Tampere
17 May, Friday
16° C

Proakatemian esseepankki

Vapauden Ylistys



Kirjoittanut: Annamari Aalto - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Syitä yrittäjäksi lähtemiseen on monia. Halu olla oman itsensä herra, halu toteuttaa omia näkemyksiä ja ideoita, tai esimerkiksi halu yrittäjyyden tuomaan vapauteen. Vaikka myös yrittäjyydessä on omat haasteensa, itseäni siinä kiehtoo päällimmäisenä mahdollisuus vapaudesta. Tahdon tehdä töitä olematta riippuvainen paikasta tai ajasta.

 

Tom Hodgkinson käsittelee kirjassaan ”Vapauden Ylistys” vapautta myös paljon laajemmasta näkökulmasta. Hän kyseenalaistaa yhteiskunnassamme vallitsevaa ideologiaa 9-17 työstä, omasta rivitalon pätkästä, tilastojen mukaisesta 2,5 lapsesta ja labradorinnoutajasta. En osaa sanoa, mistä alun perin ajatukseni on lähtenyt, mutta muistan kyseenalaistaneen näitä samoja asioita jo hyvin nuorena. Aikaisin muistikuva saattaa olla päätös käydä lukio neljässä vuodessa. Jäi aikaa muuhunkin. Muistan miettineeni, että ”Miksi en?”. Abivuoden talven vietin Rukalla valmistautuen kirjoituksiin ja tehden joka päivä sitä, mitä rakastin eniten, eli lumilautailin. Vanhempani olivat ilmeisesti huomanneet seikkailunhaluni jo varhain, näin he ainakin sanoivat antaessaan minulle kameran ylioppilaslahjaksi. Lukion jälkeen lähdin ex tempore aupairiksi Australiaan. Sieltä palattuani olin töissä ja matkustelin aika paljonkin. Yhdessä kohtaa elämääni muistan hieman harmistelleeni, etten ollut jo käynyt kouluja, kun itse olin töissä kaupassa ja asiakkaakseni tuli vanhoja lukiokavereita, jotka kertoivat sen hetkisistä työkuvioistaan. Onneksi uskalsin silti seistä valintojeni takana ja nykyään olen sanoinkuvailemattoman kiitollinen kokemuksista, joita olen seikkailuistani saanut, sillä ne ovat muokanneet hyvin vahvasti minua ja minun arvojani ihmisenä.

 

Paineemme toimia sosiaalisten normien ja odotusten mukaan ovat valtavat ja harva lähtee edes pohtimaan, onko tämä sitä, mitä elämältä haluaa. Niin hirmuisen kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin meillä todella on vain yksi elämä. Ensimmäisen kerran kun asiaa todella pohtii, siihen on jopa vaikeaa saada kontaktia. Sitä on vaikea todella käsittää. Joskus tätä saattaa herätä miettimään vasta pienen ravistelun jälkeen, kuten jonkun läheisen kuoleman tai vakavan sairastumisen seurauksena. Minusta olisi ihanteellista, että tätä herättäisiin miettimään ilman, että se vaatisi moisen ravistelun tapahtumista. Pointtina ei ole luoda ahdistusta siitä, että ”saanhan nyt kaiken irti tästä elämästä” miettien, että elänhän nyt kuin viimeistä päivää kun koskaan ei tiedä mitä huomenna tapahtuu. Näen asian enemmänkin elämänasenteena. Konkreettisina periaatteina itselläni on muun muassa kokemusten kerääminen maallisen mammonan sijaan. Ainoa, mitä tykkään erityisesti hamstrata niiden fyysisessä muodossa, ovat kirjat.

 

Matkoiltani olen oppinut muun muassa sen, että yksi seikka on tärkeä ottaa huomioon tätä kirjoittaessani. Tätä kirjoittaa länsimainen nainen, jolla lähtökohdat elämään ovat olleet parhaimpia mitä maa päällään kantaa. Minulla, ja meillä, on vapaus valita. Minulla on ollut vapaus valita mitä elämälleni teen. Maailmaa nähtyään ymmärtää, kuinka valtava etuoikeus se meille on. En kuitenkaan koe, että tästä pitäisi kokea huonoa omaatuntoa, sillä emmehän mekään tälle ole mitään mahtaneet. Kunhan ymmärrämme tämän, osaamme arvostaa sitä ja käytämme meille suotuja resursseja viisaasti emmekä ole itsekkäitä.

