Essee esseepäivästä

( ! Sisältövaroitus: Sisältää siirappista tiimiylpeyttä ja retostelua)

Roima kuuluu niihin tiimeihin, jolla on omat esseedeadlinet. Tällainen menettely nostaa joissain muissa tiimeissä niskakarvat kohti pohjoista, mutta Roima on kasvanut käytäntöön upeasti. Haluankin seuraavassa blogiesseessä leuhottaa Roiman eilisestä esseepäivästä. Olkaapa hyvät ja asettukaa kuvitteellisen hännän heilutukseen sopivaan asentoon, koska nyt kylvetään tiivistyneessä tiimihengessä à la Roima.

Tiimissämme ollaan kuluneen syksyn aikana työskennelty palautteen antamisen ja tiimiltä vaatimisen kanssa sekä puhuttu vastuun ottamisesta ja itseohjautuvuudesta. No nyt saatiin nähdä näiden asioiden kehittymisestä taidonnäyte. Essee-deadlinemme lähestyessä viestintäkanavat kilahtelivat kollektiivisesta pistetilanteen päivityksestä ja koko tiimi pääsi tavoitteisiin ennen määräaikaa. Hyvä Roima! Vaikka syksy on ollut kaikille kiireinen, ja esseet olivat valtaosalla jääneet viime tinkaan, loppurutistuksesta päällimmäisenä huokui kuitenkin hyvä henki, eikä hampaiden kiristely. Heti deadlinestä seuraavana päivänä, meillä oli tiimin yhteinen esseepäivä, jossa paneuduimme vertaisarviointeihin ja palautteisiin toistemme esseistä.

Saattaa kuulostaa nyt itsestään selvältä, mutta siitäkin huolimatta nostan esille sen, että esseepäivä sovittiin paja-aikojen ulkopuolelle. Tämä on yksi osoitus siitä tiimiltä vaatimisesta. Huomasimme syksyn aikana, että aloimme herkästi rokottaa paja-aikaa tiimin yhteisen oppimisen päivillä, projekteja ja käytännön asioita koskien. Siinä ei sinänsä ole mitään ongelmaa, mutta olemme käyneet paljon keskustelua pajojen sisällöstä ja teorian tuomisesta opintoihimme. Siksi halusimme huomioida tiimissä osoitetun toiveen pyhittää enemmän pajaa-aikaa muulle teorialle siten tuomalla esseepäivän erilliseksi työpäiväksi. Vaikka tästä päivästä näillä perusteilla päätettiin Jory-tasolla, koko tiimi hyväksyi konseptin ja sitoutui tulemaan paikalle. Osoitamme ”ylimääräisellä” työpäivällä sitoutumista tiimiin ja vastuuta omasta oppimisestamme, samalla jättäen pajoihin tilaa sellaisille aiheille, jotka tiimissä sinne priorisoimme.

