Käytin Daniel Golemanin klassikkoteosta Tunneäly työelämässä lähinnä itsetarkasteluun niin tiimin kuin oman itseni näkökulmasta. Ajattelen paljon ja nautin erilaisten skenaarioiden ja ajatusmallien pyörittelystä. Toisinaan saan itseni todella pahasti solmuun jonkun tapahtumattoman ja mahdottomalta kuulostavan ajatuksen kanssa, mutta mahdollisesti myös löydän ratkaisuita minua pitkään vaivanneisiin kysymyksiin pelkästään pohdiskelun avulla. Olen myös aina pitänyt itseäni tunneälykkäänä ihmisenä ja joustavana muiden ihmisten ymmärtäjänä – kaikin puolin hyvänä tyyppinä. Kirjaa lukiessani huomasin, että tietyissä tunneälyyn liittyvissä asioissa minulla on paljon opittavaa ja kenties korjattavaa näkökulmissani. Goleman listasi kirjassaan kahdeksan sokeaa pistettä, mitä tunneälyyn tulee. Otin nämä pisteet esseeni rungon perustaksi.

Hillitön kunnianhimo: Tämän sokean pisteen kanssa en koe kamppailevani ainakaan suuressa määrin. Onhan minullakin kunnianhimoa esimerkiksi aikataulujen suhteen. Minulle on erityisen tärkeää, että tiimi on esimerkiksi ajoissa kokouksissa sekä pajoissa ja on tehnyt annetut tehtävät aikataulussa ja huolellisesti. Olkoonkin, että kyseessä on itselle myös jonkinasteinen neuroosi. Pystyn käsittelemään tilanteet, jossa tiimillä on esimerkiksi rahallisia vaikeuksia tai päättämättömyyttä isoissa kysymyksissä, mutta jos niitä saavutaan ruotimaan kroonisesti myöhässä, heilahtaa älykkyyteni tunteiden osalta vinoon hyvin herkästi. En koe, että ajoissa oleminen on millään tavalla huono juttu, joten pidän tämän asteista kunnianhimoani jopa hyödyllisenä.

Mahdottomat tavoitteet: Mitä näihin tulee, niitä on Promisialla ollut useita. Keihäänkärkenä varmasti Miljoonatiimi 2020. Hetken aikaa ajatus kutitteli omia kunnianhimon sopukoitani, mutta kun huomasin, ettei tiimi ole motivoitunut tavoitteen saavuttamiseen oikeasti, päätin itsekin antaa hieman löysää ja keskittyä enemmän muihin asioihin. Tässä kohtaa oma ja tiimin virhe oli se, ettemme puhuneet tuntojamme asian tiimoilta halki. Oikeastaan vasta omista syistään tiimin jättänyt Tommi jysäytti ilmoille vaietun salaisuuden siitä, että miljoonan liikevaihtotavoite on absurdi ja pöljä. Nykyään olemme oppineet käsittelemään tavoitteita hillitymmin, kuten esimerkiksi tavoittelemalla huipputiimikokemusta ja hyviä arvosanoja 24h-haasteesta sekä Final Campilta opintojemme loppuvaiheessa.

Työhulluus: Työhullu? En ole, paitsi ehkä Jatkoaika-hommissani, mutta se on jääkiekkoa ja siksi sitä ei lasketa. Promisiassa on ollut paljon keskustelua jaksamisesta, liiasta työmäärästä ja jopa burn outeista. Itse en koe olleeni lähellä työuupumusta, vaikka toisinaan melko väsynyt olen ollutkin. Olen toistaiseksi osannut varoa astumista jaksamisen reunan yli ja olen pystynyt priorisoimaan tekemisiäni kulloinkin merkitykellisiin asioihin niin tiimin kuin itseni kannalta. Aiheen tiimoilta on pidettävä avointa keskustelua ylllä, sillä historiamme on osoittanut, että liian pitkään epämielekkäiden asioiden tekeminen lyö kanveesiin lopun kanssa – siihen emme halua enää joutua.

Orjapiiskurin otteet: Näitä toivoisin itseltäni itseäni kohtaan edes joskus. Olen erittäin mukavuudenhaluinen ja vahvuuksillani elävä tyyppi ja saatan ahdistua helposti, jos huomaan esimerkiksi tiimissä harrastettavan ”orjuutusta”. Promisiallakin on ollut vaiheensa, jolloin tiimi on ajettu toimimaan tavalla, jolla se ei luontaisesti toimi. Meillä on tiimissä paljon nuorta energiaa, joka ei ole tottunut ensinkään kokoustamaan viikot läpeensä. Vaikka omalla kohdalla kokemusta vastaavasta työuralta onkin, en pitänyt sitä kohdallamme millään tavalla relevanttina. Oppimisen kannalta se vaihe oli kuitenkin hyvä kokea.

