Johdanto

Kävimme tiimikollegani Aleksi ”Kolu” Kolunsarkan kanssa keskiviikkona 30.11.2022 pitämässä tiimityövalmennuksen Voionmaan opiston elokuva- ja tv-linjalle. Tie valmennuksen pitämiseen oli sattumia ja mahdollisuuksia täynnä, jonka takia koin aiheelliseksi kirjoittaa esseen matkastamme tiimityövalmennuksen järjestämiseen. Käsittelen ensimmäiseksi esseessäni valmennukseen liittyvää taustaa ja aikaisempia tilanteita, jonka jälkeen kerron itse valmennuspäivästä, ja siitä syntyneistä opeista ja uusista ajatuksista.

Alku

Kaikki alkoi siitä, kun huhtikuussa 2022 Be a pro-projektitiimi lähestyi minua. Heillä oli ajatus tuottaa järjestämästään frisbeegolfvalmennustapahtumasta kaksi videota: näytösotteluvideo ja tapahtuman aftermovie. Näytösotteluvideon tarkoitus on esittää valmennustapahtuman valmentajien keskinäistä pelaamista ja kisaamista toisiaan vastaan. Näytösottelussa pääsi tapahtuman sponsorit myös esille. Tiesimme heti, että näytösottelun kuvaamiseen tarvitsisimme vähintään kaksi kameraa, joita meillä ei ollut. Osuuskunnallamme on yksi kamera, mutta sen soveltuvuus urheilu- ja livekuvaukseen on puutteellinen. Aloin miettimään paikkoja, josta tarvittavat kamerat saisimme, ja ensimmäiseksi mieleeni juolahti vanha kouluni Voionmaan opisto. Voionmaan opistolla, tai tuttavallisemmin ”Voitsilla”, oli juuri sellaiset dokumenttikamerat, joita tarvitsimme.

Saman vuoden heinäkuussa laitoin sähköpostia Voitsin kalustovastaavalle, että olisiko kaluston lainaaminen mahdollista ja mitä se kustantaisi. Seuraavana päivänä, Herkkä Snacksin hot dog-kioskilla työvuoroa tehdessäni, sain soiton entiseltä Voitsi aikaiselta opettajaltani. Kalustovastaava oli lähettänyt viestini hänelle ja hän antoi minulle tarjouksen, jossa oli kaksi vaihtoehtoa. Joko maksat 500 euroa kameravuokrasta tai et maksa kalustosta mitään, mutta tulet tulevan syksyn aikana opettamaan Voitsille. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Kun kerroin tarjouksesta Be a pron ryhmälle, niin mikä hienointa, he halusivat pyyteettömästi auttaa minua opetuksen suunnittelussa. Tästä ryhmästä Kolun kanssa aloimme suunnittelemaan koulutusta, mitä ikinä se tulisikaan olemaan.

Suunnittelu

Alustavasti puhuin Voitsin opettajien kanssa, että opetus kohdistettaisiin elokuva- ja tv-linjan ja audiovisuaalisentuottamisen ammattitutkinnon opiskelijoille eli niille, jotka olen myös itse suorittanut. Vaistomaisesti ajattelin, että opetus sisältäisi jotain media-alaan liittyvää, mutta yllätyksekseni he halusivat minun tulevan opettamaan tiimityötä. Olin innoissani. Innoissani siitä, että minun kanssani tulisi opettamaan timanttinen, kirkkaasti ajatteleva ja osaava tiimikaverini, mutta myös siitä, että pääsen av-taitojeni sijasta jakamaan muuta osaamistani. Opetus tulisi sijoittumaan elokuva- ja tv-linjan harjoitustyö kahden opintojakson alkuun. Harjoitustyö toteutetaan 6–8 ihmisen tiimeissä ja tiimien tehtävänä on nyt ensimmäistä kertaa toteuttaa lyhytelokuva pohjautuen tiimien itsensä kirjoittamaan käsikirjoitukseen.

Kuten Proakatemialla olemme oppineet ja hyödyntäneet, niin suunnittelun varhaisessa vaiheessa emme enää käyttäneet sanaa ”opetus”, vaan valmennus. Olemme Kolun kanssa molemmat paljon puhuvia ihmisiä, minkä takia oikean aiheen ja teeman löytäminen oli haasteellista aluksi. Positiivinen ongelma sinänsä, koska varaa on valita monista erilaisista teorioista ja näkökulmista. Opimme, että valmennuksessakin täytyy ottaa huomioon yleisö. Me molemmat luontaisesti innostumme uusista asioista, mutta jos haluaa antaa ja jakaa oppia muille, olisi hyvä pohtia mistä yleisömme saattaisi pitää ja hyötyä. Tiimityöhön ja yleisesti tiimiin liittyvät asiat ovat usein kompleksisia, jolloin on hyvä miettiä kuinka selkeästi ja ymmärrettävästi aiheen voi esittää ihmiselle, joka ei ole koskaan ajatellut asiaa.

