Tampere
18 May, Saturday
10° C

Proakatemian esseepankki

Myyntipäivä motorola



Kirjoittanut: Iidaliina Manninen - tiimistä Samoa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Pidimme maanantaina, kuukausi Myyntipäivien jälkeen motorolan Myyntipäivistä muutaman toimeksiantajan ja organisaatiotiimin kesken. Käytimme motorolaan aikaa noin kolme tuntia ja meitä oli paikalla vain pieni osa koko Myyntipäivä porukasta. Yhteistuumin totesimme, että Proakatemian Myyntipäivät nykyisellä konseptilla ovat tulleet tiensä päähän. Toivottavasti tästä motorolasta on apua niille, jotka lähtevät kehittämään Myyntipäiviä ensi vuodelle.

 

Mitä kehitettävää ennen Myyntipäiviä?

  • Ainakin toimeksiantajina olisimme MELIINAn projektitiimissä kaivanneet enemmän yhteisiä palavereita muiden toimeksiantajien ja organisaatiotiimin kanssa.
  • Palavereista ja niiden ajankohdasta viestittiin pääasiassa Teamsin välityksellä. Muutaman kerran kävi sellainen tilanne, että Myyntipäivien projektipäällikkö ilmoitti seuraavan palaverin ajankohdan, ja sitten kävikin ilmi, että suurin osa organisaatiotiimistä ei pääsekään paikalle. Olisin toivonut, että organisaatiotiimi olisi viestinyt palaverin ajankohdasta ensin keskenään, ja vasta sitten toimeksiantajille.
  • Yleisestikin viestintää olisi voinut parantaa, niin sisäisesti projektitiimissä kuin koko Proakatemialle. Erityisesti pinkut olisi pitänyt ottaa vielä paremmin huomioon. Esimerkiksi Zettlen käytöstä ja Formsien täyttämisestä olisi voinut pitää erillisen koulutuksen, sillä ainakin Zettlen käytössä ilmeni väärinymmärryksiä.
  • Kick off-viikon aikataulu eli aika paljon, mikä vaikutti omassa projektissamme aikatauluttamiseen. Meillä oli muutenkin tiukka aikataulu, että saadaan kaikki valmiiksi ennen Myyntipäiviä, emmekä olisi kaivanneet enempää säätämistä aikataulujen kanssa.
  • Toimeksiantajien roolia Myyntipäivien projektitiimissä olisi voinut tarkentaa. Nyt tuntui, että toimeksiantajat tekivät aika paljon organisaatiotiimin hommia. Jatkossa toimeksiantajat voisivat olla enemmän osa varsinaista projektitiimiä.
  • Kukaan ei ollut osannut varautua, että osa tiimeistä ei osallistu Myyntipäiville tosissaan. (Tänä vuonna tehtiin Proakatemian historian heikoimmat tiimikohtaiset myynnit.) Tämä aiheutti sen, että meille jäi toimeksiantajina fiilis, että kävimme muutamissa kick off-viikon pajoissa turhaan tuhlaamassa aikaamme. Koska oletimme, että kaikki tiimit aikovat tehdä myyntiä, annoimme tiimeille saman verran kynttilöitä, ellei niitä ollut erikseen pyydetty isompaa määrää. Ensimmäisen päivän jälkeen huomasimme, että useammalla tiimillä lojuu kynttilöitä kymmenittäin varastoissaan, mutta emme kuitenkaan saaneet niitä heti takaisin, vaikka pyysimme. Osa tiimeistä tarvitsi useamman kerran lisää kynttilöitä, ja jouduimme kesken Myyntipäivien liimaamaan kynttilöihin lisää etikettejä, sillä olimme säästäneet osan kynttilöistä yritysmyynnin personoitaviksi kynttilöiksi. Nyt Myyntipäivien jälkeen joudumme irrottamaan etiketit useammasta sadasta kynttilästä.
  • Myös MELIINAn projektitiimin kesken viestinnässä olisi ollut parannettavaa. Motorolassa nousi esiin sekava viestintä siitä, saako kynttilän etikettiin yrityksen logoa. Tästä oli käyty tiimien pajoissa monenlaisia keskusteluja, emmekä selvästi osanneet luoda selkeitä raameja ajoissa projektitiimin kesken, jotta viestintä tiimeille olisi ollut selkeää. Myös erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen käyttäminen Myyntipäivillä olisi pitänyt keskustella MELIINA-tiimin kesken selkeästi läpi.

