Yksilöessee

Tuomas Saarinen, 30.6.2020

Puhelimen vaikutus työntekoon

KIRJAILIJAN ESITTELY & ESSEEN AIHE

49-vuotiaan Anna Perhon uran varrelle on mahtunut jo paljon työnkuvia: kolumnisti, radiotoimittaja, TV-juontaja, valmentaja sekä kirjailija. Hän on räväkkä ja suorasanainen esiintyjä, joka ei ainakaan allekirjoittanutta jättänyt kylmäksi puheenvuorollaan vuoden 2019 Passion For Success -valmennuksessa. Perho julkaisi vuonna 2017 kahdeksannen kirjansa Antisäätäjä, jossa hän käy läpi ajanhallintaa arjessa ja työkaluja tehokkaampaan aikaansaamiseen.

Tämä essee keskittyy digitalisaatioon ja sen tuomiin muutoksiin keskivertoihmisen arkielämässä – niin hyvässä kuin pahassakin. Enemmän kuitenkin lopulta hyvässä.

KAIKKI KOSKETUKSEN PÄÄSSÄ

”Kenellekään ei esimerkiksi tulisi mieleenkään valittaa siitä, että lapsi istuu nenä kiinni kirjassa kuusi tuntia päivässä, mutta kun kirja käy sähköllä, se muuttuukin yhtäkkiä vaaralliseksi.” (Perho 2017, s. 32)

Älypuhelimien ja teknologisen vallankumouksen ympäröiminä tietotekniikka on saanut etenkin vanhemman väestön suussa paholaisen maineen. Se on ”pilannut nykyisen sukupolven”. Kolikolla on kuitenkin kaksi puolta: 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä vanhemmat valittivat siitä, kuinka lapsista ei ollut seuraa heidän istuessaan päivät pitkät lukemassa lempiaikakauslehtiään. Historia toistaa itseään, mutta teknologia kehittyy.

Helppous viehättää, eikä tämä ole poikkeus. Tietotekniikka tuo ulottuvillemme apua, oikoteitä ja – yllättäen nimensä mukaisesti – valtavat määrät tietoa. Ongelmien tullessa vastaan on todella näppärää vain kaivaa älypuhelin taskusta ja googlata vastauksia moniin haasteisiin. On todennäköistä, että joku muu ihminen on paininut samojen asioiden kanssa kuin me tänä päivänä, ja vielä todennäköisempää on se, että parhaaksi todetut ratkaisut on jaettu verkkoon apua kaipaavien tavoitettaviin.

Helppoudella on myös kääntöpuoli: puhelin on vaivatonta kaivaa taskusta tai laukusta myös silloinkin, kun mitään tärkeää tekemistä sillä ei kuitenkaan siinä hetkessä ole. Tyhjät hetket täyttyvät yhä useammin automaattisesta älylaitteeseen tarttumisesta.

REAKTIIVINEN AJATTELU

”Onko sinulle todella sanottu, että kaikkiin viesteihin on reagoitava heti? Kuka näin on sanonut ja mitä hän tarkkaan ottaen sinulta sanoi edellyttävänsä? Vai voiko olla niin, että olet ehkä ylitulkinnut sinuun kohdistuvia odotuksia?” (Perho 2017, s. 35)

Tietotekniikan vuoksi on yhä helpompaa olla jatkuvasti tavoitettavissa. Koska viestien lähettäminen ja vastaanottaminen eri kanavissa tapahtuukin silmänräpäyksessä, ei sen tulisi aina antaa ohjata meitä. Ilmoituksia ja viestejä satelee montaa eri reittiä samaan laitteeseen, ja lopulta se kiliseekin jatkuvasti. Olemme hiljalleen oppineet reagoimaan näihin saman tien, ja puhelimen katsominen on useimmilla siirtynyt reaktiivisen ajattelun puolelle. Se tapahtuu alitajuisesti.

