Johdatellen, orientoituen, ei pakottaen

Eteeni ilmestyy jatkuvasti jännittäviä ja kiehtovia mahdollisuuksia. Iloni ja onneni on ollut osata tarttua näihin ovenkahvoihin, kurkistellen innostuen sen tuolla puolen olevaa. Aikaani Proakatemialla on vielä muutama kuukausi jäljellä. Olen pyrkinyt rakentamaan tulevaisuuttani niin, että voisin käyttää nämä viimeiset puoli vuotta täysin oman yrityksen perustamisen suunnitteluun. Mutta totuus on, että tärkeimmät ainekset – idea, tiimi ja visio – puuttuvat vielä. Olen käyttänyt kolme vuotta frisbeegolfin valmennusympäristön luomiseen, lähtenyt mitä villeimpiin ideoihin mukaan (kuten jääsauna), kokeillut kompetenssieni ja intohimojeni ulkopuolella olevia mielenkiintoisia projekteja mitä erikoisimpien tiimikokonaisuuksien kanssa, luonut arvokkaita ja merkityksellisiä verkostoja ja jatkuvasti testannut kehittyvää kapasiteettiani sietää epävarmuutta. Olen pyrkinyt järjestää asiat niin, että voisin valmistumiseni jälkeen aloittaa täyspäiväisenä yrittäjänä. Se saattaa jopa ihmeen kaupalla tapahtua. Meillä on jaettu visio hyvien ystävieni kanssa muuttaa tapahtumien infran työkulttuuria. Epävarmuutta on kuitenkin suoraan sanottuna ihan perkeleesti ilmoilla. Jos jokin merkittävä asia olisi kuitenkin helppoa, niin kaikki todennäköisesti tekisi niin. Välillä kuitenkin ajatukseeni on riipinyt ajatus ja pelko epäonnistumisesta. Entäs jos siivet ei kannakaan? Mitä jos pohja lähtee alta? Heikot signaalit ovat muuttumassa yhä vahvemmiksi, joten tarvitsen vahvoja valintoja ja suurta toimeenpanokykyä.

Onneksi olen kuitenkin päässyt hiljattain parempiin ja laadukkaampiin ajatuksiin. Suoraan valmistumisen jälkeen yrittäjäksi ryhtyminen ei ole ainoa mittari onnistumiselle. Eikä edes se, että lähtisi yrittäjäksi sellaiselle toimialalle, johon itseisarvossaan ei ole mitään intohimoa. Olen peukalo keskellä kämmentä monessa asiassa, jotka kuuluvat tulevan yrityksemme toimenkuvaan. Tiedän kuitenkin, että kompetenssejani tarvitaan peruspalveluiden ulkopuolella. Kutsumukseni tällä hetkellä on päästä kokeilemaan päätoimista yrittäjyyttä ja luoda jotain uutta hyvien tyyppien kanssa. Tulin Proakatemialle yhdistääkseni intohimoni työhön, mutta sainkin paljon parempaa: merkittäviä ihmisiä ja verkostoja, joiden kanssa on mielekästä haastaa itseämme erilaisissa kokonaisuuksissa.

Näen nyt suureksi vahvuudekseni, että olen vuosien varrella harjoitellut monimutkaisten ympäristöjen hallintaa ja luovien liiketoimintamallien kehittämistä jopa täysin uusilla markkinoilla. Stressiä ja ahtautta viime aikoina on muodostanut ajatus siitä, että en ole saanut yhdistettyä intohimoani ja työtä yhteen, luoden merkityksellisiä tarinoita ja kokonaisuuksia ympärilleni. En ole vain huomannut, mitä todelliset intohimoni ja kutsumukseni ovat.

Proakatemia ja täällä harjoitettava projektiyrittäjyys ovat tuntuneet helpolta ilman selkeää kutsumusta. Tähän syyhyn on ollut juuri tuo, että kutsumukseni on ollut piilevä, mutta kuitenkin tarpeeksi vahva, että se on saanut minut toimimaan ja pyrkimään eteenpäin. Kuten Jari Sarasvuo on sanonut, työtä voi tehdä niin, että se palkitsee tekijäänsä, vaikka ehdot olisivat haastavat.

