Tampere
21 May, Tuesday
15° C

Proakatemian esseepankki

Muuttumattomuuden asenne vs. kasvun asenne



Kirjoittanut: Roosa Haaka - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Mindset: menestymisen psykologia
Carol S. Dweck
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Johdanto 

Olin kuullut paljon kehuja ja suosituksia Carol S. Dweckin kirjasta Mindset – Menestymisen psykologia. Kuuntelin kirjaa joululoman aikana, sillä meillä on pian Empirian kanssa kirjapaja tästä kyseisestä kirjasta. Pajassa tulee varmasti nousemaan hyviä ajatuksia ja näkökulmia kirjan pohjalta, joten odotan sitä innolla! 

Kirjasta nousi minulle paljon uusia ajatuksia ja näkökulmia, joihin en ole ennen osannut kiinnittää huomiota. Pohdin myös paljon omaa asennoitumistani erilaisissa tilanteissa, joita nousi kirjassa esiin. Näistä tulen kertomaan lisää tämän esseen myötä, mutta käydään kuitenkin ensin läpi kirjan tärkeimpiä käsitteitä.  

 

Muuttumattomuuden asenne 

Muuttumattomuuden asenteen omaava ihminen kokee, että tietyt taidot ovat ihmisillä jo syntyessämme eikä uusia taitoja voi kehittää tai oppia. Tällä ajatustavalla on mielestäni negatiivinen vaikutus ihmisten elämään, sillä kuka haluaisi jarruttaa omaa kehittymistään ajattelemalla, että ei voi oppia uusia asioita. Muuttumattomuuden asenteen omaaville myös epämukavuusalueelle poistuminen voi tuottaa haasteita eikä riskejäkään uskalleta ottaa. Myös perfektionismin piirteitä usein esiintyy muuttumattomuuden asenteen omaavilla henkilöillä. Lisäksi, jos ihminen uskoo, että omat ominaisuudet ovat pysyviä, syntyy pakottava tarve todistaa niiden olemassaoloa itselleen uudelleen. (Dweck 2020, 00:26:35)  

 

Kasvun asenne 

Kasvun asenne on ikään kuin vastakohta muuttumattomuuden asenteelle, sillä kasvun asenteen omaavat ihmiset uskovat, että heidän perusominaisuuksiansa voidaan kehittää ponnistelemalla ja harjoittelemalla. Jokainen voi kasvaa ja muuttua ahkeruuden ja kokemuksen avulla. (Dweck 2020, 00:30:14) Kasvun asenteen omaavat eivät kuitenkaan usko, että kaikista voisi tulla ihan mitä tahansa. Sen sijaan he uskovat, että kenenkään todellista potentiaalia ei voida tietää ennalta. (Dweck 2020, 00:30:33)  

Kasvun asenteen tunnusmerkki on intohimo, josta pidetään kiinni silloinkin, kun vastaan tulee epäonnistumisia tai asiat eivät suju. (00:32:19) Näin ihmiset voivat kukoistaa haastavimpinakin aikoina. Miksi siis piilotella heikkouksia ja epäonnistumisia, kun voit kehittyä sekä oppia niistä?  

 

Oma asenteeni 

Kirjan pohjalta heräsin pohtimaan paljon omaa asennettani. Kuulunko muuttumattomuuden vai kasvun asenteen piiriin? Sanoisin, että minusta löytyy molempia asenteita, mikä on kirjankin mukaan yleistä.  

Mietin kauan riskin ottamista sekä olen hieman perfektionismi, joka viittaa muuttumattomuuden asenteeseen. En kuitenkaan usko, että omaamme vain ne taidot, jotka saamme syntyessämme. Vaan pystymme kehittämään ominaisuuksiamme, jota olen itsekin tehnyt etenkin Proakatemia aikanani.  

Uskon, että kasvaessani lapsesta nuoreksi aikuiseksi olen onnistunut omaksumaan kasvun asennetta. Teini-iässä löysin liikunnan ilon kuntosalilta ja sen jälkeen olen haastanut siellä itseäni eri tavoin. Näin myös intohimoni urheilua kohtaan on vain kasvanut vuosien saatossa, vaikka sitäkin on koeteltu muun muassa loukkaantumisilla.  

 

Pohdinta 

Kirjassa oli paljon asiaa ja esimerkkejä, jolloin meinasin helposti pudota kärryiltä. Tästä haasteesta huolimatta, kirja antoi minulle ihan hirveästi uutta ajateltavaa sekä haastetta ajatella omaa asennettani eri tilanteissa. Tästä eteenpäin aion ehdottomasti ajaa omaa asennettani vielä enemmän kasvun asenteen suuntaan tulevaisuudessa, sillä halua ja intohimoa itsensä kehittämiseen löytyy. Lisäksi aion lukea kirjan jossakin kohtaa uudestaan, sillä uskon saavani siitä silloin vielä enemmän irti.

 

Lähteet 

Dweck, C. 2020. Mindset – Menestymisen psykologia. Äänikirja. Helsinki: Viisas elämä. Viitattu 12.1.2023. Vaatii käyttöoikeuden. https://www.bookbeat.fi/kirja/mindset-276972  

 

Kommentoi