Hansen keskittyy kirjassaan liikunnan moniin positiivisiin vaikutuksiin erilaisista näkökulmista. Pääkohteena ovat kuitenkin liikunnan vaikutukset aivoihin ja niiden toimintaan. Ihmiset eivät ole juurikaan muuttuneet fysiologisesti viimeisen 12 000 vuoden aikana, sillä evoluutio on hyvin hidasta. Tällöin myöskään ihmisaivot eivät ole muuttuneet, vaan ovat käytännössä katsoen samanlaiset kuin savanneilla eläneillä esi-isillämme.

Päinvastoin kuin ihmisaivot elintavat taas ovat muuttuneet perustavanlaatuisesti. Jo 100 vuodessa elintapoja on muutettu radikaalisti, ja verrattuna metsästäjä-keräilijä esi-isiin, elämä nykypäivänä on käsittämättömän erilaista. Nyky-yhteiskunta elää aineellisessa hyvinvoinnissa ja saatavilla on erilaisia teknisiä apuvälineitä. Myös sosiaalisesti elämä on hyvin erilaista; ihmiset kohtaavat arvatenkin viikossa yhtä monia vieraita kuin muinaisihmiset koko elämänsä aikana. Lisäksi nykyihmisten ja muinaisihmisten välillä on vielä yksi merkittävä ero; munaisihmiset liikkuivat merkittävästi enemmän. Tähän syyksi on yksinkertaisesti hengissä selviäminen sekä ruoan hankinta. Ihmisten on lähes koko historiansa ajan tarvinnut liikkua ruokaa etsiessään tai paetessaan petoeläimiä tai luonnonilmiöitä. Nykypäivän ihmisaivot siis käytännössä elävät edelleen savanneilla ja toimivat tehokkaammin, jos elämme hiukan enemmän niin kuin muinaisihmiset ja liikumme.

Kirjassa on jaoteltu hyvin omat luvut erilaisille näkökulmille, miten aivojen ja liikunnan välistä suhdetta tarkastellaan. Kirjassa käsitellään mm. stressinsiedon ja liikunnan suhdetta, liikunnan vaikutusta keskittymiskykyyn, masennusoireisiin ja mielialaan, sekä muistiin ja luovuuteen. Hansen pohjaa kirjassa esitettyä tietoa erilaisiin tutkimuksiin ja testituloksiin.

Jo ensimmäisessä luvussa kerrotaan, että liikunta parantaa aivojen toimintaa, ja vahvistaa eri aivolohkojen välisiä kytköksiä. Hän toteaa myös että ”fyysisesti aktiivisten ihmisten aivot työskentelevät tehokkaammin ja että ikääntymisen aiheuttamia prosesseja voidaan hidastaa ja ne saatetaan jopa kääntää päinvastaisiksi niin että aivot nuorenevat.” On hyvin mielenkiintoista, että liikunnalla pystyttäisiin vaikuttamaan niin radikaalisti aivojen toimintaan, että niiden luontainen vanhenemisprosessi kääntyisi päinvastaiseksi. Kirjassa käsitellään myöhemmissä osissa tämän väitteen perusteluja. Luontainen ikääntyminen pienentää mm. hippokampusta ja otsalohkoa. Liikunnalla voitaisiin Hansenin mukaan vaikuttaa tähän pienenemiseen pysäyttämällä kyseinen prosessi tai parhaimmassa tapauksessa jopa kasvattaa esim. hippokampuksen kokoa.

Stressiin ja ahdistuneisuuteen negatiivisesti vaikuttavaa tutkimustietoon perustuvaa yleispätevää harjoitusohjelmaa ei ole, sillä kaikki ihmiset reagoivat eri tavoin. Liikunta ylipäänsä aktivoi hippokampusta, joka rauhoittaa ja toimii jarruna stressijärjestelmälle. Hansen kuitenkin kehottaa keskittymään ensisijaisesti kuntoliikuntaan, sillä tutkimusten mukaan se auttaa vähentämään stressiä paremmin kuin voimaharjoittelu.