Eteenpäin tässä ajassa

Ihmisen ei pidä tehdä mitään, mitä hän ei halua. Toisaalta taas, jos ei tiedä mitä haluaa tehdä, pitäisi ponnistella vähän kaikkea (Järvilehto 2013). Tämä ajatus kiteyttää aika hyvin Proakatemian merkityksen. Ehkä ajatus on siinä, että harva oikeasti tietää täysin mitä haluaa tehdä tai miksi haluaa tehdä, mitä haluaa tehdä. Vaikka tiedostaisit unelmasi, on meillä Proakatemialla suuri mahdollisuus unelmista huolimatta kokeilla erilaisia projekteja, kerryttää osaamispääomaa ja haastaa itseään työskentelemällä erilaisten tiimien kanssa. Yksin etenet nopeasti, mutta vain yhdessä voit päästä pitkälle. Harvoin, tarkoittaa minkä tahansa aikaansaamista yksin (Sarasvuo 2013).

Minua on valitettavasti viime aikoina raapinut ja lamaannuttanut se sama helppous, jota tuntuu liikkuvan taudin lailla. Pitkäaikainen kärsimys on usein seurausta virheellisyydestä tai puutteellisuudesta omassa maailmankuvassa (Sarasvuo 2018). Suurimmaksi osaksi koen laskeneen vaatimustason suhteessa omiin visioihin vaikuttaneen paljonkin tilanteeseeni. Olen pistänyt tiimin eteen ihan todella paljon paukkuja, joista isoimmat vaihteet ovat olleet viimeisten n. 400 päivän aikana silmässä. Olen panostanut todella paljon paukkuja projektien synnyttämiseksi, asiakkaiden hankkimiseksi, vaatimustason nousemiseksi ja tiimidynamiikan parantamiseksi. Ideaalitilanteessa olisimme taistellut läpi Lencionin toimintahäiriöiden, päästen ainakin sitoutumiseen ja vertaisten tilivelvollisuuteen. Sitten kun alkaa olemaan itse aika puhki, ja pitäisi panostaa toisessa merkittävässä tiimissä, niin ei siitä hyvä ystävä tule juuri mitään. Kun muissakin ympäristöissä alkoi itsestäni riippumattomista syistä vaatimustaso laskemaan, aloin sairastumaan henkisesti.

Hankalaa tekee näissä tilanteissa se, että vaikeisiin ongelmiin haetaan helppoja ratkaisuja. Lyhytnäköisyydellä siirtää hankalia asioita vain tuonnemmaksi tulevaisuuteen, jolloin ne helposti kertaantuvat. Mielen illuusio pitää meitä vankina, mikäli emme tunnista ja haasta lyhyt- ja kapeanäköisyyttämme. Tämän aukaisemisessa minua on onneksi auttanut lukuiset keskustelut eri ihmisten kanssa sekä puhtaasti tekeminen ja asioiden hyväksyminen. Suurimmaksi osaksi itselleni on ollut kyse siitä, että kun aito kutsumus tuntuu vielä vähän piileskelevän minulta, niin monesta tärkeästä ympäristöstä on samalla hävinnyt täyttymystä. Energiatasoni ovat hiipuneet. Tiimin ongelmat, joita on lakaistu pitkään ja monesti maton alle, ovat tulossa eteen. Pitäisi pistää asioita tärkeysjärjestykseen, kun haluaisi hiukan panostaa omaankin tulevaisuuteen. Joskus Make meidän tiimistämme sanoi viisaasti, että syystäkin lentokoneessa hätätilanteessa laitetaan itselle ensin maski, ja vasta sitten kaverille. Lievä burnout on enimmäkseen takanapäin, mutta pointti olisi se, että missä synnyttäisin yhdessä muiden kanssa sitä innostusta ja korkeaa vaatimustasoa? Mistä löytyisi kutsumusta ja täyttymystä? Miten ne edes tunnistaa, vaikka olisivat ilmeisen selviä?

Kärsien yhdessä, innostuen ja innostaen

Missio ja passio on kutsumuksen syvä olemus. Missio on sanana saanut juurensa lähetystyöstä, jossa missio kirjaimellisesti tarkoittaa, että ”teidät on lähetetty”. Missio siis viittaa käsillä tai edessä olevaan tehtävään. Passio, on peräisin latinankielisestä juuriverbistä patior, joka tarkoittaa tuntemista, intohimoa, innostumista ja kärsimystä. Passio tunnetaan siis kärsimyksestään (Matteus-passio) kuin myös intohimosta (passionate). Entäpä sana compassion, joka tarkoittaa yhdessä tuntemista tai kärsimistä? Osaaminen tai ainakin ymmärrys liittyy vahvasti passioon. On kovin hankala tuntea minkäänlaista vetovoimaa sellaisia asioita kohtaan, joista ei oikeasti ymmärrä juuri mitään. (Aaltonen, Kirjavainen, Pitkänen 2013)

