Burnout, eli työuupumus, vähän liiankin tuttu käsite 22-vuotiaalle opiskelijalle. Työuupumus on pitkittyneen työstressin seurauksena kehittyvä häiriötila, jota luonnehtii uupumusasteinen väsymys, kyynistynyt asenne työtä kohtaan ja heikentynyt ammatillinen itsetunto (Ahola, 2018). Työuupumus on jatkuvasti tutummaksi tuleva käsite yksilöistä yhteiskuntaan asti. Käsittelen esseessäni työuupumusta yksilön näkökulmasta.

Miten työuupumus näkyy käytännössä?Työuupumus on hiljaa hiipivä paha, joka useasti huomataan, kun on liian myöhäistä. Se alkaa perinteisillä stressin oireilla, muun muassa päänsäryllä tai unettomilla öillä. Lisäksi pahenavan työuupumuksen hälytysmerkkejä ovat jaksamattomuus, asioiden unohtelu sekä vääristynyt kuva levon merkityksestä; ”ehdin levätä myöhemminkin.”

Sisäinen minä ei anna lupaa levätä, kuulostaako tutulta? Itseään on helppo huijata täyttämällä tyhjyyden tunne ja tyhjät slotit kalenterista. Tunne siitä, ettei mikään työmäärä riitä ja myöhemminkin ehtii lepäämään. Väsymys tuntuu jo normaalilta tilalta. Samaan syssyyn liittyy myös ongelma siitä, ettei tehtäville osaa sanoa ”ei”. Olisi niin mukavaa olla mukana jokaisessa uudessa asiassa ja auttaa toisia jatkuvasti. Jossain vaiheessa sitä kuitenkin herää siihen, että työmäärä on kasvanut liian isoksi, eikä tunnit päivässä riitä enää hoitamaan asioita. Kun tällaiseen hetkeen herää, on syytä pysähtyä. Karsia kalenterista pois ne asiat, jotka ehtivät toteuttamaan myöhemminkin. Priorisoida ne asiat, jotka tuntuvat itselle tärkeiltä ja ovat kiireellisiä.

Itselläni sisäinen minä huutaa ja lujaa. Se ei anna lupaa levätä, vaan työtehtäviä pitää hoitaa kellonajasta riippumatta. Olen Proakatemian aikana oppinut kuitenkin pyytämään apua työtehtävieni kanssa. Se ei kuitenkaan riitä. Olen täyttänyt kalenteriani mitä pienimmillä työtehtävillä, jotta aikaa lorvailulle ei jäisi. Miellytänkö sille itseni lisäksi kenties myös muita, kun lusikka on tungettu jokaiseen soppaan. Apuakaan ei tarvitsisi pyytää niin paljon, kun opettelisi sanomaan ei. Kaikessa EItarvitse olla mukana, myöhemminkin ehtii. Tänä keväänä olen avannut silmät sille, että kalenteri on tyhjennettävä kesäksi niin, että tyhjiä slotteja löytyy reilusti enemmän kuin sovittuja menoja ja työtehtäviä. Viimeinen vuosi on ollut todellinen opetus siitä, kuinka asioita opitaan kantapään kautta. Syksyn lopulla oli jo tarkoitus tyhjentää kalenteri koululääkärin määräyksellä niin, että keväällä jäisi aikaa keskittyä omaan hyvinvointiin syksyn hälytyskellojen soidessa. En kuitenkaan tehnyt niin, vauhti on suorastaan kiihtynyt. Johtuuko se siitä, että ammatti-identiteetti alkoi heikkenemään ja tuntuu, että epäonnistun, jos siirränkin kaiken vastuun muille ja otan itselleni aikaa. Sitä en vielä tiedä, mutta kesällä on hyvää aikaa pohtia, miksi työuupumus on pitänyt päästää näin pitkälle, miten siitä toivutaan ja miten näin ei käy enää koskaan. Vaikka vuosi on ollut opettavainen, olen alisuoriutunut tehtävistäni multitaskaamalla montaa eri asiaa kerrallaan, ja mahdollisesti hukannut myös muiden potentiaalia ja mahdollisuuksia oppia omalla kiireelläni. En toivo kenellekään samankaltaista kokemusta näin nuoressa iässä, tässä on jo riittävä oppi muillekin. Olen paljon pohtinut, kuka lopulta määrää milloin saan levätä. Oman kokemuksen ja pohdintojen jälkeen vastaukseni on: minä itse. Kun itselleen on pystynyt myöntämään, että saan olla väsynyt ja stressaantunut ja sitä myöskin olen, loppuu itsensä ja toisten huijaaminen.