Reflektoimme omaa oppimistamme, kun saavuimme Proakatemialle ja meille molemmille helposti ymmärrettävä teoria oli Patrick Lencionin viisi toimintahäiriötä tiimissä. Lencionin teoriasta saimme rungon valmennuksellemme ja seuraavaksi aloimme miettimään, minkälaista tiimiyttävää aktiviteettia voisimme järjestää, jotta valmennus ei menisi vain meidän kahden väliseksi dialogiksi. Tulimme siihen lopputulokseen, että haluamme luoda kehkeytyvyyttä, minkä myötä valmennuspäivän iltapäivä kuluisi tiimien luodessa tavoitteita itselleen ja ryhmälleen harjoitustyöhön. Siinä se. Tulisimme antamaan tarkoituksella laajan tehtävänannon, jotta annamme tilaa uusille ideoille ja luovuudelle. Voisi siis sanoa, että suunnittelimme pienimuotoisen loppusynnytyksen. Tavoitteemme valmennukselle muovautui sellaiseksi, että tekisimme yhdessä töitä, pitäisimme hauskaa ja siinä samalla jokainen oppisi jotain uutta.

Suunnittelun edetessä Kolu huomasi minussa pientä kireyttä, jonka myötä hän kysyi minun tuntemuksistani. Kerroin hänelle, että vaikka olen innostunut valmennuksesta, niin olen alkanut hiljaa myös jännittämään. Olen käynyt Voionmaan opiston ja koen valmennuksen jonkinlaisena näytönpaikkana itselleni, minkä takia minua alkoi jännittämään. Entiset opettajani tulisivat olemaan siellä ja he luottavat minuun, jonka myötä odotukset minua kohtaan ovat korkealla. Ennakkoluulojakin oli matkassa, koska jotenkin alitajuntaisesti luulin ”tietäväni” ihmisryhmän, joille olimme menossa valmentamaan. Ennakkoluulot näkyivät suunnittelussa siten, että kun Kolu antoi jonkin idean, olin pian jarruttamassa ja empimässä ideaa.

Jälkikäteen olen iloinen, että Kolu kysyi minun fiiliksiäni, koska pystyimme käsittelemään niitä suunnittelussa, eikä itse valmennuksessa. Kun saimme valmennuksen suunniteltua, olimme molemmat tyytyväisiä lopputulokseen ja jäimme odottamaan innolla valmennuspäivää.

Valmennus   

Vaikka olin päässyt ylitse ennakkoluuloistani, niin kuten kaikki uudet asiat, myös tämä jännitti minua. Edeltävä yö kului pitkälti sängyssä kieriskelyn ja katkonaisen unen merkeissä. Yllätyksekseni olin kuitenkin aamulla energinen ja odottavainen. Valmennuksemme alkaisi klo 10, mutta olimme päättäneet Kolun kanssa, että lähtisimme kävelemään hyvissä ajoin Voitsille. Kävellessä kävimme hieman päivää läpi ja check-in tyylisesti kysyimme toisiltamme tuntemuksiamme. Kellon lyödessä kymmenen aloitimme valmennuksen 15 ihmiselle. Aloitimme kertomalla itsestämme ja asettamalla päivän tavoitteen. Seuraavaksi kysyimme ryhmältä, että mitä he ajattelevat sanasta tiimi; mistä koostuu teidän mielestänne hyvä tiimi, minkälaisia ilmiöitä ja käyttäytymismalleja se pitää sisällään ja miten tunteet liittyvät tiimiin. Aavistuksen hitaan alun jälkeen aloimme jokainen hieman aktivoitumaan ja saimme tussitaululle melkoisen määrän tiimiin liittyviä asioita. Tämän jälkeen siirryimme Kolun kanssa kertomaan Lencionin viidestä toimintahäiriöstä. Toteutimme tämän monelle akatemialaiselle tutun pyramidin käsittelyn siten, että paljastimme pyramidista vain yhden kohdan kerrallaan, ja ryhmät saivat keskustella siitä. Annoimme ryhmille aikaa n. kymmenen minuuttia yhtä kohtaa kohden, jonka jälkeen jaoimme yhteisesti ajatuksemme siitä.

Kun Lencionin teoria oli käyty läpi, annoimme ryhmille tehtävän iltapäivää varten: luokaa ryhmällenne tavoite harjoitustyötä varten ja pohtikaa, millainen tiimityö tukee teidän tavoitettanne. Aikaa tähän annoimme neljä tuntia sisältäen lounaan ja tarvittavat tauot. Lähdimme Kolun kanssa syömään ja jätimme ryhmät suunnittelemaan heidän iltapäiväänsä.

