Omien lasten myötä olen yhä enemmän kiinnostunut, miten uusia asioita opitaan. Mielenkiintoinen matka on ollut jo tähän mennessä vajaan viiden vuoden ajan. Miksi ja miten me opimme?

Peter Sengen mukaan me olemme kaikki oppijoita. Kukaan ei opeta lapsia oppimaan. Silti he oppivat puhumaan ja kävelemään. Sengen mukaan ihmisen biologiaan kuuluu oppiminen ja me rakastamme sitä. (Senge 2006.) Oppimista ilman minkäänlaista systeemia, mutta miksi?

Voin samastua Sengen ajatuksiin siitä, että ihmiset rakastavat oppimista tai ainakin lapset. Esimerksi uimataito on kehittynyt lapsillani pelkästä rakkaudesta kokeilla uutta ja testamaalla erilaisia tapoja käytännössä. Jos minä olen yrittänyt opettaa ja näyttää ensin, että miten kannattaa käsiä ja jalkoja liikutella, niin harvemmin minua on jaksettu seurata ja kuunnella. Mieluummin mennään itse ensin kokeilemaan. Reflektoidaan ja kysytään neuvoa yleensä vasta jälkikäteen. Learning by doing.

Lapset ovat aitoja. He eivät osaa esittää kiinnostunutta. Pitäisikö meidän aikuistenkin olla aidompia? Ohjaisiko se tällöin erilaiseen malleihin oppia? Monimoutoisuus asiassa kuin asiassa tuppaa olemaan hyvä pohja.

Senge nostaa esille, että monet käyttävät ison ajan elämästään etsien uudelleen kokemusta hyvästä tiimistä. Tiimistä, missä voit luottaa toisiin, voit täydentää toisten vahvuuksia ja kompensoida toisten heikkouksia. Siten tiimi voi toimia yhdessä poikkeuksellisella tavalla, sillä voi olla suuria yhteisiä tavoitteita ja se voi tuottaa poikkeuksellisen tuloksen. (Senge 2006.) Kuulostaa oppivalta tiimiltä. Tiimi missä pystytään olemaan aitoja toisia kohtaan.

Mielenkiintoista ajatella, että ihmiset aikuisina käyttävät aikaa etsien uudelleen kokemusta hyvästa tiimistä. Lapset lähtökohtaisesti hyvin nopeasti alkavat luottaa toisiinsa. He ovat myös aitoja toisiaan kohtaan. Olisiko aikuisilla opittavaa lapsilta?

Sengen mukaan systeemiajattelu, henkilökohtainen mestaruus, mielenmallit, jaettu visio ja tiimioppiminen muodostavat oppivan tiimin rakenteen. Näiden osaaminen edellyttää harjoittelua sekä tekniikan ja teorian hallintaa. (Senge 2006.) Kuulostaapa helpolta.

Peter Sengen viisi oppivan tiimin rakennetta:

Henkilökohtainen mestaruus (personal mastery) on organisaation jokaisen jäsenen vastuuntuntoa, aloitekykyisyyttä ja sitoutumista työhönsä sekä omaan oppimiseen. Itsensä jatkuvaa kehittämistä ja oman toimintansa kyseenalaistamista.

Sisäiset mielen mallit (mental models) ovat usein huomaamattomia ja rutiininomaisia. Mallien tiedostaminen ja purkaminen auttaa löytämään luovat ja usein parhaat ratkaisut, jotka muuten peittyvät mallien alle.

Yhteinen visio (shared vision) on tärkeä päämäärien saavuttamiseksi. Jokaisella jäsenellä on oltava samankaltainen käsitys organisaation toiminnasta ja tulevaisuudesta. Saavutetaan avoimella dialogilla.

Tiimioppiminen (team learning) on oppivan organisaation keskeinen tapahtuma, jossa yksilöt jakavat tietonsa avoimesti dialogissa ja oppivat samalla kollektiivisesti uutta. Yhteisen vision toteuttamista käytännössä.

Systeemiajattelu (systems thinking) on oppivan organisaation peruskivi. Sen mukaan organisaatiot ja niiden toiminta muodostuvat lukuisista systeemeistä ja ne edelleen alisysteemeistä. Systeemeissä vaikuttavat monet eri tekijät ja tapahtumat jotka voidaan pelkistää malliksi. Systeemimallien avulla löydetään ongelmien todelliset syyt. Näin voidaan puuttua aiheuttajiin oireiden sijaan.

Senge sanoo, että monet organisaatiot ovat oppineet vaikeuksista ja ongelmista, eli kokemuksien ja käytäntöjen reflektoinneista. Liian usein kuitenkin proaktiivisuus on peiteltyä reaktiivisuutta. Todellinen ennakoivuus syntyy, kun näemme kuinka osallistumme omiin ongelmiin. Opimme parhaiten kokemuksesta, mutta emme koskaan suoraan ymmärrä monien tärkeiden päätöksiemme seurauksia. (Senge 2006.)

Mielenkiintoista ajatus tuli, miten Sengen ajatukset ehkä näkyvät lasten arkipäivässä. Päivisin kouluissa opetetaan ylhäältä annettujen tavoitteiden mukaisesti ja illat täyttyvät usein moninaisista harrastuksista. Iltaisin parissa tunnissa ehkä henkilökohtaisen mestaruuden ajamana, muiden joukkueen jäsenten kanssa ja yhteinen visio läsnä opitaan tiimissä toisilta vertaistuen kautta. Näkisin, ettei missään muualla oppiminen ole niin helppoa ja laaja-alaista kuin harrastuksissa, vaikka aikaa niihin käytetään vähemmän kuin kouluun.

Harrastusten hyödyistä on tällä hetkellä eniten tutkimusnäyttöä musiikkiharrastuksen tiedollisista ja sosiaalisista hyödyistä. Tiedän tämän, koska tämä oli yksi syy lasten muskari harrastusten aloittamiseen heidän musiikillisen innon lisäksi. Lasten harrastuksissa kokema oppimisinto olisi mielenkiintoista saada kanavoitua myös muualle. Ehkä suuressa viisaudessa on harrastukset haluttu jostain syystä eristää koulusta, opiskelusta ja työstä. Ehkä tietynlaisilla integroinneilla voisimme saavuttaa aivan uudenlaisia tuloksia?

On mielenkiintoista ollut huomata vajaan kolmen vuoden Proakatemia taipaleeni aikana, mitä erilaiset integraatiot Sengen ajatusten mukaisesti voivat saada aikaan. Antaa huomattavan erilaista perspektiiviä oppimiseen. Yksi iso oppi on ollut, että jos on valittavana hauskempi ja virallisempi tapa tehdä asiat, niin lähtökohtaiset kannattaa aina valita hauskempi. En olisi uskonut noin ajattelevani vuosia sitten. Ehkä monet Proakatemian metodit ohjaakin oppimista lasten kokemiin tilanteisiin ja lähtökohtiin.

” Suljettu mieli on kuin suljettu kirja.” – Kiinalainen sananlasku

Lähteet:

Senge, P. 2006. The Fifth Discipline. New York. Crown business.