 

Lisäksi pohdimme sitä, että jatkossa tulisi miettiä entistä tarkemmin millainen tuote / palvelu sopii Myyntipäiville. On hyvä, kun on jotain dataa pohjalla, mutta ei ehkä ole hyvä, että projekti on ollut olemassa yhtä kauan kuin Puhdistustiimi oli ollut ennen näitä Myyntipäiviä.

 

Mikä meni hyvin ennen Myyntipäiviä?

  • Shark Tank oli hyvin järjestetty tapahtuma, ja siellä oli useita hyviä hakijoita.
  • Myyntipäivien kick off-viikko oli hyvä idea, saatiin helposti aikataulutettua toimeksiantajainfot tiimien pajoihin. Vaikka kick off-viikko vei oman projektin osalta aika lailla koko viikon pois kynttilänvalmistuksesta, oli silti hyvä, että tiimien pajoihin meni selkeästi yksi viikko, eikä paja siellä ja toinen täällä. Uutena asiana Niinan ja Arton myyntivalmennukset olivat todella hyvä uudistus. Lisäksi kick off-viikolla saatiin yleisesti aikaan oikea mindset Myyntipäiville.
  • Kaikkien toimeksiantajien materiaalit saivat kiitosta. Ne olivat hyvin tehty ajallaan, eikä niihin tullut juuri muokkauksia myöhemmin. Organisaatiotiimi oli ilmoittanut selkeästi mitä materiaaleja halutaan ja mihin mennessä niiden pitää olla valmiit.
  • Puhdistustiimin Puhdistussanomat ja MELIINAn kynttilänvalmistus postaukset Teamsissa saivat kehuja organisaatiotiimiltä, näiden avulla nostatettiin Myyntipäivä tunnelmaa.
  • Toimeksiantajat kyselivät aktiivisesti organisaatiotiimiltä. Ainakin MELIINA porukalla kyselimme milloin mitäkin, eikä kertaakaan tullut häiriköivä olo.
  • Oman projektin osalta aikataulutus oli hyvin tehty. Pyhitimme tammikuun materiaalien tekemiselle ja tammikuun lopussa aloitimme kynttilöiden valmistuksen. Olimme aikatauluttaneet hiihtoloman lomaksi ja ennen myyntipäiviä kaksi tyhjää viikkoa. Oli hyvä, että kalenteriin oli jätetty tyhjää, sillä raaka-aineiden toimitusvaikeuksien vuoksi tarvitsimme nuo kaksi viikkoa kynttilöiden valmistamiseen. Vaikka pieniä vastoinkäymisiä oli, saimme silti kaiken tehtyä ajallaan.

 

Mietimme myös olisiko parempi, jos Shark Tankin ja Myyntipäivien välissä olisi vähemmän aikaa valmistautua. Nyt aikaa oli reilu viisi kuukautta. Myös kysymys Myyntipäivien ajankohdasta heitettiin ilmoille, kumpi on parempi syksy vai kevät. Osasin vastata oman tuotteen puolesta, että kynttilöitä olisi varmasti myyty enemmän ennen joulua. Olisiko jopa ollut hyvä, että Shark Tank olisi järjestetty heti alkusyksystä ja Myyntipäivät olisivat olleet entisellä paikallaan loka-marraskuun taitteessa? Ajallisesti emme olisi tarvinneet viittä kuukautta Myyntipäiville valmistautumiseen, vaikka meillä oli itse valmistettava tuote. Oikeastaan emme aloittaneetkaan valmistautumista kuin vasta tammikuussa, sillä ennen joulua keskityimme myymään kynttilöitä itse.

 

Mitä opittiin Myyntipäivien aikana?

