Tampere
21 May, Tuesday
12° C

Proakatemian esseepankki

Itsensä johtamisen edellytykset opiskelussa ja työelämässä  



Kirjoittanut: Elisa Ilottu - tiimistä Motive.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 6 minuuttia.

Itsensä johtaminen on ajankohtainen aihe organisaatioiden johtamisessa ja esimerkiksi opiskelijoiden ja työntekijöiden itseohjautuvuuden näkökulmasta. Kolmevuotisen fysioterapeuttikoulutukseni aikana olen monesti kuullut opettajiemme sanovan, että taito johtaa itseään on yksi tärkeimmistä taidoista nykypäivän työelämässä. Työntekijälle ei enää sanella tarkoin systemaattisesti toteutettuja työtehtäviä eikä systemaattisesti autopilotilla toimiva työntekijä ole enää se, mitä hakijoilta odotetaan työhaastatteluissa. Edellytykset sille, että itsensä johtaminen mahdollistuu, on yksilön kyky itseohjautuvuuteen välttämätöntä. Itseohjautuvuuteen vaikuttavat suuresti sisäiset ja ulkoiset tekijät, kuten sisäinen motivaatio, persoonallisuuspiirteet, kasvuympäristö, sosiaaliset suhteet sekä vuorovaikutus ympäristön kanssa. 

 

Itsensä johtamisen historiaa ja tutkimuksia 

Itsensä johtamisen teemaa on tutkittu jo pitkään 1980-luvulta asti. Yksi 2000-luvun merkittävimpiä tutkimuksia on Blighin ja kumppaneiden vuonna 2006 tekemä tutkimus itsensä johtamisesta ja jaetusta johtajuudesta. Tutkimus osoitti, että onnistuneelle itsensä johtamiselle on edellytyksenä kolme asiaa: yksilöön kohdistuva luottamus, mahdollisuus vaikuttaa asioihin sekä sitoutuminen. Toinen merkittävä tutkimus 2010-luvulta on Mia Sandelinin tutkimus vuodelta 2015, jossa hän tutki luontaisesti motivoituneiden kilpaurheilijoiden ja korkeakoulutettujen itseohjautuvuutta sekä itsensä johtamisen merkitystä organisaatioissa. Tutkimustuloksissaan Sandelin totesi, että kilpaurheilijoiden korkeaa motivaatiota selittää heille ympäristöstään ja ympäriltään osoitettu tuki ja arvostus. He saavat laittaa suuren osan ajastaan asiaan, jota oikeasti nauttivat tehdä, ja siksi ovat kykeneväisiä johtamaan itseään ja jaksavat panostaa lajiinsa. Sandelin tuo käsittelee itsensä johtamista kolmen tärkeimmäksi nimeämänsä ulottuvuuden eli motivaation, itseohjautuvuuden ja itseluottamuksen kautta. 

 

Mitä itsensä johtaminen käytännössä tarkoittaa? 

Erään määritelmän mukaan itsensä johtaminen tarkoittaa kykyä ohjata omaa toimintaa niin, että saa itselle ja muille merkityksellisiä asioita aikaiseksi samalla, kun nauttii tekemisestä ja elää tasapainoista elämää. Mitä eroa sitten on itseohjautuvuudella, joka on myös keskeinen termi käsiteltäessä itsensä johtamisen teemaa. Itseohjautuvuus lähtee ajatuksesta, että kaiken keskellä on tunteva ja elävä yksilö, jonka hyvinvointiin itseohjautuvuuden kehittämiselle tähdätään (Norrena 2019, 28). Itseohjautuvuuden määritelmä riippuu kuitenkin paljon asiayhteydestä. Työelämässä itsensä johtaminen tarkoittaa kykyä ja halua tehdä työtä itsenäisesti, ilman jatkuvaa ulkopuolista kontrollia. Opinnoissa itseohjautuva oppilas asettaa tavoitteita, suunnittelee, valitsee sopivia oppimisstrategioita ja arvioi omaa työskentelyään itsenäisesti. (Heikkilä & Muilu 2019) Yhteistä näille kahdelle on, että sekä itsensä johtaminen, että itseohjautuvuus lähtevät molemmat henkilöstä sisältäpäin. Vapaa-ajalla itseohjautuvuus tulee puolestaan usein luonnostaan, sillä ihminen on lähtökohtaisesti itseohjautuva yksilö, joka tekee asioita, jotka tuottavat hänelle mielihyvää. Keskitynkin tekstissäni pohtimaan itsensä johtamisen ja itseohjautuvuuden teemaa lähinnä opiskelun ja työelämän näkökulmasta. 

