Tampere
26 May, Sunday
23° C

Proakatemian esseepankki

Oppia ikä kaikki



Kirjoittanut: Eemi Mäenpää - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Oppiminen ja motivaatio
K. B. Madsen
Henry Egidius
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

Johdanto

Yleisesti on tiedossa, että monilla eläimillä on taitoja, jotka ovat syntymästä saakka osana niiden dna:ta. Eläimien ei siis useinkaan tarvitse harjoitella uusia asioita, vaan ne tulevat niiltä luonnostaan. Ihminen taas on rakennettu päinvastoin. Ihmisellä on joitakin taitoja jo syntymästä asti, kuten imemisrefleksi. Mutta jo pelkästään liikkuminen ja puhuminen vaatii ihmiseltä paljon opettelua. Sen vuoksi onkin hyvä asia, että ihmisellä on eläinkunnan kyvykkäimmät aivot, jotka pystyvät ottamaan helposti uutta tietoa vastaan ja ihminen pystyy sitä kautta oppimaan paljon laajempia taitoja, kuin monet muut eläinkunnan lajit. Voitaneen sanoa, että oppimiskyky on yksi ihmisen tärkeimmistä ominaisuuksista kehittymisen kannalta.

Mutta mitä oppiminen on? Se on tapahtumasarja, joka on samaan aikaan kognitiivista sekä psykodynaamista. Ihminen kykenee vastaanottamaan tietoa, jonka pohjalta hän pystyy kartuttamaan omaa tietopankkiaan. Mutta yhtä lailla ihminen kykenee huomaamaan erilaisia taitoja muilla lajitovereilla ja sitä kautta pyritään kopioimaan kyseinen taito, niin että harjoittelun kautta se joku päivä onnistuu hyvin.

Oppimistapoja on runsaasti. K. B. Madsenin ja Henry Egidiuksen kirjassa ”Oppiminen ja motivaatio”, käydään läpi seuraavia oppimistapoja; signaalioppiminen, välillinen oppiminen, kognitiivinen oppiminen sekä sosiaalinen oppiminen. Tässä esseessä tutustutaan herrojen jakamiin oppimistapoihin. Koska kirja on julkaistu jo 1970-luvulla, on osa tiedoista vanhentunut ja muuttunut ajansaatossa. Oppeja kannattaa siis tutkailla kriittisesti mutta moni asia kuitenkin pitää edelleen paikkaansa. Esseen tarkoitus on käänteisesti haastaa nykyaikaisia oppeja vanhoilla, joidenkin mittarien mukaan jo vanhentuneilla opeilla.

Oppimisen liikkeelle paneva voima

Ennen kuin mennään oppimistapoihin, on hyvä käydä hieman läpi oppimisen liikkeelle panevaa voimaa. Motivaatiota pidetään tavallisesti yhtenä tärkeimmistä tekijöistä, kun halutaan oppia tieto tai taito, jonka oppiminen vaatii edes pieniä ponnisteluja. Vahinko-oppimista tapahtuu jokaiselle ihmiselle, eli opitaan asioita ilman että niitä edes yritetään opiskella tai harjoitella. Mutta kun puhutaan laajemmista osaamisista, joiden oppiminen vaatii yksilöltä aktiivista osallistumista ja ponnistelua, ovat psykologit hyvin erimielisiä siitä, mikä on tärkein tekijä oppimistapahtumassa. Siitä psykologit ovat kuitenkin hyvin yksimielisiä, että oppimisen liikkeelle panevat voimat ovat todella tärkeitä monimutkaisessa oppimisessa. (Egidius & Madsen 1974, s. 11)

Tutkimusten kautta on saatu jo pitkään paljon tietoa ihmisen käyttäytymisestä. Niiden pohjalta on myös syntynyt psykologisia lakeja, jotka vaikuttavat oppimiseen. Kirjassaan Egidius ja Madsen nostavat esiin mm. Edward Thorndiken luoman vaikutuksen lain. Eläimillä tekemiensä kokeiden kautta Thorndike muotoili vaikutuksen lain lyhennettynä seuraavasti: ”reaktioilla, joilla on positiivinen (palkitseva) vaikutus, on taipumus toistua vastaavissa tilanteissa, kun taas reaktiot, joilla on negatiivinen (rankaiseva) vaikutus, pyrkivät vähenemään vastaavissa tilanteissa”. Vaikka tämä tutkimus on tehty eläimillä (eettisyyteen en itse henkilökohtaisesti ota kantaa), on samanlaisia vaikutuksia tunnistettavissa ihmisistä. (Egidius & Madsen 1974, s. 12)