Vapaudesta valita tuli mieleen muisto ollessani ”taksin” kyydissä Balilla. Juttelin kuskin kanssa niitä näitä ja keskustelumme ajautui keskusteluun ruokaan. Hän ei millään käsittänyt sitä, että söin kasvisruokaa. Hän ei ymmärtänyt miksi en söisi lihaa, kerran minulla on varaa siihen. Hän kertoi syövänsä sitä, mitä kulloinkin on saatavilla ja tarjolla. Oli se sitten lihaa tai kasvisruokaa. Myöskään Kambodzhassa ravintoloissa oli hyvin vaikeaa saada ruokaa ilman lihaa. Miksi kummassa rikkaat länsimaalaiset eivät söisi lihaa, kerran heillä on siihen varaa? Minulla oli varaa valita olla syömättä lihaa.

 

Hodgkinson opastaa myös huolettomampaan elämään. Kappale ”Torju ahdistus, elä huolettomasti” kiinnitti huomioni heti alusta, sillä olen ollut taipuvainen murehtimaan niin kauan kuin muistan. Minä olen ollut se lapsi, joka on murehtinut vanhempien eroa jo ennen kuin se on edes tapahtunut. Olin synkkämielinen teini, jota ahdisti ajatus sodasta. Hodgkinson toteaa: ”Muistaminen voi olla vihollinen”. Muiden aiempien oppien lisäksi Hodgkinsonin ajatukset aiheet olivat herätteleviä. Hän muun muassa neuvoo olemaan välittämättä. Se ei tarkoita, että tulisi olla kokonaan välinpitämätön, mutta mikäli on tapana kantaa koko maailman murheita hartioillaan, tätä voi olla hyvä hieman pohdiskella.

 

”Ei kannata pelätä tai jää hyvä elämä elämättä” (Antti Huttunen/Yle ”Sinun tarinasi”). Pelko ja ahdistus ovat suorastaan jännä juttu. Pelko tekee ihmisistä enemmänkin elämänsä tarkkailijan kuin sen eläjän. Vaikka pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen toiminta ovat hyvä ja kannattava asia, kannustan tietynlaiseen huolettomuuteen. Joskus voi vain olla vaikea pystyä elämään epätietoisuuden kanssa, kun ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Muistatko jonkin niistä hetkistä, kun olit äärimmäisen huolestunut, kuinka tässä nyt käy? Niin vain olet vieläkin elossa ja tavalla tai toisella siitä selvinneenä. Myös Alan Watts toteaa, että murehtiminen on turhuuksien turhuutta sen tehdessä yksilöstä vain toimintakyvyttömän menettäessään ruokahalun ja yöunensa. Vaikka se vähän hurjalta kuulostaakin, niin asian murehtiminen ei muuta asian laitaa mitenkään. Keskity ennemmin löytämään tilanteesta joitakin, edes pieniä ilon aiheita, ja keskitä energia toimintaan.

 

Vaikka Hodgkinsonin ajatukset urasta ovat melko ääripäästä, on niissä ajattelemisen arvoisia kohtia. Hän näkee työuran olevan musta monsteri, joka nielaisee yksilön sen syleilyyn ja ikuiseen oravanpyörään. Hodgkinsonin näkemys urasta lähentelee yrittäjämäistä otetta työntekoon. Työn tulisi olla jotain sellaista, jonka tekemisestä yksilö nauttii ja hän saa siitä elantonsa. Työn ja vapaa-ajan erottelu on hänen mukaan pahasta ja vain sulauttamalla työn ja vapaa-ajan yhdeksi isoksi onnelliseksi kokonaisuudeksi, voi kaikki olla hyvää. Hän ei myöskään kannata työholismia, vaan peräänkuuluttaa pienten menojen mukaista elämää. Jos kulutat vähemmän, sinun tarvitsee tehdä vähemmän. Eikä menojen vähentäminen tarkoita sitä, että istut perjantai-illat kotona peukaloita pyöritellen, vaan turhien ylimääräisten kulujen leikkaamista. Onko pakko olla sekä Netflix, HBO että Viaplay?

Kommentoi