Tampere
22 May, Wednesday
7° C

Proakatemian esseepankki

Korkojen nousu & inflaatio



Kirjoittanut: Sofia Lang - tiimistä Flyyna.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 6 minuuttia.

Kirjoittanut: Sofia Lang & Julius Viitala

 

Johdanto

Korkojen nouseminen vaikuttaa meidän jokaisen henkilökohtaiseen talouteemme, yrityksien talouteen, Suomen talouteen sekä kansainväliseen talouteen. Lainojen myöntäminen on tällä hetkellä vaikeampaa, moni yksityishenkilö sekä yritys ei tahdo ottaa tällä hetkellä lainaa, sillä korkojen nousujen takia se on heille taloudellisesti kestämätöntä. Korkojen nouseminen näkyy väistämättä Suomessa, sillä kuulumme eurotalouteen, milloin EKP:n ohjauskoron nousut vaikuttavat suoraan Suomen pankkien korkoihin.

Korkojen nousun suurin syy johtuu inflaatiosta, mikä on ollut tavanomaista korkeampi Suomessa sekä kansainvälisesti. Vuoden 2023 helmikuussa inflaatio tilastokeskuksen mukaan oli 8,8 %. Vastaavasti elokuussa inflaatio oli 5,6 %. (Tilastokeskus, 2023.)

Suomessa eletään tällä hetkellä taantumassa, mikä tarkoittaa sitä, että taloudellinen tuotanto supistuu, työllisyys alenee, mikä taas vaikuttaa työttömien määrään. Tällä hetkellä taantumasta nouseminen vie odotettua pidempään, sillä inflaation myötä nousevat korot vaikuttavat Suomen sisäiseen talouteen sekä kansainväliseen vientiin. Suomen pankin ennusteen mukaan, taantumasta toipuminen alkaa vasta vuonna 2024. (Eurotalous, 2023.)

 

Miksi korot nousevat?

Suurin syy korkojen nousuille on inflaatio. Euroopan keskuspankki eli EKP nostaa ohjauskorkoa, jolla se lainaa rahaa pankeille. EKP:n tärkein tehtävä on pitää hintatasoa vakaana ja inflaatiota pyritään pitämään noin kahdessa prosentissa. Ohjauskorkojen nostaminen on EKP:n keskeisin keino hillitä inflaatiota.

Korkojen nostamisen ansioista rahan lainaamisesta tulee kalliimpaa, jolloin tämä laskee sen kysyntää. Tämä toimenpide hillitsee taloutta, kun kysyntä on pienempää, joka taas näkyy inflaation alenemisessa. Ohjauskorko on hyvä järjestelmä inflaation hallitsemiseen, mutta nousseiden hintatasojen takia, se myös hidastaa talouskasvua ja vaikuttaa erityisesti pitkän aikavälin korkoihin. (Puro, 2022).

 

Inflaatio

Inflaatiolla tarkoitetaan yksinkertaisuudessaan rahan arvon laskua, joka näkyy hintojen nousuna. Tavaroille ja palveluille on enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Inflaatio tason noustessa, samalla rahalla saa vähemmän tuotteita ja palveluita, mitä aikaisemmin.

Mitkä ovat sitten syyt inflaatiolle, jonka takia esimerkiksi kirjoittajan opintolainan korko nousee? Inflaatiolle on useampi syy, mutta merkittävimpinä syinä pidetään koronapandemiasta toipumista, keskuspankkien rahapolitiikkaa, yritysten tuotanto- ja toimitusongelmia sekä Venäjän hyökkäyssotaa. (Leppänen, 2022).

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja sen seurauksena asetetut pakotteet Venäjälle näkyvät erityisesti energian ja arkihyödykkeiden hintojen nousussa, joka taas kasvattaa inflaatiota. Toinen inflaatioon vaikuttava tekijä on pakotteiden myötä nousseet raaka-aineiden hinnat, vaikka Suomessa ei olla välttämättä riippuvaisia Venäjän tai Ukrainan raaka-aineiden tuonnista, vaikuttavat silti maailmanmarkkinahintojen nousu myös Suomen hintatasoihin. (Leppänen, 2022).

 

Inflaation vaikutukset

Inflaatio vaikuttaa kuluttajiin ja talouteen eri tavoin, joten sen vaikutuksia pitää tarkastella laaja-alaisesti. Kun inflaatiota osataan odottaa, siihen pystytään reagoimaan ohjauskoron avulla, odottamatonta inflaatiota on vaikeampi kontrolloida ja sen vaikutukset näkyvät esimerkiksi velkojissa, yrityksissä sekä työntekijöissä. Yrityksiin inflaatio vaikuttaa investointien vähenemisenä ja henkilöstökulujen karsimisena, joka lisää työttömien määrää sekä heikentää kuluttajien ostovoimaa. (Credigo, n.d.).