Kutsumus on kaunis sana, kauniimpi kuin menestys

Vanha ajatus siitä, että työ vain suoritetaan ja elämä eletään voi loppujen lopuksi olla rajoittava tekijä ihmisen oman elämisen kannalta. Kutsumusammatti voi olla oikeastaan mitä tahansa, jossa työnsä tekijä kokee toteuttavansa tärkeää elämänteemaansa. (Aaltonen, Kirjavainen, Pitkänen 2013). On ymmärrettävä, että monet eivät halua etsiä kutsumustaan, vaan tyytyvät vähempään. Monta edellä mainittua kaveria saatat johtaa töissä, ja he todennäköisesti kutsumuspuutteestaan huolimattaan ovat erinomaisia siinä mitä tekevät ja tuottavat ympärilleen aitoa iloa. Monelle riittää hyvin pienet asiat tuomaan työstä koettua täyttymystä. Itse koen kutsumuksen löytämisen tärkeänä, sillä uskon sen olevan merkittävässä roolissa, kun haluan alkaa ulosmittaamaan potentiaaliani.

Kutsumus löytyy sieltä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet (Järvilehto 2013). Kutsumus on jotain paljon suurempaa kuin omat tarpeesi. Joitakin helpottaa oman kutsumuksen tai missiopassion kiteyttäminen yhteen lauseeseen, joillekin se taas tuntuu helposti korulauseelta. Tärkeää kuitenkin on, että sen tuntee sisimmissään ja se saa aikaan liikettä. Minä en tunnista vieläkään todellista kutsumustani. Kokeilemalla erilaisia asioita mahdollisimman laajasti olenkin kuitenkin löytänyt kutsumukseni osatekijöitä, jotka ovat erittäin tärkeitä. Kiirehtimällä tai pakottamalla kutsumus ei piilosta pilkahda esille, joka toisaalta saa minut Järvilehdon ajatuksen mukaisesti tekemään ja kokeilemaan vieläkin vähän kaikenlaista. En siis tiedä oikein vieläkään, mikä minusta tulee isona. Ehkä se on sitä stressiä aiheuttanut, kun on ajatellut, että sen pitäisi olla jo selvää.

Kutsumuksen löytäminen on matkantekoa. Päämäärät antavat suuntaa, mutta ne eivät määrittele tehdyn työn merkitystä. Itse eteneminen on syvempi ilon lähde, kun virstanpylväitten saavuttaminen tai palkkioiden ansaitseminen. (Sarasvuo 2013.)

Kutsumus koostuu Sarasvuon (2013) mukaan neljästä eri tekijästä;

1. Intohimo eli halu kärsiä, ponnistella sekä maksaa tunnehintaa. Ilmenee silloin, kun rohkeus astuu esiin silloin, kuin olisi luonnollista paeta mukavuusalueelle
2. Taipumukset, se minkä lähestyminen, oppiminen ja mistä haasteista suoriutuminen sujuu luonnollisesti, on meidän taipumuksemme. Meidän ei pitäisi tehdä asioita, jotka muuttuvat vuosi vuodelta haastavammiksi ja vastenmielisiksi. Ihmisten pitäisi saada tehdä asioita, joissa he onnistuvat isommin ja korkeammalla riskillä, jossa myös sisäisen vapauden tunne kasvaa.
3. Merkityksellisyys. Asioilla tulee olla suurempi merkitys muille ja myöhemmin, kun se mitä sinä itse saat juuri nyt.
4. Hyödyllisyys. Hommien täytyy siis olla mitattavasti toimivaa ja laadukasta.

Kutsumusta voi tuntea monessa eri suhteessa, eikä se rajoitu työnkuvaan. Monella voi olla hyvin vahva halu toteuttaa itseään vuorovaikutuksen, eikä niinkään ammatin kautta. Esimerkiksi tapa toimia, yhteinen visio tai jopa tiimi voi tuottaa kutsumuksellisia tunteita (Aaltonen, Kirjavainen, Pitkänen 2013). Tärkeimmät tukipilarit kutsumukselle ovat vapaus, virta ja vastuu. Vapaus ilman vastuuta on anarkiaa, siinä missä vastuu ilman vapautta jähmettää elämän. Flow löytyy virrasta, tai oikeastaan virtauskokemuksesta. Tämä on kyky toteuttaa itseään vapauden ja vastuun ehdoin. (Järvilehto 2013.)

