Kuinka kasvaa viisaaksi vuorovaikuttajaksi?

Johdanto

”Sä olet niin lempeä, lämmin ja herkkä.” – Anni Tapio

Näitä sanoja, joilla tiimikollegani kuvasi minua henkilöbrändini rakentamisen yhteydessä, en arvannut kuulevani. Vaikka minä tiedän ne todeksi, en uskonut ilmentäväni niitä siinä mittakaavassa, että ne muodostaisivat joskus täysin oman sanajononsa, ilman yhtäkään jämäkkyyttä tai määrätietoisuutta kuvaavaa adjektiivia. Vihdoin!

Jotta pystyisin kertomaan, miksi tämä luonnehdinta oli minulle niin merkityksellinen, on palattava kymmenisen vuotta ajassa taaksepäin. Elettiin 2010-lukua, suuren eksistentiaalisen kriisin aikaa, jolloin koko minuus oli kyseenalaistettuna. Kriisin kantavana teemana oli: ”Mikä minussa on totta?”. Kun pohdin kysymystä, mitä minä haluan olla, vastasin lempeä ja viisas. Yksi kehittymisen edellytys on mittarit, joilla tuomme kehityksemme näkyväksi ja seuraamme tavoitteitamme. Ja tämä luonnehdinta oli minulle kymmenen vuoden kehitystyön mittari. Minusta on tullut lempeä.

Olen siis malliesimerkki siitä, kuinka vuorovaikutuksessa voi kasvaa. Koska tällaisissa kehittymisen teemoissa, ei koskaan tulla valmiiksi, saatamme sokeutua edistyksellemme. Siksi tällaiset hetket, joissa oma kehitys tuodaan selvästi näkyväksi ovat oppimisen kannalta mittaamattoman arvokkaita. Nyt kun lempeydessä on todistettavasti tapahtunut kehitystä, tarvitseekin enää alkaa viisaaksi ja tässä esseessä lähestyn sitä tavoitetta taas vuorovaikutustani kehittämällä.

Viisaudella en nyt tarkoita älykkyyteni kehittämistä, vaan sen enemmänkin sen jo olemassa olevan tason tehokkaampaa hyödyntämistä ja käyttöönottoa. Ajattelen, että viisaus vuorovaikutuksessa on selkeyttä, johdonmukaisuutta, harkitsevaisuutta ja vaikuttavuutta. Vaikuttava viestintä on monipuolinen ja arvokas työkalu niin tiimityössä, yrittäjänä kuin valmentajanakin. Kuinka siis harjoitella vaikuttavuutta vuorovaikutustilanteissa, esiintyessä tai uusia ihmisiä tavatessa? Kuinka viedä viisas vuorovaikuttaminen tiimitasolle?

Nykytilan haasteet

Roiman puheviestinnän oppimismoduulia varten meidän tuli miettiä onnistuneita ja epäonnistuneita kokemuksia vuorovaikutustilanteista. Tehtävä oli yhtä aikaa helppo ja todella vaikea. Helppo siksi, että tiesin heti mikä niitä tilanteita yhdistäisi ja vaikea siksi, että niiden miettiminenkin sai minut jo näyttämään Denver-koiralta, joka saa satinkutia kolttosistaan. Pieleen menneet vuorovaikutustilanteet, joissa koen itse epäonnistuneeni ovat niitä, joissa en pysähdy ajattelemaan, vaan laukaisen ilmoille jotain totaalisen tuomitsevaa, karrikoitua tai läpeensä laadutonta huumoria. Olen nopea reagoimaan, mikä on ehdottomasti sekä haaste että vahvuus. Opettelen edelleen vaikenemaan, odottamaan ja kuuntelemaan, varsinkin niissä tilanteissa, joissa innostun tai hirmustun. Yritän siis rakentaa palomuuria ajatusteni ja reagointini väliin, joka pakottaisi ulkomaailmaan säntäävän ajatuksen pysähtymään hetkeksi. Palomuuriin törmätessä voi sitten miettiä, että olisiko sittenkin parempi lähestyä asiaa toisella tavalla tai jäädä ihan vallan muurin tälle puolelle.