Liikunta parantaa myös keskittymiskykyä niin lyhyt- kuin pitkäaikaisestikin. Yksi liikuntasuoritus tehostaa keskittymiskykyä suorituksen jälkeen, mikäli suoritus ei ole ollut liian raskas. Säännöllinen liikunta taas parantaa keskittymiskykyä kokonaisvaltaisesti. Tämän olen myös itse todennut omassa elämässä ja arjessa. Säännöllinen liikunta auttaa jaksamaan ja keskittymään huomattavasti päivittäisiin tehtäviin ja toimintoihin, eivätkä ajatukset harhaile niin helposti.

Mielenkiintoisin luku mielestäni oli nimeltään ”Oikea onnellisuuspilleri”, jossa keskityttiin liikunnan vaikutuksesta mm. masennusoireisiin. Tutkimusten mukaan liikunta auttaisi masennusoireisiin yhtä tehokkaasti kuin lääkityskin. Oma kokemus ja tunne on se, että nykypäivänä ehkä jopa liian helposti on saatavilla mielialaan vaikuttavia lääkkeitä, ja näitä tarjotaan melko matalalla kynnyksellä. Kirjassakin todetaan, että lääkkeillä on paikkansa ja hyötynsä, mutta ”savanniaivomme” hyötyvät yhtä lailla liikunnasta. Nykypäivän lääkkeet pyrkivät nostamaan jotain aivojen välittäjäaineiden (serotoniini, noradrenaliini, dopamiini) pitoisuutta. Ongelmana onkin se, että aivot nähdään näiden kolmen aineen ”keitoksena”, jonka ainesosista masentuneilla on yhtä tai useampia liian vähän. Serotoniini, noradrenaliini sekä dopamiini sitoutuvat tiiviisti yhteen, ja vaikuttavat toistensa lisäksi moniin muihin erilaisiin aineisiin, jotka vaikuttavat hyvinvointiin. Kirjassa todetaan mielestäni hyvin: ”Järjestelmä on niin monimutkainen, että sen ymmärtämiseen menee meiltä vielä monta vuotta.” Hansen toteaakin, että paras tulos ja vaikutus saavutetaan lääkityksen ja säännöllisen liikunnan avulla.

Lopuksi Hansen käsittelee kirjassa ihmisaivojen selviämistä nykypäivän digiajassa. Tämä on tärkeä aihe, sillä kehityksen ja maailman kehittyessä on yhä haastavampaa pysyä muutoksessa mukana. Digitalisaatio passivoi ihmisiä, sillä päätetyöskentely on lisääntynyt radikaalisti. Hansenkin toteaa, että nykyihmisten päivittäinen askelmäärä on noin puolet esi-isiemme päivittäisestä askelmäärästä. Nykyajan yhteiskunta on myös niin monimutkainen, sillä olemme luoneet erilaisia järjestelmiä, sääntöjä sekä normeja, joiden vuoksi on vaikea hahmottaa kokonaisuutta. Nykypäivän vaatimukset sekä tiedon jatkuva prosessointi ja sisäistäminen ovat aivoja kuormittavaa, eikä yksilöllisiä eroja juuri oteta huomioon. Ihmisiä koitetaan mahduttaa samaan muottiin esim. työaikojen puitteissa. Ihmisillä on luontaisesti eri vuorokausirytmi, mikä on helpottanut selviytymistä savanneilla, sillä hyvin pieni osa vuorokaudesta on vartioimatonta aikaa. Nykypäivänä pääsääntöinen työaika on Suomessa klo. 8-16, mikä voi olla hyvinkin vaikea sovittaa ns. yökyöpeleiden elämään. Luonnottoman aikainen herääminen ja lyhyet yöunet vaikuttavat myös mm. aivokemiaan, jaksamiseen ja mielialaan.