Täyttymys on arvojen suunnassa tapahtuvaa onnistumista tai oppia kokemuksista. Kutsumuksen ohella on tärkeä huolehtia täyttymyksen syntymisen mahdollisuuksista. Tähän sisältyy hyvin olennaisesti itseohjautuvuusteoriaan kuuluvat kolme perusmotivaattoria, eli autonomia, kompetenssit ja yhteisöllisyys. Täyttymystä koetaan kutsumuksen perusteella tehdystä työstä, kun keskitytään töihin ja ponnisteluihin, matkaan eikä määränpäähän. Toimimalla eettisesti ja lisäämällä kirkkautta ja paloa myös muihin, lisääntyy täyttymyksen mahdollisuus. Hyvät aikeet korostavat luottamusta ja tuovat aitoa iloa tekemiseen. Pysy isona, vaikka muut tahtovat pienentää sinua. Toisten ihmisten pelkojen ja puutteiden ei pidä tukahduttaa omaa tekemistä. Sillä pelko määrää elämämme rajat, on täyttymystä luvassa sen toisella puolen. (Sarasvuo 2013.)

Mukavuus on epäreilua itsellesi

Olen kuullut monia eri vyöhyketeorioita, joiden tarkoituksena on mallintaa ihmisten työssä tapahtuvan eteenpäin pyrkivyyden ja stressin suhdetta. Sarasvuo (2013) käyttää kolmea vyöhykettä monologissaan: paniikkialue, oppimisalue ja mukavuusalue. Monet liittävät neljänneksi joukkoon apaattisen alueen, jonka tarkoituksena on kuvata mukavuusaluettakin hitaamman ja intohimottoman, jopa lähes liikkeettömän olotilan. Paniikkialuelle ei ole hyvä päätyä, mutta joskus se voi olla herättelevä kokemus. Olen silti sitä mieltä, että sen rajoja voi olla hyvä silloin tällöin käydä tunnustelemassa, jotta tietää oman toimintakykynsä tason. Oppimisalueella vahvistuminen kasvattaa myös sietokykyä, jolloin paniikkialue voi tuntua vieläkin kaukaisemmalta. Sarasvuo (2013) kertoo tuon oppimisalueen olevan alue, jossa tulisi viettää suurin osa ajasta. Mukavuusalue on täysin palautumista ja lomailua varten, mutta sinne jäädessään vain veltostuu, jolloin kynnys taas ottaa itsestään niskasta kiinni kasvaa. Intohimoinen elämä tapahtuu epämukavuus- tai oppimisalueella, mitä termiä käyttääkään. Siellä myös hyvinvointi todella on, vaikka sen ajatellaan helposti olevan mukavuusalueen yksinoikeudellinen ilmiö. Mukavuusalue alkaa tuntua ahtaammalta, jos hyvinvointia ei synnytetä oppimisalueella. (Sarasvuo 2018.)

Tämä on hyvin paljon sitä ajatusta vastaan, joka meidän tiimissä on vallinnut Proakatemian aikana. Meillä on vuodet puhuttu ”epämukavuusalueelle” menemisestä, mutta tosiasiassa tuolla oppimisalueella pitäisi olla lähes koko ajan. Käyhän se nyt ihan järkeenkin, ettei stressin sietokyky ja omat kompetenssit kasvavat, jos niitä silloin tällöin reenaa. Mietippä, jos joku harrastaisi liikuntaa kerran kuukaudessa ja olettaisi kunnon pysyvän koholla. Siksi paniikkialueen rajat on hyvä tiedostaa, jotta pystyy jatkuvasti kehittymään inkrementaalisesti. Elämänlaatu on suorassa suhteessa siihen, kuinka suuressa epävarmuudessa kokee iloa, vapautta sekä voimia tehdä luovia ratkaisuja. Harjoittelemalla viisaasti oppimisalueella, melko keskinkertainen ihminen pystyy hämmästyttämään koko maailman. Mikäli taipumukset eivät taistele sinua vastaan, ne voi puhjeta kukkaan tuottaen aivan ihmeellisiä tuloksia. (Sarasvuo 2013.)