Ajattelu nopeasti ja hitaasti – teoksessa Daniel Kahneman (2017)  jaottelee ajattelumme tyylit leikkisästi kahdeksi eri tyypiksi. Järjestelmä 1 on meidän nopea ajattelumme, joka työskentelee automaattisesti, eikä vaadi ponnisteluja. Järjestelmä 2 taas on se kaveri, joka aktivoituu vasta kun ykkösen synapsit alkavat lyödä tyhjää, mutta asian prosessointia on kuitenkin tarpeellista jatkaa. Jos minun Järjestelmä 1 olisi henkilö, hän olisi kaikelle vastuunpakoilulle silmiään muljautteleva, kroonisesta kofeiinin yliannostuksesta kärsivä, isivitsien SM-mitalisti. Voitte arvata, että jos hänet päästää puikkoihin uusissa kohtaamisissa ja vuorovaikutustilanteissa, vaikutus todellakin tehdään, mutta ei sanan siinä merkityksessä, mitä lähdettiin tavoittelemaan.

Nythän saatamme miettiä, että jos nuo asiat ovat osa minua, miksi en voisi tuoda niitä esille heti ensikohtaamisessa. Eikö se olisi vain rehellinen kuva minusta? Itseasiassa ei, vaan pahimmillaan jopa päinvastoin. Järjestelmä ykkösellä on ikävä taipumus mennä asioiden edelle sen enempää miettimättä ja luottaen aiempiin havaintoihin ja erilaisiin nyrkkisääntöihin, eli heuristiikkaan. Nämä heuristiikat koostuvat yleistyksistä ja erilaisista ajattelun harhoista, joten lähdekriittisesti katsottuna ne ovat vähintäänkin kyseenalaisia perusteita tulkinnoille. Näin ollen tarjoaisin itsestäni huomattavasti todellisuutta harkitsemattomamman ja tuomitsevamman kuvan, jos antaisin järjestelmä ykkösen riehua valtoimenaan, kyseenalaistamatta sen päätelmien todenperäisyyttä. (Kahneman, 2017)

Nykytilan vahvuudet?

Niin kuin aiemmassa kappaleessa kävi ilmi, vuorovaikutukselliset haasteeni ovat hyvin tunnistettu, mutta mitä ovat ne tilanteen, jolloin koen onnistuneeni vuorovaikutustilanteissa? Kaikista kompastuskivistä huolimatta, tai ehkä juuri niiden vuoksi, olen melko taitava vuorovaikuttaja. Olen vilpittömästi kiinnostunut ymmärtämään muita ihmisiä ja osaan usein sanoittaa monimutkaisista asioista selkeitä kokonaisuuksia. Siksi onnistuneita vuorovaikutustilanteita ovat esimerkiksi ne, joissa pystyn auttamaan keskustelukumppania koostamaan omia ajatuksiaan tai muodostamaan asiayhteyden irtonaisista tunteista ja ajatuksista. Koen onnistuneeni vuorovaikutuksessa silloin, kun kohtaaminen on vilpitöntä, uteliasta ja molemminpuolista. Nautin sellaisista hetkistä, joissa on aikaa ja tilaa todella rauhoittua keskustelun äärelle ja keskustelun ympärillä vallitsee lupa syventyä, kysyä ja kyseenalaistaa. Näiden tilanteiden arvokkuus on juuri kuulluksi tuleminen, egon irrottaminen ja dialogisuus.

Tällaisten inhimillisten kohtaamisten lisäksi, minussa on myös se puoli, joka kokee onnistumisen tunnetta saadessaan takoa järkeä ihmisiin, haastaessaan, kyseenalaistaessaan tai väitellessään jostain, jonka puolesta olen kokenut puhumaan. Tämä osa minusta pulpahtaa usein esiin myyntivalmennustilanteissa, tai kun huomaan muuttumattomuuden asennetta ja sitä allergisoivaa vastuun välttelyä. Näissä tilanteissa vuorovaikutukseni tavoite ei ole niinkään esiintyä miellyttävässä valossa, vaan saada läpsittyä ravihevosilta laput pois silmiltä ja mahdollistaa kehitys.