Vallanhimo: Tämä menee ehkä hieman samaan kastiin edellisen orjapiiskurisuuden kanssa samaan sarjaan, sillä muita pomottavat ja järjestystä yllä pitävät henkilöt haluavat luonnollisesti valtaa. Proakatemian kaltaisessa ympäristössä, jos missään muussakaan, ottamalla otettu valta ei toimi eikä sillä ole hedelmällisiä seurauksia. Vallan pitää olla tiimioppimisympäristössä annettua ja sitä pitää osata käyttää tavalla, jotka johtavassa asemassa olleelle on annettu – tarpeen mukaan valta-aseman realiteeteista on pystyttävä keskustelemaan avoimesti. Olen itsekin vain ihminen ja toisinaan pidän siitä, että minua kuunnellaan ja että ajatukseni tai ideani menevät läpi käytäntöön. Pystyn kuitenkin elämään myös ilman omaa suurta valta-asemaa, kunhan tiimin suuntaviivat miellyttävät minua. Vastakarvaan en rupea harjaamaan.

Pätemisen tarve: Tähän syyllistyn ehdottomasti aina silloin tällöin. Joskus luulen olevani jossain asiassa niin sanotusti tiedon puolella, jolloin minun on hankala nähdä metsää puilta. Joskus ollessani erittäin varma jostain asiasta, nousevat mielipiteeni varsin kärkeviksi ajatellessani, että esittämäni toimintatapa tai vastaus on juuri se oikea. Tällöin kanssani saattaa olla hankala käydä järjellistä dialogia ja tilanne purkautuu vasta sitten, kun olen rauhoittunut tunnepuuskani jälkeen. Esimerkiksi syksy 2018 oli tällaista aikaa itselleni Promisiassa.

Ulkomuodon ylikorostaminen: Tämä tulee yleensä kuvaan siinä vaiheessa, kun systeemi on sisältä rikki. Promisian elinkaaressa tämä näkyy omasta näkövinkkelistäni siinä, että aluksi muut tiimit katsoivat jopa ihaillen, miten rymistelimme Proakatemialle sisään. Sittemmin kompastuimme omaan muka erinomaisuuteemme ja saimme itsemme näyttämään hieman tyhmiltä – meistä saattoi tulla jopa hieman naurunalaisia. Vasta viime aikoina olemme löytäneet sen saman kipinän, joka teki meistä alussa merkittävän porukan. Tällä hetkellä meillä ei ole tarvetta korostaa tekemisiämme ulospäin, sillä sisäinen tietoisuutemme on kohentunut. Tämä pätee myös henkilökohtaiseen elämääni, sillä joskus olen syyllistynyt siihen, että olen ulospäin paljon virkeämpi ja halukkaampi toimia kuin todellisuudessa jaksan olla. Olen päässyt siitäkin vähitellen eroon.

Täydellisyyden tarve: Tässä minulla ei ole koskaan ollut ongelmaa ja jopa voisin todeta, että olisi saanut olla hieman enemmän. Olen päästänyt itseni monessa asiassa lipsahtamaan jopa täydellisyyden vastakohdaksi, mikä se sitten ikinä onkaan. Se johtuu tuntemusteni mukaan itseluottamuksen puutteesta. Myös täydellisyyden tarve kielii mielestäni sitä, ettei henkilö tai tiimi tunne itseään kunnolla tai pelkää näyttää todellisia arvojaan tai mielipiteitään – kukaanhan ei oikeasti voi olla täydellinen, joten omia virheitään tai epävarmuustekijöitään on turha loppujen lopuksi peitellä.

Tästä päästäänkin aasinsillalla siihen, mitä Goleman toteaa kirjassaan Tunneäly työelämässä. Hän painottaa, että intuitio on tärkeä väline itsetuntemukselle ja itsetuntemus määrittelee kolmea eri tunnetaitoa: tietoisuutta omista tunteista, itsearviointia ja itseluottamusta. Jos ihminen seuraa intuitiotaan, on hänellä paremmat mahdollisuudet päästä tarkkailemaan oikeita tunteitaan. Kun ihminen tiedostaa mitä tuntee ja miksi tuntee, on itsestään pitäminen ja tätä kautta itseluottamus helpommin saavutettavissa. Toisaalta, jos ihminen ei seuraa omaa intuitiotaan ja vaikenee esimerkiksi arvoistaan, voi seurauksena olla häpeän tunnetta tai katumusta. Omalla kohdallani ei tule mieleen Akatemia-ajalta sellaisia tilanteita, joissa olisin toiminut arvojeni vastaisesti. Ehkä syksy 2018, mutta silloin en ehkä ollut varma, mitkä arvoni todellisuudessa olivat.