Inflaation vaikutukset kuluttajana näkyy kuluttajahintojen nousuissa, lainojen koroissa, säästöissä sekä sijoituksissa. Inflaatio syö säästöjen ostovoimaa, jos säästöille ei saada tuottoja, joilla voitaisiin kompensoida taloudellisia tappioita. Osakesijoituksiin inflaatio ei pääse vaikuttamaan niin vahvasti, sillä yrityksen tuotot kasvavat inflaation myötä.

 

Korkojen vaikutukset sijoittamiseen

Korkojen nousulla on suora vaikutus sijoitusmarkkinoihin. Sijoittaminen vaatii jatkuvaa huomiota ja erilaisten riskitekijöiden analysointia. Vaikuttavia tekijöitä sijoittamiseen on ollut viime aikoina korkojen nousu ja inflaatio. Miten korkojen nousu ja inflaatio vaikuttavat sijoituksiin ja miten sijoittajat voivat reagoida näihin taloudellisiin haasteisiin?

Korkojen nousulla tarkoitetaan yleensä keskuspankkien reaktiota inflaation kasvuun tai talouden ylikuumenemiseen. Talouden ylikuumentumisella tarkoitetaan talouden liian nopeaa kasvua. Talous ylikuumenee, kun tavaroiden ja palveluiden tarjonta ei pysy enää niiden kysynnän perässä. Korkeammat korot voivat vaikuttaa sijoituksiin monella tavalla, johon jokaisen sijoittajan on sopeuduttava. Yksi suora vaikutus on korkosijoitusten arvojen lasku. Kun korkotaso nousee, uudet korkotuotot ovat houkuttelevampia, mikä voi johtaa olemassa olevien korkosijoitusten arvon laskuun. Tämä koskee erityisesti pitkäaikaisia joukkovelkakirjoja, joiden arvo heikkenee korkeampien korkojen vuoksi.

Joissain tapauksissa korkojen nousu voi kuitenkin olla myös myönteinen asia sijoittajalle, joka etsii turvallista tuloa. Korkeammat korkotuotot voivat tehdä joukkovelkakirjoista houkuttelevampia sijoituksia. Korkojen noustessa on hyvä harkita esimerkiksi arvo-osakkeita, laatuosakkeita tai rahoitusalan yrityksiä sijoituskohteiksi. Etenkin rahoitusalan yritysten kassavirta lisääntyy, sillä lainarahan hinnat noustessa saavat pankit enemmän tuloa. Sijoittajan on mahdollisuus hyötyä tästä, kun uudelleen sijoittaa varojaan korkeamman tuoton omaaviin sijoituksiin. (Nordea.fi, n.d.).

 

Inflaation vaikutukset sijoittamiseen

Myös inflaatiolla on merkittävä vaikutus myös sijoittamiseen. Inflaatio heikentää rahan ostovoimaa ajan myötä, mikä tekee säästämisestä ja matalatuottoisista sijoituksista vähemmän houkuttelevia. Siksi sijoittajien on pyrittävä selättämään inflaatio saadakseen todellista kasvua varallisuuteensa. Osakkeet ja kiinteistöt ovat perinteisesti olleet suosittuja sijoituskohteita inflaatiolta suojautumiseen, koska niiden arvot voivat nousta ajan myötä.

Voit suojautua nousevilta koroilta ja inflaatiolta hajauttamalla salkkua. Hajauttamisella tarkoitetaan sitä, että riskiä alennetaan sijoittamalla rahoja useampaan kohteeseen. Hajauttaminen perustuu siihen, että eri sijoituskohteiden parhaat ja huonoimmat tulokset sattuvat eri aikoihin ja suhdanteiden eri kohtiin. Hajautettu ja tasapainoinen salkku, joka sisältää erilaisia omaisuusluokkia, kuten osakkeita, kiinteistöjä ja korkosijoituksia, voi auttaa sijoittajia hallitsemaan riskejä ja saavuttamaan taloudelliset tavoitteensa erilaisissa taloudellisissa tilanteissa. (pörssisäätiö.fi, n.d.).

 

Kuluttajakäyttäytyminen

Suurin osa kuluttajista muuttaa säästö- ja sijoituspäätöksiään korkojen nousun ja inflaation myötä. Korkeammat korot voivat kannustaa säästämään enemmän ja kuluttamaan vähemmän, mikä voi vaikuttaa talouden kasvuun.

Kun korkotaso nousee, se voi vaikuttaa kuluttajiin monella tavalla. Korkotason noustessa lainojen ja luottojen kustannukset nousevat. Korkeammat korot tekevät lainoista kalliimpia, mikä voi vaikuttaa suoraan niihin, jotka ovat riippuvaisia lainarahoituksesta esimerkiksi asuntolainojen tai opintolainojen osalta. Korot voivat myös vaikuttaa kuluttajien päätökseen ottaa uutta lainaa. Moni opiskelijoistakin joutuu miettimään tänä päivänä, onko opintolainan nostaminen kannattavaa, vaikkakin se on melkein elinehto opintojen ohella.