Tavoitteena selkeämpi ja vaikuttavampi viestintä

Yksi tavoitteeni vuorovaikutuksessa on nopeuden säätely, eli suomeksi hidastaminen. Aivan kuten aiemmin kerroin, nopea reagointini on sekä siunaus että kirous. Ajatukseni juoksee kuin tuuli; ei kuten jämäkästi yhteen suuntaan puhaltava pohjoistuuli, vaan enemmänkin kuten pieni, mutta tuhoisa tornado paikasta toiseen impulsiivisesti sinkoillen. Valjastaakseni nopean ajatuksen kulun edukseni, olen harjoitellut säätelemään sitä. Voin tässä vaiheessa empiiristä kenttätutkimustani kertoa, että harjoiteltavaa riittää varmaan elämän ehtoopuolelle saakka. Kuitenkin niissä hetkissä, joissa onnistun hidastamaan, pystyn tuottamaan johdonmukaisempaa sisältöä ja ehdin kerätä perusteita ajattelulleni. Jos 1 ja 2 järjestelmäni olisivat suunnistajia, ykkösen taktiikka olisi juosta jokaista risteävää polkua sen matkaa, kunnes huomaa sen olevan väärä. Karttaan pyyhitään korkeintaan se hiki, joka varvikossa juoksemisesta kirpoaa. Roimalaiset saattavat tunnistaa tämän ajattelutapani, kun aloitan innoissani puhumaan ja hetken päästä kumoan itse itseni.

Toisen kehitysaskeleeni olen astunut kohti kuuntelevampaa ja kysyvämpää vuorovaikutustyyliä. Kun kuuntelen muita ennen keskusteluun osallistumista, kerään tietoa ja saan muodostettua mielessäni kokonaiskuvan tilanteesta. Siitä lähtökohdasta viestiessäni, on ulosanti huomattavasti johdonmukaisempaa, selkeämpää ja tehokkaampaa. Valmiiksi jäsennelty viesti on paitsi helpommin seurattavaa, myös säästää tiimin aikaa ja on vaikuttavampaa.

Olen myös oppinut yksilön toimijuuden ja autonomian merkityksen, eli osallistavan vuorovaikutustyylin, mikä näkyy tiimin kanssa vuorovaikuttaessa siten, että viesti menee tehokkaimmin perille silloin, kun jokainen saa ymmärtää ja sisäistää sen itse. Vaikka puhuisin kuinka paatoksella ja vakuuttavasti, mutta en huomioisi kuulijan tilannetta ja näkökulmaa, viestini tulkittaisiin irrelevanttina ja päästettäisiin ohituskaistaa pitkin jatkamaan matkaansa. Jos taas sama keskustelu käydään yhdessä siten, että kuulija pääsee osalliseksi lopputuleman syntymiseen, on hän todennäköisemmin myös sitoutunut ratkaisuun.

Kahden tai useamman ihmisen kohtaamisessa on hieman erilaiset lainalaisuudet ja siksi myös vuorovaikutus toimii tilanteissa eri tavoin. Vuorovaikutus on kuitenkin aina ihmisten välistä yhteispeliä, minkä vuoksi inhimillisyys on vahvasti läsnä. Inhimillisyys taas pitää sisällään heuristiikkaa, yleistyksiä, oletuksia, tulkintoja ja tietysti ensivaikutelman, jota ei niin vain muutetakaan. Sen lisäksi, että meidän on itse helpompi ymmärtää muita, kun tiedostamme inhimillisyyden näpit vuorovaikutuksen pelissä, pystymme myös itse huomioimaan sen, kuinka meitä todennäköisesti tulkitaan. Kuinka siis voimme antaa itsestämme ensivaikutelman, jolla emme tietoisesti sabotoi itseämme, vaan voimme luoda sujuvia alkuja uusille ihmissuhteille?

Miten vaikutelma muodostuu?

Angela Aholan kirjassa Taito tehdä hyvä vaikutus (2016), kerrotaan vakuutusennakkoluulosta, eli tavastamme huomata niitä viestejä, jotka vahvistavat käsitystämme. Juuri vakuutusennakkoluulon vuoksi ensivaikutelma istuu niin tiukassa, koska ummistamme silmälle risteävälle informaatiolle ja nappaamme vain ne signaalit, jotka puhuvat tulkintamme puolesta. Jos siis teet hyvän ensivaikutelman, katsotaan ajoittaisia typeryyksiäsi todennäköisemmin läpi sormien, koska olethan hyvä tyyppi. Kun taas vaikkapa koppavan ensivaikutelman antanut ihminen joutuu tekemään melko monta empaattista tempausta ennen kuin kuvamme hänestä muuttuu. (Ahola, 2016, 22-23)

