Viime vuonna Jasmi Koskelan jalan jäljissä loin itselleni visuaalisesti miellyttävän kuvan kevään 2023 tavoitteista (esseen lopussa linkki kuvaan). Ajattelin, että nyt olisi hyvä paikka rehelliselle tarkastelulle ja pohdiskelulle siitä, miten suhtautua aiemmin asetettuihin tavoitteisiin, ennen kaikkea siitä näkökulmasta, kun elämässä tapahtuu isoja muutoksia Proakatemian ulkopuolella.

Nyt kun katson marraskuussa asettamiani tavoitteita, tunnen ylivoimaisuutta ja paljoutta siitä, mitä kaikkea ajattelin tekeväni. Toisaalta katson tavoitteitani edelleen ihaillen ja ajatellen, että onpa kiinnostavia asioita. Kirjoittaminen, verkostoituminen, projektit, valokuvaus ja hyvinvointi – kaikki ovat minua kiinnostavia ja tärkeitä asioita. Silti niiden sisällä on aika paljon kaikkea.

Elämä on siitä jännä juttu, että et oikeasti voi lopulta tietää, mitä tulee tapahtumaan. Marraskuussa luulin tietäväni, miten kevääni tulee menemään ja sen ajatuksen pohjalta loin tavoitteeni. Kukaan ei voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Kolme viikkoa sitten kävin sellaisen keskustelun, jonka vuoksi elämäni tulee pian muuttumaan radikaalisti. Kaikki se, miten olen elänyt kotiarkea viimeiset kuusi vuotta, tulee muuttumaan. Tällä hetkellä yritän itse vain rämpiä eteenpäin, tämän viikon ja ensi viikon. Tiedän, että tavoitteet tälle keväälle on luotu ja osa minusta haluaa edelleen mennä niitä kohti. Tällä hetkellä yritän kuitenkin selviytyä kaikesta – akatemiasta, töistä ja uudesta arjesta. Tuntuu todella raskaalta, kun ei pysty antamaan sitä määrää itsestään akatemialle ja Roimalle, kun haluaisi. Tuntuu, että olen pettänyt tiimin.

Olen kuitenkin optimistinen ja haluan uskoa, että asiat ihan oikeasti ovat menossa parempaan suuntaan. Uusi arki, uusi elämä on ihan oven takana. Kun sen saan haltuun, asioiden on pakko helpottaa. Niiden on vain pakko. Haluan uskoa niin, toivottavasti tekin haluatte. Onneksi tässä on vielä kevättä jäljellä ja aikaa on tehdä niitä asioita, joita ajattelin marraskuussa tekeväni. Osa tavoitteista täytyy kuitenkin pudottaa pois ja rimaa täytyy madaltaa. Elämä tapahtuu myös akatemian ulkopuolella ja joskus se menee kaiken edelle. Onko se ok?

Mielenkiintoista onkin, mitkä ovat tiimin yhdessä asettamat vaatimustasot jatkossa? Miten sitoutuminen määritellään ja miten suhtaudutaan elämään akatemian ulkopuolella?

Tästä pääsee lukemaan 24.11.2022 julkaisemani Kevään 2023 tavoitteeni -blogiesseen:

https://esseepankki.proakatemia.fi/kevaan-2023-tavoitteeni/