Niin kauan, kun muistan, unelma-ammattini on ollut kotiäiti. Olen sisaruksistamme vanhin, pikkuveljeni on minua viisi vuotta nuorempi. Äitini meni ensimmäisen kerran töihin syntymäni jälkeen vasta kun veljeni meni päiväkotiin, olin silloin 6-vuotias. Äiti aloitti osa-aikaiset työt H&M:llä. Isäni on aina ollut raksalla töissä. Välillä kun työmaat loppuivat, hän oli muutamia kuukausia työttömänä. Koin silti, että perheemme oli keski- jopa hyvätuloinen. Meillä lapsilla oli omat huoneet, kävimme kerran parissa vuodessa ulkomailla ja joka kevät ja syksy tilasimme uudet vaatteet h&m kuvastosta koulun alkua varten. Meillä lapsilla oli muutenkin aina puhtaat, ehjät ja sopivat vaatteet, saimme järjestää mitä hienompia synttäreitä ja hiuksemme oli aina laitettu. Tiesin, että joillain ystävillämme oli enemmän rahaa, koska he esimerkiksi ostivat autot uusina, kun taas me ostimme käytettyinä, mutta se ei ikinä häirinnyt minua. Opin, että mitä enemmän on töitä, sitä enemmän voi ostaa. Jos on vähemmän töitä, on elettävä säästeliäämmin.  En edes muista, koska olen tajunnut, että ihmisillä on rahaa, jota he eivät käytä tai ole suunnitelleet käyttävänsä johonkin. Olen elänyt oppimani kaavan mukaan koko nuoruuteni. Jos sain paremman kesätyöpaikan tai isomman tilin, pystyin ostamaan enemmän vaatteita ja syömään enemmän ulkona ystävieni kanssa. Tiesin aina, että vähän on hyvä olla säästössä, jos jotain sattuisi. Minulle se tarkoitti aluksi muutamaa kymppiä ja kotoa muutettuani ehkä seuraavaan kuun vuokraa ja pientä ruokarahaa. Joskus vanhempani ovat sanoneet, että kannattaisi vähän säästää. En ole nähnyt hyötyä konkreettisesti, koska en ollut suunnitellut suurempia hankintoja tulevaisuudessa. Muuten emme juurikaan ole nuoruudessani keskustelleet rahasta.  

Olen miettinyt, pystyykö nykypäivänä kaksi työssäkäyvää aikuista, tarjoamaan lapsille onnellisen lapsuuden nykypäivänä. Haluan, että minä ja puolisoni voimme viettää aikaa lasten kanssa, emmekä olla koko ajan töissä. Tiedän, ettei onnellisuus tarkoita kalliita tavaroita ja suuria hienouksia. Minulle on kuitenkin edelleen tärkeää, että minulla on ehjät ja siistit vaatteet, huolitellut hiukset ja voin nauttia vapaa-ajastani erilaisten aktiviteettien parissa. Ja samaa haluan lapsilleni. Haluan opettaa heille työnmerkityksen, mutta silti tarjota huolettoman lapsuuden. Sellaisen, jonka itse sain, ettei rahasta tarvitse stressata.  

Proakatemialla minut aluksi yllätti rahapuhe; sijoittaminen, omaisuuden kasvattaminen, erilaiset ansaintamallit. En tiennyt, että 20-vuotiaana voi ostaa oman asunnon. Minulle tuli yllätyksenä kuinka pieni osuus nuorista haaveilee perheen perustamisesta seuraavan viiden tai 10 vuoden aikana. Keskustelimme asiasta pajojen yössä muiden tiimiläisten kanssa. He sanoivat, että on hienoa ja rohkeaa, että on erilaisia tavoitteita ja tulevaisuuden haaveita. Huomasin, ettei tiimissämme juurikaan tosissaan puhuta kuin uraan ja yrittäjyyteen liittyvistä tavoitteista. Harmikseni olen myös törmännyt usein ennakko-oletukseen, etten haaveile perheestä seurustellessani naisen kanssa ja lastenhankkimiskeskusteluissa puheenvuoroni sivuutetaan. 