Mikä ensivaikutelmassa sitten on olennaista? Ensivaikutelmaa muodostaessa, primitiivinen puolemme pyrkii selvittämään, olemmeko turvassa tämän juuri tapaamamme tuttavuuden kanssa. Aloitamme sosiaalisen havainnointimme arvioimalla henkilön lämpöä ja pätevyyttä. Lämpö tai kylmyys viestii meille siitä, onko tapaamamme henkilö hyvän- vai pahantahtoinen, minkä jälkeen arvioimme, onko hän riittävän pätevä myös toteuttamaan mahdolliset aikeensa ja siten aiheuttamaan meille harmia. Näin ollen pätevät ja pahantahtoiset henkilöt aiheuttavat meissä useimmin pelkoa, kun taas epäpätevät pahantahtoiset lähinnä vain halveksuntaa, koska emme usko heidän olevan kykeneväisiä toteuttamaan pahoja aikeitaan. Mikäli epäpätevä ihminen on kuitenkin lämmin, suhtaudumme häneen todennäköisemmin myötätunnolla, koska hän on kaikesta huolimatta hyvä tyyppi. Kunnioitusta herättää taas henkilö, joka on sekä lämmin että pätevä. (Ahola, 2016, 29)

Puhuimme roimalaisten kanssa puheviestinnän pajassa omista kokemuksistamme ensivaikutelman saamisesta ja tekemisestä ja huomasimme useita yhtymäkohtia niiden taitamisessa. Tärkeimpiä onnistumisen edellytyksiä, joita pajassa nostimme ovat kohtaamisen kunnioittaminen pysähtymällä hetkeksi, katsomalla silmiin ja osoittamalla kiinnostusta uutta tuttavuutta kohtaan. Ainoastaan itsestään puhuva keskustelukumppani koettiin luotaantyöntävänä ja siksi ensikohtaamisissa onkin tärkeää muistaa kysyä kysymyksiä ja malttaa pysähtyä kuuntelemaan. Ensivaikutelmaan vaikuttaa myös non-verbaalinen viestintä, jolla osoitamme, olemmeko avoimia uudelle tuttavuudelle vai koitammeko suojella itseämme kanssakäymiseltä. Esimerkiksi hymyllä on valtava voima. Hymyilevä keskustelukumppani luo kuvan yhteydestä, kiinnostuneisuudesta ja levollisuudesta. Haastavissakin tilanteissa hymyllä pääsee jo pitkälle. Ensitapaamiset voivat joskus olla hieman jännittäviä ja moni kertoikin unohtavansa uusien tuttavuuksien nimet sitä mukaa, kun ne on sanottu ääneen. Näissä hetkissä on hyvä muistaa, että ensivaikutelmassa lämpö on nimimuistia tärkeämpää, joten voit rohkeasti kysy nimeä uudelleen ja ehkä samalla rikkoa jään kertomalla huonosta nimimuististasi.

Kuinka viestiä vaikuttavasti?

Vaikuttavuus ja vakuuttavuus ovat tehokkaan vuorovaikutuksen ja viestinnän osatekijöitä. Esiinnymme arjessamme ja työssämme jatkuvasti. Emme ehkä pidä päivittäin puheita tai presentaatioita, mutta kommunikoimme tiimimme kanssa, fasilitoimme työpajaa, ehdotamme muutoksia, johdamme, innostamme, myymme tai annamme palautetta. Kun tuomme itsemme verbaalisesti esille, tavoitteenamme on usein olla uskottava ja vedota kuulijaan. Tämänkaltaisiin taitoihin, syvennyimme Roiman toisessa pajassa puheviestinnän moduulissa, jossa aiheena oli esiintyminen ja julkinen puhuminen. ajattelen, että puheenpitämisen perustaitoja voidaan soveltaa myös kaikkeen viestintään, jossa on tavoitteena vaikuttaa.

Seuraavaksi nostan kolme keinoa, joilla voimme harjoitella viestintämme vaikuttavuutta.

