Vietin kesäni fysioterapeutin sijaisena ikääntyneiden parissa. Kesä oli kuormittava, mutta monella tapaa opettavainen. Työnkuvaani kuului käydä useissa eri hoivakodeissa tapaamassa pääasiassa muistisairaita asiakkaita. Lisäksi ohjasin myös ryhmiä ja yhteisöllistä toimintaa ikääntyneille. Ensimmäisten viikkojen aikana olin aivan kauhuissani, sillä työ vaati kovinkin itsenäistä otetta ja omatoimisuutta. Työkavereita ei nähnyt juuri koskaan ja kaikki tuntui olevan omalla vastuulla. Alkujärkytyksen jälkeen työhön alkoi onneksi tulla jonkinlaista rutiinia asiakkaiden ja paikkojen tullessa tutuksi. Myös riittämättömyyden tunne väheni viikkojen aikana, ja omaan tekemiseen tuli enemmän varmuutta, kun huomasi, että asioita ja harjoitteita tehdään sillä osaamisella, mitä tähän mennessä on kertynyt, eikä kukaan odotakaan sen enempää (paitsi ehkä minä itse).

Itselleni iso etu oli se, että olin ollut jo keväällä harjoittelussa kyseisessä paikassa, joten edes jotakin tuttua työssä oli, ja olin harjoittelun aikana ehtinyt nähdä, miten eri fysioterapeutit kyseisessä työpaikassa työtään tekevät. Koen, että kesätyö kuitenkin kehitti omaa osaamistani paljon enemmän kuin tuo harjoittelu. Pääsin ja rohkenin tekemään paljon enemmän erilaisia asioita asiakkaiden kanssa, sillä kaikki oli omissa käsissäni. Koen myös harjoitteluiden aikana haasteenani olleen sen, että mikäli ammattilainen terapeutti katsoo vieressä tekemistäni, teen helposti asioita hänen miellyttämisekseen, enkä niinkään sillä tavalla, mitä oma osaamiseni ja intuitioni ohjaisi tekemään. Näin ollen oli ehkä jollakin tapaa hyväkin asia, että työ oli niin itsenäistä. Näin pääsin myös kokemaan millaiset asiat eivät toimi ja toisaalta myös saamaan onnistumisen kokemuksia niistä asioista, mitkä toimivat.

Vaikka koin paljon epävarmuuksia kesän aikana, niin suurimpana onnistumisena koin kuitenkin sen, että kenenkään asiakkaani kohdalla en kokenut, että en olisi yhtään tiennyt, mitä tehdä. Aina tiesin pääpiirteittäin, millaisilla tavoitteilla terapiaan lähdetään, ja millaisia keinoja minulla on asiakkaan kanssa toimia näitä tavoitteita kohti. Toki tavoitteet olivat melko samankaltaisia eri asiakkaidenkin kohdalla, mutta asiakkaan toimintakyvyn mukaan täytyi jonkin verran säädellä sitä, millaisia harjoitteita pystytään tekemään. Myös asiakkaan mielentilalla oli suuri merkitys siihen, millaisella näkökulmalla terapiakertaan lähdettiin.

Kesätyöni ei varsinaisesti ollut sellaista työtä, mitä välttämättä tulevaisuudessa haluaisin tehdä, mutta mielestäni tässä kohtaa ammatillista kehittymistä kaikki kokemus asiakastyöstä on eduksi. Tärkeimpänä tässä työkokemuksessa itselleni oli saada kosketuspintaa työelämään, ja onnistumisen kokemuksia fysioterapeutin roolissa. Omassa persoonassani sekä aiemmassa asiakaspalvelutyökokemuksessani on myös ollut niin paljon muiden ihmisten miellyttämisen tarvetta, että oli itselleni todella tärkeää päästä työskentelemään sellaisessa roolissa, jossa oli pakko päästää irti miellyttäjän roolista, ja ottaa ohjat omiin käsiin. Välillä tarvittiin jämäkämpääkin otetta, jotta terapiakerta ja ohjaus saatiin onnistumaan, sillä asiakas saattoi työssä olla kovinkin poissaoleva.

Ohjauskokemus ja oman ammatillisen identiteetin selkeytyminen olivat tässä kesässä fokuksena. Uskon, että tämän työkokemuksen jälkeen minun on paljon helpompi mennä mihin tahansa työpaikkaan fysioterapeuttina, sillä työ opetti olemaan omatoiminen ja ottamaan ohjat käsiin hyvinkin erilaisissa tilanteissa. Opin myös aivan uudella tavalla toimimaan yhteistyössä moniammatillisesti, sillä ainoat ”työkaverit” keiden kanssa työpaikalla toimin, olivat muita terveysalan ammattilaisia, kun fysioterapeutteja.

Tämän kokemuksen pohjalta on hyvä jatkaa kohti valmistumista ja työelämää, sekä suunnata vielä loppuaika opiskelijana sellaisiin asioihin, missä itse vielä ammatillisesti haluaa kehittyä, ja millaisia kiinnostuksen kohteita itsellä tulevaa työuraa ajatellen on. Vaikka tällä hetkellä koen tietäväni jonkinlaisen suunnan, minne haluan mennä, ovat kaikki ovet vielä avoinna.