Toinen Egidiuksen ja Madsenin nostama psykologinen laki on Yerkesin-Dobsonin laki. 1900-luvulla niin ikään amerikkalaiset psykologit R. M. Yerkes ja J. D. Dobson, tekivät myös niin ikään eläimillä kokeita oppimiseen liittyen (en edelleenkään kommentoi eettisyyttä). Tulosten pohjalta syntyi tutkijoiden mukaan nimetty laki: ”tehtävän jokaisessa vaikeusasteessa on motivaatiolla optimaalinen (suotuisin) voimakkuutensa. Oppimisen laatu ja määrä nousevat motivaation voimakkuuden myötä, kunnes optimaalinen voimakkuus on saavutettu. Sen jälkeen vähenee oppimis- ja suorituskyky motivaation kohotessa.” Toisin sanoen, maksimaalinen suoritus on suoraan riippuvainen optimaalisesta motivaatiosta ja liian korkea motivaatio voi vähentää oppimiskykyä. (Egidius & Madsen 1974, s. 14)

Näiden lakien lisäksi oppimisen liikkeelle panevia voimia on vielä paljon muitakin. Näistä mainittakoon vielä emotionaaliset motiivit. Jokainen ihminen tuntee erilaisia tunteita, jossain kohtaa elämäänsä. Emotionaalisten motiivien näkökulmasta kaksi tärkeintä ja suurivaikutteisinta tunnetta ovat viha ja pelko. Näillä tunteilla on vahvin yhteys syvällä oleviin tarpeisiin, jotka liittyvät yksilön puolustukseen ja taisteluun. Näitä emotionaaliset motiivit voivat myös olla osaltaan ajamassa oppimista eteenpäin.

Pelkkä päätös oppimisista ei siis riitä, vaan oppimisen liikkeelle panevalla voimalla on suuri vaikutus siihen, kuinka paljon loppupeleissä opitaan. Myös motiivien oppimiselle tulee olla oikeat, jotta oppiminen toteutuu optimaalisesti. Mutta sitten onkin hyvä hetki siirtyä oppimistapoihin.

Signaalioppiminen

Signaalioppimisesta tulee varmastikin monelle ensimmäisenä mieleen venäläisen hermofysiologi Ivan Pavlovin kokeet. Erityisesti hänen koirillansa tekemänsä kokeet osoittivat, kuinka ehdollistaminen on yksi tehokkaimmista oppimis- ja opettamistekniikoista. Hahmopsykologit ovat olleet torjuvia ärsykkeiden kautta oppimiseen ihmisten kohdalla, mutta Egidius ja Madsen pitävät sitä kirjassaan olennaisena oppimistapana myös ihmisten keskuudessa. Signaalioppimisessa on siis kyse siitä, että yksilö oppii toistojen kautta, kuinka jokin ärsyke johtaa tiettyyn asiaan. Esimerkiksi vauva oppii signaalioppimisen kautta, että tuttipullo ei tarkoita vain tuttipulloa vaan sen kautta tulee maitoa vauvalle. (Egidius & Madsen 1974, s. 46)

Signaalioppimisena voidaan myös pitää emotionaalista oppimista. Tällöin jotkin signaalit voivat herättää tiettyjä tunnereaktioita, ja sitä kautta esimerkiksi ehdollistaa joillekin tunteille. Oman tulkintani mukaan, esimerkiksi jos yksilöllä on kiireinen ja stressaava ajanjakso menossa, jolloin puhelin soi usein, voi puhelimen pirinä aiheuttaa ahdistuneisuutta yksilössä, vaikka hän ei tietäisikään kuka soittaa. Sen vuoksi jokaisen on myös hyvä aika ajoin tutkailla omia tottumuksiaan ja ehdollistumisiaan. Pedagogisessa maailmassa signaalioppimisella on tärkeä jalansija. Opettaja saattaa elein, ilmein ja äänenpainoin ohjailla opiskelijoita, koska he ovat ehdollistuneet liittämään tietyt opettajan eleet tiettyihin käskyihin, moitteisiin, rangaistuksiin tai kehuihin. Tiimioppimisessa tämä usein toteutuu vahvasti, kun tiimi oppii tuntemaan toisiaan ja toistensa eleitä. (Egidius & Madsen 1974, s. 47–51)

