Tampere
20 May, Monday
12° C

Proakatemian esseepankki

Festarijakkara tähän asti



Kirjoittanut: Eemeli Väänänen - tiimistä Edel.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Projekti: Festarijakkara tähän asti

Kirjoittanut: Eemeli Väänänen 21.4.2024

Mistä tuli tuote festarijakkara

Vanhempi herra Väänänen päätti, että on hyvä idea ostaa palanut baari Vääksystä ja kunnostaa se uuteen uskoon. Baarin sijoitettiin noin 1M markkaa ja eihän mennyt edes vuotta kun, baari menikin jo konkurssiin. Tilanne ei ollut mitä parhain kahden lapsen isälle, kun napsahti kiva 1 miljoonan velka.

Herra Väänänen rupesi miettimään, mitenköhän tästä selvittäisiin ja siitä lähti idea tuotteelle Festarijakkara. Mitä ihmiset tarvitsevat puistofestareilla ja piknikeillä? No sehän on tietenkin tuoli. Tuotetta keksiessä oli monia eri ongelma kohtia ja varsinkin reiät narujen kohdalla, koitui suurimmaksi ongelmaksi. Muutamia kuukausia meni prototypoinnissa, ja eräänä kauniina kevät päivänä reikä ongelma selvisi päiväunilla. Päiväunilta herättyään ruvettiinkin toimeen ja tuote nimeltä festarijakkara julkaistiin markkinoille.

Festarijakkaraa on tehty 2000 luvulta asti ja myytykin yli 20 000 kappaletta. Itsekin olen ollut tekemässä ja myymässä näitä 10 vuotiaasta asti. Matkan varrella erilaisia kokeiluita ja yhteistöitä on ollut esim. Pehmuste firman, vaneri firman ja festareiden kanssa. Festarijakkara sai 100 000 euron sijoituksen 50% vastaan. Leijonaluolan sijoittaja ei näitä koskaan kuitenkaan maksanut ja muovimalli tuotteesta jäikin tekemättä. Tarina ei tähän kuitenkaan loppunut ja Festarijakkaraa myytinkiin 2018 vuoteen asti.

Meikäläisen Festarijakkara taival

2022 alku keväästä nuorempi herra Väänänen palasi Suomeen joltain ulkomaan matkan reissultaan ja mietti, että mistäköhän sitä taas rahaa keksisi matkailuun. Siitähän lähtikin soitto vanhemmalla Väänäselle ” Voinko alkaa myymään ja tekemään Festarijakkaraa?”. Vastaushan oli siihen, että ”tottakai!”. Eihän siinä muutakun yritys pystyyn ja keksimään mistäshän saataisiin alkupää omaa materiaalien hankkimiseen.

Lainan saatua, rupesinkin kontaktoimaan vaneritehtaita ja selvittämään mistä saan hommattua  kaikki tarvittamat työkalut ja materiaalit. Eihän siinä kauaa mennyt kun materiaalit oli hommattu ja ensinmäinen myyntitapahtuma olikin jo päivän päästä. Ylläri ylläri kiire tuli ja sitten pitikin ruveta soittelemaan kavereille, että ”Tuutteko vähän jeesii, pitäs tehä 100 tuolia huomiseen mennessä”.  Onneksi kavereita riitti ja olisikohan siinä ollut kymmen kunta kaveria auttamassa päivän mittaan. Pitsat ja tuolit tarjottiin talkootyöläisille ja noin klo 23.00  tuolit oli tehtynä.

Seuraavana aamuna klo 6.00 oli lähtö ensinmäiseen myyntitapahtumaan PuistoBluesiin, mutta kaveristani jonka piti tulla myymään, ei kuulunut mittään. Eihän siinä muutakun Voi skuutteri alle ja kiipeemään kaverin ikkunaan herättelemään ukkoa. Kaveri saatu hereille ja Hiacella nokkakohti järvempäätä ja äkkiä. Matkan varrella huomattiinkin, että Zettle ei ollut saanut minun tiliäni aktivoitua lupauksista huolimatta. Ei autanut itkumarkkinoilla ja asiakkaita veloitettiin käteisellä ja mobilepaylla. Sää järvenpäässä oli +30 astetta ja siellä hikiniskassa myytiin koko päivän ajan. Päivä oli kyllä erittäin hauska ja tapahtuma rikas. Vanhempi Väänänenkin sattui olemaan paikan päällä ja päätti kosia vaimoaan, tippiä myynnistä sain 38€ ja tuolejakin saatiin myytä noin 2000€ edestä.

 

Jakkarat nyt ja tulevaisuudessa

Jakkaroita on myyty nyt parinvuoden ajan sivutoimisena liiketoimintana ja nyt siitä olisi vihdoin ja viimein tarkoitus tehdä oikea yritys. Tuote on niin sanotusti valmis, mutta mikään muu ei vielä ole. Nyt jakkaraan onkin rekrytty muutama tekijä  Tiitus Tuuli ja Sampo Särkänniemi. Kevät onkin aikalailla mennyt materiaalin löytäessä ja muovimallin suunnittelussa, mutta nyt ruvetaan olemaan lähellä. Teimme jo alustavan sopimuksen vanerin hinnasta, joka olisi noin kolme kertaa halvempi kuin normi markkinoilla. Visiot ovat meidän karhukopalla suuret ja lähiviikkoina rupeekin tapahtumaan. Kevään ensimäinen myynti tapahtuma onkin vappuna ja tuoleja myydään Helsingissä ja Tampereella. Nyt vain toivotaan, että kelit suosivat meitä kerrankin. Kiitos kaikille matkassa mukana olleille ja matkaan tulijoille!

 

Lähteet:

Antti Väänänen. Haastattelu. Vihti. Viitattu 21.4.2024

Kommentoi