Epiktetos on myös aikoinaan tokaissut, että eivät asiat sinänsä saa ihmisiä menettämään mielenrauhaansa, vaan heidän käsityksensä asioista. Negatiivisessa merkityksessä jarruttava ja pahimmillaan lamaannuttava vaikutus tulee siitä syystä, että käsityksemme asioista pitävät pääosin kutista, ovat oikeutettuja ajatuksia ja totta minulle, sekä ne kattavat jokseenkin kaiken minulle merkityksellisen. (Saarinen 2023). Mielenrauha on väistämätön seuraus siitä, että tietää tehneensä parhaansa ja tarpeellisen tullakseen parhaaksi versiosta itsestään (Sarasvuo 2019).

KUTSUMUSKARTTA

Yksi hyvä työkalu kiihdyttämään ajatuksen virtaa on kutsumuskartta. Kutsumuskartta on L.Järvilehdon tuotoksia kirjasta Upeaa työtä!. Tarkoituksena on ottaa paperiarkki sekä kynä, ja siirtyä häiriöttömään tilaan. Seuraavaksi, kirjoita ylös asioita, joita nautit tehdä (esim. lukeminen, juokseminen, kuvaaminen). Ota huomioon, että näiden tekemisten tulee kummuta sisäisistä motivaattoreista. Kun olet mielestäsi valmis, lue läpi lista. Pisteytä intohimosi asteikolla 1-3.

• 1 = En pääse tekemään tarpeeksi tai juuri ollenkaan
• 2 = Tekisin enemmän, jos olisi aikaa tai rahaa tai muita resursseja
• 3 = Saan tehdä tätä jo sydämeni kyllyydestä

Kutsumuskartta avaa sinulle, mitä oikeasti haluat tehdä, mistä nautit, mistä saat energiaa ja mitä tekisit, jos pelot eivät ohjaisi sinua. Ajatuksena on löytää toimia, joiden avulla kaikki tai mahdollisimman moni asioista saisi arvokseen numeron kolme. (Järvilehto 2013.) Onni on ihmisen tapa vastata elämän heittämiin haasteisiin. Onnen ydin taas löytyy mahdollisuudesta harjoittaa vapaasti omia kykyjään. (Sarasvuo 2023.)

Pitkäikäinen ilo ostetaan pienellä tipalla ikävyyttä (Sarasvuo 2019). Kun löytää kutsumuksensa, on syytä antaa elämänsä sen palveltavaksi. Elämän tulisi olla suorittavaa juurikin siitä syystä, että silloin teemme välttämättömät toimet säntillisesti ja nopeasti, hetkellisesti irtaantuen mielitekojen virrasta. Mitä paremmin suoritamme, sitä enemmän riittää aikaa luovaan lapsenkaltaiseen tilaan. (Sarasvuo 2013.)

Muistutan, että harvoin, on edelleenkin minkä tahansa saamista aikaan yksin. Tarvitsemme siis ihmisiä ympärillemme. Ideoita, unelmointia, johtamista, organisointia, tukea, valmennusta, tilivelvollisuutta, sitoutumista, luottamusta, oppimista! Jotka antavat parastaan koko ajan, ovat usein niitä henkilöitä, joiden seurassa koetaan olevan turvallista pelätä (Sarasvuo 2013).

Viiveellä soittava rumpali voikin olla nero

Työkalujen ohelle tarvitaan myös aitoa toimintaa ja eteenpäinpyrkivyyttä. Pyrkimyksemme löytää ja etsiä kutsumusta ja täyttymystä lähtee todellisuudessa arjestamme. Jos yritämme edetä käsitteistä kohti arkea, voimme langeta täydellisyyden tyrmään. Siellä tuomitsemme itsemme kevyin perustein vangeiksi, sillä rakastumme käsitteisiin, emmekä arkeen ja sen sisältämiin mielekkyyksiin. Parhaimmillaan on jopa niin, että työstä muodostuu yksi elämän suurimmista rakkaussuhteista. Näissä tilanteissa edetään kuitenkin arjesta kohti käsitteitä, eikä rakastuta työn ideologiaan. (Sarasvuo 2013.)

