”Hetkessä eläminen” on nykyisin muodostunut jo niin harmillisen kliseiseksi ajatukseksi, että siihen suhtaudutaan helposti hieman varauksellisesti tai jopa pilkallisesti. Aiheeseen liittyy kuitenkin niin monia ajattelun näkökulmia ja pointteja, että koen sen pohtimisen hyödylliseksi jokaiselle. Monille ei todennäköisesti tapahdu Tollemaista yhdessä yössä saavutettua ”valaistumista”, mutta uskallan väittää, että suurimmalle osalle asian pohtiminen voi tuoda iloa elämään ymmärtäessään, että elämä on tässä ja nyt. Ei huomenna. ”Tämä kirja on saanut minut tajuamaan, että elämäni jokainen hetki on ihme” sanoo Marc Allen kirjan esipuheessa.

Tolle eli nuoruutensa enemmän tai vähemmän synkissä mielentiloissa, jopa itsemurha-ajatuksissa saakka. Vähän sen jälkeen, kun hän oli täyttänyt 29 vuotta, heräsi hän aikaisin aamulla samoihin ahdistaviin ajatuksiin kuin monta kertaa aiemminkin. Hän havahtui ajatukseensa ”En voi enää elää itseni kanssa”. Hän havahtui lauseen rakenteeseen. Se sisälsi kaksi eri minää. Subjektiminän, joka ei kestänyt tuota kamalia ajatuksia tuottavaa objektina olevaa minää. Tämän ymmärtäminen oli kaiken alku. Hän havahtui, että hän ei ole sama asia kuin ajatuksensa. Tämä oivallus ja sen tuoma tunnereaktio olivat valtavan voimakkaat ja hän tunsi valtavan ”tyhjyyden” valtaavan hänet sisältä päin. Pelko väistyi. Seuraavana aamuna herätessään hänestä tuntui kuin olisi syntynyt maailmaan uudelleen. Hän ei pystynyt lopettamaan ympäröivän maailman ihastelua ja kummastelua. Kuinka hän ei ollutkaan nähnyt sitä ennen? Hän ymmärsi vasta vuosia myöhemmin mitä tuolloin oli tapahtunut. Hän oli onnistunut kuin vahingossa irrottamaan tietoisuutensa mielestään. Sen, jota monet vuosien harjoittelulla pyrkivät tekemään.

Mielestäni ajatus ”sinä et ole mielesi” on kiehtova. Ajatukset ovat vain mielemme tuotetta. Me emme ole se. Se, mitä me olemme, on vain olemassaolomme. Uskon, että jokaisen yksilön lukukokemus kirjasta on yksilöllinen, ja tahdon painottaa, että esille tuomani näkemykset ovat asioita niin, kuinka itse ne ymmärrän.

Jokainen varmasti tunnistaa sen ajatusmallin, jossa tarkkailee omia ajatuksiaan kuin erillisestä näkökulmasta. ”Olipa tyhmästi ajateltu”, ”Kuinka saatoin edes ajatella noin” tai positiivisesti ”Olipas hienosti mietitty asia”. Voit huomata sinun syvimmän olemuksesi olevan taustalla, tarkkaillen mielen tuotoksia. Olet erillinen ajatuksistasi. Usein ongelmamme on kuitenkin ajatuksiimme samaistuminen. Samaistumme niihin kuin ne olisivat osa minuuttamme. Mutta ne eivät ole, ne ovat vain mielemme tuotosta. Ajattelu on pikemminkin työväline erilaisten lopputulosten ja päämäärien saavuttamiseksi.

Mikä sitten on tosi, jos kerta ajatuksemme on mielen tuotosta? Ainoa mikä on tosi, on olemassaolomme. Se hetki, jossa nyt elämme. Olemassaoloa ei voi yrittää ymmärtää järjellä ja laittaa lappua päälle ”tämä se on”. Se on hetki, kun ajatukset pysähtyvät hetkeksi. Koet sisäistä hiljaisuutta ja rauhaa. Olet vain olemassa. Kaikki on juuri niin kuin kuuluukin.

Tässä kohtaa mieleen herää helposti ajatus, että eikö juuri ajattelu ja ajattelun ajatteleminen tee meistä ihmisiä? Jos lakkaisimme ajattelemasta, niin emmekö me silloin vaivuttaisi primitiiviselle eläimelliselle tasolle, jossa toimimme vaistojemme varassa? Läsnäolemisen harjoittelu ja siihen pyrkiminen ei tarkoita ajattelun lopettamista kokonaan. Se tarkoittaa vain siitä pakonomaisesta ajattelusta irtautumista, josta olemme usein riippuvaisia. Pakonomaisesta ajattelua, miettimistä ja pohtimista hetkestä toiseen. Ajattelu on työväline, jota voimme käyttää ilman, että olemme siitä pakonomaisesti riippuvaisia.

