Jaana Venkula on suomalainen sosiaalipsykologi ja tietokirjailija, hän löysi kysymisen taidon merkityksen 1970-luvulla jouduttuaan selvittelemään organisaatioiden suhtautumista konflikteihin. Niiden ratkaisun esteeksi osoittautui edelleenkin voimakas kysymysten tekemisen pelko. Tätä aihetta Venkula käsittelee kirjassaan Kysymisen taito.

Kirja osoittautui nopeasti hyvin teoreettisesta näkökulmasta kysymistä lähestyväksi kirjaksi. Venkula käsittelee kirjassaan kysymisen olemusta, merkitystä ja sen liittymistä ajatteluun.

”Sokrates ja pikkulapsi ymmärtävät, että ihminen oppii kysymällä, jolla hän myös vahvistaa kompetenssin – selviämisen ja osaamisen – kokemustaan.” J.Venkula.

Konfliktit

Konflikteja esiintyy silloin, kun jokin tapahtuma nähdään eri tavoin tai jostain syystä ei saada sovittua yhteisiä menettelyjä. Kirjan mukaan työelämässä paljon nähdyt osastojen, organisaatioiden ja työtehtävien erikoistuminen on yksi ydinsyy konfliktien syntymiselle. Ja tottahan se varmasti on. Kun ihminen näkee ja ymmärtää vain oman kantansa ja olettaa muiden ymmärtävän häntä ei yhteistyö muiden erikoistujien kanssa ole helppoa: kaikki yhteinen puuttuu. Jokainen tehtävä on oma maailmansa omine koodikielineen ja menettelytapoineen, minkä vuoksi eri tehtävätaustasta tulevat päätösehdotukset eroavat toisistaan. Venkulan (2007, 67) mukaan tiimit ja ihmiset ovat kehittäneet itselleen kolme erilaista tapaa kohdata konfliktit, tukahduttaminen, taistelu ja aito konfliktin ratkaisu.

Tukahduttaminen

Usein paljon kysymyksiä esittävät saatetaan leimata vaikeiksi, tyhmiksi tai heiltä epäillään puuttuvan luottamus. Kysymysten tukahduttaminen on kirjassa esitetyistä konflikteihin suhtautumisen tavoista haitallisin. Kysymisen torjuminen ja estäminen kaikkein vaarallisinta. Kun kysyminen estetään, tiedetään, että tiimissä vallitsee voimakas kontrolli, jotta jokainen tietää kaapin paikan.

Tukahduttamisen huomaan nopeasti näillä tavoilla: ”Aika hoitaa..”, ”Siirretään maton alle”, ”Kyllä se siitä”. Tukahduttaminen on juuri sitä, mistä ei haluta puhua. Se tuntuu kiusalliselta ja muita loukkaavalta.

Taistelu

Taistelu luonnehtii syyttämisellä, salailuna, kiusaamisena ja piikittelynä. Taistelussa yritetään sanoa vastaan. Tavallisia taistelun muotoja ovat syntipukin hakeminen, eristäminen ja savustaminen ulos. Taistelussa saattaa ilmetä myös kahvipöydän surinaa, jossa juorutaan asioista. Taistelussa kysyminen sallitaan, mutta vain niille, jotka edustavat vahvinta näkökulmaa.

Venkula (2007, 72) kertoo kirjassaan kuinka taistelevat puolueet ”me” ja ”te” yrittää kohdata työyhteisön konfliktin tukeutuen joko samoin ajatteleviin tai jonkun ylemmän aseman omaavaan. Valta-asemasta kiistelevien osapuolien puolueisiin asetutaan huolimatta siitä pystyvätkö he käytännössä edes ratkaisemaan ongelmaa. Kuppikuntien muodostuminen onkin työelämän arkea. Syntypukin hakeminen, eristäminen ja savustaminen on ehkä tavallisin taistelun muoto. Supattelevat päiväkahvittelijat ja äkillinen puheensorinan loppuminen kertovat yrityksestä pistää konflikti yksittäisen henkilön syyksi. Venkula kertoo Kevään 2007 tapauksesta missä helsinkiläinen muita lahjakkaampi naiskirurgi joutui kollegoidensa kiusaamaksi ja tämän myötä hänen työpanoksensa menetettiin. Jos ja kun syntipukki lähtee tai luhistuu, huomataan että konflikti ei kadonnut. Jäljelle jäävät kyselevät peloissaan, milloin on oma vuoro lähteä, milloin minut savustetaan ulos.

Aito ratkaisu

”Aidon konfliktin myönteinen vaikutus on sitä, että konflikti ymmärretään normaaliksi informaatioksi.” Venkula 2007,77.

Taistelu eli riitely on tukahduttamista parempi ratkaisu ja työyhteisöissä usein käytetty, muttei silti rakentava vaihtoehto. Taistelussa on aina vastakkainasettelua ja ajatus siitä, että jokin valmis näkökanta on oikea ja jokin toinen väärä. Vain tietynlaiset kysymykset ja mielipiteet hyväksytään, ja tilanne junnaa paikallaan.

Todellinen konfliktinratkaisu, selvittely, on paras vaihtoehto kohdata ongelmatilanteet. Tärkeää on sallia kaikki kysymykset, kannustaa kysymiseen sekä hakea kysymyksiin vastauksia yhteistyössä ja yhteisvoimin

Aito konfliktin ratkaisu on ajattelemisen taidon kehittämistä. Tukahduttaminen ja taistelu ovat vain tapoja kohdata konflikti. Ratkaisuun niillä ei pääse. Tarvitaan aitoa konfliktiratkaisumenetelmää, jossa muita aktivoidaan kysymyksillä, joihin kukaan ei tiedä vastausta. Venkula (2007, 84) on koonnut konfliktitilanteita varten viisi kysymystä, joiden avulla opetellaan ymmärtämään tilannetta ja siten kasvaa yksilönä.

1.Mitkä olivat faktat konfliktin syntyhetkellä?

2.Kuinka meneteltiin, tehtiin ja toimittiin?

3.Miksi tapahtui se mikä tapahtui, tehtiin kuten tehtiin?

4.Mitkä ovat muut vaikutussuhteet?

5.Kuka teki ja mitä teki

Huomioitavaa kysymyksissä on mielestäni etenkin se, että kysymys siitä kuka teki ja mitä, on vasta viimeinen. Usein konflikteja lähdetään selvittämään syyllistä etsimällä. Venkulan mukaan tämä on haitallinen keino, ja tyrehdyttää dialogin heti alkuunsa. Tähän olen myös itse törmännyt usein niin akatemialla omassa tiimissäni, kuin työyhteisöissäkin. Jatkossa aion pitää kirjassa esitetyt kysymykset mielessäni, kun kohtaan konflikteja. Todellinen konfliktin selvittely on aikaa vievä prosessi, mutta lopputulos on varmasti tukahduttamista tai riitelyä seuraavaa tulosta parempi ja kaikkia osapuolia kehittävämpi.

J.Venkula. 2007. Kysymisen taito. Karisto Oy, kirjapaino, Hämeenlinna 2007.