  • Isoimpana asiana esiin nousi mikä on Myyntipäivien tulevaisuus. Tähän emme ehtineet valitettavasti pureutumaan sen enempää, mutta kaikki olivat samaa mieltä siitä, että nykyinen Myyntipäiväkonsepti ei ole enää toimiva.
  • Viestinnän vaikeus ja tärkeys. Pitäisi viestiä huomattavasti enemmän ja niin, että asiat eivät mene varmasti keltään ohi. Olisi myös hyvä muistutella jo informoiduista asioista.
  • Kuinka tärkeää on pystyä reagoimaan nopeasti ja tekemään päätöksiä.
  • Tunnelmanluonti yhteisölle ja tunnelman merkitys.
  • Ainakaan MELIINAn osalta myynninseuranta ei ollut toimivaa. Organisaatiotiimiltä saatu Excel ei ollut riittävä, vaan jouduimme kesken myyntipäivien tekemään omia Exceleitä, jotta pystyimme seuraamaan selkeästi meille oleellisia tietoja.

 

Mitä kehitettävää?

  • Englanninkieliset tiimit pitää ottaa vielä paremmin huomioon.
  • Jatkossa enemmän palveluita Myyntipäiville
  • Isompi fokus Shark Tankiin ja siihen mitä halutaan Myyntipäiville.
  • Tiimeille paine onnistua. Tänä vuonna toimeksiantajat olivat hankkineet tuotteita sen mukaan, että kaikki tiimit osallistuvat Myyntipäiviin ja nyt tuotteita jäi sen takia myymättä, kun kaikki eivät tehneetkään myyntiä. Pitäisikö Myyntipäiville asettaa jatkossa raja mihin jokaisen tiimin on vähintään päästävä ja saadaan painetta myynnin tekemiseen?
  • Tänä vuonna usean yrityksen laskutustiedot olivat väärät tai puutteelliset ja laskuja jouduttiin korjaamaan jälkikäteen. Tietojen ilmoittamiseen oiken pitäisi saada jatkossa tarkkuutta tiimeiltä.
  • Toimeksiantajat eivät olisi jatkossa enää itse myymässä, vaan voisivat valmentaa ja auttaa muuten Myyntipäivien aikana.
  • Medianäkyvyys, pitäisi saada nostettua esille paikalliset tuotteet ja palvelut
  • Toimeksiantajien pitäisi päästä tutustumaan myynninseurantaan jo ennen Myyntipäiviä, jotta toimeksiantajat voisivat tehdä siitä paremmin itselleen toimivan.

 

Mikä meni hyvin?

  • Niinan ja Arton valmennukset saivat jälkikäteen paljon kiitosta ja tiimit kokivat saaneensa apua myös Myyntipäivien aikana.
  • Itse koin, että ihmiset uskalsivat hyvin soittaa ja kysyä tarkennuksia Myyntipäivillä. Paljon kyseltiin laskutuksiin liittyvistä asioista, ja annankin kiitosta tiimeille siitä, että asioista kysyttiin ensin, eikä vain myyty ja lupailtu omia.
  • Olimme valmistautuneet hyvin ja Myyntipäivät menivät kivuttomasti.
  • Moni asia tehtiin tarpeeksi hyvin. Vaikka olisi ollut paljon parannettavaa, asiat menivät silti tarpeeksi hyvin, jotta onnistuttiin.

 

Tänä vuonna Myyntipäiviin tehtiin isoin muutos mitä Proakatemialla on koskaan tehty. Ajankohta muuttui, pinkut osallistuivat ensimmäistä kertaa omina tiimeinään Myyntipäiville ja myynnit suhteutettiin tiimin jäsenmäärään. Aiheuttiko pinkkujen omissa tiimeissä myyminen sen, ettei vanhempien vuosikurssien tiimien tarvinnut keskittyä samalla tavalla fiiliksen ylläpitämiseen, kuin jos pinkut olisi jaettu vanhempiin tiimeihin? Olisivatko kaikki tiimit myös osallistuneet Myyntipäiville eri mindsetillä, jos pinkut olisi olleet jaettuna tiimeihin? Ainakin pinkkujen keskuudessa myynnin suhteuttaminen tiimin jäsenmäärään on aiheuttanut negatiivisia tunteita. Olisiko siis jatkossa parempi, että Myyntipäivien ajankohdasta riippumatta pinkut jaettaisiin vanhaan tapaan muihin tiimeihin? Tämäkin on varmasti asia, mitä seuraavan projektitiimin kannattaa miettiä. Vai oliko tänä vuonna liikaa muutoksia yhdelle vuodelle, olisiko mikään muutos yksinään ollut liikaa? Kaikki muutokset olivat niin isoja ja tapahtuivat samalla kertaa, että tuntuiko muutos siksi niin isolta?

Kommentoi