1. Huomioi yleisösi

Kaikessa vuorovaikutuksessa on lopulta kysymys viestin välittämisestä. Saatko tuotua esiin ne asiat, joilla on painoarvoa siten, että kuulija on valmis ja kykeneväinen ne sisäistämään? Yksi vaikuttavuuden mittari voikin olla se, mitä kuulijalle välittyy. Tämän vuoksi vaikuttavan viestijän ensimmäinen tehtävän on luoda kuulijoihin yhteys, jota pitkin kulkee sekä tieto että tunteet. Lähtökohdat yhteyden luomiseen ovat osittain riippuvaisia siitä, mikä on kuulijoiden jo olemassa oleva suhde aiheeseen tai puhujaan itseensä. Kuitenkin yksi merkittävin tekijä, jolla yhteys luodaan, on läsnäolo, jolla puhuja osoittaa yleisölle kunnioitusta ja sitoutumista. Läsnä oleva puhuja kykenee myös lukemaan ja kuuntelemaan yleisöään, jolloin kanavat yhteyden luomiseen löytyvät yhteisestä kosketuspinnasta aiheeseen. Yhteyttä tukevia kanavia voivat olla esimerkiksi yhteinen tieto- tai kokemuspohja, yhteinen huumori tai tunnepitoisuus. Kuulijoiden osallistaminen korostaa viestin yksilöllisyyttä ja merkityksellisyyttä.

2. Tee viestisi näkyväksi

Puhetaitoakatemian Jussi Koski (2017) kiteyttää opetusvideossaan oivaltavasti, että puhetta ei kannattaisi suunnitella kuultavaksi, vaan nähtäväksi. Kun rakennamme puheen niin, että kuulijat voivat sen sielunsa silmin kuvitella, jätämme huomattavasti pysyvämmän muistijäljen ja tehostamme puheen sanomaa. Puheen näkyväksi tekeminen onnistuu muun muassa visuaalisella kielellä ja esimerkeillä. Kuuluisassa ”I Have a Dream” -puheessaan Martin Luther King Jr. ei ainoastaan kertonut, kuinka haluaisi ihmisten tulevan toimeen luokkaeroista huolimatta, vaan hän maalasi kuvan ja sympaattisen tarinan, johon kuulija uppoutuu ja visualisoi. ”Minulla on unelma, että jonain päivänä orjien pojat ja orjien omistajien pojat istuvat yhdessä saman pöydän ääressä.” Visuaalisen kielen ja esimerkkien käyttö helpottaa kuulijaa viemään kuulemansa käytännön tasolle, kuvittelemaan lopputulos ja antaa myös omalle mielikuvitukselle tilaa rakentaa kuvan ympärille haluamaansa. (Koski, 2017)

3. Selkeytä pääpointti

Tilanteissa, joissa aihe on puhujalle paljon tutumpi kuin kuulijoille, käy helposti niin, että kuulija tippuu kelkasta. Vaikka puheen tuleekin tarjota kuulijalleen aina jotain uutta, täytyy uusien asioiden määrää myös osata rajata, jotta viestin sisäistäminen on edelleen riittävän helppoa. Kun lähdemme rakentamaan puhetta, meidän tulisi miettiä: ”Mitä uutta haluan kuulijoiden näkevän?” Vastaus tähän kysymykseen luo puheemme pääpontin, jonka ympärille voimme alkaa rakentamaan kokonaisuutta. Tärkeää olisi, että puhe kokonaisuudessaan nivoutuu yhden pääajatuksen ympärille ja kaikki muu kulkee sitä kohti. Näin puheesta saadaan yhtenäinen ja kuulijan on helpompi vaikuttua kuulemastaan. Puheen rakenne voi myös tukea pääpointin selkeyttämistä siten, että se alkaa asian esittelyllä sivuaa sitä, kuinka teema yleisöä koskettaa ja päätyy palaten siihen, mistä koko puheessa oli kysymys. (Koski, 2019)