Miten työuupumuksen kierteessä olevaa henkilöä voi auttaa?Tärkein tuki on läheisten läsnäolo. Työuupuneen kanssa voi keskustella asioista ja häntä pitää kuunnella. Häntä ei kannata soimata tai kyseenalaistaa väsymyksestään, se tekee olosta entistä huonomman. Sen sijaan kannattaa ehdottaa lepäämistä ja kertoa siitä, kuinka toinen saa tuntea niitä tunteita, joita käsittelee sillä hetkellä. Työuupuneelle voi syntyä huonoja mielikuvia omasta ammatti-identiteetistä, tai muista elämän osa-alueista, jolloin tärkeää on yrittää pitää keskustelu realistisena, eikä lähteä itse synkistelyyn liian syvälle. Työuupuneen läheisten on tärkeä osata pitää myös omasta jaksamisestaan huolta. Vaikka tärkeää on olla toisen tukena, täytyy myös ymmärtää se, ettei toisen työuupumusta voi parantaa omilla teoilla, eikä sitä kannata ottaa liian suureksi taakaksi itselleen. (Marila, Valonen, 2020)

Miten työuupumuksesta toivutaan?Toipumisprosessi voi olla erittäin pitkä. Mikäli olet hakenut apua lääkäriltä, antaa varmasti lääkäri sopivat ohjeet työuupumuksesta toipumiseen. Omia kotikonsteja väsymyksen hoitamiseen on työajan ja vapaa-ajan erottelu. Mikäli huomaat, ettei työpäivän jälkeen jaksa enää tehdä muuta kuin maata sängyssä, on syytä keskustella työpaikan johdon kanssa, voisiko työtaakkaa keventää hetkellisesti. Arjen perusrutiinien, kuten ruokailun, unen määrän ja liikkumisen, on oltava tasapainossa jaksamisen kannalta. Itseään tarvitsee kuunnella päivittäin avoimin mielin. Omaa työminää ja työtehtäviä on myös syytä miettiä. Onko minulla tarpeeksi mahdollisuuksia kehittyä työssäni, teenkö itselleni mielekästä työtä, pystynkö kieltäytymään tehtävistä, onko minulla hyvä ilmapiiri ympärilläni ja onko johtajani minulle avoimia ja kannustavia. Työuupumus voi pahimmassa tapauksessa johtaa masennukseen, jolloin apua on haettava ammattitaitoisilta ihmisiltä. Työpaikalla pitäisi olla yhteydet tällaisiin henkilöihin, jolloin väsyneenä ja masentuneena apu on tarjolla lähellä.

Ensimmäinen askel omassa toipumisprosessisani on jo otettu, ja se on ollut väsymyksen myöntäminen itselleni. Seuraava steppi on tyhjentää kalenteri kesän ajaksi ja seurata tilannetta, läheisten ja ammattilaisten tukemana. Jatkossa aion pohtia syvällisemmin, mitkä arvot ja asiat minua vievät eteenpäin, sekä mitkä asiat priorisoidaan oppimisen kannalta lähitulevaisuuteen ja mitä voin opetella myöhemmin. Kaikkea ei tarvitse saada ja oppia heti. Opettelen kuuntelemaan itseäni ja olemaan armollisempi oman hyvinvointini kanssa. Sinä, joka esseetäni olet tähän asti lukenut, pohdi sinäkin omia valintojasi ja kuuntele itseäsi, hyvinvointi ei ole itsestäänselvyys.

Työuupumuskirja, Docendo Oy 2020, Rosanna Marila, Liisa Valonen

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00681