Johdanto

Viime kesä oli elämäni parasta aikaa. Pääsin tekemään juuri niitä asioita, joista pidän, mutta myös paljon uusia asioita grillikärrystä kesäteatteriin asti. Proakatemian alettua taas syksyllä tuli eteeni uusi haaste: kuinka valita monista mielenkiintoisista asioista ne tärkeimmät ja merkityksellisimmät?

Satuin yhtenä päivänä huomaamaan Akatemian kirjahyllyssä Derek Siversin kirjan Hell yeah or no, what’s worth doing, jossa Sivers kertoo oman elämänsä esimerkkejä käyttäen, kuinka hän on löytänyt merkitykselliset asiat itselleen ja kuinka hän on korjannut vinoutunutta ajattelua.

Tulen jakamaan tässä esseessä asioita kirjasta, jotka koin mielenkiintoisiksi ja ajatuksia herättäväksi. Nämä asiat eivät tule olemaan kaiken kattavia totuuksia, vaan pikemminkin uusia ajatuksia vanhojen kavereiksi. Kukin saa itse päättää onko niistä hyötyä vai ei.

Teot, eivät sanat

Onko sinulla ollut jokin haave? Oletko alkanut tekemään toimia sen eteen? Jos vastasit jälkimmäiseen ei, niin miksi? Itselläni tulee lähes päivittäin mieleen jokin mahtava idea, joka hetkellisesti saa minut tuntemaan suurta intohimoa. Valitettavan usein kuitenkin käy niin, että ne jäävät vain idea tasolle, vaikka potentiaali niissä olisi suuri.

Sivers kertoo kirjassaan tapauksesta, jossa hän kävi keskustelua hänen vanhan valmentajansa kanssa. Sivers kertoo kuinka kovasti hän halusi perustaa uuden yrityksen, mutta valmentaja sanoi hänelle, että hän ei tule sitä tekemään. Sivers jatkoi, kuinka tärkeää tämä on hänelle, ja että valmentaja ei voi kiistää sitä, kuinka hän asiasta ajattelee. Valmentaja vastasi, että hän voi oikein hyvin sivuttaa Siversin ajatuksen. Valmentaja jatkoi kertomalla, että Sivers on puhunut jo monta vuotta uuden yrityksen aloittamisesta, mutta ei ole sitä vieläkään tehnyt; teot kertovat meidän todelliset arvomme, eivät sanat.

Jokainen, joka haluaa tehdä ja saavuttaa jotain, olisi jo tehnyt sen. Ei siis ole väliä mitä sanot, koska tekomme paljastaa aina totuuden (Sivers, D. 2020, s. 8.)

Statuksen ansaitseminen

Olen jalkapallon pelaaja. Olen pianon soittaja. Näin olisin varmasti kymmenenvuotiaana kertonut itsestäni, mutta nykyään olen kaikkea muuta, kuin näitä kahta asiaa. On hyvin ilmeistä, että en ole näitä enää, koska en tee näitä asioita enää; joten en voi esitellä itseäni urheilijana tai muusikkona.

Joku, joka kertoi olevansa jääkiekon pelaaja lukiossa, ei voi kutsua itseään urheilijaksi lopun ikäänsä. Joku, joka voitti joskus jotain, ei voi kutsua itseään kaiken aikaa voittajaksi. Jokainen status ja olemus mitä olemme, täytyy ansaita. Vanhassa statuksessa pidättäytyminen antaa meille tyydytyksen ilman toimintaa, mutta todellinen menestyminen tulee tekemisen kautta, ei julistamalla asiaa. Julistamalla itselleen tittelin synnyttää ajatusharhaa, jolloin sokeutuu todellisuudelle ja aiheuttaa toimettomuutta. Kannattaa siis olla rehellinen itselleen siitä, mikä oli ennen ja mitä nyt tapahtuu. Unohtamalla vanhan statuksesi hyväksyt sen, mitä todellisuudessa olet nyt. Jos todella haluat säilyttää vanhan tittelisi, niin sen eteen täytyy tehdä taas töitä (Sivers, D. 2020, s. 10.)

Fiksut ihmiset eivät pidä muita tyhminä

Kuvitellaan tilanne, jossa olet pitkän kauppajonon perässä. Näet kuinka kassalla oleva asiakas alkaa silmittömästi raivoamaan tuotteiden huonosta laadusta kaupan henkilökunnalle, ja tämän takia jono ei liiku eteenpäin. Mitä ajattelet tilanteesta?

