Tampere
22 May, Wednesday
19° C

Proakatemian esseepankki

Grilli

Palaute nimeltä Rilli



Kirjoittanut: Hanna Saraketo - tiimistä Valmentajat.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
The fifth discipline
Peter Senge
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Palautteissa on eroja.

”Eijeijei noin”, voisi antaa palautteen lapselle, joka on juuri tekemässä jotain, missä voisi satuttaa itseään. ”Täällä ei kukaan koskaan halua tehdä yhtään mitään”, olisi kärjistetty palautetyyppi, jota ei mielellään kuulisi työyhteisössä eikä missään muuallakaan. Palautteen antaminen on taitolaji, jota jokainen opettelee koko elämänsä – kuten sen vastaanottamistakin.

Korkeakoulun tehtävä on kantaa kortensa tulevaisuuden työelämätaitojen osaamisen kekoon. Palautteen antamista ja saamista on harjoiteltava opintojen aikana. Sitä varten tulee luoda tilanteita, joissa palautteen antaminen on luontevaa, ja antaa välineitä, joiden avulla palautteen voi muotoilla rakentavasti.

Tähtäimessä on organisaatioiden oppiminen. Oppivat organisaatiot ovat voittavia organisaatioita, kirjoittaa Peter Senge. Tämä edellyttää toimivaa palautekulttuuria.

Palautekulttuurin kaava

Mistä toimiva palautekulttuuri muodostuu?

Pohjalle laittaisin aukipuhutut arvot: kun perustavanlaatuisena arvona on luottamus, jokaisen pitää tietää, mitä luottamus tarkoittaa. Jokaisen pitää voida luottaa siihen, että toiset haluavat minulle ja meille hyvää. Kun tämä on selvää, palaute ei lähtökohtaisesti ole pelottava mörkö tai lyttäämisyritys. Sen pystyy ottamaan reippaana ja avoimin mielin vastaan.

Toiseksi sopisin järjestettyjä palautteenantotilanteita tai -paikkoja. Eri palautteilla voi olla erilainen sykli. Jotain lienee tarpeen kerätä kerran vuodessa, mutta monesta asiasta pitää saada antaa palaute heti. Liian väsyneiltä palautetta ei kannata kerätä eikä liian väsyneenä antaa, mutta yön yli nukkuneena jo näkee asiat selkeämmin.

Vähitellen päästään rilliin. Kolmanneksi tarvitaan palautteenantotyökaluja! Jokaisella korkeakoulusta valmistuneella pitäisi olla hihassaan valikoima erilaisia työkaluja, joita ottaa käyttöön palautetilanteissa. Oma lempityökaluni on nimeltään Rilli. Kirjoitan sen nyt isolla alkukirjaimella, koska se on tämän tekstin päätähti. Nimen keksivät kollegat Taru ja Tirri.

Tiimioppimisympäristöissä kuten TAMKin Proakatemialla ja JAMKin Tiimiakatemialla on vuosikausia käytetty motorola-nimistä palautetyökalua. Kun joku ihmettelee sen nimeä – jonnet muistavat samannimisen matkapuhelinyhtiön – tykkään kertoa tarinaa, jonka mukaan KUULEMMA Motorola käytti vastaavaa kysymyssarjaa prosessiensa onnistumista arvioidessaan. Lisäksi on olemassa esimotorola eli kysymyssetti projektin alkuun. Molemmat ovat hyödyllisiä ja modifioitavissa mitä erilaisimpiin tilanteisiin sopiviksi. On kuitenkin vaikea löytää alkuperäiselle motorolalle johtavaa lähdemateriaalia, ja jos motorolaa kuitenkin modifioidaan, niin eihän se enää ole motorola.

Proakatemialla käyttöön on vakiintunut yksi hyvin monikäyttöinen versio motorolasta. Koska se ei ole sama kuin alkuperäinen motorola, annoimme sille uuden nimen: Rilli.

Rilli

Miltä kuulostaa? Mitä tykkäät nimestä?

Rilli viittaa tietysti – tampereenkielellä ilmaistuna – grilliin, siis sellaiseen grillaamiseen, missä kysytään asioita puolesta jos toisesta – tavallaan siis kypsennetään kauniin tasaisesti vartaan joka puolelta. Se viittaa myös rilleihin, siis silmälaseihin, joilla näkee tarkasti, jos pysähtyy katsomaan. Wikipedian mukaan rilli on myös lintu (lintujen suku): tirppa, jolla on valkoiset rinkulat silmien ympärillä. Englanniksi rilli ei sanakirjan mukaan tarkoita mitään, mikä on hyvä asia.

Rillissä on neljä kysymystä. Ne pitää kysyä aina samassa järjestyksessä. Tarpeen mukaan pitää päättää, käytetäänkö kysymyksissä yksikkö- vai monikkomuotoa; onhan vastuunoton mielessä eri asia kysyä ’mitä tein/teit’ kuin ’mitä teimme’.

Rillin kysymykset ovat

  • Mikä meni hyvin?
  • Mikä olisi voinut mennä paremmin? TAI: Mitä olisimme voineet tehdä paremmin? Huomaa ero.
  • Mitä opit/opimme?
  • Mitä vien/viemme käytäntöön?

Rilli on yksinkertaisuudessaan kaunis, monikäyttöinen, helppo muistaa ja todella toimiva. Suosittelen. Toivottavasti höyryää, ei savuta saati kärytä ja lopputulos on herkullinen.

Oletko kokeillut tätä kysymyssettiä? Millainen patteristo sinun lempikysymyssettisi on?

Team Coach at TAMK Proakatemia

Kommentoi