Halusin oppia lisää omista mahdollisuuksistani nykypäivän nuorena naisena luoda uraa sekä elättää perhettä. Minulla on kuitenkin huoli ylikuluttamisesta ja haluisin toimia jatkossa vastuullisemmin. Näiden pohjalta Kuuntelin Moona Laakson kirjan ’’Vaurastu kuin nainen’’ (Laakso, 2021) sekä luin Julia Thurenin kirjan ’’Kaikki kuluttamisesta’’ (Thuren, 2021).  

Moona Laakson kirja kertoo 12 menestyneen suomalaisnaisen tarinan kohti vaurasta elämää. Kirjan aloittaessani toivoin, että saisin inspiraatiota sekä konkreettisia vinkkejä. Kaikissa tarinoissa korostuu kuitenkin kaksi asiaa yrittäjyys ja sijoittaminen. Jokaisen luvun alussa esitellään naisten sijoitussalkut ja yritykset, joissa he ovat osallisina. Monilla sijoittaminen on alkanut jo lapsuudessa, vanhemmat ovat avanneet lapselle sijoitustilin tai ostaneet ensiasunnon. Töitä on tehty pienestä pitäen ja jo silloin osa tulosta on sijoitettu. Sama kaava toistuu tarinasta toiseen. Kirjan edetessä iski jopa pieni epätoivo, onko minun liian myöhäistä aloittaa varallisuuden kasvattaminen 23-vuotiaana, mikäli haluan turvata oman eläkkeeni sekä lasteni tulevaisuuden. Epätoivon keskeltä sain kuitenkin poimittua muutamia mielenkiintoisia pointteja, joita pyrin yhdistämään myös oppeihini Thurenin vastuullisesta kuluttamisesta.  

Muistan kirjasta lauseen ’’sijoita tavaroihin, jotka kasvattavat arvoaan ajan myötä’’. Tämä vinkki tuli Sanoman pääomistajalta Rafaela Seppälältä, joka itse keräilee taidetta. En ollut ajatellut, että myös tavaroita voi ajatella sijoituskohteena. Tarkemmin mietittynä on loogista ajatella, että esimerkiksi hyvänä pidetyt astiastot tai vanhat huonekalut voivat olla tulevaisuudessa arvokkaita. Voisiko sama päteä myös vaatteisiin? Samat trendit ja muoti-ilmiöt kiertävät vuosikymmeneltä toiselle. Omat heikkouteni löytyykin juuri vaatteiden ylläpidosta. Vaikka vaatteet eivät itsessään kasvata arvoaan ajan kuluessa, ne on helpompi uudelleen myydä tai tuunata hyvin ylläpidettyinä. Minusta on mielenkiintoista leikkiä ajatuksella, miten voisin itselle tärkeästä asiasta, kuten vaatteista, saada kestävämpää ja mahdollisesti jotain arvokasta aikaan. Myös ahdistukseni ylikuluttamisesta liittyy vahvasti vaatteisiin. Samalla tuhlaan rahojani ja tuhoan maapalloa. Julia Thuren kertoo kirjassaan, että kuluttamisella pyritään täyttämään jotakin tarvetta. Hän puhuu kirjassaan Maslowin tarvehierarkiasta, jossa ensin tulee täyttää ne tarpeet, jotka pitävät ihmisen hengissä ja sitten voi keskittyä muihin, kuten älylliseen pohdintaan ja itsensä toteuttamiseen (Thuren 2021, 116). Monesti ihmiset täyttävät myös ylemmillä tasoilla olevia tarpeita kuten rakkautta ja itsensä toteuttamista kuluttamalla, mutta tällainen toimintamalli ei ole pitkän päälle kestävää. Tunteiden tukahduttaminen tai mielihyvän hakeminen ovat haitallisia motiiveja turhakkeiden kuluttamiselle, ja Thurenin mukaan tähän auttaa omien tunnetaitojen kehittäminen. Olen lapsuudesta asti yhdistänyt siistit vaatteet ja huolitellun ulkonäön siihen, että asiat ovat hyvin, ei se tarkoita, että niiden tarvitsee olla uusia. Haluan oppia ajattelevaisemmaksi kuluttajaksi, joka osaa pitää huolta ja kierrättää vaatteitaan. Haluan ettei turvallisuuden ja’’pärjäämisen’’ tunne tule enää uusien vaatteiden hankkimisesta. Näin voin käyttää siistejä vaatteita ilman huonoa omaatuntoa.  