Mikä siellä arjessa voisi yllättää sinut positiivisesti? Melkein mitä tahansa voi tapahtua, kun jokin mikä esittäytyy, lähtee elämään. Nämä ilmiöt tai kokonaisuudet ovat harvoin ilmeisen näkyviä, vaan pikemmin kehkeytyviä. Suuri aikamme filosofi Matti Nykänen on tokaissut, että pitää antaa tsäänssille mahdollisuus. Vaikka lause itsessään on huvittava, siinä piilee viisaus. Ympärillämme on jatkuvasti uusia mahdollisuuksia, joten on syytä kiinnittää erityistä huomiota mahdollisiin kehkeytyvyyksiin. Tekemisemme ja ympäristömme tuottamat sivuäänet ja poikkeamat voivat synnyttää erityisiä erikoispiirteitä, jotka voivat olla lopputulemien kannalta merkittäviä. Binäärinen lähestymistapa tappaa luovuuden ja mahdollisuuden jonkun uuden syntymiselle. (Saarinen 2023.) Kutsumus voi piileä siis varsinkin erikoisissa ympäristöissä tai hetkissä, kun niitä pyrkii aistimaan tietoisesti.

Mihin se ajattelun ajattelu olisi hyvä suunnata, kun haluaa pitää ajatteluaan arvossa ja haluaisi päästä johonkin kunnolliseen? Tämän Saarinen (2023) kiteytti neljään ydinkohtaan;

I : Suoritteiden tuolla puolen

• Meidän aivomme eivät kestä reflektiivisen ajattelun ja suoritesuuntaistumisen yhdenaikaistumista. Tarvitsemme tilan ja ajan päästäksemme syvälle ajattelussa.

II : Namumaailmaan vähän distanssia

• Jatkuva ja runsas ärsykeviidakko tekee raskaaksi tuottaa laadukkaampia ajatuksia tulevaisuutemme parempien tarinoiden muodostamiseksi. On syytä irrottautua parhaansa mukaan sellaisista ärsykkeistä, jotka hämäävät ajatteluamme, kun haluamme saada parempia ajatuksia aikaan.

III : Nolousvapaa vyöhyke

• ”On noloo olla mä” on varsin mahdollinen ja luonnollinen elämää rajoittava ajatus. Nolouden tuolla puolen kuitenkin piilee luovuus ja rohkeus.

IV : Taju sille, ettet ole valmis

• Meidän ei tarvitse olla ajatuksemme ja tilanteemme suhteen usein sen enempää kuin mittarimato. Töpöjaloinkin pääsee eteenpäin, tärkeää on pitää liike aktiivisena. Olemme usein siirtymävaiheessa johonkin parempaan, vaikka sitä on hankala sillä hetkellä käsittää. Aktiivinen mieli ja epätäydellisyyden hyväksyminen lisää mahdollisuutta päästä eteenpäin.

”KUN LUUKKU ON AUKI”

Merkitykselliseksi muodostuu työskennellä yli sen, mikä on ilmeistä. Positiivinen, jopa ylärekisterimäinen lähestymistapa elämän heittämiin haasteisiin johtaa lähes väistämättä sinun paremman tulevaisuuden tarinan toteutumiseksi. Ympärilläsi piilee valtava määrä mahdollisuuksia. Lähtökohtaisesti niiden tunnistaminen ei ole kovin helppoa, muttei se onneksemme ole ydintiedettä. Uteliaisuuden varjeleminen sekä tuoreena pysyminen on tärkein tehtäväsi (Sarasvuo 2019). Muista, että kurssin muutos on mahdollista, ajattelemalla rohkeasti uusiksi. Tärkeää on rikkoa särkyneen ajattelun kyynistyvä kaava, ja edetä proaktiivisesti vallitsevan reaktiivisuuden ympärillä. (Saarinen 2023.) Roomaa ei rakennettu päivässä. Arjen marginaalivoitot ovat avain menestykseen. Joillekkin se on ”one day”, joillekkin ”day one”.

Lähteet:

Sarasvuo, J. 2013. Kutsumus on kaunis sana, kauniimpi kuin menestys. Podcast. https://areena.yle.fi/podcastit/1-1889058

Sarasvuo, J. 2019. Ammattilaiset keskittyvät vain tekemiseen. Podcast. https://areena.yle.fi/podcastit/1-50028975

Sarasvuo, J. 2023. Onnellisuuden ja menestyksen suhde. Podcast. https://open.spotify.com/episode/2CvCjvXVoGGdjDGCiCkr8c?si=075782e2355940f5

Aaltonen, T. Kirjavainen, P. Pitkänen, E. 2014. Kutsumusjohtaja. Print Best: Viro.

Järvilehto, L. 2013. Upeaa Työtä! – Näin teet itsellesi unelmiesi työpaikan. kirja Kustannusosakeyhtiö Tammi: Helsinki.

Saarinen, E. 2023. Filosofia ja systeemiajattelu 2/2 – Kyse on sinusta. Luento. 8.3.2023. Aalto-yliopisto.