Moniammatillisuutta on tutkittu perinteisessä yritysmaailmassa enemmän, kuin sosiaali- ja terveysalalla, vaikka käsite monille työympäristöille tuttu onkin. Oma kokemukseni on, että niin tulevassa sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksessa kuin sosiaali- ja terveysalalla laajemminkin, moniammatillinen yhteistyö on yksi tehokkaimpia tapoja taata palveluiden hyvä laatu ja tavoitella laajasti asiakkaiden terveyden ja hyvinvoinnin toteutumista tasavertaisesti. Ja olitpa työssä millä tahansa alalla, niin moniammatillisen yhteistyön osaaminen helpottaa elämääsi todennäköisesti joka tapauksessa.

Mönkkönen ym. (2019) kirjoittavat, että moniammatillisuutta on kuvattu eräänlaisena sateenkaarikäsitteenä. Moniammatillisessa yhteistyössä on mukana asiantuntijoita eri organisaatioista ja ammattikunnista, sillä asiakkaiden ongelmien tunnistaminen ja ratkaisujen miettiminen vaativat usein usean eri alan asiantuntemusta. (Mönkkönen ym. 2019, 9.) Sosiaalialalla moniammatillisuus on perinteisesti ollut mukana esimerkiksi läheisneuvonpidoissa, moniammatillisissa asiantuntijaryhmissä, moniammatillisissa työryhmissä, työparityössä sekä dialogisessa verkostotyössä.

Haarala ym. (2015) jakavat moniammatillisen yhteistyön työskentelymallit kolmeen osaan. Kun asiantuntijuus nähdään yksilöllisenä ominaisuutena, toimitaan rinnakkain työskentelevänä (multidisciplinary) työryhmänä. Yhdessä työskentelevään (interdisciplinary) työryhmään osallistuvat puolestaan eri tahojen ammattilaiset sekä asiakas. Yli ammatillisten rajojen työskentelevä (transdisciplinary) työryhmä kuvaa mallia, jossa ylitetään ammatillisten tieteenalojen väliset rajat. (Haarala ym. 2015, 96.)  Tätä viimeistä tulemme sosiaali- ja terveysalalla tarvitsemaan tulevaisuudessa nykyistä enemmän, jos haluamme tavoitella laadukasta ja kustannustehokasta palvelujärjestelmää, jolla on mahdollista vaikuttaa kansanterveyteen ja hyvinvointiin yhteiskuntamme muuttuvissa haasteissa.

Moniammatillisuus on sisäänkirjoitettu myös mm. terveydenhuoltolakiin (1326/2010) ja sosiaalihuoltolakiin (1301/2014). Sosiaali- ja terveysalalla moniammatillisuus on mielestäni myös ammatillinen arvo, sillä se perustuu asiakasosallisuuteen sekä asiakaslähtöisyyteen. Näen, että aito moniammatillisuus on jaettua asiantuntijuutta, sillä asiakas itse on oman elämänsä asiantuntija, ei ammattilainen. Joten vaikka moniammatillisuutta voidaan tarkastella esimerkiksi asiakkaan/potilaan, työntekijöiden, moniammatillisten työryhmien ja eri organisaatioiden näkökulmista, vaatii se aina toteutuakseen asiakkaan osallisuuden toteutumista. Dialoginen verkostotyö (johon tyypillisesti osallistuvat asiakas ja tämän läheiset sekä hoitoon/hoivaan liittyvät ammattilaiset) ei toteudu ilman asiakasosallisuutta. Osallisuus on puolestaan toiminnassa kehittyvä tunne voimaantumisesta ja valtaistumisesta, tasavertaisesta toimijuudesta ja palveluiden käyttäjien asiantuntijuuden hyväksymisestä ja hyödyntämisestä (Arki, arvot ja etiikka 2017, 16).

Aidon moniammatillisen yhteistyön yhtenä tärkeimpänä edellytyksenä näen ammattilaisten nöyryyden. Asiakkaiden elämäntilanteet ja tuen tarpeet ovat nykyään hyvin monialaisia sekä usein päällekkäisiä (saattaa olla terveydellisiä, taloudellisia sekä sosiaalisia tai psyykkisiä tuen tarpeita samanaikaisesti), joten oma professio ei välttämättä takaa parasta mahdollista lopputulosta asiakkaan kannalta tai se ei ole välttämättä edes riittävä asiakkaan tuen tarpeiden kannalta. Nöyryydellä tarkoitan kykyä myöntää oman ammatillisen identiteetin rajallisuuden, eli kykyä tietää omat rajansa ja sen mitä ei tiedä sekä kykyä pyytää apua. Mönkkönen ym. (2019) kirjoittavat, että kun erilaiset professiot kohtaavat, niiden edustajilla on mahdollisuus ottaa vaikutteita toisen ammattikunnan tiedoista ja toimintatavoista. Oman alan substanssiosaaminen voi parhaimmillaan rakentua dialogisessa suhteessa, jolloin se paitsi laajenee, myös syvenee eri alojen osaamisen kautta. (Mönkkönen ym. 2019, 71.)