Nykypäivänä monet vaatteiden kierrätys sovellukset ovat pyrkineet pinnalle, joissa kuka tahansa voi myydä omia käytettyjä vaatteitaan. Kiertotalouteen perehtynyt europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen uskoo, että myös vaatteiden vuokrauspalvelut kasvattavat suosiotaan lähitulevaisuudessa (Pietikäinen, 2021). Haluan ehdottomasti tutustua lisää näihin molempiin.  

Monien vaurastu kuin nainen – kirjan naisten sijoitussalkkuun kuului myös asuntosijoittaminen. Yleinen ohje oli, että osta huonokuntoinen asunto, jonka arvoa voit nostaa remontoimalla. Monet olivat aloittaneet ostamalla pienemmän yksiön, jossa itse ensin asuivat ja vuokrasivat/myivät muuttaessaan suurempaan asuntoon. Olemme perheeni kanssa aina remontoineet omat kotimme, joten ajatus asunnon remontoimisesta kuulostaa mielekkäältä. En kuitenkaan näe tällä hetkellä itselle mahdollisena ostaa asuttavaksi yksiötä tai kaksiota, sillä haaveilemme seuraavaksi muutosta suurempaan perheasuntoon. Voisin kuitenkin nähdä itseni projektimielessä vaikka 20 vuoden päästä ostamassa asuntoa ja remontoimassa sekä vuokraamassa sitä. Toki on mielenkiintoista nähdä mitkä megatrendit vaikuttavat asumiseen muutaman kymmenen vuoden aikana ja asutaanko vaikka enää yksin yksiöissä vai enemmän soluissa ja kommuuneissa.  

Suuressa roolissa oli myös tulojen saaminen useasta eri lähteestä. Osa varoista on kiinni sijoituksissa, osa erilaisissa yrityksissä. Itse koen vahvasti, että työelämä on menossa projektiluontoisemmaksi, joka mahdollistaa erilaisten töiden tekemisen jopa samanaikaisesti. Vaikka en näe itseäni tulevaisuuden yrittäjänä, ainakaan siinä perinteisessä mielessä, olen pitkään haaveillut, että voisin työskennellä erilaisten mieleisten projektien parissa. Esimerkiksi osa-aikaisena palkkatyöläisenä ja osa-aikaisena yrittäjänä. Ajattelen, että tämä mahdollistaisi töiden tekemisen kotoakin käsin myös lasten ollessa pieniä. Kirjassa hiukan vanhanaikaiseen tapaan puhuttiin siitä, voiko nainen saada sekä perheen että menestyneen uran. Nämä eivät toki sulkeneet toisiaan pois, mutta suurta ihailua saivat naiset, joilla menestyksen rinnalla oli myös perhe. Olen seurannut somessa mm. Sara Parikkaa, joka näyttää mielestäni hienosti miten perheellinen nainen voi menestyä nykypäivänä. Ajattelinkin seuraavaksi ottaa Parikan ’’Itse tehty’’ – kirja lukulistalleni.  