Muistan vahvana muutaman hetken, kun olen tuntenut erittäin voimakkaana olevani läsnä juuri siinä hetkessä. Usein nämä kokemukset ovat tapahtuneet matkoilla. Yksi kerroista oli vuonna 2015 matkustaessani Australiassa ja tehdessämme sukelluspäiväretken Suurelle Valliriutalle Cairnsissa. Vene lähti aikaisin aamulla ja jo silloin minulla oli pieniä perhosia vatsassani, olinhan menossa ensimmäistä kertaa sukeltamaan. Sataman tummat vedet alkoivat pikkuhiljaa vaihtumaan turkoosimmiksi ja turkoosimmiksi päästessämme kauemmaksi rannikolta. Tässä kohtaa vielä jännitin tulevaa sukellusta. Jännitystäni ei helpottanut tieto siitä, että juuri tuona keväänä oli nähty normaalia enemmän valkohaita Australian rannikoilla. Sukellukset sukellettiin ja uskonkin, että jännityksen laukeaminen olikin jonkinlainen edellytys läsnäoloisen kokemiselle. Toisaalta voisi ajatella, että voimakkaat jännityksen tunteet saavat erityisesti tuntemaan olevansa hetkessä. Omalta osaltani kuitenkin se hetki paluumatkalla, kun istuin pikaveneen reunalla keulassa, varpaiden alla kirkkaan turkoosi meri ja aaltojen pirskahtaessa jaloille, tunsin suurta tyhjyyttä mielessä. En pelottavaa tai hämmentävää, vaan järisyttävän voimakasta nautintoa juuri siitä hetkestä. Hetki on jäänyt voimakkaana mieleeni.

Toinen samanlaisista hetkistä on Indonesiasta. Tämäkin tapahtui vesillä. Olimme neljän päivän ja kolmen yön veneretkellä Balilta Komodon saarelle. Yöt nukuttiin kalastusveneessä ja ensimmäisenä yönä oli mahdollisuus nukkua tähtitaivaan alla kannella. Keskellä merta pilkkopimeässä pötköttelimme laivan kannella nähden uskomattomimman tähtitaivaan mitä olen ikinä nähnyt. Tähdenlentoja näkyi useita ja jopa yksi komeetta. Yksi veneretken matkalaisista kertoi kaikenlaista tähdistä, ja siitä, kuinka millä hetkellä hyvänsä meille saattaa syttyä uusi toinen aurinko. Taustalla soi hiljaa rauhallinen musiikki. Hetki oli uskomaton.

Uskon, että osaksi sen takia rakastankin matkustelua niin mielettömän paljon, koska silloin pääsee kokemaan uusia hetkiä ilman häiriöitä. Häiriöillä tarkoitan ajatusten häiriöitä, jolloin ne lähtevät vaeltamaan kauas siitä hetkestä missä on.

Sen lisäksi, että voi tarkkailla olemassa olevaa hetkeä, voi nykyhetkeen kohdistaa huomion uppoutumalla täysin siihen tekemiseen, jota tekee. Tämä saattaa olla monille tutumpi ja helpompi vaihtoehto. Tämä tapahtuukin usein mielekkään tekemisen parissa, kun saavuttaa niin sanotun flow-tilan. Mielestä häviää kaikki muu, ja kaikki huomio keskittyy tekemiseen. Tätä voi harjoitella muun muassa kotitöiden parissa. Niitä usein tehdään jokin saavutettavan tavoitteen vuoksi. Mitäpä jos päämäärän sijaan keskittyisit itse tekemiseen? Keskittyisit siihen, kuinka lämpimältä vesi tuntuu, miltä saippua tuoksuu ja nauttisit työn tuloksesta, kuinka likaisista astioista tulee puhtaita?

John Lennonin kuuluisa lainaus ”Life is what happens while you are busy making other plans” kuvastaa juuri sitä, kuinka eläminen menneisyydessä ja tulevaisuudessa saa meidät helposti unohtamaan sen tärkeimmän, eli nykyisyyden. Ihmismieli vaeltaa helposti pois tästä hetkestä menneisyyteen tai tulevaisuuteen, vaikka tosi asiassa nykyisyys on kaikki mitä meillä on.

Nykyhetkessä elämine ei kuitenkaan tarkoita suunnitelmallisuudesta luopumista. Se ei tarkoita, etteikö voisi toimia määrätietoisesti unelmiensa eteen töitä tehden. En näe suunnitelmallisuutta ja nykyisyydessä elämistä yhden janan ääripäinä, vaan ennemmin limittäisinä tekijöinä, joita voidaan toteuttaa samanaikaisesti. Unelmia ja tavoitteita asettaen, mutta myös nauttien niistä, kun niitä saavutetaan. Tässä kirjoituksessa pystyn avaamaan vain pienen osan Tollen ajatuksia. Ajatukset ja pointit lienevät myös helpommin ymmärrettävissä, kun ne lukee itse Tollen sanoista. Voin suositella kirjaa kaikille, ja erityisesti hektisessä ympäristössä eläville.