 

Itsensä johtaminen ja itseohjautuvuus opiskelussa 

Vesisenaho (1998) on luonut erilaisten määrittelyjen pohjalta neljä itseohjautuvuuden perusulottuvuutta; 1. vastuullisuus ja oppimisen halu, jossa korostuvat opintojen antamien vastuutehtävien hoitaminen ja sisäinen motivaatio. 2. luova ja itsenäinen ongelmanratkaisu, joka sisältää oppilaan avoimuuden ja uteliaisuuden uusia haasteita kohtaan. 3. varma ja itsenäinen oppiminen, jossa oppija kykenee itsearviointiin ja palautteen vastaanottamiseen, sekä viimeisenä 4. itseluottamus, eli oppijan luotto omaan toimintaansa.  

Itse näen, että itsensä johtaminen on halua opiskella itseohjautuvasti ja tästä syystä liitänkin sisäisen motivaation vahvasti itsensä johtamisen edellytyksiin. Lisäksi mielestäni siihen liittyvät keskeisesti oma sisäinen motivaatio, tavoitteiden asettelu, reflektointi sekä sosiaalinen ympäristö ja vuorovaikutus. Itsensä johtaminen ei siis todellakaan tarkoita pelkästään itsenäistä työskentelyä ja itse itseään niskasta kiinniottamista, vaan olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Muilla ihmisillä ja heidän sanomisillaan ja toiminnallaan on siis väistämättä vaikutusta omaan taitoomme johtaa itseämme. Motivaatio taasen ohjaa tekemistämme. Terveyskylän määritelmän mukaan sisäinen motivaatio tarkoittaa sisäistä halua toimia; haluamme tehdä asioita siksi, että ne ovat meistä kiinnostavia ja tuottavat mielihyvää. Yleensä hoidamme meitä motivoivat asiat huolellisemmin alusta loppuun ja olemme sitoutuneempia. Tavoitteenasettelu toimii perusteena motivaatiolla, sillä se ohjaa käyttäytymistämme ja keskittymistämme suoritusten kannalta oleellisiin tekijöihin lisäten omaa kontrolliamme (Liukkonen 2017).  

Oppiminen ja ammatillisten taitojen kehittyminen vaatii lisäksi oman toiminnan kriittistä arviointia. Tästä syystä reflektio eli oman toiminnan perusteiden tutkiminen ja tiedostaminen ovat tärkeitä itsensä johtamisen ja kehittämisen näkökulmista. Tunnistamalla omat vahvuutemme ja heikkoutemme pystymme ohjaamaan toimintaamme ja välttämään sudenkuopat. Esimerkiksi omalta kohdaltani tekemäni reflektion perusteella olen nykyään tietoinen omasta esiintymispelostani. Heikko valmistautuminen aiheuttaa minussa pelkoa ja ahdistusta esiintymistilanteen aikana ja sitä ennen. Kuitenkin tiedostaessani tämän, voin valmistautua esiintymistilanteisiin hyvin etukäteen. Kun tiedän olevani riittävän hyvin valmistautunut, voin mennä tilanteeseen rennoin mielin ja itsevarmasti omana itsenäni. 

Koululaisten itseohjautuvuutta tutkivassa Pro Gradu –tutkielmassaan Heikkilä ja Muilu (2019) päätyivät siihen johtopäätökseen, että keskeisimpinä asioina itseohjautuvuudessa opettajat näkivät oman toiminnan suunnittelun ja ohjauksen, oman oppimistyylien tunnistamisen sekä vastuun omasta oppimisprosessista. Käytännössä tämä tarkoittaa opiskelijan itsenäistä toimimista arjessa, johon kuuluvat muun muassa läksyistä huolehtiminen ja koulussa toiminen itsenäisesti. Itse lisäisin listaan vielä kokeisiin valmistautumisen. Peruskoulun jälkeen itseohjautuvuus korostuu eikä valmiita strukturoituja asioita enää ole niin paljoa. Oppilaan tulee ottaa vastuuta omista oppimisprosessistaan, johon kuuluu muun muassa haluttuja tavoitteita kohti kulkeminen itselle tarkoituksenmukaisella tavalla. Tästä syystä tavoitteiden kirjaaminen ylös on keskeistä oppimisprosessin käynnistymisen kannalta. Ilman tavoitteita ei ole suuntaa, jota kohti kulkea eikä etenkään motivaatiota kulkea näitä päämääriä kohti.  

 

Itsenä johtaminen työelämässä ja yhteydet kilpaurheilijoiden sisäiseen motivaatioon

Itsensä johtaminen työelämässä on yksi nykypäivän puhuttavimmista aiheista. Miia Savaspuron kirjassaan “Itseohjautuvuus tuli työpaikoille, mutta kukaan ei kertonut, miten sellainen ollaan”(2019) mukaan lähtökohtaisesti ihminen haluaa olla itseohjautuva yksilö, mutta hän ei vain osaa tuoda tätä piirrettä töihin asti. (Savaspuro 2019, 38.) Mielestäni tähän isoin syy on se, että ihmiselle on tyypillistä olla itseohjautuva huomaamattaan arjessaan ja harrastuksissaan, mutta työpaikalla heidän on pakko käydä, halusivat he niin tai eivät. Harrastukset useimmiten koetaan mielekkäiksi, koska ne yksilö on itse valinnut harrastaa. Samaan teemaan viittaa myös Savaspuro tutkimuksessaan sanoessaan, että monet kokevat työn olevan pakollinen asia, joka ei ole niin tärkeää henkilölle itselle, joten hän tekee työn, kuten joku toinen käskee, ajattelematta asiaa sen enempää.  

Elän käsityksessä siitä, että kilpaurheilijoilla on kaikista suurin motivaatio omaa työtänsä kohtaan, sillä heillä on mahdollisuus työskennellä oman intohimonsa parissa. Myös Sandel on asiasta samaa mieltä, ja viitaten hänen vuonna 2015 tekemään tutkimukseen korkeakoulutettujen ja kilpaurheilijoiden itseohjautuvuudesta mahdollisuus työskennellä itseohjautuvasti ja omien aikataulujen mukaisesti, lisäsivät motivaatiota ja työn mielekkyyttä. Tutkimuksen mukaan kilpaurheilijoiden kohdalla erityisesti se, että tavoitteet saa asettaa itse, motivoi yksilöä tekemään parhaansa jokaisena työpäivänään. Itsensä johtamisen tärkein osa-alue kilpaurheilussa tuntuu olevan intohimo työtä kohtaan sekä itseluottamus. Lisäksi yksilön ympäristöstä saatu arvostus onnistuneista suoriutumisista, koukuttaa suoritusten jatkuvaan parantamiseen ja pitkäaikaiseen työhön sitoutumiseen. Kilpaurheilijoille tavallista on haastaa itseään jatkuvasti kehittymään. Motivaatiota vähentää kuitenkin tilanne, jossa kilpaurheilija kokee kehityksen pysähtyneen tai suorituskyvyn kääntyvän jopa laskuun harjoittelusta huolimatta. Tällöin reflektio ja asioiden kriittinen tutkiskelu sisäisten ja ulkoisten tekijöiden kohdalta puuttuvat jälleen peliin.  

Kilpaurheilijat johtavat siis itseään korkean motivaation, vapauden tunteen ja vahvan itseluottamuksen kautta. Jos kilpaurheilijan itseluottamus laskee, kärsii samalla yksilön itseohjautuvuus sekä tahto yrittää. Toisin sanoen yksilön päämäärä hämärtyy ja motivaatio laskee, johtaen siihen, että itsensä johtamisesta tulee haasteellista toteuttaa. (Sandelin 2019). Ajattelen työmotivaation kilpaurheilijoilla ja tavantallaajilla olevan vahvasti kytköksissä toisiinsa. Aivan, kuten valmentajan tulee uskoa urheilijan kykyihin, buustata heidän itseluottamustaan ja auttaa urheilijaa saavan paras mahdollinen suoritus irti itsestään kilpailupäivänä, myös esimiehen tulisi luottaa ja motivoida alaisiaan. Ja aivan kuten valmentajan tulee olla tietoinen urheilijan henkilökohtaisista heikkouksista ja vahvuuksista, myös esimiesten tulisi ennemminkin oppia tuntemaan alaisensa paremmin, arvostaa heidän kykyjään ja kunnioittaa heidän tahtoaan kehittyä. Sandelinin tutkimuksen mukaan iitseohjautuvan työn tukemisessa korostuvatkin luottamus, vuorovaikutus ja motivaatio muun muassa esimiehen ja työntekijän välillä sekä työntekijöiden toistensa kesken.  

Pro Gradu –tutkielmassaan Sandelin on myös haastatellut korkeakoulutettuja Miraa, Tyttiä ja Piiaa päästäkseen kiinni yksilön sisäisiin tekijöihin, joiden avulla itseään voi motivoida työntekoon. Kaikki kolme kertoivat, miten tärkeää työelämässä on, että työntekijään luotetaan ja hänen on mahdollisuus toimia itseohjautuvasti. Erimerkiksi Mira kokee olevansa motivoitunut silloin kun hänen osaamistaan arvostetaan ja sitä halutaan myös kehittää. Piia puolestaan tuo esiin myös itsenäisen työskentelyn varjopuolen ja faktan, että liian itsenäisestä työstä voi olla myös haittaa, kun työntekijälle annetaan “liian vapaat kädet” toimia. “Tunne siitä, ettei tiedä mitä minulta odotetaan voi olla ahdistava, jolloin pelko epäonnistumisesta valtaa tekijän mielen. Tässä pelkotilassa työntekijän mahdollisuus onnistua kärsii ja voidaan joutua tilanteeseen, jossa tulos ei ole organisaation odotusten mukainen, jolloin siitä ei ole hyötyä työntekijälle eikä myöskään organisaatiolle.”, eräs haastateltavista kertoo Sandelinin haastattelututkimuksessa. Yhteenvetona työnantajan on siis annettava työntekijöilleen vastuuta työtehtävistä, mutta otettava samalla huomioon työntekijällä käytössä olevat taidot ja resurssit niin, että tämän on mahdollista suoriutua annetuista työtehtävistä onnistuneesti ja kokea itsensä merkitykselliseksi ja osaavaksi toimijaksi organisaatiossa.  

 

Miksi itseohjautuvuutta ja itsensä johtamista on hyvä oppia?

Heikkilän ja Muilun haastattelemat opettajat kaikki näkivät itseohjautuvuuden hyvänä ja jopa välttämättömänä taitona opiskelussa. Itseohjautuvuuden taito kehittyy jatkuvasti ja vastuunottaminen omista opinnoistaan kasvaa oppilaan siirtyessä peruskoulusta kohti ylempiä luokkia, mutta jo alakoulussa opettajat näkivät sen tärkeänä tulevaisuuteen valmistavana taitona. Itseohjautuvuus tarkoittaa eri oppilailla kuitenkin eri asiaa ja siihen vaikuttavat muun muassa persoonallisuus, geenit ja kasvuympäristö. Opettajat korostivat erityisesti kodin roolia; Vanhempien työelämän ja kodin muiden tekijöiden sanottiin vaikuttavan oppilaiden valmiuksiin. Yhteistyö kodin kanssa nähtiin kuitenkin edistävänä tekijänä sekä opettajien työn tukemisessa, että oppilaiden itseohjautuvuudessa.  

Koen, että itseohjautuvuus on hyödyksi hyvää elämää ja hyvinvointia tavoitellessa. Tutkimuksissa on todettu, että oppimisen taidot ja itseohjautuvuus ovat yhteydessä toisiinsa, joten itseohjautuvuutta ja itsensä johtamista on tärkeä oppia, koska samalla voi omaksua myös muita oppimisen taitoja. Ja olet varmasti kuullut sanonnan, että “elämä on jatkuvaa oppimista”, sillä oppimista ja itsensä kehittämistä tapahtuu jatkuvasti niin työssä kuin vapaa-ajallakin halusit sitä tai et. Mielestäni jatkuva oppimisen taito on jopa yksi tärkeimpiä, ellei tärkein opiskelu- ja työelämätaito. Oppimisenhalu mahdollistaa myös mielekkään ja elämisenarvoisen elämän, jossa on jatkuvasti mahdollisuus löytää jotakin uutta ympärillä olevasta elämästä. 

 

Lähteet:

Bligh, M.C., Pearce, C.L. & Kohles, J.C. 2006. The importance of self‐ and shared leadership in team based knowledge work: A meso‐level model of leadership dynamics. Journal of Managerial Psychology. Vol. 21 No. 4, pp. 296–318. https://doi.org/10.1108/02683940610663105 

Heikkilä, N. & Muilu, J. 2019. Itseohjautuvuus – Yhteiskunnan vaatimus vai oppimisen edellytys. Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta
Pro gradu –tutkielma. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/115819/Heikkil%C3%A4Muilu.pdf?sequence=2  

Liukkonen, J. 2017. Psyykkinen vahvuus – Mielen taitojen harjoituskirja. Jyväskylä PS-Kustannus. 

Norrena, J. 2019. Oman oppimisen kapteeni. PS-kustannus, Jyväskylä. 

Sandelin, M. 2015. Itsensä johtaminen – esimerkkinä kilpaurheilijat ja korkeakoulutetut. Pro Gradu –tutkielma. https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201506051621  

Savaspuro, M. 2019. Itseohjautuvuus tuli työpaikoille, mutta kukaan ei kertonut, miten
sellainen ollaan. Alma Talent, Helsinki. 

Vesisenaho, M. 1998. Itseohjautuvuuden kehitys monimuoto-opinnoissa. Tutkimus Joensuun yliopiston avoimen yliopiston psykologian approbaturopiskelijoista lukuvuonna 1996–1997. Joensuun yliopiston täydennyskoulutuksen julkaisuja. Sarja A. Nro 17. 

Kommentoi