Kuulin Moonan kirjassa useampaan otteeseen sanonnan ’’raha tulee rahan luokse’’, en kuitenkaan saanut juuri vinkkejä, miten aloittaa, jos rahaa ei lähtökohtaisesti ole ylimääräistä. Huoli rahan määrästä ja sen riittämättömyydestä nousee silloin tällöin opiskelijana mieleen. Turvallisuus on omissa arvoissani ja elämässäni korkealla ja siksi välttelen suuria riskejä ja uskon tämän olevan myös yksi syy siihen miksi en myöskään Proakatemialla ole saanut suuria rahallisia onnistumisia. Samasta syystä varmasti nautin myös palkkatyöstä. Proakatemian viimeinen vuosi onkin haastavaa ihmiselle, joka on tottunut elämään tietyssä mielessä kädestä suuhun. Osuuskunnan kiinteät kulut ovat jaettu tiimiläisten kesken ja ne ovat ~1000 €/henkilö vuodessa. Tämän lisäksi on Final Camp, joka on kevään alustavan budjetin mukaan noin ~2000 €/henkilö. Henkilöille, joilla on suuria projekteja ja toimivia liiketoimia, tämä on pieni raha vuodessa. Itselle tämä kuitenkin tuntuu lähes mahdottomalta, sillä kalenterissa ei ole juurikaan tyhjää tilaa, ja nykyseillä toiminnalla saan tuskin osuuttani kiinteistä kuluista katettua. Final Campiin liittyy itselläni paljon muitakin negatiivisia tunteita, enkä ole tiimin kanssa mielelläni lähdössä reissuun. Haluisin keskustella miten projektissa ja sen suunnittelussa tai järjestelyissä voi olla osallisena ilman matkaan lähtemistä. Raha ei siis ole suurin syy haluttomuudelleni lähteä, mutta kun puhutaan noin suuresta summasta, se laskee motivaatiotani. On haasteellista ajatella, että viimeisen opintovuoden aikana tulee tehdä älyttömän paljon projekteja rahan keräämiseksi, sillä itse näen opiskelujen loppupään lähinnä tulevaisuuden petaamisena. Tuntuu, että monilla tiimiläisillä on ajatus ”otetaan kaikki irti viimeisestä opiskeluvuodesta” ns. Loppukiri alkaa. Itse olen kuitenkin pyrkinyt nauttimaan opiskeluista alusta asti, enkä halua valmistuessa tippua tyhjän päälle. Haluan varmistaa itselleni turvallisen siirtymään opinnoista työelämään, siksi koulu ei enää voi olla ensimmäisenä prioriteettilistalla. Tietysti harmittaa, että olen jatkuvasti hiukan eri tilanteessa ja ajattelen eri tavalla kuin muu tiimi, mutta niin kuin jo kuultu, myös omat tavoitteeni eroaa valtavirrasta tiimissämme.  

Haluan ja pyrin vielä tänä vuonna tekemään paljon töitä ja samalla olemaan tiimin mukana omana itsenäni. Toivon, että saan vielä kokeilla uusia pienempiä projekteja ja näin ollen katettua omia kulujani tiimissä. Laakson kirjassa niin kuin monissa, monissa muissakin, muistutetaan, että omasta työstä ja arjesta pitää tykätä ja nauttia. Ja sellaisen tulevaisuuden aioin itselleni rakentaa. Vaikka kirjat eivät suoranaisesti olleet ‘’uraäidin oppaita’’ ne herättivät minussa ajatuksia sekä mielenkiinnon tutustua vastaavanlaisiin teoksiin ja poimia niistä itseä koskettavia pointteja. Olenkin tämän esseen inspiroimana laittanut vanhoja vaatteitani myyntiin ja ottanut muutamia pieniä valokuvaustöitä lisätulojen saamiseksi. Haluan myös jatkossa olla avoin ja rehellinen niin muille kuin itsellenikin perhehaaveistani enkä piilotella tai peitellä minulle niin tärkeää ja suurta asiaa.  

Lähteet:  

Laakso, M. 2021. Vaurastu kuin nainen. Into Kustannus. Kuunneltu Storytel – äänikirjapalvelussa.  

Thuren, J. 2021. Kaikki kuluttamisesta – Näin aloin käyttää rahojani paremmin. Gummerus Kustannus Oy. Helsinki.  

Pietikäinen, S. 2021. Fablehti.fi. Sirpa Pietikäinen & kiertotalouden uudet ideat: vuokratut housut supermarketista. Julkaistu fablehden numerossa 1/21. Luettu 14.3.2022. https://www.fablehti.fi/sirpapietikainen/