Teknologia on riistänyt meiltä tarpeen hyödyntää hengissäpysymisen taitojamme. Olemme näin kehittäneet hyvinvointijärjestelmän, joka takaa, että yksilö voi säilyä ilman minkäänlaista omakohtaista yrittämistä. Kun 15 % maan työväestöstä riittäisi todellakin teknologiaa hyväksikäyttäen tyydyttämään koko väestön tarpeet, joudutaan kohtaamaan kaksi ongelmaa. Mikä 15 % joutuu tekemään työn ja miten loput suhtautuvat omaan tarpeettomuuteensa ja tästä seuraavaan tarkoituksettomuuden tunteeseen. (Frankl, 1978)

Tässä yli 40 vuotta sitten kirjoitetussa katkelmassa Victor E. Franklin kirjasta ”Elämän Tarkoitusta Etsimässä” on paljon yhtäläisyyksiä myös nykymaailman elämän kanssa. Jos jotain, niin nämä tarkoituksettomuuden ongelmat ovat vain korostuneet siitä lähtien. Jo silloin puhuttiin sosiologisesta neuroosista, joka johtui ihmisten merkityksellisyyden tunteen puutteesta yhteiskunnassa.

Tarkoituksellisuuden ja merkityksellisyyden tärkeyttä on hyvä miettiä myös työelämässä. On selkeää, että kaikki ihmiset eivät löydä tarkoitustaan omalta työpaikaltaan, mutta on myös niitä, joille se on mahdollista. Tämä vaatii yrityksiltä etenkin sitä, että yrityksen strategiaan ja olemassaoloon kuuluu muutakin kuin mahdollisimman suurten rahallisten tuottojen tavoittelua. Raha saa toki olla tavoiteltava välinearvonsa vuoksi, mutta esimerkiksi vuoden 2020 Deloitte Millennial Surveyn mukaan 87 % millenniaaleista uskoo, että yrityksellä tulisi olla muukin merkitys kuin voittojen tavoittelu.

Taloudellinen varmuus sen enempää kuin sosiaalinen turvallisuus ei riitä; ihminen ei elä pelkästä hyvinvoinnista.

Tarkoituksettomuuden ongelman alkulähteenä voidaan pitää sitä, että muista eläimistä poiketen ihmisen toimintaa eivät määrää vietit ja vaistot. Myös ennen ihmisten toimintaa paljon ohjanneet perinteet ja perinteelliset arvot eivät enää vaikuta monien elämiseen. Ilman tällaisia ohjenuoria ihminen ei usein tiedä, mitä se tekisi. Absoluuttinen vapaus voikin tuoda sivutuotteenaan absoluuttista eksistentiaalista kammoa.

Henkilökohtaista merkityksen tunnetta etsiessään kannattaa miettiä sitä, mitä kautta sen voisi parhaiten löytää. Jos työmarkkinat eivät tarjoa muuta kuin rahaa pakollisiin menoihin, on hyvä lähteä pohtimaan asiaa eri kantilta. Esimerkiksi töiden ohessa tehty vapaaehtoistyö, uuteen, itselleen merkityksellisempään ammattiin opiskelu, yrittäjyys tai vaikkapa harrastukset ovat asioita, josta voi löytää uutta kipinää elämiseensä.

Rosa Nenonen tulee kirjassaan ”Merkityksellisen työn kaava” siihen tulokseen, että merkityksellisen työn voi löytää kuuden askeleen kautta. Näitä ovat oma tarina, autenttisuus, itsensä toteuttaminen, maailman muuttaminen, oikea asenne ja rohkeus. Näiden pointtien pohjalta voisi jopa vetää johtopäätöksen, että ainoa tapa tehdä merkityksellistä työtä on enemmän tai vähemmän tehdä työtä itselleen ja omalla tavallaan. Tämä on harvoin mahdollista muilla tavoin kuin yrittäjyyden kautta. Kaiken lisäksi pitäisi yrittää alalla, jota kohtaan itse tuntee intohimoa, ja usein nämä eivät ole niitä varmimpia polkuja.

Kuinka paljon painoarvoa tässä merkityksellisyyden etsinnässä tulisi sitten antaa muille elintärkeille asioille, kuten juuri esimerkiksi elannon ansaitsemiselle? Vastaus tähän löytyy osaltaan Maslown tarvehierarkiasta. Se fakta, että ihminen etsii merkityksellisyyttä, on jo itsessään osoitus siitä, että elintaso on lähellä haluttua tasoa. Tätä tukee myös tutkimus, jossa korkean elintason maassa 78 % tutkituista sanoivat ensimmäiseksi päämääräkseen elämän tarkoituksen löytämisen. Toisessa, matalamman elintason maassa 78 % tutkituista puolestaan kertoi tämän päämäärän olevan oman elintason kohottaminen. Tyytymättömyys omaan tilanteeseen herätti konkreettisempia tavoitteita, samoin kuin sairas ihminen vastaisi todennäköisimmin tavoitteekseen terveyden.

Merkityksellisyyden tunteen etsiminen on siis jo itsessään osoitus korkeasta elintasosta, mutta se on myös mahdollisesti yksi suurimpia haasteita sekä yksilöille että yrityksille. Myös henkilökohtaisesti olen huomannut, että tietynlainen ”kipinä”, joka joistain ihmisistä näkyy, tulee nimenomaan merkityksellisyyden löytämisestä.

Tämä on myös yksi suurimpia syitä siihen, miksi yritystä perustettaessa kannattaa määritellä missio, visio, sekä säännöt, jotka kaikki mukana olevat voivat allekirjoittaa. Tämänkaltainen yhteinen päätös luo merkityksellisyyttä kaikelle, mitä yrityksen toiminnassa tehdään ja näkyy yleensä myös ulospäin.

Lukiessani ja kirjoittaessani tästä aiheesta minulle selkeytyy paljon siitä, mikä epäonnistuneissa liiketoiminnoissa tai muissakin pyrkimyksissä on ollut huonosti. Mielestäni merkityksellisyyden luomisen tulisi olla vitaali osa useimpien yritysten elinkaarta, ja siihen tulisi pystyä samaistumaan, mikäli yritykselle haluaa tehdä töitä. Tällä tavoin on mahdollista päästä parhaisiin lopputuloksiin, sekä luoda vahvempi ja parempi työyhteisö.