Sivers avaa kirjassaan oman teoriansa, että ei ole olemassa fiksuja- tai tyhmiä ihmisiä, on vain ihmisiä, jotka ovat tilanteissa fiksuja tai tyhmiä. Siversin mukaan fiksut ihmiset ajattelevat ensiksi ja yrittävät löytää vastauksia ja absoluuttisia totuuksia tilanteessa kuin tilanteessa, ennen kun tekevät johtopäätöksen asiasta. Tyhmä ihminen puolestaan ei ajattele, vaan menee suoraan johtopäätökseen.

Kahvilajono esimerkissä olisi varmasti monella mielihalu huutaa jonoa tukkivalle ”liikettä” tai ”mene sinä siitä nyt mäkeen, jotta muutkin saisivat asioitua kahvilassa” jne. Toinen vaihtoehto on taas miettiä, että onko vaahtoavalla asiakkaalla kenties ollut huono päivä, miten tämä käytös vaikuttaa kahvilan henkilökuntaan, miten tämä vaikuttaa minuun tunteisiini? Usein näinkin arkipäiväinen tilanne tuntuu meistä sen verran merkityksettömältä, että suoraan johtopäätökseen meneminen ajaa asiaamme paremmin. Onko välillä fiksua olla tyhmä? Mahdollisesti? Onko kuitenkaan fiksua valita olla tyhmä ja sen jälkeen huutaa toiselle tyhmälle ihmisille? Mielestäni kyse ei ole pelkästään mustavalkoisesti valita olevansa tyhmä tai fiksu, vaan enemmänkin käyttää tilannetajua. Tiimityössä tämä on hyvin kriittistä. Koemme asioita eri tavalla ja jotkin asiat, jotka tuntuvat itsestäni pieniltä, voivatkin tuntua toisesta paljon suuremmalta. Käytän sanaa tuntea tahallani, koska se vaikutta ehkä kaikkein eniten siihen olenko tyhmä vai fiksu. Jos kahvilajonossa minulla on kiire ja stressi siitä, että myöhästyn, niin minun on paljon helpompi kallistua olemaan tyhmä. Jos puolestaan minulla ei ole kiire, niin pystyn huomattavasti rationaalisemmin käsittelemään tilannetta. Fiksuna oleminen tarkoittaa ajattelun lisäksi myös sitä, että ottaa huomioon tunteet ja käsittelee niitä, mutta ei anna niille valtaa; jopa silloinkin, kun tekisi sanoa muita tyhmiksi.

Ilmeistä sinulle, ihmeellistä muille

Tuntuuko välillä siltä, että omassa työssäsi ei ole mitään ihmeellistä muiden työhön verrattuna? Itse koen näin jatkuvasti ja tunne on erityisen vahva silloin, kun pääsee tekemään jotain luovaa, kuten minun kohdallani videoiden tekeminen. Sivers myös kertoo kirjassaan tästä tunteesta, ja että muiden kädenjälki ja ideat tuntuvat aina paljon paremmalta kuin omat.

Kuten vanha viisaus kertoo meille, olemme itse kaikista huonoimpia oman työmme arvioita. Jokainen asia, jota teemme, tuntuu meistä itsestämme aina huonommalta mitä se todellisuudessa on. Tämän takia palautteen antaminen muille on äärimmäisen tärkeää. Palaute ei ainoastaan anna meille vinkkejä toimia seuraavalla kerralla paremmin, vaan toivottavasti kertoo meille myös sen, kuinka hyviä olemme jossain asiassa. Oppimisen ja kehittymisen kannalta ihmiset usein haluavat kuulla, miten he voivat vielä kehittyä. Välillä tuntuu, että ihmiset ovat ärtyneitä siitä, että heille annetaan vain hyvää palautetta, eikä ikinä rakentavaa palautetta, jonka itse koen hieman oudoksi. Sehän vain kertoo siitä, että osaat. En tietenkään väitä, etteikö saisi toivoa rakentavaa palautetta, mutta kuinka moni on oppinut arvostamaan omaa työtään, ja sitä mitä jo on?

LÄHTEET

Sivers, D. Hell yeah or no, what’s worth doing. 2020. Hit media: New York.