Moniammatillinen yhteistyö ei synny kuitenkaan itsestään. Monissa työpaikoissa se mielletään jo työmenetelmäksi tai työtavaksi, mutta sen aito toteutuminen edellyttää lujaa refleksiivisyyttä sekä päättymätöntä kehitystyötä. On olemassa muutamia yleisiä seikkoja, joita moniammatillisen yhteistyön aito toteutuminen edellyttää; asiakasosallisuutta ja -keskeisyyttä, yhteisiä tavoitteita, vahvoja vuorovaikutustaitoja, sitoutuneisuutta työskentelyyn, tiimityötaitoja, nöyrää asennetta, toimivaa tiedonkulkua, luottamussuhdetta osallistujien välillä, selkeitä rooleja sekä vastuualueita sekä ennen kaikkea vahvoja reflektointitaitoja, etenkin ammattilaisilta. On kyettävä säännöllisesti reflektoimaan omaa toimintaansa (ennen, aikana ja jälkeen työtilanteen), työryhmän toimintaa, asiakkaan osallisuuden toteutumista, tavoitteiden toteutumista (ja tarvetta muuttaa niitä), organisaatio- ja sektorirajojen sekä palvelujärjestelmän toimintaa suhteessa asiakkaan tuen tarpeisiin, työryhmän vuorovaikutustaitoja jne. Kuten varmasti huomaat, moniammatillinen yhteistyö ei todella ole yksinkertaista eikä se synny itsestään.

Aidon yhteistyön toteutumisella on kuitenkin valtavasti merkittäviä hyötyjä niin asiakkaalle, kuin ammattilaisellekin. Asiakasta ajatellen hänen tuen tarpeensa huomioidaan holistisesti ja palvelut kyetään näin suunnittelemaan ja sovittamaan asiakaslähtöisesti kokonaisvaltaiseksi kokonaisuudeksi. Tämä luo yhteiskunnallisella tasolla myös kustannustehokkuutta palvelujärjestelmään, sillä se poistaa palveluiden ja palvelupolkujen turhia päällekkäisyyksiä, kustannuksia sekä muita mahdollisesti ylimääräisiä resursseja. Aidolla yhteistyöllä voidaan myös syventää asiakkaan tilanteen näkökulmia, yhteistyötaidot lisääntyvät ja ammattilaisilla elinikäisen oppimisen mahdollisuus, siis ammatillisen osaamisen syventäminen, moninkertaistuu. Ja viimeisenä palveluiden laatu paranee huomattavasti. Kun yhteistyötä tekee asiakkaan tilanteen monimuotoisuuteen suhteutettu joukko asiantuntijoita, yhteistyössä asiakkaan ja tämän läheisverkoston kanssa dialogisesti, on todennäköistä, että asiakkaalle järjestyvä tuki on eettisesti kestävää, tehokasta, tarpeellista sekä hänet keskiössä pitävää kustannustehokasta toimintaa.

Moniammatillisessa yhteistyössä on myös haasteensa. Mönkkönen ym. (2019) kirjoittavatkin, että moniammatillisuudella on kahdet kasvot. Sitä ajatellaan välttämättömänä, mutta samalla myös itsestään selvänä. (Mönkkönen ym. 2019, 10.) Haasteena on oman ammattiroolin joustamattomuus, persoonalliset tekijät, rakenteelliset tekijät, sitoutumattomuus ja epäselvät tavoitteet, toimimaton vuorovaikutus sekä tiedon jakaminen, verkoston koko sekä työskentelyyn käytettävissä oleva aika. Myös monet seikat, jotka mainitsin aikaisemmin yhteistyön edellytyksenä, voivat näyttäytyä toteutumisen haasteina, kuten tiimityö, reflektointitaidot tai luottamus.

Moniammatillinen yhteistyö on rajojen ylittämistä. Kirjassaan Mönkkönen ym. (2019) jakavat rajanylitykset neljään osa-alueeseen: kulttuuriset-, asenteelliset-, rakenteelliset – sekä asiantuntijuuteen liittyvät rajat. (Mönkkönen ym. 2019, 30.) Kuitenkin on olemassa keinoja, joilla voimme edistää näitä rajanylityksiä ja siksi päätänkin esseeni juuri näihin seikkoihin. Kulttuuristen rajojen ylityksiä tukevat toimintakulttuurin ja erilaisten työtapojen yhteensovittaminen sekä yhteisen kielen ja jaettujen asiantuntija-alueiden löytyminen. Asenteellisten rajojen ylittämistä tukevat työreviirien ylittäminen ja jakaminen, totuttujen toimintatapojen kriittinen tarkastelu sekä rohkeus kokeilla ja laajentaa omaa ymmärrystään. Rakenteellisten rajojen ylittämistä tukevat toimintaympäristön kompleksisuuden tunnustaminen, integraation eri muodot sekä monikanavaisen tiedon hallinta. Ja viimeisenä asiantuntijuuteen liittyvien rajojen ylittämistä tukevat mm. kehittämisosaaminen, toisen asiantuntijuuden hyödyntäminen sekä yhteisen näkemyksen rakentaminen.

Nämä toimivat alaan katsomatta hyvinä käytännön tukitoimina, mikäli yhteisö haluaa kehittää moniammatillista yhteistyötään parempaan suuntaan. Itse jatkan asian tutkimista omassa opinnäytetyössäni, joka käsittelee nimenomaan moniammatillisen työparin muodostamista erääseen sosiaali- ja terveysalan toimipisteeseen, jossa sellaista ei toistaiseksi ole olemassa.

LÄHTEET:

Arki, arvot ja etiikka. Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet. 2017. Helsinki: PunaMusta Oy.

Haarala, P., Honkanen, H., Mellin, O-K., Tervaskanto-Mäentausta, T. 2015. Terveydenhoitajan osaaminen. Helsinki: Edita.

Mönkkönen, K., Kekoni, T., Pehkonen, A. 2019. Moniammatillinen yhteistyö. Vaikuttava vuorovaikutus sosiaali- ja terveysalalla. Tallinna: Gaudeamus Oy.