Arkistokuva havainnollistamaan Roiman käsinkosketeltavaa tiimihenkeä

Essee-päivän tavoitteena oli vertaisarviointien lisäksi, tulevien esseiden linkittäminen oppimistavoitteisiin. Päivitimme vastikään omat oppimissopimuksemme ja siten myös tavoitteet kevätkaudelle. Mietimme mitä asioita meidän tulee oppia päästäksemme tavoitteisiin ja millainen teoria tukee meitä matkalla sinne. Nyt suunnittelimme tiimin kanssa tulevia esseitämme näihin kysymyksiin saatujen vastausten perusteella. Esseepäivän oli määrä päättyä yhteiseen keskusteluun tulevien esseiden rakentamisesta; niiden aiheista, lähde- ja lukusuosituksista, soluryhmien rakentamisesta ja yleisistä vinkeistä esseiden teon helpottamiseksi. Kuitenkin pienen hetken päästä olimme asettuneet keskelle paljon arvokkaampaa dialogia siitä, kuinka roimalaiset suhtautuvat esseisiin, kuinka pystymme hyödyntämään niitä työkaluna oppimisessamme ja kuinka pystymme tiiminä tukemaan toisiamme, sekä esseiden tekemisessä, että niistä oppimisessa. Päädyimme dialogin taluttamana konkreettisiin asioihin, joita tiimi tekee nyt toisiaan varten. Esimerkiksi tiimin yhteistä oppimista tukevien esseiden kirjoittamiseen (Roiman talous for dummies ja Esseen rakentamisen 101). Ehdottelimme myös esseepareja aiheita tai kirjoittajien vahvuuksia silmällä pitäen, ja keksimme kirjoittaa koko tiimin yhteisen esseen. Se oli veitsellä leikattavaa yhdessä ajattelua, kun ohikiitävästä läpästä napattiin kiinni ja hetken kopittelun jälkeen meillä oli yhteinen juttu toteutettavaksi. Klassista Roimaa. Vaikka fyysisesti Helmi ei ollut paikalla, kuulivat sieluni korvat Helmin huutavan ”Joo, v***u todellakin!” No nythän tämä äkkiseltään kuulostaa siltä, että ”okei Roima on kirjoittanut esseet ajallaan ja pitänyt niistä palautepäivän, hip hei!” Joten minäpä vien teidät syvemmälle tiimihengen nyansseihin, joita päivän aikana oli nähtävillä.

Arvot tiimin toiminnassa

Se että, esseet kirjoitettiin ajallaan, kertoo tiimin sitoutumisesta ja kunnioituksesta omia käytänteitään kohtaan. Roima on paikoittain laatinut aika tiukkojakin raameja omalle toiminnalleen ja on palkitsevaa nähdä, että se kantaa hedelmää. Se taas, että esseille varattiin oma päivä paja-aikojen ulkopuolelta, osoittaa vastuunottoa ja ymmärrystä päivän merkityksestä. Sain palautetta, että merkityksellisyyden ennakointia olisi vielä tehostanut se, jos olisin kommunikoinut päivän agendasta tiimille hyvissä ajoin. Tämä pitää varmasti paikkansa. Kommunikointi jäi suunnittelun löyhyyden ja omien aikatauluhaasteideni vuoksi prioriteettilistalla häntäpaikoille. Ensi kerralla panostan kommunikointiin ja kerron ennemmin sen, että suunnitelmaa ei ole, kuin jätän kertomatta mitään. Lopulta kuitenkin, se että päivälle oli suunniteltu käytännössä vain tavoite, mutta ei tarkkaa toteutusta, antoi tiimille tilaa ottaa yhteisestä vastuuta päivän kulusta.

Vastuun ottaminen ja oma-aloitteisuus näkyi myös poissaolevien suhtautumisessa päivään. Jokainen sairastupalainen ilmoitti poissaolostaan ja osa oli ollut jo ennakkoon yhteyksissä oman vertaisryhmänsä kanssa sopien vaihtoehtoisesta tavasta antaa palautteet. Palaute mitä tiimi antoi toisilleen, oli avointa, rohkeaa ja haastoi esseiden kirjoittamisessa ja monipuolisuudessa, ja ennen kaikkea, se tuntui luonnolliselta. Ainakin omassa vertaisryhmässäni koin, että annoimme ihan huolettomasti rakennusehdotuksia ja kritiikkiä, mutta ilman minkään sortin stressiä siitä, että mitenkähän palaute otetaan vastaan. Ja suhteutettuna siihen, kuinka Roiman palautekulttuuri on hiljalleen kehittynyt, tämä oli jo todella laadukasta (palaute)keskustelua ilman sen alleviivaamista, että ”annetaanpa nyt palautetta tässä!” Kasper antoi jo vähän runtua (i love it!)  ja nosti kirjoittamisen harjoittamisen tärkeäksi elementiksi myös opparin kannalta. Ja Sofia saa minulta 10 pistettä ja papukaijamerkin vertaisarvioinnistaan, jossa vaati Tuomakselta lähteiden lisäyksiä esseeseensä, jotta se saavuttaisi sille merkatun pistemäärän. Ja kas kummaa, kun Tuomas ei heittäytynytkään palautteesta murskaantuneena lähimmästä ikkunasta Finlaysonin maalattuun asvalttiin, vaan yhtyi mielipiteeseen ja sanoi hoitavansa asian. Ehkä me hiljalleen uskalletaan vaatia toisiltamme ja luottaa siihen, että vastapuoli on vastaanottavainen ja ehkä itsekin tiedostaa jo tilanteen.