Kuluttajat voivat reagoida korkojen nousuun säästämällä enemmän ja rajoittamalla velkaantumistaan. Tämä voi johtaa kulutuksen hidastumiseen ja säästämisen lisääntymiseen, kun korkeampien korkojen houkutus säästämiseen kasvaa. Säästäminen voi olla hyvä pitkän aikavälin strategia, mutta se voi myös hidastaa talouskasvua lyhyellä aikavälillä, kun kulutus vähenee.

 

Miten inflaatiota mitataan?

Inflaation mittaamista voidaan pitää vaikeana, sillä taloudessa on miljoonia erilaisia mitattavia hintoja. Hinnat muuttuvat jatkuvasti, jolloin on myös vaikea mitata yksittäisten tai muutamien tuotteiden hintatasoja. Tärkeimmäksi ja yleisimmäksi inflaation mittaus keinoksi on muodostunut kuluttajahintaindeksi. Kuluttajahintaindeksiä käyttäessä tutkitaan kuluttajien tyypillisiä jokapäiväisiä ostoja, kuten ruokakaupan tuotteita. Kuluttajahintaindeksiin lisätään myös kestokulutushyödykkeitä, joita voi olla esimerkiksi auto, kodinkoneet tai toistuvat tapahtumat kuten vuokran maksu. Näistä hyödykkeistä muodostetaan niin sanottu ostoskori, jonka hintoja vertaillaan eri aikoina, jolloin saadaan tilastollinen käsitys hintaindeksiä varten. (Euroopan keskuspankki, 2011).

Tämä ostoskori kuitenkin kuvastaa vain tyypillisen kuluttajan tilannetta. Jos kuluttajan ostokäyttäytyminen tai kulutuskäyttäytyminen eroaa tästä tavallisen kuluttajan hintaindeksistä, saattaa hänen elinkustannuksensa muuttua eri tavalla kuin indeksin osoittama luku kertoo.  Indeksillä mitattu inflaatio ei siis vastaa välttämättä jokaisen kuluttajan kohtaamaa inflaatiota, vaan se kertoo kokonaisvaltaisesti kuluttajien kohtaamista hinnanmuutoksista. (Euroopan keskuspankki, 2011).

Kuvio 1. Inflaation mittaaminen hintaindeksillä.

 

Lyhyen ja pitkän aikavälin inflaatio odotukset

Palkansaajan kannattaa ottaa huomioon inflaation lyhyen aikavälin odotukset eli millä tasolla inflaatio saattaa olla, vaikka vuoden päästä. Hinnannousut pienentävät palkalla saatavien tavaroiden ja palveluiden määrää, jota tietyllä palkalla pystyy ostamaan. Siispä jos on odotettavissa inflaation nousua, kannattaa palkansaajan vaatia palkkaneuvotteluissa korkeampaa palkkaa, jotta inflaatio ei pääse vaikuttamaan palkansaajan elintasoon. Samoin yritykset saattavat nostaa hintatasojaan, jos tulevaisuudessa on odotettavissa yleisen hintatasojen tai palkkojen nousua. (Euroopan keskuspankki, 2011).

Lyhyen aikavälin inflaatioon voi vaikuttaa useat eri tekijät. Näitä ovat esimerkiksi kokonaiskysynnän ja sen eri osatekijöiden kuten finanssipolitiikan kehitys. Lisäksi hintatasoon voi vaikuttaa myös tuotantopanosten hintamuutokset, kuten hintojen, kustannusten ja tuottavuuden muutokset. Myös valuuttakurssikehitys sekä maailmantalouden muutokset, joista seuraavat sokit muokkaavat lyhyen aikavälin hintatasoja. (Euroopan keskuspankki, 2011).

Mitä asiat taas vaikuttavat pidemmällä aikavälillä inflaatioon? Ensiksi on hyvä tietää, että rahapolitiikan muutokset näkyvät 1-3 vuoden viiveellä, joten lyhyen ajan muutokset rahapolitiikkaan, eivät kerkeä vaikuttaa välittömästi markkinoiden liikehdintään. Rahapolitiikalla voidaan kuitenkin vaikuttaa pidemmän ajan hintatasoihin ja inflaation kehittymiseen, mutta tämä kuitenkin edellyttää sitä, että talous on sopeutunut täysin lyhyen aikavälin muutoksiin. (Euroopan keskuspankki, 2011).

