Julkaistu myös: https://onseseppa.blogspot.com/2019/12/ymmarrys-muita-ihmisia-kohtaan-syntyi.html

Luin asiakkuuspäällikkö Aki Mäki-Arvelan kirjoittaman blogitekstin Sisäinen motivaatio työkiireen keskellä Workpowerin verkkosivuilta. Hän pyöritteli tekstissään ajatusta siitä, miten työ- ja vapaa-aika limittyvät hänen elämässään toisiinsa. Tämä pallottelu avasi myös omat ajatusnystyräni miettimään oman ajatteluni kehitystä asian tiimoilta. Vielä muutama vuosi sitten ollessani lastenohjaajan ammatissa perinteisillä kahdeksan tunnin työpäivillä ajattelin, etten missään nimessä halunnut tuoda työasioita kotiin – myöskään siksi, etten saanut esimerkiksi lapsiin liittyvistä haasteista puhua muiden kuin työkavereideni tai lasten vanhempien kanssa. Silloin työkaverin soittaessa minulle kesken tiistai-illan kiekkomatsin siitä, että Viljamilla saattaa olla vesirokki, saatoin menettää hermoni. Nykyään Proakatemialla opiskellessani nautin siitä mitä teen ja saan jakaa kokemaani kenen kanssa tahansa vaikka ympäri vuorokauden. Ongelma tässä on se, että kukaan, joka ei ole käynyt tätä koulua, ei täysin ymmärrä mistä on kyse. Myöskään kaikki tiimikaverini eivät halua puhua kouluasioista samaan tahtiin kuin minä. Se turhauttaa välillä paljonkin. Joskus minun on siis täytynyt erottaa työ- ja vapaa-aika ikään kuin pakon sanelemana.

Mäki-Arvela muistuttaa, että organisaatioissa tulisi päästä tilanteeseen, jossa työntekijät haluaisivat tehdä työnsä mahdollisimman hyvin – onko se, ettei vastaa esimerkiksi työsähköpostiin ilta-aikaan merkki siitä, ettei kyseinen henkilö halua tehdä töitään mahdollisimman hyvin? Olen joutunut tekemään paljon ajatustyötä sen eteen, etten ajattelisi edellä kuvaamallani tavalla. Nykyään olen oppinut hyväksymään sen, että se riittää, kun kaikki tekevät ne asiat hyvin, mitkä on sovittu ja pitävät kiinni sovituista aikatauluista. Muuttuneella ajatusmaailmalla on paljon autuaampaa elää, kun ei tarvitse joka päivä stressata siitä, eteneekö jokin asia aikataulussa. Tämä antaa myös itselleni anteeksi sen, etten aina jaksa tehdä kotiin päästyäni jotain asiaa, joka on tehtävä esimerkiksi seuraavan päivän iltapäivään mennessä. Riittää, kun raivaan asian hoitamiseen tilaa sen päivän aamupäivästä – enkä esimerkiksi vetkuttele sängyssä siihen asti, että on mentävä tapaamiseen, johon asia on pitänyt hoitaa. Se pitää paikkansa, että Proakatemialla ei ole niin paljon hommaa kokonaisuudessaan, että olisi aivan välttämätön pakko tehdä töitä ”office hoursien” ulkopuolella.

Kyse ei ole oikeasta ja väärästä, vaan toimintatapojen eroista. Aivan kuten monessa muussakin tilanteessa, kyse on oppimisesta ja välittämisestä. Tiedostan omat mieltymykseni työtapoihin liittyen, mutta ymmärrän myös niiden henkilöiden näkemykset, jotka haluavat toimia eri tavoilla. Vielä yhtäkään työtehtävää ei ole jätetty hoitamatta sen takia, että aikataulutus olisi mennyt esimerkiksi projektitiimin eri jäsenten osalta pieleen. Kyllä ne kaikki mahdolliset töppäilyt ovat johtuneet ennemminkin siitä, että henkilöt ovat priorisoineet (väärät) asiat väärään aikaan ensimmäiseksi. Tee tänään kaikki asiat, jotka voit tehdä tänään – kuitenkaan väsyttämällä itseäsi taakan alle.

Kommentit