoksesi uusia ihmisiä. Introvertille ihmiselle verkostoituminen on raskasta ja kuluttavaa, ja varsinkin nykypäivän sosiaalisen median avoimuus voi tuntua vieraalta ja ahdistavalta.

Jos muut ovatkin hoitaneet myymisen Kimin puolesta, itse tekemisen hän on ainakin hoitanut itse. En usko, että voin edes Hotakaisen (2018) teoksen luettuani varmuudella sanoa, onko Kimi ujo vai ei, mutta kokeilemista hän ei ainakaan ole pelännyt. Kun manageri David Robertson soitti Englannista ja ehdotti tapaamista, Kimi lähti Kallen kanssa ajamaan sinne Hollannista (Hotakainen 2018, 80). Päätös oli iso, koska ensin piti selittää tilanne Peter de Bruijnille, jonka leirissä silloin oltiin. Lisäksi Ranskan raja piti ylittää kyseenalaisin keinoin, koska alla oli Hollannin kilvissä oleva auto, jolla ei saanut ajaa Ranskan läpi (Hotakainen 2018, 81). Näistä epävarmuustekijöistä huolimatta Kimi ja Kalle lähtivät matkaan. Haluttiin selvittää, mitä Englannista voisi löytyä. Jos olisin itse ollut vastaavassa tilanteessa, olisin varmasti pohtinut asiaa tunnollisesti, selvittänyt erilaiset vaihtoehdot ja punninnut reissun tuomia plussia ja miinuksia. Todennäköisesti koko tilaisuus olisi mennyt jo sivu suun ennen kuin olisin päätynyt edes ratkaisuun. Typerää! Kimi kokeili, ja katsokaa nyt, miten hänelle kävi!

Kimillä on perheen tuki, ponnahduslauta. Kimillä on oma asenne. Hän sanoo, mitä ajattelee. Kimillä on verkostoja ja ystäviä, niitä oikeita kontakteja. Ja Kimillä on rohkeutta kokeilla. Hän tekee sitä, mikä tuntuu hyvältä juuri silloin. Meillä on häneltä paljon opittavaa.

Ja vaikken vieläkään tiedä tarpeeksi, hän ei ole enää niin tuntematon.

Lähteet

Hotakainen, K. 2018. Tuntematon Kimi Räikkönen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala.