Tiimissäni Hurmassa aloitettiin viime syyskuussa kuukausittaiset palautekeskustelut akvaariomallia hyödyntäen. Annamme siis kuukausipalaverissa toisillemme palautetta niin, että jokainen meistä on vuorotellen akvaarion keskellä kuuntelemassa palautetta omasta toiminnastaan muilta hurmalaisilta. Palautekeskustelut ovat olleet tehokas työkalu palautteenannon lisäämiseksi sekä palautteen tuomiseksi vahvemmin osaksi arkeamme. Olemme jokainen varmasti saaneet niistä paljon irti, ja itselleni on jäänyt erityisesti mieleen juuri tämä ensimmäinen akvaariomallin avulla toteutettu palautetilanne viime syyskuulta.

Silloin tiimikaverini Ville palautetta annettuaan suositteli minulle luettavaksi Niko ja Makke Leppäsen Itseluottamus -kirjaa. Myöhemmin Ville itseasiassa myönsi, että ei ole itse edes lukenut kirjaa, mutta siitä huolimatta hän oli ehdottomasti oikeassa siinä, että minun kannattaisi lukea se.

Mitä itseluottamus tarkoittaa?

Niko ja Makke Leppäsen mukaan itseluottamus tarkoittaa minäpystyvyyttä. Itseluottamus on ajatuksemme sekä tunteemme siitä, miten suoriudumme erilaisista tilanteista, joita elämässä tulee vastaan. Itseluottamuksen määrä siis syntyy omassa mielessämme, kuten oikeastaan kaikki muukin mitä koemme. Silti itseluottamuksella on merkittävä vaikutus elämäämme ja se ohjaa käyttäytymistämme.

Mikäli itseluottamuksemme taso on korkealla, asetamme esimerkiksi korkeampia tavoitteita, valikoimme vaikeampia tehtäviä, saamme energiaa haasteista, olemme itseohjautuvia sekä kestämme paremmin vastoinkäymisiä. Vastaavasti itseluottamuksen puute vaikuttaa myös elämäämme. Mikäli itseluottamuksemme taso on matalalla, tunnemme itsemme riittämättömiksi emmekä tartu elämän tarjoamiin mahdollisuuksiin yhtä herkästi.

Miten ajatuksemme muodostavat kokemuksemme itseluottamuksesta?

Itseluottamus -kirjassa kerrotaan, että itseluottamus on luontainen perustilamme ihmisinä. Se on ikään kuin koodattu sisäiseen järjestelmäämme yhtenä tärkeimmistä ominaisuuksistamme. Jo lapsena tarvitsemme itseluottamusta oppiaksemme elämän kannalta olennaisia taitoja, kuten esimerkiksi kävelemistä ja puhumista. Siksi tämä synnynnäinen itseluottamus on käytännössä rajatonta luottamusta omia kykyjämme kohtaan. Jaksamme nousta kaatumisen jälkeen ylös yhä uudelleen ja uudelleen, ja lopulta opimme kävelemään.

Kasvaessamme aikuisiksi alamme jostain syystä kokea kykyjemme olevan rajallisia. Niko ja Makke ovat oivaltaneet, että tämä ”jokin syy” on itse asiassa ihmisen tapa ulkoistaa itseluottamus itsestään ulkopuolisiin tekijöihin. Itseluottamuksen ulkoistaminen johtaa itseluottamuksen puutteeseen.

Kun ulkoistamme itseluottamuksemme, emme usko siihen, että itseluottamus on luontaista tai synnynnäistä, vaan sen sijaan uskomme itseluottamuksemme koostuvan esimerkiksi kokemuksistamme, tiedoistamme, taidoistamme, kasvatuksestamme, valmistautumisestamme, onnistumisistamme, menestyksestämme tai muilta saamastamme myönteisestä palautteesta. Ulkoistetun itseluottamuksen ajatukseen kuuluu se, että myönteiset kokemukset kasvattavat itseluottamuksen määrää ja vastaavasti kielteiset kokemukset laskevat sen määrää.

Tunnistan itseni tästä kuvauksesta erittäin vahvasti, ja itse asiassa luulen että juuri tämä konsepti on syynä sille, miksi Ville halusi minun lukevan tämän kirjan. Olen saanut Villeltä (ja toki muiltakin) paljon palautetta siitä, että yhdistän itseluottamukseni, oman arvoni sekä onnellisuuteni omiin suorituksiini, menestykseeni ja onnistumisiini. Tunnistan nyt tämän täysin omassa käytöksessäni ja viimeistään tämän kirjan luettuani ymmärrän miksi niin ei kannata tehdä.

Ulkoistaminen

Kun ulkoistamme itseluottamuksemme, asetamme oman henkisen hyvinvointimme ulkoisten olosuhteiden armoille. Näin ollen ainoa tapa kasvattaa itseluottamusta on kehittää eri osa-alueita itsessämme sekä hallita ulkoisia olosuhteita. Annamme vallan meille luonnollisesta olotilasta ja sen kokemuksesta muille ja luomme ehtoja itseluottamuksen kokemiselle. ”Kun olemme ulkoistaneet itseluottamuksemme, on helppo löytää lähes missä tahansa tilanteessa tekijä, jonka perusteella emme voisi tuntea itseluottamusta”, Itseluottamus-kirjassa todetaan.

Tämän konseptin ymmärrettyäni olen alkanut nähdä omassa elämässäni tilanteita, joissa ulkoistan oman itseluottamukseni. Hyvä esimerkki tästä on minulla aiemmin ollut hyvin voimakas tarve tuoda esiin omia hyviä ideoitani ja erityisesti korostaa sitä, että minä keksin ne. Tämä näkyi tiimiläisilleni toki jo aiemmin, mutta varsinkin ollessani Hurman HR. Silloin minulle oli tärkeää, että sain tuoda ilmi ja viedä käytäntöön omia ideoitani ja että ihmiset ympärilläni tiesivät, että ideat olivat tulleet juuri minulta, jotta he ajattelisivat minun saaneen paljon aikaiseksi ja olleen hyvä HR. Nykyään olen kuitenkin ymmärtänyt, että arvoni tiimiläisenä tai HR:nä ei ole riippuvainen suoritusteni tasosta tai toteutuskelpoisten ideoideni määrästä, ja minulle tärkeintä oikeastaan on, että ideat viedään käytäntöön ja tiimi hyötyy niistä, eikä se kuka saa tunnustusta ideoiden keksimisestä.

Haluan oppia lopettamaan itseluottamuksen ulkoistamisen myös muilla elämän osa-alueilla. Haluan oppia kokemaan useammin lapsellisen rajatonta itseluottamusta sen sijaan, että pohjaisin itseluottamukseni niihin asioihin, jotka voin kykyinäni listata CV:heni tai joista saan muilta myönteistä palautetta. Lukiessani Itseluottamus -kirjan ensimmäisiä kappaleita ulkoistetusta itseluottamuksesta asetin tämän uudeksi tavoitteekseni vuodelle 2020. Myöhemmissä osissa kirjaa opin myös pelkojen sekä kokemusten ulkoistamisesta ja päätin, että vuonna 2020 tavoitteinani on lopettaa kaikkien näiden kolmen ulkoistaminen.

Ulkoistamisen lopettaminen

Kuten jo aiemmin totesimme, itseluottamus ja kaikki kokemaamme syntyy ajattelussamme. Muistatko esimerkiksi joskus saaneesi haavan, ilman että edes huomasit sitä? Et tuntenut kipua, etkä huomannut mihin sormesi osui, kun ihosi meni rikki. Kun lopulta huomaat haavan, siihen alkaakin itse asiassa sattua. Kipu ei siis synny haavasta itsessään, vaan ajatuksissasi.

Sama pätee siis itseluottamukseemme. Ja itseasiassa myös pelkoihimme. Pelko on itseluottamuksen tapaan luontainen osa olemustamme ihmisinä ja sen alkuperäinen tarkoitus on ollut ja on edelleen havahduttaa meidät tarkkailemaan ympäristöämme mahdollisen meitä uhkaavan vaaran varalta. Esimerkiksi tulipalon sattuessa pelon tunne herättää meidät havainnoimaan ympäristöämme ja arvioimaan, että kannattaako tähän jäädä nyt lämmittelemään, vai pitäisikö soittaa palokunta paikalle. Pelolla on siis hyvä tarkoitus.

Nykyisessä arjessamme tällainen todellinen pelko ja todellisesti vaaralliset tilanteet ovat kuitenkin harvassa. Olemme alkaneetkin pelätä tilanteita, jotka eivät ole meille oikeastaan vaarallisia lainkaan. Pelkäämme, että entä jos meille nauretaan tai entä jos meitä ei arvosteta? Olemme ulkoistaneet pelkomme ja annamme taas itsemme, kokemuksemme, itseluottamuksemme sekä omanarvontunteemme muiden armoille.

Todellisuudessa nämä pelkomme syntyvät täysin omassa ajattelussamme. Pelko on ikään kuin hetkellinen kokemamme energian purkaus. Tämä purkaus itsessään, voimakkuudestaan riippumatta, on täysin merkityksetön eli neutraali. Ajattelumme antaa sille merkityksen.

Tavoitteenani onkin oppia antamaan näille energiapurkauksille uudenlaisia merkityksiä. Sen sijaan, että yhdistäisin ne pelkoon, jännitykseen ja ahdistukseen, haluan ennemmin oppia yhdistämään ne innostukseen ja kiitollisuuteen. Haluan nähdä elämän eteen tuomat haasteet mahdollisuuksina joko oppia tai onnistua, enkä pelätä epäonnistumista.

Kolmas asia, jonka ulkoistamisesta Niko ja Makke Leppänen kirjassaan puhuvat, on kokemuksen tai tarkemmin tunnekokemuksen ulkoistaminen. Tämäkin liittyy epäonnistumisen pelkoon ja virheiden välttelyyn.

Kun epäonnistumme, koemme usein inhottavia tunteita, kuten pettymystä ja häpeää. Mielemme uskoo näiden tunteiden olevan osa loogista syy-seuraus-suhdetta ja johtuvan täysin tekemästämme virheestä. Todellisuudessa tapahtuma (eli epäonnistumisemme) on täysin neutraali ja tunteemme syntyvät omassa ajattelussamme. Virhe ei siis automaattisesti synnytä näitä inhottavia tunteita, eli mikään ei lopulta pakota meitä tuntemaan häpeää, pettymystä tai turhautumista. Voisimme virheen tehtyämme tuntea myös vaikkapa kiitollisuutta uudesta opista, jonka olemme saaneet tai innostusta yrittää uudelleen, jotta onnistuisimme.

Tätä aion siis myös tavoitella. Ymmärrän, että pettymyksen ja häpeän tunteet ovat täysin normaaleja ja jopa luontaisia – tuskin koskaan pääsen täysin pienestä nolostumisesta eroon, jos vaikkapa sekoilen sanoissani puhuessani suurelle yleisölle. Tavoitteeni onkin näissä tilanteissa muistuttaa itseäni, että häpeän tunne syntyy ajattelussani, eikä johdu suoraan siitä, että menin sekaisin sanoissani. Tällöin minun ei tarvitse jäädä pitkiksi ajoiksi vellomaan häpeän tunteeseen, vaan voin nopeasti kääntää sen vaikkapa tyytyväisyyteen siitä, että vaikka menin sekaisin yhden sanan kohdalla, sadat muut sanomani sanat menivät täysin oikein. Prosentuaalisesti ihan hyvä suoritus siis!

Neljäs tavoite uudelle vuodelle 2020

Tavoitteinani ensi vuonna on siis lopettaa itseluottamuksen, pelon tunteen sekä kokemusten ulkoistaminen. Kaikissa näissä voin onnistua, kunhan muistan, että kaikki kokemukseni syntyvät ajattelussani, ja voin itse valita, mitä ajattelen. Neljäs tavoitteeni, sekä taatusti isoin juttu, joka ensi vuonna tulee tapahtumaan (jollei poikaystäväni mene aivan sekaisin ja tarjoa minulle sormusta toiseen polveensa nojaten tai muuta yhtä mullistavaa yhtäkkiä tapahdu) on valmistua yrittämisen ja tiiminjohtamisen tradenomiksi Proakatemialta.

Tällä hetkellä se tuntuu valovuosien päässä olevalta, sumuiselta ja kaukaiselta ajatukselta. Juuri nyt on vaikea hahmottaa edes valmista opinnäytetyötä tai kuvitella itseäni final campilla, saatikka valmiina tradenomina. Silti, jos kaikki menee niin kuin suunniteltu, alle vuoden kuluttua pitelen kädessäni todistusta ja toivottavasti ruusua sekä ehkä jotain kuohuvaa juotavaa. Aivan Itseluottamus-kirjan lopulla törmäsin E. L. Doctorowilta lainattuun ajatukseen: ”Näet vain niin pitkälle kuin auton etuvalot heijastavat, mutta voit tehdä koko matkan tällä tavoin.”

En siis vielä näe itseäni valmiina valmistumaan, enkä osaa vielä täysin luopua itseluottamuksen, pelon ja kokemusten ulkoistamisesta, mutta näen seuraavat askeleet. Näen itseni tekemässä opinnäytetyön suunnitelmaa sekä muistuttamassa itseäni tapahtumien neutraaliudesta ja siitä, että annan itse niille merkityksen ajatuksillani. Ja nyt luotan siihen, että nämä askeleet otettuani näen taas seuraavat askeleet, ja lopulta pääsen näihin tavoitteisiini.

Lähteet:

Leppänen, M; Leppänen, N. 2017. Itseluottamus. Kestomenestys mielessä