Puhetaitoakatemia jakaa puheen rakenteen kolmeen osaan; alkuun, keskikohtaan ja loppuun. Alun tarkoitus on rikkoa tilanteen jähmettyneisyys ja aktivoida kuulijoiden huomio. Ensimmäiset pari lausetta ovat kuin ongenkoukku, joka nappaa kalasta kiinni. Napakalla ja kiinnostavalla aloituksella varmistat siis sen, että saat kuulijoiden huomion heti alussa, jonka jälkeen voit siirtyä välittämään sisältöä. Keskikohdassa on kyse jännitteen ylläpitämisestä, joka onnistuu parhaiten pitämällä pääpointti selkeänä ja tarjoilemalla siihen muutaman erilaisen lähestymistavan tai näkökulman. Kun puhe lähenee loppuaan, on tärkeää palata siihen mistä lähdettiin, summata kokonaisuus ja ikään kuin sulkea ympyrä. Keskikohdan asiasisältö mitataan siinä, kuinka ymmärrettäväksi loppu sen kiteyttää. Siinä missä puheen alku herättää kuulijan kiinnostuksen, loppu lunastaa luottamuksen. (Koski, 2019)

Vuorovaikutus tiimissä

Vaikuttavuus ja hyvän vaikutuksen tekeminen on yrittäjälle tärkeä työkalu niin asiakashankinnassa kuin verkostoitumisessakin. Kuitenkin tiimiyrittäjän näkökulmasta merkittävää on myös se, kuinka vuorovaikutus toimii tutun tiimin sisällä. Henkilökohtaisena tavoitteenani on kehittää vuorovaikutustani harkitsevampaan ja osallistavampaan suuntaan. Tiimitasolla tavoitteet luodaan kuitenkin yhdessä. Mitä tiimi voi tavoitella yhteisillä vuorovaikutustaidoilla ja miten niitä kehitetään?

Kun tiimin vuorovaikutus toimii, se edesauttaa tehokasta tiimityötä, sujuvaa kommunikointia, psykologista turvallisuutta ja kollektiivista kehittymistä. Näen, että juuri kollektiivisuus on tiimin vuorovaikutuksen kannalta merkityksellistä, koska siten tiimi luo omat raamit ja käytänteet sille, millaista viestintää ja kulttuuria se haluaa vaalia ja ylläpitää. Jotta voimme pyrkiä tiimillemme kaikkein hedelmällisimpään vuorovaikutuskulttuuriin, meidän tulee yhdessä luoda tavoitteet ja määritellä onnistunut vuorovaikutus. Näin kehitymme yhdessä kohti tiimillemme sopivaa vuorovaikutuskulttuuria.

Tessa Horila ja Maarit Valo (2016) ovat julkaisseet tieteellisen artikkelin Yhteinen vuorovaikutusosaaminen tiimissä, jossa tarkastellaan vuorovaikutusosaamista monitasoisesti ja sitä kuinka yhteinen vuorovaikutusosaaminen rakentaa luottamusta ja auttaa tiimejä toimimaan saumattomasti. Tärkeitä elementtejä yhteisen vuorovaikutusosaamisen kehittämiselle ovat muun muassa luottamus ja avoimuus, sekä aktiivinen ja empaattinen ote toistemme kuuntelemisessa ja ymmärtämisessä. Nämä osaltaan rakentavat psykologista turvallisuutta, mikä auttaa tiimiä selviämään vaikeista tilanteista ja konflikteista. (Horila & Valo, 2016)

Sen lisäksi tiimiläisten tulisi olla tietoisia omasta tyylistään viestiä ja kehittää sitä tarpeen mukaan selkeämmäksi, johdonmukaisemmaksi ja ratkaisukeskeisemmäksi. Turvallisuutta ruokkivalle vuorovaikutukselle on tärkeää se, että ratkaisuja yritetään löytää yhdessä, ilman turhaa syyttelyä. Omia tunteita ja tarpeita voidaan ilmaista minä-muotoisilla viesteillä, jolloin myös epäkohdat saadaan tuotua selkeästi esille, ilman aiheetonta provosointia. Minä-viesteissä tuodaan esille sen, mitä tilanne saa meidät tuntemaan tai mitä tässä tilanteessa tarvitsemme. Miltä esimerkiksi kuulostaa erot näiden lauseiden välillä? ”Minä tunnen pettymystä, kun yhteisiä aikatauluja ei noudateta” ja ”Sinä et kunnioita meitä, kun tulet myöhässä” (Horila & Valo, 2016)

Kollektiivinen kehittyminen vaatii myös paljon rohkeutta. Jotta voimme olla avoimia kehitykselle, meidän tulee hyväksyä keskeneräisyytemme, mikä taas altistaa meidät haavoittuvaisuudelle. -Piirainen