Tuotannon määrään pitkällä aikavälillä vaikuttaakin pääomakannan, käytettävissä olevan työvoiman ja sen laadun, työ- ja investointikannustimiin vaikuttavien rakennepoliittisten toimien sekä tuotantotekniikan kehityksen perusteella, eikä niinkään yleisesti hintatason määräytyminen. Pitkän aikavälin tuotantotasoon vaikuttaakin useat tekijät, jotka määräävät kokonaistarjontakäyrän tarkan aseman.  Pitemmällä aikavälillä rahapoliittiset toimenpiteet määräävät, annetaanko inflaation kiihtyä vai pidetäänkö se hitaana. (Euroopan keskuspankki, 2011).

 

Pohdinta

Suomen talous sekä maailmantalous on kokenut kovia kolauksia 2020-luvulla, jotka näkyvät vielä tänäkin päivänä, niin kuluttajien kuin yritysten osto- ja investointipäätöksissä. Koronapandemian jälkeinen elvyttävä rahapolitiikka sekä Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat aiheuttaneet poikkeuksellisen korkeaa inflaatiota sekä korkeita korkoja. Tämä on aiheuttanut suuria taloudellisia ongelmia ajan jälkeen, jolloin on totuttu normaalia matalampiin korkoihin.

Muuttunut taloustilanne saa kuluttajat ja yritykset kiinnittämään erityisesti huomioita lainoihin, velkakirjoihin sekä sijoituksiin. Korkea inflaatio syö tällä hetkellä erityisesti pankkitileillä makaavia rahoja, joka on kannustanut erityisesti kuluttajia sijoittamaan rahojaan. Lainojen hankkiminen on vaikeampaa tai se ei ole kannattavaa, joka vaikuttamaa pitkällä ajalla erityisesti yritysten kannattavuuteen sekä investointimahdollisuuksiin.

Euroopan Keskuspankki eli EKP pyrkii kontrolloimaan talouden nousu- ja laskusuhdanteita asettamalla ohjauskorkoa, millä se lainaa rahaa pankeille. Koronapandemian jälkeen taloutta elvytettiin poikkeuksellisella talouspolitiikalla. Tämä toimenpide nostatti inflaatiota hallitusti, mutta Euroopassa käytävän sodan ja siitä johtuvien pakotteiden takia erityisesti energian sekä kuluttajatuotteiden hintojen kallistuttua näkyy sen vaikutukset vahvasti ihmisten arjessa.

Yleisesti teksti tarjosi uutta tietoa ja syvensi jo opittua tietoa yrittäjän sekä palkansaajan näkökulmasta. Toivottavasti näitä uusia oppeja pystyisi soveltamaan oman tiimiyrityksen talouden näkökulmasta, jotta liiketoimintaa saataisiin kannattavammaksi. Yritykset ovat tänä päivänä haavoittuvaisia markkinoiden heiluessa, joten taloutta täytyy pyrkiä suojaamaan mahdollisimman hyvin.

 

Lähteet

Eurotalous. 2023. Taloudellinen toipuminen viivästyy. Artikkeli. Viitattu 18.10.2023. https://www.eurojatalous.fi/fi/2023/artikkelit/talouden-toipuminen-viivastyy/

Tilastokeskus. 2023. Inflaatio. Verkkosivu. Viitattu 18.10.2023. https://www.stat.fi/hae?q=inflaatio

Puro Finance. 2022. Miksi korot nousevat? Blogi. Viitattu 19.10.2023.  https://puro.finance/fi/blog/miksi-korot-nousevat-purofinance/31

Leppänen, N. 2022. Mitä inflaatio tarkoittaa ja mistä se johtuu? Op Media. Artikkeli. Viitattu 19.10.2023 https://www.op-media.fi/talous/mita-inflaatio-tarkoittaa-ja-mista-se-johtuu/

Euroopan keskuspankki. 2011. Miksi hintavakaus on tärkeää? Pdf-tiedosto. Viitattu 7.12.2023 https://www.ecb.europa.eu/pub/pdf/other/price_stability_web_2011fi.pdf

Credigo. n.d. Mitä inflaatio tarkoittaa? Verkkosivu. Viitattu 19.10.2023. https://www.credigo.fi/sanakirja/inflaatio/

Nordea. n.d. Korkorahastot ja korkosijoittaminen. Verkkosivu. Viitattu 26.10. 2023 https://www.nordea.fi/henkiloasiakkaat/palvelumme/saastaminen-sijoittaminen/rahastot/korkorahastot.html

Pörssisäätiö. N.d. Hajauttaminen. Verkkosivu. Viitattu 26.10.2023 https://www.porssisaatio.fi/sijoituskoulu/hajauttaminen/

 

Liitteet

Kuvio 1. Inflaation mittaaminen hintaindeksillä. https://www.ecb.europa.eu/pub/pdf/other/price_stability_web_2011fi.pdf

Kommentoi