Tampere
26 May, Sunday
24° C

Proakatemian esseepankki

Työajalla ei saa olla rentoa



Kirjoittanut: Emilia Joki - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Työelämän kapinalliset
Milla Halme
jenna karas
Katri Manninen
Armi Murto
Maria Teikari
Kirsi Marttinen
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Jotta työyhteisösi voisi olla edelläkävijä, olisi syytä huomioida muutamia kankeita tapoja, jotka ovat pinttyneet suomalaiseen toimistokulttuuriin. Työelämän kapinalliset (Halme, M. Karas, J. Manninen, K. Murto, A. Teikari, M. Marttinen, K. 2020.) aloittaa normien vavisuttamisen puhumalla toimistoista ympäristöinä. En voi olla olematta samaa mieltä nykytoimistojen ankeudesta, vaikka olenkin nähnyt muutamia virkistäviä poikkeuksia. Miksi kaikki toimistot ovatkin juuri harmaita? Tälläkin hetkellä istun tyypillisessä kirjan kuvailemassa tilassa. Millaisia työtiloja mahtaisi syntyä, kun työntekijät saisivat itse vaikuttaa niihin muutenkin kuin työpöydän korkeutta säätämällä tai muistilappujen värillä.

Erityispiirteenä kirjassa nousee suomalaisten karsastama rentous työtä tehdessä, joka kulminoituu sohvien tai kesken työpäivän lepäämisen välttelyyn. Työpaikka tilana on muutakin, kuin kalusteet ja sisustus, se sisältää nimittäin kasan erilaisia toiminnan sääntöjä. Työpaikalle tultuasi, on sinun suoritettava työpäiväsi yhtäjaksoisesti, ellet ole menossa lääkäriin tai vastaavaan. Taukoja on sallittua pitää ruokailuun, kahvinjuontiin ja ehkä joissain paikoissa vielä tupakointiinkin. Ulos ei kuulu mennä muuten vaan haukkaamaan happea, vaan siihen täytyy olla syynä joko asiakastapaamiseen siirtyminen, lounas tai edellä mainittu tupakointi. Hullua, eikö? Vaikka nykyään on työpaikkoja, joissa työaika perustuu luottamukseen, on erikoista, jos teet työpäiväsi osissa. Mielestäni olisi upeaa, jos kesken työpäivän esimerkiksi aurinkoisena talvipäivänä voisi lähteä vaikkapa tunnin kävelylenkille. Illallahan on pilkkopimeää ja oma kotisohva houkuttelee puoleensa. Tämä kuitenkin on tavatonta toimintaa nykytoimistoissa. Työajan mittaaminen ei oikeastaan mittaa työntekijän tehokkuutta, kun tärkeintä on se, millaista tulosta tehdään. Paikallaoloajan mittaaminen ei näin hyödytä kaikkia työyhteisöjä. Työaika kuitenkin auttaa rajaamaan sitä, milloin olemme työnantajan käytettävissä – ainakin toivottavasti.

Vapaus ja joustavuus työajoissa voisi lisätä tuottavuutta, sekä työntekijöiden hyvinvointia. Luottamukseen perustuva (toisinaan joustavaksi kutsuttu) työaika, kun ei vielä kumminkaan ole kovin vapaata. Vapaus tehdä työtä myös sellaisessa paikassa missä kulloinkin huvittaa, voisi tuoda joillekin työntekijöille erilaista intoa ja mahdollistaa erityyppisten henkilöiden tarpeet työyhteisön arjessa. Emme tarvitse enää perinteistä 8–16 tai 9–17 toimistomallia. Nyt erityisaikana on myös huomattu, kuinka yhtä lailla asiat valmistuvat myös etätyössä, jolloin työ ei ole tilaan sidottua. Moni työpaikka mahdollistaakin etätyön tai vähintään osittaisen etätyön, muttei kovin spontaanisti työntekijän fiilispohjalta. Harvassa paikassa voit vaikkapa aloittaa päivän kotona, käydä suihkussa tai lenkillä ja sitten siirtyä toimistolle jatkamaan työntekoa.

Oman työajan hallinta ei kuitenkaan ole aina stressitöntä. Olen seuraillut sivusta puolisoni epämääräistä töihin lähtöä ja loppuviikosta laskeskelua siitä, että täyttyykö viikon tunnit. Vapaus tuo tässäkin vastuuta, joka ei kaikille sovi ja osaa jopa kuormittaa. Jotta työyhteisöjen muutos ajallisesti joustavammaksi mahdollistuisi, tulisi työntekijöille tarjota ohjausta työaikansa johtamiseen. Toiset tarvitsevat sovitut rajat voidakseen toimia tehokkaammin ja tällaisissa tapauksissa olisi hyvä, jos työn johto tiedostaisi tämän. Näen kuitenkin työn mittaamiseen tehokkuuden ja tuottavuuden kautta toimistoympäristöissä kaukaisena päämääränä. Mitä tapahtuu, kun työn tulosta ei saavutetakaan, jos työntekoa mitataan tuottavuuden kautta? Keskustelin juuri äitini kanssa nykyisestä opiskelumuodostani, jolloin hän piti erikoisena sitä, kuinka saamme itse merkata työtuntiemme määrän vapaasti henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan. Siinähän olisi mahdollisuus huijata! Mistä kukaan voisi tarkistaa olemmeko tehneet projekteja juuri kirjaamamme määrän, oli äitini ensimmäinen ajatus. Niin, eipä sitä voisikaan tarkastaa, mutta varmasti työtunneissa huijaaminen alkaisi näkyä oppimisessa tai työn laadussa. Valitettavasti äitini kaltaiset kyttääjät ja epäilijät jarruttavat työyhteisöjen kehitystä vapaammiksi.

Kommentoi