Kun harjoittelemme vuorovaikutusta tiimissä, pelkäämme ehkä nolaavamme itsemme, loukkaavamme muita tai tulevamme itse loukatuksi. Pelkäämme, että toimintamme koetaan vääränlaisena ja meidät suljetaan ulkopuolelle. Yhteenkuuluvuuden tunne on yksi meidän inhimillisistä perustarpeistamme ja on vähintäänkin luonnollista pelätä sen menettämistä. Siksi ajattelen, että kollektiivisessa kehittymisessä turvallisuus ja avoimuus ovat avaintekijöitä. Väistämättä tulee tilanteita, jolloin huomaamme toimineemme hölmösti tai ehkä loukkaavasti. Niissä tilanteissa on mielestäni tärkeää muistaa inhimillisyys ja aitous, nostaa käsi virheen merkiksi ja osoittaa, että tämä on paikka kehittymiselle ja oppimiselle. Näin luomme kulttuuria, jossa virheet ovat sallittuja ja auttavat kaikkia oppimaan.

Psykologista turvallisuutta tutkinut Amy C. Edmondson (2019) määrittelee käsitteen tiimin jäsenten yhteiseksi uskoksi siihen, että tiimi on turvallinen ympäristö ottaa ihmisten välisiä riskejä, eli osoittaa haavoittuvaisuutta. Tämä tarkoittaa, että psykologisesti turvallisessa työkulttuurissa tiimiläiset voivat ilmaista mielipiteitään, ehdottaa uusia ideoita ja tehdä virheitä ilman pelkoa negatiivisista seurauksista. Kun psykologinen turvallisuus kohtaa riittävän vaatimustason, syntyy “oppimisvyöhyke”. Tätä oppimisvyöhykettä tiimi siis pystyy hyödyntämään kollektiivisessa kehityksessään, kun tiimillä on vuorovaikutuksen kehitykselle yhteiset tavoitteet ja turvallinen kulttuuri harjoitella sitä. (Edmondson, 2019, chapter 6)

Omalta osaltani voin siis viedä viisasta ja lempeää vuorovaikutustyyliä tiimille vaalimalla luottamusta ja avoimuutta. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa oman keskeneräisyyden ja haavoittuvaisuuden tunnustamista ja vastuun ottamista omasta kehityksestä. Yhtälailla voin myös viedä tiimiin näitä kehityksen mittareita, joilla kannustaa tiimikollegoita oppimisessa ja auttaa näkemään oman työn tulokset. Uskon, että suoraan ratkaisukeskeisyyteen hyppääminen ei aina ole se tuottoisin vaihtoehto, koska usein päällä oleva tunne voi blokata halukkuuden käsitellä itse ongelmaa. Pyrin siis rauhoittamaan tällaisia tilanteita ja antamaan tilaa tunteen käsittelylle, ennen itse ratkaisuun siirtymistä. Epämukavuuden huomaaminen tiimissä on ensimmäinen askel tilanteen purkamiseen. Sen jälkeen voimme sanoittaa ääneen, mitä vuorovaikutuksessa tapahtuu ja lähestyä tilannetta yhdessä, avoimesti ja oppien. Viisaasti ja lempeästi.

Pohdinta

Esseetä kirjoittaessani ja vuorovaikutuksen eri osa-alueitten mukaan, huomaan sijoittavani esimerkit mielessäni eri aikakausiin. Vaikuttavuudesta puhuttaessa mielessäni vilisevät kokemukset myyntitilanteista, joissa maalasin asiakkaalle kuvaa siitä, kuinka kyseinen ratkaisu tulisi näkymään hänen arkipäiväisessä elämässään. Myyjän työssä oli tärkeää luoda yhteinen maaperä asiakkaan kanssa, kuunnella asiakasta, ymmärtää hänen sanoittamattomatkin tarpeensa ja sitten osata vastata niihin vain sillä tiedolla, mikä oli päätöksen kannalta olennaista. Eli nostaa selkeät pääpointit ja rakentaa ”puhe” alusta loppuun ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi, niin että ylläpidetään sekä kiinnostus että luottamus. Myös hymyn ja hyvän ensivaikutelman merkitys korostui myyntityössä. Ystävällisesti hymyilevälle myyjälle on paljon vaikeampaa olla tyly, kuin vaikkapa puhelimessa asioiden myyjää näkemättä. Asiakkaan kohdatessa haasteita tai asioidessa vaikkapa reklamaation merkeissä oli lähtökohdat toimivalle vuorovaikutukselle huomattavasti suotuisammat, jos alla oli hyvä ensivaikutelma myyjästä ja myyjä kohtasi asiakkaan ymmärtäväisesti kuunnellen.