Välineellinen oppiminen

 

Välineellinen oppiminen muistuttaa monelta osaltaan signaalioppimista. Ero niiden välillä on hiuksen hieno, mutta ero kuitenkin löytyy. Molemmissa oppimistavoissa opitaan erheiden ja onnistumisten kautta oikeita toimintatapoja. Signaalioppimisessa käytetään synnynnäisiä tai jo hyvin opittujen reaktioiden hyväksi uusia ärsykkeitä tai tilanteita kohdatessa. Välineellisessä oppimisisessa taas on kyse siitä, että harjoittelun kautta opitaan uusia liike- tai ajatusmuotoja, haluttujen päämäärien saavuttamiseksi. Ihmiselle, kuten monelle muullekin nisäkkäälle, on synnynnäisen kyvyttömyyden vuoksi kehittynyt kyky omaksua uusia taitoja, jotta voi selviytyä eri ympäristöissä sekä olosuhteissa. Sen vuoksi välineellinen oppiminen on tärkeässä osassa ihmisen kehitystä. Egidius ja Madsen jakavat välineellisen oppimisen kahteen ryhmään, yksinkertaiseen sekä monimutkaiseen välineelliseen oppimiseen. (Egidius & Madsen 1974, s. 52–53)

Yksinkertaisessa välineellisessä oppimisessa kyse on käsityksen muuttumisesta jonkin lopputuloksen suhteen, johon tietty toiminta johtaa. Mikäli lopputulos on hyvä, toimintoa toistetaan jatkossakin, vielä täsmällisemmin ja voimakkaammin. Mikäli lopputulos taas ei ole toivottu, kyseisen toiminnan määrä vähenee tai loppuu kokonaan. Monimutkaisessa välineellisessä oppimisessa taas on kyse nimensä mukaisesti monimutkaisemmasta tapahtumaketjusta. Lähtötilanne on sama, pyritään lisäämään hyvään lopputulokseen johtavia toimintoja sekä vähentämään huonoon lopputulokseen johtavia toimintoja. Mutta monimutkaisessa välineellisessä oppimisessa matka hyvää lopputulokseen on pidempi ja mutkikkaampi. Ensin tarkistetaan tuloksen, tämän jälkeen korjataan virheet, tämän jälkeen tarkistetaan parannukset, tämän jälkeen korjataan uudet virheet ja tarkistetaan niiden tulokset. Tätä sapluunaa toistetaan, kunnes tavoiteltu lopputulos saavutetaan. Esimerkkinä kun harjoitellaan viiden askeleen tanssisarjaa, edetään askel kerrallaan toistaen liike ja tarkistaen tulos, toistaen liike ja tarkistaen tulos jne., kunnes ensimmäinen askel sujuu. Sen jälkeen siirrytään seuraavaan askeleeseen. Mitä pidemmälle askel sarjassa päästään, voidaan huomata, että jo harjoitellut askeleet alkavat tulemaan luonnostaan (autonomisesti), jolloin keskittyminen on koko sarjan ajan viimeisessä askeleessa. Tätä voidaan kutsua monimutkaiseksi välineelliseksi oppimiseksi. (Egidius & Madsen 1974, s. 53-61)

Kognitiivinen oppiminen vs. sosiaalinen oppiminen

Kognitiivinen oppiminen tapahtuu henkilön mielen sisäisissä prosesseissa ja tiedon muodostuksessa. Tällöin huomio kiinnittyy laadullisiin tekijöihin oppimisessa. Kognitiivisessa oppimisessa aiemmin hankittuun tietoon tai taitoon liitetään uusia oppeja, joita tulkitaan omassa, aiemman tiedon muodostamassa viitekehyksessä. Näin viitekehys voi laajentua tai tarkentua. ”Olennaista on kehittyvät valmiudet erilaisiin ongelmanratkaisutilanteisiin.” Kognitiivisen oppisen tavoitteena on oppimisen tapahtuminen luonnollisessa (autenttisessa) tilanteessa. Esimerkiksi ammatillisissa koulutuksissa oppimista pyritään viemään lähelle ammatillista käytäntöä, ja ratkoa siihen liittyviä ongelmia ja kysymyksiä. (Kettunen, ym. 2004)