Pidimme Kolun kanssa noin tunnin lounastauon, jonka jälkeen Kolu lähti Akatemialle hoitamaan yhden asian, ja minä puolestani palasin Voitsille. Hämmästyksekseni ryhmät tulivat vain puolentoistatunnin työstämisen jälkeen ilmoittamaan, että he ovat valmiita tehtävän kanssa, ja että voimme jatkaa aikaisemminkin. Ensimmäinen ajatukseni tästä oli se, että ei voi olla mahdollista. Sitten päätin, että teen sitä minkä takia ylipäänsä olen tällä – valmennan. Menin istumaan heidän kanssaan ja kysyin heiltä, että mikä on teidän tavoitteenne. Kaikki ryhmät vastasivat jotakuinkin samanlaisen vastauksen: meidän tavoitteemme on onnistua ja tehdä mahdollisimman hyvä harjoitustyö. Tämän jälkeen kysyin, mitä teille tarkoittaa ”onnistua”? Entä miten mittaatte onnistumista? Ei vastausta. Seuraavaksi aloin kertomaan, että miksi on tärkeää olla hyvä ja määritelty tavoite, jonka jälkeen saimme monipuolisen ja mieltä avaavan keskustelun aikaiseksi. Ihmisistä näki, että mielen sisäisiä lamppuja syttyi moneenkin asiaan. He myönsivät avoimesti, että he olivat ajatelleet asetettua tehtävää yhtenä suorituksena muiden joukossa, johon minä vastasin, että minä ja Kolu emme tee tuotoksillanne käytännössä mitään; te teette tehtävää itseänne ja ryhmäänne varten. Tunnin keskustelun jälkeen ryhmät alkoivat tarkastelemaan tehtävää uudestaan, ja mielikseni he tuntuivat paneutuneen ja motivoituneen paremmin työstämään tiimiänsä ja tavoitettansa.

Kellon lyödessä neljä pyysin ryhmiä palaamaan luokkahuoneeseen ja teimme luokkahuoneen eteen dialogiringin. Kolu oli saapunut myös tähän mennessä takaisin. Kävimme vapaamuotoisen motorolan päivästä ja saimme Kolun kanssa paljon positiivista palautetta. Ihmiset eivät olleet pelkästään tyytyväisiä, vaan myös kiitollisia eli päivän teema oli koettu hyvinkin merkitykselliseksi. Kokoan alle anonyymisti listamaisen koosteen päivän palautteesta:

Mitä hyvää?

• Alusta asti oli fiilis, että täällä saa vapaasti ja turvallisesti puhua pelkäämättä.
• Mielenkiintoinen ja tärkeä teema, josta olisi voinut olla puhetta jo opintojen alussa.

Mitä kehitettävää?

• Ryhmätyön tehtävänannossa olisi voinut olla enemmän johdattelevia kysymyksiä, jotta olisi päästy nopeammin syvällisempään dialogiin.
• Luppoaikaa oli hieman liikaa.

Mitä opin?

• Lencionin viisi toimintahäiriötä-teoria oli mielenkiintoinen, jota voi hyödyntää käytännössä.
• Opin paljon asioita itsestäni ja omista ajattelumalleistani.

Mitä vien käytäntöön?

• Täytyy heti mennä kotiin peilin eteen ja kysymään itseltäni päivään liittyviä asioita.
• Fiiliskierroksia on syytä käydä päivän alussa ja miksei myös päivän päätteeksi.

Lisäksi pohdimme mikä voisi olla päivän ”timantti” eli jokin sana tai lause, mikä kiteyttää koko päivän. Päivän timantiksi valikoitui seuraava lause: Syvällinen ajattelu on pelottavaa, mutta palkitsevaa.

Päätimme kiitoksien saattelemana päivän kello 17.

Pohdinta

En voi olla muuta kuin tyytyväinen mitä saimme Kolun kanssa aikaiseksi. Omat ennakkoluuloni ja epävarmuudet ennen valmennusta kaikkosivat olemattomiin onnistumisen ja tyytyväisyyden myötä. Tänä päivänä on hullua ajatella, kuinka epäsuorien reittien kautta päädyimme ylipäänsä pitämään valmennusta. Koen suurta kiitollisuutta Kolua kohtaan, koska ilman häntä ei valmennuksesta olisi tullut niin hyvää mitä se oli. Prosessin päätyttyä itsevarmuuteni kasvoi. Se mikä Proakatemialla tuntuu itsestään selvyydeltä, on jossain muualla tajunnan räjäyttävää. Olemme akatemialla aivan järkyttävän hyviä tekemään ja luomaan, mutta jotta sen itse tajuaisi, on lähdettävä pois tästä kuuluisasta kuplasta. Kokemus on opettanut minulle paljon itsestäni ja osaamisestani. Kun kävin keskustelun ryhmien kanssa, olen tajunnut, että minähän olen todella hyvä keskustelemaan ja luomaan tunnekytköksiä ventovieraisiin ihmisiin. Tämä valmennus vahvisti käsitystäni valmentamisesta ja siitä, että minä voisin jonain päivänä olla huippuyritysvalmentajakin.