Nämä esimerkit palauttavat mieleen Aholan nelikentän lämmön ja pätevyyden ilmenemisestä. Jos voit olla pätevä ja lämmin, pääset pitkälle. Jos kohtaat tilanteen, jossa et voi olla pätevä, ole edes lämmin. Myös sosiaalinen taitavuus osoittaa pätevyyttä, joten vaikuttavuudessa tärkeintä ei ole osata ja tietää kaikkea, vaan uskaltaa ottaa tilanne haltuun itselle luontevalla tavalla.

Esseen tavoitteena oli pohtia, kuinka voin lisätä viisautta ja vaikuttavuutta tapaani vuorovaikuttaa niin yksilöitä kohdatessa, kuin tiiminkin kanssa. Listasin alussa tavoitteikseni lisätä selkeyttä, johdonmukaisuutta, harkitsevaisuutta ja vaikuttavuutta. Esseessäni löysin useita keinoja, joilla voin lähteä kirkastamaan viestintääni ja kehittämään vuorovaikutustaitojani kohti vaikuttavaa, mutta lempeää tyyliä.

Kehitän omaa läsnäoloani:

• harjoittelemalla ajattelun ja ilmaisun nopeuden säätelyä
• harjoittelemalla kuuntelevaa ja kysyvää vuorovaikutusta
• jatkojalostamalla kuunnellen kerrytettyä ymmärrystä kohti osallistavaa vuorovaikutusta

Kehitän viestintäni selkeyttä ja vaikuttavuutta:

• huomioimalla tilanteen ja yleisön, jossa viestin ja luomalla siihen tilanteeseen sopivan yhteyden
• visualisoimalla viestini, jolloin teen sen kiinnostavaksi ja helpommin sisäistettäväksi
• selkeyttämällä pääpointit viestissäni, eli karsimalla turhaa harhailua ja sivuseikkoja

Kehitän vuorovaikutustani tiimitasolla:

• aktiivisella ja empaattisella otteella kuunnella ja ymmärtää muita tiimiläisiä
• vaalimalla avoimuutta, luottamusta ja psykologisen turvallisuuden elementtejä
• harjoittelemalla tunteideni ja tarpeideni ilmaisua minä-viesteillä
• tuomalla ratkaisukeskeisyyttä ongelmatilanteisiin

Vuorovaikutus on jatkuvaa harjoittelua ja siinä missä inhimillisyys on hyväksyttävää muissa, on se hyväksyttävää myös meissä. Ehkä taas kymmenen vuoden päästä voin asettaa itselleni uuden tavoitteen. Sitä odotellessa tämä essee on hyvä lopettaa vaatimattomasti Gandhia lainaten:

”Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä” -Mahatma Gandhi

Lähteet:

Ahola, A. 2016. Taito tehdä hyvä vaikutus. Minerva: Helsinki

Edmondson, A. 2019. The Fearless Organization. Chapter 6 – Safe and Sound: A Virtual Team in the Learning Zone. e-book. O’Reilly.

Horila, T., & Valo, M. (2016). Yhteinen vuorovaikutusosaaminen tiimissä. Prologi : puheviestinnän vuosikirja 2016, 2016, 46-58. https://doi.org/10.33352/prlg.95912

Kahneman, D. 2017. Ajattelu, nopeasti ja hitaasti. Terra Cognita: Helsinki

Koski, J. (Pastorific). 2017. Miten pitää hyvä puhe? Puhetaitoakatemia alkaa. Puhetaitoakatemia Youtube-video. Julkaistu 14.7.2017. Katsottu 25.1.2024. https://www.youtube.com/watch?v=dX7pnfuZTAQ

Koski, J. (Pastorific). 2019. Puheen rakenne #3. Puhetaitoakatemia Youtube-video. Julkaistu 4.6.2019. Katsottu 25.1.2024 https://www.youtube.com/watch?v=b537uVlkLHY