Sen sijaan sosiaalinen oppiminen tapahtuu perinteisten oppimistilanteiden ulkopuolella, sosiaalisessa kanssakäymisessä ihmisten kanssa. Yksi ihmisen tapa oppia sosiaalisesti on jäljittely.  Jälleen päästään ihmisen poikkeuksellisuuteen, sillä kykyä jäljitellä lajitoverien toimintaa ja oppia niistä uusia taitoja ja tietoja, ei monella muulla eläimellä ole. Ihmisen tapa jäljitellä pohjautuu tunneperäiselle tarpeelle kuulua porukkaan. Jokaisella ihmisellä on emotionaaliset tarpeensa, joita ovat mm. hellyyden, hyväksymisen, tuen, vallan sekä alistuvaisuuden tarve. Nämä tarpeet ohjaavat ihmistä toimimaan tietyillä tavoilla, ja ovat sitä kautta ohjaamassa ihmistä jäljittelemään muita, eli oppimaan sosiaalisesti. (Egidius & Madsen 1974, s. 52–53)

 

Pohdinta

 

Kuten Egidius ja Madsen kirjassa toteavat, eri oppimistapojen rajat ja erot ovat osittain mielivaltaisia ja veteen piirrettyjä. Ja se on ymmärrettävää. Teorioita ihmisen oppimistavoista on historian saatossa syntynyt iso liuta, ja monet niistä ovat keskenään yksimielisiä vain osittain. Esimerkkinä psykologinen lähestymistapa Behaviorismi hallitsi pitkään psykologiaa viime vuosi tuhannen aikana, kunnes kognitivismi syrjäytti sen. Toisin sanoen aikakausi on tullut ja mennyt, ja niin varmasti tulee myös tulevaisuudessa tapahtumaan. On siis vaikea lyödä yhtä oppimisteoriaa toisten teorioiden yläpuolelle, koska 50 vuoden päästä yleinen mielipide voi olla täysin toinen.

Egidiuksen sekä Madsenin teorioissa on kuitenkin mielestäni paljon hyvää. Heidän jaottelunsa hyvin selkeä ja looginen. Toki, moni teoria oli hyvin lähellä toisiaan määritelmien ja viitekehysten osalta. Osa jopa päällekkäin. Siitä syystä heräsi ymmärrys, kuinka vaikeaa on laittaa asiat selkeisiin kehyksiin. Tämä lisäsi ymmärrystä siitä, miksi teoriat jatkuvasti kehittyvät ja miksi on hyvä, että uusia teorioita syntyy jatkuvasti. Näissäkin säännöissä piilee poikkeuksia.

Ihmisen kyky oppia on kuitenkin mielenkiintoinen ominaisuus ja prosessi. Usein keskitytään siihen, mitä on opittu, ja harvemmin taas miten on opittu ja miksi. Kun ymmärtää oppimisprosessia paremmin, on sitä helpompi kehittää ja ajansaatossa ihminen kykenee luomaan itsestään paremman oppijan. Monilla tämän ajan suurhenkilöillä on yhdistävä tekijä, kyky oppia. Pelkästään tahto ei riitä, vaan pitää olla myös taito oppia asioita. Onneksi oppimistaidonkin voi oppia ja sitä voi kehittää loputtomiin.

 

Lähteet:

 

Egidius, H. Madsen, K. B. 1974. Oppiminen ja Motivaatio. Kirjayhtymä.

Kettunen, J. Kiviniemi, K. Kurkela, L. Laitila, R. Lehtelä, P. Nissilä, S. Pietilä, M. Remes, P. Viitala, T. 2004. Oppimisnäkemykset. OAMK. Päivitetty 16.5.2006. http://www.oamk.fi/amok/oppimat/LO/Oppimisnakemys/

Tictac Learn. N.D. Sosiaalinen oppiminen. https://tictac.fi/sosiaalinen-oppiminen/

Wikipedia. 2022. Behaviorismi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Behaviorismi

Kommentoi