Kun sitten dialogin virran varrella kysyttiin, että ketkä toivoisivat saavansa tarkempaa palautetta omista tuotoksistaan, tiimiläiset vastasivatkin spontaanisti toistensa puolesta. Tämä viestii meille siitä, kuinka tunnemme toisemme, ja että olemme kiinnostuneita toistemme tarpeista. Kun esimerkiksi Tuomas vastasi puolestani, että ”Niina tarvitsee lisää palautetta”, koin, että Tume piti puoliani, piti huolen siitä, että minä saan mitä tarvitsen. (Tume: Jos siinä olikin kyse, vaikka siitä, ettet halunnut vaan päästä mua ääneen, niin älä kerro sitä mulle. Haluan pitää kiinni tästä pehmoisesta ajatuksesta, että ajattelit mun parasta)

Nuutuneisuus: uhka vai mahdollisuus?

Tunnelma oli muutenkin pitkin päivää levollinen ja läsnä oleva. Vilpitön ja lämmin. Kävimme hyvää dialogia useista aiheista, kuten esseiden merkityksestä ja käytäntöön viemisestä, nauroimme yhdessä ja toistemme kustannuksella, haastoimme, kannustimme ja lopetimme kiireettä, sitten kun koimme olevamme valmiita. Koko päivää mielestäni summaa juuri sellainen asenne, jossa tiimi teki omasta halustaan töitä yhdessä, ymmärtäen päivästä saamansa ja antamansa arvon, ja toteutti sen yrittämättä liian kovaa. Tosissaan, muttei vakavasti. Ja olen melko varma, että ainakin kerran näin Aleksinkin hymyilevän.

Viimeisimpänä tein huomion omasta energiastani. Esseepäivän suunnittelu oli jäänyt muiden hommien jalkoihin ja tulin päivään melko rennoin fiiliksin ja jättäen tiimille tilaa. Roikun viimeisenä keittiössä, kahvin tippumista katseellani hoputtaen, kun muut jo istuivat valmiina töihin. Olin jakanut päivän käytännössä kahteen osuuteen tavoitteiden perusteella ja muuten kädet olivat vapaat. Pidimme tunnin lounasbreikin ja silti myöhästyin seuraavan osuuden aloituksesta. Laitoin tiimille viestiä, että ”juokaa vielä kahvit, tulossa ollaan”. En ajatellut sitä silloin, mutta nyt jälkikäteen jäin miettimään, että vaikuttiko tunnelman levollisuuteen ja tiimin ottamaan vastuuseen osaltaan myös se, etten minä ollut ns. järjestäjän roolissa ylivirittynyt ja saapunut paikalle täsmällisen minuuttiaikataulun kanssa, mailaa kaksin käsin rystyset valkoisena puristaen. Ehkä nuutuneisuudessa onkin omat mahdollisuutensa.

Olen saanut palautetta analyyttisyydestäni ja tämän päivän aikana ehdin skannata taas monenmoisia tunteita, reagointeja, kehitysaskeleita ja tunnelmaa yleisesti. Voi olla, että tutkani on nyt ihan väärässä ja koko muu Roima haukotteli partoihinsa ja oli mukana vaan silkasta velvollisuudentunnosta, närkästyneenä myöhästelevälle team leaderille, sillä välin kun minä fiilistelin tiivistä tiimihenkeä. Joten kertokaa roimalaiset; miten meillä meni? Ja miten te muut tiimit suhtaudutte esseisiin? Onko ne valitettava pakko vai jotain muuta?

Ja jos jossain tiimissä heräsi nyt tarve vastaavanlaiselle päivälle, voin valjastaa nuutuneen energiani teidänkin käyttöönne ja tulla pitämään teidän tiimillenne esseetyöpäivää!