Oletko koskaan huomannut katsovasi puhelimestasi kellonaikaa, laittanut sen takaisin taskuun ja parin sekunnin päästä kaivanut sen uudestaan esiin sillä unohdit oikeasti katsoa, paljonko kello olikaan?

Jatkuvasti tavoitettavissa oleminen ja jatkuva ilmoituksiin ja värinöihin reagoiminen pitää aivomme päättymättömässä aktiivisessa tilassa. Aivot saavat koko ajan uutta informaatiota työstettäväkseen, mikä taas sekoittaa työtahtia, jos esimerkiksi koitat saada raporttia valmiiksi samalla kun vähän väliä vilkuilet Instagramiin.

OMA NÄKÖKULMA

”Aikuinen ihminen katsoo puhelintaan keskimäärin 150 kertaa päivässä.”

”Jos työnteon flow keskeytyy, siihen takaisin pääsemiseen kuluu noin 8-12 minuuttia.”

”Multitasking vähentää työtehoasi noin 40 prosenttia.”

(Otteita muistiinpanoistani Perhon puheenvuorosta seminaarissa)

Ihmisen aivot voivat keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Ja kun keskittyminen herpaantuu – joko puheliaan työkaverin, ikkunaan lentävän pulun tai värisevän puhelimen takia – ei takaisin mennäkään noin vain. Värähtävä puhelin tai uuden sähköpostin kilahdus tietokoneella vie ajatuksemme välittömästi pois siitä, mitä olimme tekemässä. Olisiko mahdollisesti hyödyllisempää pitää puhelin pois näkösältä tai edes täysin äänettömällä silloin, kun sitä ei senhetkiseen työtehtävään tarvitse?

Vaikka esimerkiksi asiakkaille vastaaminen on hyvä hoitaa saman päivän aikana, haluatko silti sallia itsellesi ja flow-tilallesi jatkuvia keskeytyksiä? Kun hyväksyt, ettei sinun tarvitse olla työaikasi joka sekunti heti tavoitettavissa, katoaa suuri taakka harteiltasi ja saat rauhassa keskittyä työsi timantteihin. Vastaa sähköposteihin ja/tai asiakaskyselyihin vaikkapa kerran päivässä. Tai joka toinen päivä. Jos uuvutat itsesi loppuun, ei siitä ole iloa kenellekään, vähiten itsellesi.

Koronakevään etätöissä puhelin on ollut jatkuvasti läsnä, pöydällä vieressäni. Tätäkin esseetä kirjoittaessa se ehti pariin kertaan värähtää, ja reagoin toki välittömästi, koska olen itsekin siihen tottunut. Ajatukseni katkesi ja jouduin jälleen hetkisen keräillä mietteitäni, jotta pääsin jatkamaan siitä, mihin jäin. Nyt puhelin on toisessa huoneessa totaalisen vaiennettuna. Siellä pysyköön. Tässä on vielä paljon opeteltavaa, mutta kaikki täytyy aloittaa jostain. Jos kerran voin keskittyä vain yhteen asiaan yhdessä hetkessä, lienee parempi keskittyä niihin asioihin, jotka oikeasti vievät eteenpäin kohti omia tavoitteita sekä yrityksen ja sen tuloksen kannalta isompia asioita.

”Englanninkielinen termi ’pay attention’ ilmaisee osuvasti, että huomion kohdistamisella on hintansa. Tietoinen, keskittynyt ajattelu on aivoille kallista ja vaivalloista, ja siksi edullisemmin toimiva autopilotti ohjaakin meitä jämäkällä otteella poispäin tärkeästä, kohti helppoja huomion kohteita.” (Perho 2017, s. 37)

LÄHTEET:

Anna Perho – Antisäätäjä (Otava 2017)

Anna Perhon puheenvuoro Passion For Success -seminaarissa (Helsingin Kulttuuritalo, 23.3.2019)